Virtavesitalkoita Pirkanmaalla

Alueen säännöt
Täällä keskustellaan kaikesta säähän, kalastonhoitoon, kalojen suojeluun, kalatalouteen, kalastuslakiin ja kalastusasetuksiin, ympäristöön ja luonnonsuojeluun jne liittyvistä asioista.
Kunnostus-uutiset - Kalamies.com foorumin yleissäännöt
Avatar
Unnukanmuikku
Viestit: 266
Liittynyt: 14:10:32 29.04.2010
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Virtavesitalkoita Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Unnukanmuikku »

Vapaaehtoiset ovat kartoittaneet tänä ja edellisinä vuosina potentiaalisia talkookunnostuspaikkoja Pirkanmaalla. Näillä näkymin päästään talkoilemaan pariin kohteeseen jo tänä vuonna ja lisää kohteita on tulossa lähivuosina. Kohteiden inventointi vie aikaa, sillä hommaa tehdään vapaaehtoisvoimin ja kohteiden taimenpitoisuudesta pitää saada todisteita. Yleensä kalat ovat nopeastikin nähtävissä, jos taimenpitoisuus purossa on suuri.

Jos sinulla on tiedossa joku lähiseudun potentiaalinen kohde, niin laita postittaen ([email protected]). Autan luvituksessa alkuun ja myös suunnitelmien teossa. Tää ei ole mitään rakettitiedettä ja Virhon puolelta saa apua. Talkoita pyritään järjestämään siten, että niille löytyy järjestäjäksi paikallinen taho (osakaskunta, maanomistaja, kalastusseura, kyläyhdistys ym.).

Postailen tänne palstalle lähiaikoina mainoksen elokuussa järjestettävistä talkoista. Alla löytyy kuvaa yhdestä inventointikohteesta, jossa saatoin nähdä taimenen nollikkaan viikonloppuna. Tässä ja monessa muussa kohteessa jatketaan syksyllä kututarkkailun merkeissä. Silloin on hyvä mahdollisuus nähdä myös järvestä nousseita isompia kaloja.

Kuva
Halimasjärvenpuron talkoot lauantaina 14.9. klo 11 alkaen. Virhon ensimmäiset talkoot Tampereella. https://www.facebook.com/events/356476798633282/
Avatar
Unnukanmuikku
Viestit: 266
Liittynyt: 14:10:32 29.04.2010
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Virtavesitalkoita Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Unnukanmuikku »

Vilppulassa savikoskella yritetään palauttaa taimenkantaa takaisin vesistöön. Tavoitteen saavuttamiseksi Ajostaipaleen osakaskunta järjestää purokunnostus talkoot lauantaina 2. päivä elokuuta.

Talkoot aloitetaan kello 8:00. Mutta myöhemminkin saapuvat ovat toki myös tervetulleita.

Talkooväelle on tarjolla eväitä sekä alkoholittomia juomia.

Kohde sijaitsee kt 346 n. 15 kilometriä Vilppulasta Virroille päin.
https://www.google.fi/maps/place/Saviko ... 40f656aa62

Talkoolaisen varustukseksi, on hyvä olla sään mukainen vaatetus, kumisaappaat sekä kevyet työhansikkaat. Ja tietysti hyvää yhteishenkeä puhkuva reipas mieli.

Pistäkään ilmoittautuen mulle sähköpostitse ([email protected]), niin välitän tiedot ilmoittautuneista eteenpäin järjestäjille. Tämä siksi, että osaavat varata riittävästi eväitä.
Halimasjärvenpuron talkoot lauantaina 14.9. klo 11 alkaen. Virhon ensimmäiset talkoot Tampereella. https://www.facebook.com/events/356476798633282/
Avatar
Unnukanmuikku
Viestit: 266
Liittynyt: 14:10:32 29.04.2010
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Virtavesitalkoita Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Unnukanmuikku »

Tässä parit ennen ja jälkeen kuvat Vilppulan Savikoskelta. Ja tiedoksi tätä lukeville kalastajille, että koski on kalastuskiellossa. Koskessa syntyneitä taimenia on kuitenkin luvallista uistella järvialueilla. Verkottamista en suosittele :)

Talkoissa lyötiin koskeen 18 tonnia soraa ja heiteltiin useita kymmeniä tonneja kiviä reunoilta takaisin uomaan. Talkooväkeä oli paikalla reilu 30. Kiitos kaikille osallistuneille!

