Järvien kunnostus Spirulina mikrolevällä
Alueen säännöt
Täällä keskustellaan kaikesta säähän, kalastonhoitoon, kalojen suojeluun, kalatalouteen, kalastuslakiin ja kalastusasetuksiin, ympäristöön ja luonnonsuojeluun jne liittyvistä asioista.
Kunnostus-uutiset - Kalamies.com foorumin yleissäännöt

Hei,
tein tällaisen blogin aiheesta ja keksinnöistäni aiheeseen liittyen.
Spirulinalla voi mm. puhdistaa vettä ja mahdollisesti myös ehkäistä sinilevän kasvua, mutta sen pääpaino tulisi olla maatalouden käytössä rehuna ja kasveille lisäravinteeksi jolloin järvet eivät ensinnäkään kuormitu.
Toivoen asiallista ja tieteellistä keskustelua aiheesta:
https://spirulinasuomi.wordpress.com/

Re: Järvien kunnostus Spirulina mikrolevällä
Lainatakseni erästä kommentoijaa:
”Kannattaisi hankkia joku markkinointivastaava. Potentiaaliset asiakkaat haukkumalla ei edistä omaa asiaansa kovin hyvin.
Jos/kun tuote on hyvä niin miksi ihmeessä sitä sitten ei ole suojattu? Yhteisen hyvän kyseessä ollen pitää hyväksyä ne kiinalaisetkin.
Turhautuminen on ymmärrettävää kun kaikki muut osapuolet on ihan hölmöläisiä, vain peilistä katsomalla näkee, niin mitähän sieltä näkyykään…”
Vastaukseni tähän:
Jos mun työssäni on jotain hölmöä, niin itsehän pidän rakentavaa kritiikkiä vain voittona projektille.
Sellaista en kuitenkaan ole saanut, mistään suunnasta esim. yliopistoista joihin olen yrittänyt olla yhteydessä vuosia.
Tänään turun yliopiston eräs leväekspertti lähetti sähköpostia, että ota yhteyttä sitten kun olet saanut systeemin toimimaan.
Eli sitten kun olen tehnyt työn, minkä valtion kuuluisi tehdä niin miksi ihmeessä käyttäisin näitä Suomen palveluja enää hyväkseni, kun työni jatkuu sitten ulkomailla?
Se, että sanon suoraan miten asiat on, että on hölmöä myrkyttää maaperä, vesistöt ja ihmisetkin kaikenmaailman kemikaaleilla maataloudessa, ei ole mikään loukkaus vaan totuus, toki totuus voi loukata jos on omallatunnolla asioita joita ei voi itsellekään oikein myöntää.
Olen päättänyt että keksintöni tulevat olemaan ilmaisia niin Kiinalle kuin Suomelle.
Kun/jos kerran Suomella ei ole halua ratkaista maassamme olevia ongelmia ja vääryyksiä, että käytämme lisäksi köyhien maiden luonnonvaroja kuten rehua ja lannotteita: sehän on varastettua tavaraa, koska raha on eriarvoista siellä, niin miksi ihmeessä tekisin yhteistyötä jatkossa paatuneiden rikollisten kanssa?
Siinä vaiheessa, kun köyhät maat saavat asiansa kuntoon: sieltä ei voida enää varastaa asioita Suomeenkaan, niin millä ihmeellä te sitten elätte suomalaiset kun ette kerran enää osaa/viitsi tehdä omaa ruokaanne edes?
Niin, sitten onkin asia niin, että suomalaiset on se kehitysmaa ja tekevät vastaavasti orjatyötä kiinalaiselle, että saadaan leivänkanttu edes pöytään.
Syy, miksi en suojaa keksintöjä on yksinkertainen: tässä tilanteessa, kun itsekin olen osallinen tähän varkauteen, on vain rehellistä yrittää ratkaista tilanne niin ettei enää tarvitse elää tällä tavoin.
Tällöin ei voi varas miettiä omaa etuaan, vaan maksaa velkojaan.

