Kuinka ärsyttää passiivinen hauki iskuun?
Alueen säännöt
Täällä keskustellaan kaikesta yleisestä kalastukseen liittyvästä.
Kalamies.com foorumin yleissäännöt - Kalastus-uutisia - Etusivu uusiks!

Tässä vuosien varrella on tullut huomattua, että monasti passiivisenkin hauen saa iskemään, kunhan vain jaksaa hieroa samaa paikkaa tarpeeksi ahkerasti. Kun tietää/olettaa kalan olevan tietyllä paikalla, niin joskus ahkera hierominen todellakin palkitsee, joskaan ei aina. Olisinkin kiinnostunut kuulemaan, että mitä kikkoja te olette käyttäneet saadaksenne passiivisen hauen lopulta iskemään.
Tuo erilaisten vieheiden vaihteleminen on tietysti perusjuttuja. Itse heitänkin tuossa tilanteessa usein jotain mahdollisimman poikkeavaa, eli näkyy/kuuluu tyyppista vekotinta. Vaikkapa jotain todella suurta jerkkiä tai lippaa. Mahdollisimman ärsy värikin saattaa herättää uinailevan iskurefleksin.
Usein olen huomannut, että kala ei välttämättä iske siihen herättelyvieheeseen, vaan sen jälkeen heitettyyn normaalimpaan vekottimeen. Myöskin veneen ajaminen kaislikkoon/oletetulle kalojen oleskelualueelle tai jopa kaislikon kivittäminen saa aikaan paikallaan makaavien kalojen liikkeelle lähdön ja saattaa mahdollistaa kalojen iskemisen vieheeseen jonkin ajan kuluttua häirinnästä.
Jos kyseessä on tuttu paikka, jossa kalan todennäköinen oleskelupaikka tiedetään, niin sitkeä saman linjan heittäminenkin aika usein saa lopulta aikaan toivotun tuloksen (pyrkiväthän täsmäuistelijatkin ns. "parviefektiin"). Komeita kaloja olen saanut jopa 20-30 heitolla samaan paikkaan ja jopa samalla vieheellä koko ajan heittäen, joskin vieheiden vaihtaminen tuntuukin toimivan paremmin.
Hiukan syvemmässä vedessä saattaa auttaa, kun heittää muutaman heiton jollain painavalla vekottimella, joka pöllyttää pohjaa rajusti. Pari kertaa olen saanut tulosta esim. ruohosauruksella jonka edessä n. metrin päässä on tuhti lyijypuntti. Puntti naaraa pohjaa ja ruohosaurus tulee perässä hiukan pohjan yläpuolella. Eihän tuokaan likikään aina toimi, mutta joskus on pelastanut päivän.
Aika äärimmäinen keino on hinata veneellä nipussa olevaa ankkuria tms. painavaa, mutta ei kovin herkästi pohjaan tarttuvaa suurta punttia ja sitten tovin kuluttua heittää ko. alue. (samalla tulee joskus "sivusaaliina" luvattomia ja merkkaamattomia verkkoja )
Eli kertoilkaapa tekin ajatuksianne siitä, että miten passiiviseksi heittäytynyt kala otetaan tietystä paikasta, vaikka sitten väkisin

Nuorten kalakerho etsii lahjoituksina käyttökelpoista tai korjauskelpoista kalastustavaraa. Yksäriä minulle, niin kerron lisää.
Elävä särkitäky. Jos siihen ei ota, ei mihinkään. Uistimenvaihtorumba lienee mulla normaalimpi tapa yrittää, ja helpompi toteuttaa.
ISO uisteluvene kaupan! Nettivene 735003
Tsekkaa mun blogi: https://www.facebook.com/ruodollarokotettu/?fref=ts

Täky on varmasti tehokas, mutta eikös tuo mene jo enempi onkimisen puolelle? Ja ei, toisin kuin voisi olettaa, niin en väitä, että onkiminen olisi ho*ojen hommaaSamtheman kirjoitti:Elävä särkitäky. Jos siihen ei ota, ei mihinkään. Uistimenvaihtorumba lienee mulla normaalimpi tapa yrittää, ja helpompi toteuttaa.
Nuorten kalakerho etsii lahjoituksina käyttökelpoista tai korjauskelpoista kalastustavaraa. Yksäriä minulle, niin kerron lisää.
Jeps, mutta on jopa jännittävämpää kuin heittäminen. Kokeile. Siis ihan kokeilumielellä vaan (häräntappoase), ei se susta homppelia tee...
ISO uisteluvene kaupan! Nettivene 735003
Tsekkaa mun blogi: https://www.facebook.com/ruodollarokotettu/?fref=ts
Tsekkaa mun blogi: https://www.facebook.com/ruodollarokotettu/?fref=ts
...no käyppä huljauttamassa vehkeet ennen kalareissuaTyrä kirjoitti: Harmittaisi vain, jos enkka tulisi "likaisin asein"
You’ll Never Walk Alone - Liverpool FC
Champions League: 1977 1978 1981 1984 2005 UEFA Cup 1973 1976 2001
League Champions 1901 1906 1922 1923 1947 1964 1966 1973 1976 1977 1979 1980 1982 1983 1984 1986 1988 1990

