Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajalle
Alueen säännöt
Täällä keskustellaan kaikesta säähän, kalastonhoitoon, kalojen suojeluun, kalatalouteen, kalastuslakiin ja kalastusasetuksiin, ympäristöön ja luonnonsuojeluun jne liittyvistä asioista.
Kunnostus-uutiset - Kalamies.com foorumin yleissäännöt

Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajalle
Seurasin kerran rannalla merimetson ruokailua/yritystä.
- Liitteet
-
- Merimetso.jpg (80.23 KiB) Katsottu 17459 kertaa
Mikä on suurempi paha, ansaitseminen vaiko menettäminen?
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajalle
jusbo kertoo särki kalojen määrän räjähtävästä kasvusta.
niin eikö suhteessa hauki kannan pitäisi myös kasvaa.
niin eikö suhteessa hauki kannan pitäisi myös kasvaa.
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Merimetso oli 1500 -luvulle asti aivan suomalainen laji kunnes metsästettiin sukupuuttoon (helppo hävittää) kyseessä on siis paluu vanhoille asuinsijoille vaikkakaan rotu ei ole sama. Jos siellä Suomenlahdella jotain on liikaa niin pörrääviä perärutkuja, turhanajelijoita ja kalankiusaajia, jotka heittävät pyytämänsä meritaimenet takaisin mereen kuolemaan vahingoittuneena.
-
- Herr Doktor
- Viestit: 7038
- Liittynyt: 13:19:15 22.04.2005
- Paikkakunta: Privat område. Mene pois.
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Juurikin näin. Ja siksi se ei mielestäni tänne kuulukaan. Kuten ei kuulu myöskään minkki, lupiini jnejne jotka pitäisi imho kaikki täältä hävittää. Meinasin unohtaa hävitettävien listalta kirjolohen. Vieraiden lajien vaikutus alkuperäisiin lajeihin kun on lähes aina jollain lailla negatiivinen.tarhuri kirjoitti:vaikkakaan rotu ei ole sama.
Saa vapaasti haukkua eläin-natsiksi tai kasvirasistiksi.

Tuohon lopputrolliin en viitsi edes tarttua.

Jag fiskar. Pappa betalar. Samma på finska.
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Tuossa on se ero että merimetso leviää tänne omin voimin, minkki ja lupiini taas ovat ihmisen tänne kuskamia vieraslajeja. Luontohan ei itsessään ole mikään vakioitu systeemi missä lajit elävät ikuisesti omilla alueillaan, päinvastoin. Lajeillahan on luonnossa taipumusta levitä uusille alueille, jos vain suinkin mahdollista, ja taas toisaalta muualta sama laji voi hävitä.Mikey kirjoitti:Juurikin näin. Ja siksi se ei mielestäni tänne kuulukaan. Kuten ei kuulu myöskään minkki, lupiini jnejne jotka pitäisi imho kaikki täältä hävittää. Meinasin unohtaa hävitettävien listalta kirjolohen. Vieraiden lajien vaikutus alkuperäisiin lajeihin kun on lähes aina jollain lailla negatiivinen.tarhuri kirjoitti:vaikkakaan rotu ei ole sama.
Saa vapaasti haukkua eläin-natsiksi tai kasvirasistiksi.![]()
Tuohon lopputrolliin en viitsi edes tarttua.
Ihmisen levittämie vieraslajien ongelmana on se että ihminen on melkoisen tehokas tapaus ja ihmisen levittämien lajien määrä ja nopeus alkaa olla nykypäivänä jo aivan tolkuton.
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Tuon logiikan mukaan täältä pitäisi hävittää ainakin 20-30 lintulajia (sinitiainen, luhtakerttunen jne.) jotka eivät kuuluneet Suomen lajistoon vielä 200 vuotta sitten, mutta ovat nyttemmin laajentaneet esiintymisaluettaan tänne. Osa lajeista (sininärhi, kiljukotka jne.) taas on kadonnut Suomesta samassa ajassa, eli kyseessä on luonnon normaali kulku.Mikey kirjoitti:Juurikin näin. Ja siksi se ei mielestäni tänne kuulukaan. Kuten ei kuulu myöskään minkki, lupiini jnejne jotka pitäisi imho kaikki täältä hävittää. Meinasin unohtaa hävitettävien listalta kirjolohen. Vieraiden lajien vaikutus alkuperäisiin lajeihin kun on lähes aina jollain lailla negatiivinen.