Koska LED valo on lähes monokromaattinen, se varmaankin vahingoittaa levää varsinkin jos valonlähde on täysin kiinni kasvustossa.
Tästä syystä, kun LED valoja välkytetään, on huomattu että se itseasiassa lisää biomassaa. Lisäksi se säästää energiaa ja lisää LED valojen elinikää, kun ne eivät kuumene.
Klorofylli pystyy käsittelemään vain yhden fotonin kerrallaan ja reaktioon kuluu hieman aikaa, kunnes se voi vastaanottaa taas uuden fotonin.
Kun annamme valoa levälle, niin osa fotoneista menee aina hukkaan ja valon lisääntyessä: alkavat aiheuttaa levälle vahinkoa. Kun valoja välkytetään oikealla taajuudella, voidaan optimoida klorofyllin toiminta ja vähentää photoinhibation-haittoja.
Eri tutkimusten mukaan paras μmol m−2 s−1 Spirulinalle on n. 25-300.
Jos annamme Spirulinalle vaikkapa 100 μmol m−2 s−1 LED valolla jonka taajuus on 660 nm niin tällöin tarvitsemme:
(100 x10-6 mol/(s·m²) / 660 x 10-9 m) x 0.119626 565 J·m/mol = n. 20 wattia/neliömetri.
Voimme siis todeta, että spirulinan LED valaistus ei vie paljoa sähköä.
Yhdellä autonmoottorilla saamme siis kasvatettua valon puolesta n. 800 neliömetriä levää kun LED valot ovat päällä 12/12. Tässä ei ole huomioitu sähkösäästöä, minkä valojen välkyttäminen aiheuttaa.
LED valojen välkyttämien siis tuottaa puolella sähkömäärästä, enemmän biomassaa.
Laskemme seuraavaksi hallin tuoton euroissa käyttäen Suomen 85 euron kilohintaa eli Spirulina-jauhetta.
Tabletit maksavat enemmän koska ne pitää puristaa. Myöskin levän kuivatus ja pakkaaminen lisäävät kuluja. Kun levä tuotetaan paikan päällä siellä missä se voidaan käyttää heti tuoreena, sen ravintoarvo kasvaa ja säästämme ison osan kuluista.
Tutkimuksien mukaan Spirulinan sisältämä muu mikrobimassa nimittäin juurikin lisääntyy kuivaus- ja pakkausvaiheessa eniten, joten tuoreen levän käyttö on myös mikrobiologinen etu.
Perinteinen allaskasvatus tuottaa n. 3-6 grammaa spirulinaa päivässä per neliömetri, kuivattuna massana siis.
Vuodessa tällainen 800 neliön levähuone tuottaisi maks. n. 1500 kiloa Spirulinaa. Tämän markkinarvo Suomessa olisi n. 120 tuhatta euroa.
Suljetussa reaktorissa biomassan tuotot ovat suurempia.
Otamme esimerkiksi erään PBR-tutkimuksen 30 grammaa päivässä per neliömetri.
Muistan lukeneeni, että voidaan saavuttaa myös 60 grammaa, mutta tällöin levän kasvua tuetaan niin monella keinotekoisella ja kestämättömällä tavalla, että näissä kokeissa ainoastaan ollaan voitu osittain tavoitella levän maksimaalista fotosynteesiä.
Jos levä yhteyttäisi optimaalisesti, voisimme saada teoriassa jopa 3-5 kertaa enemmän biomassaa.
Jos oletamme että kehittelemäni systeemi toimii ainakin yhtä hyvin, kuin nykyiset suljetut reaktorit eli 30 grammaa: tällaisella tekniikalla voitaisiin tuottaa vuodessa n. 8500 kiloa.
Jos välkytämme valoja niin hallin koko saataisiin teoriassa tuplattua samalla energialla.
Tämän tuotto olisi 723 tuhatta euroa vuodessa – olettaen että se siis myydään ihmisille Suomessa, eikä karjalle. Jos voitaisiin tuottaa 60 grammaa, niin liikevaihto olisi jo huomattava.
Suomessa ihmiset mielummin ostaisivat kotimaista levää. Suomessa levän käyttö on jo niin laajaa, että on n. 10 eri tuotemerkkiä myytävänä, osa näistä yrityksistä suomalaisia jotka ostavat levän ulkomailta.
Jakelukanavat ovat siis jo olemassa, mutta kukaan ei vain vielä tuota levää Suomessa – mutta olisi korkea aika jo.
Lisäksi kun voimme toteuttaa uudenaikaisia hygieniastandardeja, niin myytävä levä sisältäisi myös maitohappobakteereja ja B.subtilis.
Karjalle myytävän levän hinta tulee olla huomattavasti pienempi, että se voi kilpailla mm. ulkomaisen GM soijan kanssa.
Tällöin kustannustehokkainta on maatilallisen itse rakentaa tilan omaan kiertoon osaksi pieni systeemi. Vastaavasti voidaan myös verkostoitua toimitsijoiden kanssa ja tehdä yhdessä yksi isompi laitos. Tällöin mm. lannan kuljetusmatkat eivät saa olla pitkiä.
Esittelemäni systeemin avulla, voimme tuottaa levää oletettavasti halvemmalla kuin missään ulkomaillakaan tällä hetkellä.