Kesähelteillä passiivinen hauki makoilee (ainakin sisävesillä) usein vesikasvustojen seassa. Normaali vesikasvustojen reunamilla kalastelu ei oikein tuota tulosta, ainakaan päivällä ja alkuillasta. Heittelemällä ruohosuojattuja vieheitä syvälle kasvuston sekaan saa vieheen toimitettua usein niin lähelle haukea, että se kiinnostuu vieheestä ja käy ainakin pyörähtämässä sen perässä.
Huti-iskujen ja tärpistä tarttumattomien kalojen osuus on kasvustokalastuksessa melko suuri, mutta sopivan painoista ja -väristä viehettä käyttämällä kalojen tarttuminen paranee. Sopivan kevyttä viehettä voi uittaa matalassa vedessä hitaammin ja vetää esim. tiheän lumpeikon päällä, jolloin vieheen voi heittää yli oletetun kalan olinpaikan (pienikin aukkopaikka riittää), ja kelata vieheen vapa pystyssä aukkoon. Ainakin Minnow Spoon toimii tällä "surffaustyylillä" erinomaisen hyvin.

Viimeksi muokannut pikeye, 16:10:43 01.11.2006. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- Sostakovits da Silva
- Ilmo Tampio Lounasheimo
- Viestit: 8464
- Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
- Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä
Tapa1 jos háuki seuraa veneen lähelle, pyörähtää takasin tai näykkii uisteeta, mutta ei ota kunnolla,, niin pudota kelausnopeutta minimiin 5-10 metrin ennen miniminiim, ja koita ärsyttää hauki veneen lähellä iskuun nykimällä vavalla houkuttevasti. Liian nopeesti otetaan uistin yleensä ylös, kun hauki on passiivinen.
Tapa 2'
¨
kelaus, pysäytys 2-3 sekuntia, kelaus, pysäys etc.
tai kelaus, pysäytys, nykäys vavalla, kelaus, pysäytys, nykäys etc.
esimerkiksi vaikka uppocoutdownilla, lusikalla tahi kelluvalla vaapulla.
Tapa 3
Passiiviselle hauelle
Kokeiles tätä: itsellä ei ole kokemuksia hirveesti, olen kokeillut, mutta ei kai ollut tatsi hallussa
mutta olen kuullut menestyksellä käytettävän :
lusikka: vaikka räsänen ja siihen perään perukkeeseen 10 cm haukiperho ruohosuojalla
heitetään pöpelikköön, ei kuulemma tartu viritykseen niin herkästi nuo kaislat tahi ruohot.
eli lusikkaa toimii raivaajana ja merkkinä, että täällä on syötävää ja perho on se viimonen ärsytys. kelaillaan hiljalleen pöpelikössä.

- hopeatukka
- Saitanivan sieni-insinööri
- Viestit: 3758
- Liittynyt: 06:22:11 30.03.2006
- Paikkakunta: Kuusamo
Sillon penskana kun noita luupäitä kiusattiin, ennen aikuistumista, toisinaan huonolla syönnillä saatiin kenat iskemään kun väänneltiin iso proffa aivan S kirjaimen muotoon. Kai siihen tuli sitä potkua niin paljon enemmän että limanuljaskan oli pakko iskeä. Tosin urbaanilegenda kertoo että hikiset hiihtoasut sisältäisivät parasta houkutinta hauelle, sitten vetouistelijan haisevan kellupuvun. En tiedä mutta huhu kertoo niin.
- Dilnen
- oikeesti ihan mukava norsunvittukärpänen
- Viestit: 2067
- Liittynyt: 02:53:27 10.04.2006
- Paikkakunta: Jkl
Tuo saman rei'än pommittaminen on tuttua puuhaa.
Muutama vapa kun on aina vireessä heittohommissa,
niin tehokkaaksi on osoittautunut läskin kalan tarjoaminen harvaksiltaan.
Esim. pommitetaan 5-7 heittoa 15cm nissellä, jonka jälkeen 1-2 heittoa possulla.
Taas 5-7 heittoa nissellä, jonka jälkeen 2-3 heittoa possulla.
Lähes poikkeuksetta kala iskee possuun toisella kierroksella, jos on iskeäkseen.