Merimetso ei tässä asiayhteydessä kuulu siis samaan kaatoryhmään kuin lupiini, minkki, puronieriä, täplärapu ym. Vieraslajien levittäminen/leviäminen on yksi pahimmista luontoa uhkaavista tekijöistä maailmanlaajuisesti, joten käsitteet kannattaa pitää selvinä.
-
- Herr Doktor
- Viestit: 7038
- Liittynyt: 13:19:15 22.04.2005
- Paikkakunta: Privat område. Mene pois.
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Toki, luonto ei ole staattinen ja lajeja tulee ja menee. Minun olisi pitänyt ehkä painottaa edellisessä viestissäni sitä, että tarkoitin nimenomaan ihmisen siirtämiä lajeja. Tämä nykyinen meillä pesivä merimetso (Ph. c. sinensis) on toki levinnyt tänne itsestään manner-euroopasta, mutta sinne se on tuotu 1500-luvulla kiinasta ihmisen toimesta (käytetty kalastuksessa), eli kyllä se täyttää mielestäni samat kriteerit kuin nuo ym lajitkin. Ihmisen tänne siirtämästä lajista siis on kyse (näin käsitteitä selvittääkseni).
Ja ettei homma menisi ihan siihen että luullaan minun itse satuilleen väitteeni, niin mm. Christer Olburs-niminen biologi on sitä mieltä että Ph. c. sinensis on ihmisen eurooppaan tuoma invasiivinen laji: http://www.newsmill.se/artikel/2011/03/ ... sk-skandal
Ja ettei homma menisi ihan siihen että luullaan minun itse satuilleen väitteeni, niin mm. Christer Olburs-niminen biologi on sitä mieltä että Ph. c. sinensis on ihmisen eurooppaan tuoma invasiivinen laji: http://www.newsmill.se/artikel/2011/03/ ... sk-skandal
Jag fiskar. Pappa betalar. Samma på finska.
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Omat lähteeni joihin kommenttini perustui, mm. http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/merimetso.shtml ovat eri mieltä. Mutta en lähde tässä yhteydessä spekuloimaan sen enempää ornitologialla. Siniharakan Euroopan kannan alkuperä on toinen ikuisuusaihe : )Mikey kirjoitti:Toki, luonto ei ole staattinen ja lajeja tulee ja menee. Minun olisi pitänyt ehkä painottaa edellisessä viestissäni sitä, että tarkoitin nimenomaan ihmisen siirtämiä lajeja. Tämä nykyinen meillä pesivä merimetso (Ph. c. sinensis) on toki levinnyt tänne itsestään manner-euroopasta, mutta sinne se on tuotu 1500-luvulla kiinasta ihmisen toimesta (käytetty kalastuksessa), eli kyllä se täyttää mielestäni samat kriteerit kuin nuo ym lajitkin. Ihmisen tänne siirtämästä lajista siis on kyse (näin käsitteitä selvittääkseni).
Ja ettei homma menisi ihan siihen että luullaan minun itse satuilleen väitteeni, niin mm. Christer Olburs-niminen biologi on sitä mieltä että Ph. c. sinensis on ihmisen eurooppaan tuoma invasiivinen laji: http://www.newsmill.se/artikel/2011/03/ ... sk-skandal
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Cold Reeds Flyfishing - http://vimeo.com/80663633
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Nyt tänään Merikarvialla näin sellasta, mitä en uskonut olevankaan...
Ainakin tuhannen merimetson parvi on aika hämmentävä näky, kun ne vyöryvät näyttävästi lahtivesillä.
Se vyöryminen tarkoittaa sitä, että parven hännillä olevat nousevat vedestä siivilleen ja laskeutuvat koko lauman keulille
Mitä lie touhusivat? Jos kalastivat, niin aika tehokas systeemi niillä.
Todella uskomaton näky.
- eero -

- Viestit: 5
- Liittynyt: 09:02:31 04.04.2008
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
SVK:n kala- ja ympäristötoimikunta julkaisi eilen oman näkemyksensä aiheesta.
Löytyy täältä: http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/?lang=fi&svk=76671
Löytyy täältä: http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/?lang=fi&svk=76671
- Sostakovits da Silva
- Ilmo Tampio Lounasheimo
- Viestit: 8442
- Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
- Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Merimetson ja hylkeiden vaikutukset rannikkokalastukseen, aika paljon ollut kiistelyä tutkijoidenkin kesken ja somessa ollut kitkerääkin keskustelua asiasta, uutta tutkimusta pukkaa asian tiimoilta:
https://yle.fi/uutiset/3-9940159
https://yle.fi/uutiset/3-9940159
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
- Sostakovits da Silva
- Ilmo Tampio Lounasheimo
- Viestit: 8442
- Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
- Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Olikin päätynyt tämä hylkeiden ja merimetsojen vaikutukset rannikkokalastukseen, eilisen pääuutislähtetyksen aiheeksi. Alkaen kohdasta 19.00.
