Elikkäs tuomareille jaetaan oheinen kaavake jonka mukaan viehe arvioidaan. Kertoimet ja kriteerit on laatinut tuomariston puheenjohtaja Janne Koivisto.
Eli homma toimii kertoimilla.
Uinti
1 2 3 4 5 x3
Uinnin omaperäisyys ja/tai monipuolisuus
1 2 3 4 5 x2
Muoto
1 2 3 4 5 x1
Väri
1 2 3 4 5 x1
Viimeistely
1 2 3 4 5 x1
kokonaisuuden Innovatiivisuus
1 2 3 4 5 x2
Tuomarointi
Re: Tuomarointi
Tarkennetaan hieman arvosteluperusteita.
Uintia on tarkoitus arvioida kahdella tavalla. Ensimmäinen on vieheen perusuinti, käyttövarmuus, se minkä varmasti jokainen kalastaja siitä löytää. Toinen on sen poikkeavuus tai monipuolisuus. Esimerkiksi mitä jerkin uinnista voi ottaa irti eri uittotyyleillä, tälläisiä voisi olla esimerkiksi poikkeavat syöksyt pintaan tai vastaavasti syvempään, kaatuilut tai vaikkapa ääni joka syntyy uitossa. Vaapuissa etsitään poikkeavia hakuja, viritettävyyttä ja eri säätömahdollisuuksia. Pyörikööt vaikka kuten raksi, kunhan se tekee sen hallitusti. Tai sitten se on jotain ihan muuta, mitä ei ole edes vielä keksitty.. Keksikää pyörä uudelleen! Tuomaristo on erityisen avoin kaikelle uudelle.
Muodosta haetaan visuaalista kauneutta tai karsitaan suoria kopioita pois (kaikkihan on perimmiltään kopioita jostain). Toisaalta muodolta odotetaan myös jotain uutta. Osaako joku tehdä symmetriseen palloon hienon uinnin tai keksiikö joku poikkeavan profiilin?
Väriä arvioidessa kiinnitetään huomiota tietysti maalausjälkeen, mutta myöskin uusiin ideoihin. Ehkä näemme odottamattoman pinnoitusmateriaalin?
Viimeistely on varmaankin kaikille selvä.
Kokonaisuuden innovatiivisuus. Koska kyseessä on kilpailu, odotamme näkevämme sekä perus varmaa osaamista, mutta myös uusia ideoita. Kaikki keksinnöt ei toimi tai maailma ei ole vielä niille valmis, mutta toivomme näkevämme niissä piilevän potentiaalin.

koivistojanne.kuvat.fi
Re: Tuomarointi
Aika kovat pisteet on mahdollista saada uinnista..
Jos pelkästä perusuinnista ja käyttövarmuudesta saa 3x pisteet
Mistä minä voin tietää millaisesta perusuinnista tuomari pitää?
Käyttö varmuudellahan luultavasti tarkoitetaan,ettei vaappu ei nouse pintaan lujemmassakaan vedossa ja toimii myös hitaassa vedossa..?

Mitäkä?
Re: Tuomarointi
Juuri näin.Jiiässä kirjoitti:Käyttö varmuudellahan luultavasti tarkoitetaan,ettei vaappu ei nouse pintaan lujemmassakaan vedossa ja toimii myös hitaassa vedossa..?
koivistojanne.kuvat.fi
Re: Tuomarointi
Eihän kukaan muukaan sitä tiedäJiiässä kirjoitti:Aika kovat pisteet on mahdollista saada uinnista..
Jos pelkästä perusuinnista ja käyttövarmuudesta saa 3x pisteet
Mistä minä voin tietää millaisesta perusuinnista tuomari pitää?
Käyttö varmuudellahan luultavasti tarkoitetaan,ettei vaappu ei nouse pintaan lujemmassakaan vedossa ja toimii myös hitaassa vedossa..?

-Anton
Re: Tuomarointi
Niinpä..AhTi] kirjoitti: Eihän kukaan muukaan sitä tiedä![]()
-Anton
Lottoa voi tehdä vaikka joka lauantai..
Saas nyt nähä tuleeko tehtyä mitään edes ko. kilpailuun
Mitäkä?
Re: Tuomarointi
Jokainen tuomari tekee arvioinnin oman näkemyksensä perusteella ja siitä syystä tuomaristo on niin suuri ja kokenut, ettei voida puhua mistään lotosta. Jokaisen kalamiehen näkemys ottivieheestä on niin erilainen, että ettei yhtä sääntöä "ottavimmasta uinnista" tms. voida sanoa. Sen takia suosittelen osallistumista avoimin mielin ja jokaiselle palautetta halunneelle on sitä myös luvassa. Harvoin on tilaisuus saada omaa kapulaa moisen raadin arvioitavaksi ja koska emme julkaise kuin kolme parasta per sarja, niin kenenkään ei tarvitse pelätä hännänhuipuksi jäämistä.