Keino ei oo konsti eikä mikään, kun sen tietää.
Tää kyllä oikeestaan kuuluu tohon viheen vaihtoon mutta...
Sellanen toiminu että ottaa rapulan jointtedin ja kelailee sitä eri nopeuksil melkee pinta kalvos.
Jos ei nyt mitään kauheen syvää ole nii aika usein toiminu hyvin.
edit:hinaus väärä ilmaisu

Everyone should belive in something.
I belive I`ll have another beer.
I belive I`ll have another beer.
Eräs vanha kalastaja kertoi, että virittivät verkon haukilahdelle kaislikon rajaan ja sitten heitettiin kaislikkoon kiveen sidottu dynamiittinalli. Hetken päästä verkot olivat täynnä haukea ja muutakin kalaa. Tämä tapahtunut 50-luvulla, enkä suosittele kenellekään.
Nuorten kalakerho etsii lahjoituksina käyttökelpoista tai korjauskelpoista kalastustavaraa. Yksäriä minulle, niin kerron lisää.
Viime syksynä kotivesillä.... paikassa, jossa tiesin olevan haukia, hyvän kokoinen ensin kiinni sinisessä kalajigissä, heti perään Stormin suspi kalajigissä, vaihdoin paikkaa ja palasin samaan kohtaan n. puolen tunnin kuluttua, uutta heittoa Minnowspoonilla, johon tärppi, mutta ei kiinni.
Tässä vaiheessa..... ...ja per... mulle et rupee! Siiman päähän isosta jigikoukusta ja mustekalakumista viritetty hässäkkä, jolla en koskaan ennen ollut kalaa saanut... johan paloi hauelta käämit ja koukku tukevasti ylähuulesta kiinni. 5,4kg haukea veneeseen

- Liitteet
-
- viis neljä2.jpg (46.07 KiB) Katsottu 1845 kertaa
Zeiaar
-
- Viestit: 558
- Liittynyt: 08:47:07 05.04.2006
- Paikkakunta: Lohja
Tyrän vinkki 50-luvulta on ihan toimiva, ilman dynyäkin.
Verkot kaislikon laitaan tai aukkopaikkoihin ja kaislikkoon mesomaan, niin alkaa torpedovanoja näkyä verkon suuntaan. Kokeiltu viimeksi 80-luvulla, verkkojen ja vesien omistaja nyt jo autuaammilla kalavesillä. Tosin kaikkein suurimmat puhalsivat suoraan ohutlankaisen verkon läpi, suurimmat kiinnijääneet 7-kiloisia.
Yllättävän sisältä harvahkosta kaislikosta lähti isoja liikkeelle, ihan sellaisista paikoista, missä olisi mahdoton uistinta edes heittää. Perhon paikka?

Joskus onnistuu, toisinaan myös paremmin.
Täälläkin tuo on ollut perinteinen polttopuiden keruukonsti hieman muunneltuna. Eli on ollut ns. tarpomaverkot jotka viritetään kutulahden suulle ja sitten lahden perään meluamaan ja pitkällä tarpoimella porksuttelemaan kaislikkoa. Ja saalis oli taattua. Ja jos oleskelupaikka oli kovapohjainen ja jyrkkärantainen niin ukot istui kallion päällä ja ammuskeli haukia kiväärillä. Nousi pintaan jopa 2 metrin syvyydestä.Tyrä kirjoitti:Eräs vanha kalastaja kertoi, että virittivät verkon haukilahdelle kaislikon rajaan ja sitten heitettiin kaislikkoon kiveen sidottu dynamiittinalli.
Tuohon mielenkiinnon herättämiseen, silloin kun joskus haukeakin virvelöin, konsti oli se, että kaislikkoon heittelin kiviä ja hauki lähti uimaan. Ja iso lusikka perään. Ei pettänyt koskaan ja näissä kirkkaissa vesissä on helppoa kun näkee missä kala on ja minne se menee.
Tätä ei nyt pidä lukea niin että olisin varsinaisesti haukea pyytänyt, se oli kalavesien hoitoa...
Lähetäämpä kattomaan mikä unohtu kotia
-
- www.apple.com/haukionkala
- Viestit: 2704
- Liittynyt: 19:53:44 21.04.2005
- Paikkakunta: Äspåå
- Viesti:
Nämä uudet .17 Varmint kaliiberit sopiikin tuohon ampumiseen mainiosti kun ne laajenee hyvin,luontoystävällisiä ja nopealla lähtönopeudella.Kimmokevaarakin on pienempi.Ja tarkoitettu tuhoeläinten torjuntaan.
https://www.hornady.com/shop/?ps_sessio ... 5f75b83ff2

Kaikkien sydämmessä asuu pieni hopeinen omena.
Jaahas, lisää karjaa kirkkoomme!Anár kirjoitti: Tätä ei nyt pidä lukea niin että olisin varsinaisesti haukea pyytänyt, se oli kalavesien hoitoa...
Asiaan, muutaman kerran olen kokeillut jo legendaarisessa Kalamiehen Käsikirjassakin kehuttua konstia lyödä airolla veteen. Uteliaisuuttaan tai pelästyttyään hauki lähtee kaislikosta ja on muutaman kerran ollut pyydettävissä veneen selän puoleiselta laidalta hetken päästä.
Kalastusta ilman sukkiksia jo vuosikymmenien ajan.