Ylen uutisoima tutkimus on Ruotsin maatalousyliopiston tekemä ja kattaen koko Itämeren alueen, tähän mennessä laajin tehty tutkimus hylkeiden ja merimetsojen vaikutuksesta.
https://areena.yle.fi/1-3825190?autoplay=true
Ylen uutisoima tutkimus on Ruotsin maatalousyliopiston tekemä ja kattaen koko Itämeren alueen, tähän mennessä laajin tehty tutkimus hylkeiden ja merimetsojen vaikutuksesta.
https://areena.yle.fi/1-3825190?autoplay=true
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
- Sostakovits da Silva
- Ilmo Tampio Lounasheimo
- Viestit: 8442
- Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
- Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Tutkijat kiistelevät merimetsojen ja hylkeiden vaikutuksesta kalakantoihin:
https://yle.fi/uutiset/3-10072529
https://yle.fi/uutiset/3-10072529
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Merikotka on upea lintu ja tehokas Merimetson kannan harventaja:
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/arti ... gs.qFD_4Mg
Ainakin Merikotkat pitävät Merimetsoista.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/arti ... gs.qFD_4Mg
Ainakin Merikotkat pitävät Merimetsoista.
- Jukka
- Fuso
- Neljänneks paras tietosuojavaltuutettu
- Viestit: 4430
- Liittynyt: 09:19:43 16.11.2005
- Paikkakunta: Sammatti, Lammin talo
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Ruotsalaiset selvittivät tämänkin, mitä Suomessa ei vielä myönnetä, merimetsot syövät meritaimenenpoikasia huimia määriä.
https://www.fiskejournalen.se/sorglig-u ... ringsmolt/
https://www.fiskejournalen.se/sorglig-u ... ringsmolt/
"Sentti nenässä, tuuma mulkussa ja jalka vavassa näkyy ja tuntuu".
Veikko Heiskasen lempilauseesta Arvi Mustosen vääntämä tunnuslause Neidenin siltamontulta.
Veikko Heiskasen lempilauseesta Arvi Mustosen vääntämä tunnuslause Neidenin siltamontulta.
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Ai perkele. Olis haulikolla töitä! Tai munienreijittäjillä.
- Jukka
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Hyvä että näitä faktoja tulee esille edes ulkomaisista lähteistä. Eikä haittaisi vaikka muutama kotimainen valheidenlevittäjä lisää sairastuisi masennukseen.
- vlasek
- Provoileva muskelipökiö
- Viestit: 13103
- Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
- Paikkakunta: Träshscandal
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Kyllä käsittääkseni Suomessa on tutkittu merimetson syönnösnäytteitä paljonkin ja kohtuu pitkällä otannalla.Fuso kirjoitti:Ruotsalaiset selvittivät tämänkin, mitä Suomessa ei vielä myönnetä, merimetsot syövät meritaimenenpoikasia huimia määriä.
https://www.fiskejournalen.se/sorglig-u ... ringsmolt/
http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/La ... soseuranta
Miksei tuolle meritaimenkin ravintona menis, mutta tämän hetkisen tiedon valossa taitaa verkko olla silti valitettavasti se syntisin etenkin Suomessa.
https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... -200306023
Tavallaanhan ois positiivista, että syönnösnäytteistä löytyis suomestakin taimenta. Ruottissa nuo taimen ja vähän muutkin kalakannat on aika eri tolalla, mitä täällä. Ehkä tulevaisuuressa.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
- Fuso
- Neljänneks paras tietosuojavaltuutettu
- Viestit: 4430
- Liittynyt: 09:19:43 16.11.2005
- Paikkakunta: Sammatti, Lammin talo
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Olin pari vuotta siiten Suomenlahden meritaimentoimikunnan syysseminaarissa Itäisellä Uudellamaalla. Siellä oli yhtenä esitelmän aiheena merimetsojen vaikutus kalakantoihin. Esitelmän pitänyt silloisen RKTL:n tutkija antoi ymmärtää olevansa paikalla siksi, että kahden Suomen johtavan merimetsotutkijan käsitykset vaikutuksista olivat niin poikkeavat, että kumpaakaan ei voitu päästää esitelmöimään aiheesta.