- vlasek
- Provoileva muskelipökiö
- Viestit: 13103
- Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
- Paikkakunta: Träshscandal
Re: Järvien kunnostus Spirulina mikrolevällä
Ehkä sä saat jonain päivänä nobelin jostain, tai jotain. Ooks koklannu näitä vielä vauvafoorumille. Siellä on tiedostavia ihmisiä kuitenkin!
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
- vlasek
- Provoileva muskelipökiö
- Viestit: 13103
- Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
- Paikkakunta: Träshscandal
Re: Järvien kunnostus Spirulina mikrolevällä
Mikä muuten on kabinetin nykytila? nim. ex stealthunitlainen.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Re: Järvien kunnostus Spirulina mikrolevällä
hmm? kabinetti? http://www.basso.fi/foorumi/threads/uus ... ita.65715/vlasek kirjoitti:Mikä muuten on kabinetin nykytila?
- Jukka
Re: Järvien kunnostus Spirulina mikrolevällä
Hei,
kirjoitus löytyy myös Uudensuomen palvelusta.
Jos haluat tukea projektia, niin klikkaa ja jaa linkki myös kavereillesi:
http://lentonenhenri.puheenvuoro.uusisu ... n-pelastus

- Sostakovits da Silva
- Ilmo Tampio Lounasheimo
- Viestit: 8442
- Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
- Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä
Re: Järvien kunnostus Spirulina mikrolevällä
Mikroleviä on tutkittu kiertotalouteen liittyvissä tutkimuksissa. Epäilen vahvasti, että Spirulinan mikrolevä olisi uusi käänteentekevä apu vesien kunnostukseen. Mikroleviä on tutkittu paljon niiden käytöstä esimerkiksi fossiilisen öljyn korvaajaksi energiasektorille sekä ihmisravitsemukseen liittyvissä asiossa sekä käytöstä rehuna.
http://www.hamk.fi/tyoelamalle/hankkeet ... C3%A4t.pdf

Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
- Sostakovits da Silva
- Ilmo Tampio Lounasheimo
- Viestit: 8442
- Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
- Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä
Re: Järvien kunnostus Spirulina mikrolevällä
Ota yhteyttä Illka Herliniin. Jos Ilkka ei usko sinua, niin tuskin kukaan muukaan, tulee yliopistoilta ja tutkijoilta ns. fudut. Ilkka on työntänyt kätensä kananpaskaan ja kiertotalouden kehittämiseen.
https://suomenkuvalehti.fi/wp-content/u ... 1.2008.pdf
https://suomenkuvalehti.fi/wp-content/u ... 1.2008.pdf
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
Re: Järvien kunnostus Spirulina mikrolevällä
Kiitos vinkistä, en olekaan Ilkkaan kai ollut suoraan yhteydessä muutakuin mm. Baltic Sea Action groupin kautta on kyllä tiedotettu.
Antamasi mikrolevä-linkki on jo sivuillani esillä. Siinä ei ole tutkittu spirulinaa, vaan esitellään tietoa levästä.
Suomesta löytyy tasan 0 tutkimusta spirulinan kasvatuksesta. Toki voit yrittää todistaa minut vääräksi, mutta olen suht. etevä googlen käyttäjä.