Mitä tuohon linkittämääni Fiskejournalenin artikkeliin tulee, niin osuihan se lopulta ja upposi.
Mitä tuohon linkittämääni Fiskejournalenin artikkeliin tulee, niin osuihan se lopulta ja upposi.

"Sentti nenässä, tuuma mulkussa ja jalka vavassa näkyy ja tuntuu".
Veikko Heiskasen lempilauseesta Arvi Mustosen vääntämä tunnuslause Neidenin siltamontulta.
Veikko Heiskasen lempilauseesta Arvi Mustosen vääntämä tunnuslause Neidenin siltamontulta.
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
http://jarisaarinen.pp.fi/Mer_sal/sa4/1.html
No onpas touhua tuo merimetsokalastus
Vähän kyllä ihmetyttää, että miksi noita merimetsoja noin kiukulla suojellaan, etenkin jos ne on yhtään uhka äärimmäisen uhanalaiselle meritaimenelle. Ei toi nyt sentään niin uljas ja komea lintu ole, eikä se nyt ihan niin hienon väriseksi värjää luotoja, että se ihan nykyisenkaltaisia suojelutoimia vaatii. Kun ei tunnu kovin uhanlainen olevan toi merimetso, lisääntyy kuin mikäkin. Eikä tosiaan edes Suomen tai Euroopan omaa kantaa tää mikä tänne nyt levis. Onkohan merikotkien runsastuminen oikeesti ainoo hyvä asia merimetsoissa? No, sekin, että merimetsojen kuolleeksi paskomilla luodoilla tulee olemaan meidän lapsenlapsien aikaa rikkaampi luonto, kiitos metsopaskan. Niinjoo, ja nostaahan ne kyllä ravinteita merestä luodoille, että sikäli 'siivoaa' merta. Kun ymmärtäisivät keskittyä ravinnonhankinnassaan niihin silakoihin.
No onpas touhua tuo merimetsokalastus

Vähän kyllä ihmetyttää, että miksi noita merimetsoja noin kiukulla suojellaan, etenkin jos ne on yhtään uhka äärimmäisen uhanalaiselle meritaimenelle. Ei toi nyt sentään niin uljas ja komea lintu ole, eikä se nyt ihan niin hienon väriseksi värjää luotoja, että se ihan nykyisenkaltaisia suojelutoimia vaatii. Kun ei tunnu kovin uhanlainen olevan toi merimetso, lisääntyy kuin mikäkin. Eikä tosiaan edes Suomen tai Euroopan omaa kantaa tää mikä tänne nyt levis. Onkohan merikotkien runsastuminen oikeesti ainoo hyvä asia merimetsoissa? No, sekin, että merimetsojen kuolleeksi paskomilla luodoilla tulee olemaan meidän lapsenlapsien aikaa rikkaampi luonto, kiitos metsopaskan. Niinjoo, ja nostaahan ne kyllä ravinteita merestä luodoille, että sikäli 'siivoaa' merta. Kun ymmärtäisivät keskittyä ravinnonhankinnassaan niihin silakoihin.
- Jukka
- Sostakovits da Silva
- Ilmo Tampio Lounasheimo
- Viestit: 8442
- Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
- Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
"Se on pojat viimeinen kevät nyt, sillä tuonen risti istui kivellä"
https://yle.fi/uutiset/3-10221052
https://yle.fi/uutiset/3-10221052
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
- vlasek
- Provoileva muskelipökiö
- Viestit: 13103
- Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
- Paikkakunta: Träshscandal
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Uskoisin, että merimetso toimii opportunistisesti, kuten monet muutkin luontokappeleet ja pyrkii minimoimaan energian kulutuksen suhteessa ravintoon. Jossain Tanskan rannikolla syönnösnäytteiden tulokset lie hyvinkin taimenpainotteisia. Meidän rannikon rakenne on aika erikaltainen kalastoineen ja meritaimenen matka syönnökselle siinä samalla myös.Fuso kirjoitti:Olin pari vuotta siiten Suomenlahden meritaimentoimikunnan syysseminaarissa Itäisellä Uudellamaalla. Siellä oli yhtenä esitelmän aiheena merimetsojen vaikutus kalakantoihin. Esitelmän pitänyt silloisen RKTL:n tutkija antoi ymmärtää olevansa paikalla siksi, että kahden Suomen johtavan merimetsotutkijan käsitykset vaikutuksista olivat niin poikkeavat, että kumpaakaan ei voitu päästää esitelmöimään aiheesta.
Mitä tuohon linkittämääni Fiskejournalenin artikkeliin tulee, niin osuihan se lopulta ja upposi.
Vaikka meidän eteläisten jokien tuotto parantuisi eksponentiaalisesti, en jaksa uskoa, että meritaimenesta muodostuisi merimetsolle kovinkaan oleellinen ravintokohde missään vaiheessa. Tällä hetkellä ei ole ainakaan kovinkaan vakuuttavaa näyttöä meidän rannikolta moisesta.
Tosin eka varmaan pitäs olla sitä taimenta.

Esteettisyydestä voi olla montaa mieltä, mutta mun ekofasistista silmää häiritsee enemmän se, että joka vatun rantatilkku pitä kaavottaa, raivata ja raiskata kesämökkiröttelöillä ja niihin liittyvillä struktuureilla.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
- Sostakovits da Silva
- Ilmo Tampio Lounasheimo
- Viestit: 8442
- Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
- Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
http://hikipedia.info/wiki/Ekofasismivlasek kirjoitti:Uskoisin, että merimetso toimii opportunistisesti, kuten monet muutkin luontokappeleet ja pyrkii minimoimaan energian kulutuksen suhteessa ravintoon. Jossain Tanskan rannikolla syönnösnäytteiden tulokset lie hyvinkin taimenpainotteisia. Meidän rannikon rakenne on aika erikaltainen kalastoineen ja meritaimenen matka syönnökselle siinä samalla myös.Fuso kirjoitti:Olin pari vuotta siiten Suomenlahden meritaimentoimikunnan syysseminaarissa Itäisellä Uudellamaalla. Siellä oli yhtenä esitelmän aiheena merimetsojen vaikutus kalakantoihin. Esitelmän pitänyt silloisen RKTL:n tutkija antoi ymmärtää olevansa paikalla siksi, että kahden Suomen johtavan merimetsotutkijan käsitykset vaikutuksista olivat niin poikkeavat, että kumpaakaan ei voitu päästää esitelmöimään aiheesta.
Mitä tuohon linkittämääni Fiskejournalenin artikkeliin tulee, niin osuihan se lopulta ja upposi.
Vaikka meidän eteläisten jokien tuotto parantuisi eksponentiaalisesti, en jaksa uskoa, että meritaimenesta muodostuisi merimetsolle kovinkaan oleellinen ravintokohde missään vaiheessa. Tällä hetkellä ei ole ainakaan kovinkaan vakuuttavaa näyttöä meidän rannikolta moisesta.
Tosin eka varmaan pitäs olla sitä taimenta.Istarit nyt on aina kaiken armoilla, koska niiden kyky pärjätä on sangen kehno jo lähtöjään.
Esteettisyydestä voi olla montaa mieltä, mutta mun ekofasistista silmää häiritsee enemmän se, että joka vatun rantatilkku pitä kaavottaa, raivata ja raiskata kesämökkiröttelöillä ja niihin liittyvillä struktuureilla.
Suomalainen ekofasismi:
Ekofasismihan ajaa asiaansa ja ideologiaansa ”ympäristöperusteisin verukkein”. Todellisena päämääräänä on useimmiten yhteiskunnallisten projektien hankaloittaminen ja/tai tavallisen kansalaisen oikeuksien polkeminen. Hankkeita tarkemmin tutkittaessa todellinen positiivinen ympäristövaikutus on pelkkä sivuseikka.

http://forum.eralle.net/viewtopic.php?p=797965
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
- vlasek
- Provoileva muskelipökiö
- Viestit: 13103
- Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
- Paikkakunta: Träshscandal
Re: Merimetso ja sen aiheuttama haitta ihmiselle/kalastajall
Nojaa. Tuo rantarakentelu ja viimeisten rakentamattomien saarien kaavoitus, kyllä enemmänkin just nakertaa elämyksellisyyttä, mitä tulee kalastamiseen. Monet hyvät haukipaikat lanataan nurin ym ja en ainakaan ite koe kovinkaan älyllisenä, tai nautinnollisena kalastaa jonkun kesämökkiterassilla. Nuo nykyset lasikesämäkkihirvitykset ei oikein muutenkaan istu saaristömiljööseen.
Menihän offtopikiks. Merimetson aiheuttamasta haitasta meritaimenkannoille Suomen olosuhteissa kaipais dataa. Tanskassa noita otuksia on yhtenä v...na, mutta niin on kyllä meritaimentakin.