Keskiosaa, ennen
Kuva

Jälkeen
Kuva

Ylempää osaa, ennen
Kuva

Ja jälkeen
Kuva
Viimeksi muokannut Unnukanmuikku, 17:01:08 04.08.2014. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Halimasjärvenpuron talkoot lauantaina 14.9. klo 11 alkaen. Virhon ensimmäiset talkoot Tampereella. https://www.facebook.com/events/356476798633282/
Avatar
Unnukanmuikku
Viestit: 266
Liittynyt: 14:10:32 29.04.2010
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Virtavesitalkoita Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Unnukanmuikku »

Pohjois-Pirkanmaalla on ainakin yhdet pienimuotoiset talkoot syksyllä luvassa, sillä lupa yhden pohjapadon muuttamiseksi nousukelpoiseksi on jo hanskassa. Aikataulua katsotaan vielä myöhemmin elokuussa, kun puuhamiehillä on muitakin projekteja. Ensi vuodeksi on neuvottelun alla pari kohdetta lähempänä Tamperetta.
Halimasjärvenpuron talkoot lauantaina 14.9. klo 11 alkaen. Virhon ensimmäiset talkoot Tampereella. https://www.facebook.com/events/356476798633282/
Avatar
kotiainen
Kilpakaappijuoppo
Viestit: 1669
Liittynyt: 10:21:34 09.09.2010
Paikkakunta: V L K
Viesti:

Re: Virtavesitalkoita Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja kotiainen »

Arvostan! :hattu:
Sata vapaa vedossa!
Avatar
Unnukanmuikku
Viestit: 266
Liittynyt: 14:10:32 29.04.2010
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Virtavesitalkoita Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Unnukanmuikku »

Vähän Vilppulasta maakuntarajan toisella puolella olisi lauantaina talkoot, jos jotakuta kiinnostaa. Paikalla Virhon Vesa Kuitunen, jolta löytyy paljon kokemusta kunnostustoiminnasta. Allekirjoittanut ei näillä näkymin autottomana pääse paikalle, jos ei sitten Tampereen suunnalta joku olisi lähdössä autolla. Osallistun bensakuluihin.

Liukon osakaskunta järjestää Lauantaina 9.8. kunnostustalkoot Keski-Suomessa, Keurusselän Roosinpohjaan laskevalla Ukonpurolla. Puroa kunnostettiin jo viime vuonna. Tänä vuonna tehdään lisää kutusoraikkoja ja kivetään uomaa sekä lisätään puumateriaalia. Lisätietoja Vesa Kuituselta, 0503388504, vesa.kuitunen(at)saunalahti.fi.

ps. ensi viikon puolella saattaa tulla lisäuutisia palstalle erään kunnan osalta.
Halimasjärvenpuron talkoot lauantaina 14.9. klo 11 alkaen. Virhon ensimmäiset talkoot Tampereella. https://www.facebook.com/events/356476798633282/
Avatar
Unnukanmuikku
Viestit: 266
Liittynyt: 14:10:32 29.04.2010
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Virtavesitalkoita Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Unnukanmuikku »

Tässäpä sitä tulee!

Virtavesitalkoot Ylöjärvellä 22.8. klo 17

Ylöjärven kaupunki poisti koneellisesti Myllypuron alaosalta nousuesteen. Paikalle jäi ylimääräisiä kiviä ja näistä on tarkoitus tehdä eroosiosuojausta ja poikaskivikoita. Talkoopaikka sijaitsee Siivikkalantien kohdalla.

Varaa talkoita varten mukaasi sopivat hanskat kivien nosteluun ja saappaat, jos haluat haluat kahlata purossa. Ilmoittautumiset ja lisätietoja: [email protected]

Kartta talkoopaikalle: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/link ... 80&lang=fi

Itse koneellisesta kunnostuksesta laitan kuvia juttuun, joka julkaistanee kalamies.comin toimesta. Linkitän sitten myös tänne... Talkoita en mainosta kovin laajalle levikillä, sillä talkoopaikan kannalta 10-15 talkoolaista on sopivan turvallinen määrä.

Yksi kännykkäkamera teaser mukaan:

Kuva
Halimasjärvenpuron talkoot lauantaina 14.9. klo 11 alkaen. Virhon ensimmäiset talkoot Tampereella. https://www.facebook.com/events/356476798633282/
Avatar
Unnukanmuikku
Viestit: 266
Liittynyt: 14:10:32 29.04.2010
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Virtavesitalkoita Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Unnukanmuikku »

Tänään kokoonnuttiin fiksaamaan putken alaosaa. Todella hienoa jälkeä syntyi paikallisten aktiivien toimesta. Mukana talkoissa myös omakotiyhdistys.

Hela systeemi näyttää ennen kevättulvia tältä. Putken alla on yksi metrin pituinen ja noin 40cm syvä allas, jossa nousevat kalat voivat levähtää. Koskikynnystä putkeen on enää noin 20 ja siitä pääsee jo muutkin kalalajit ylös. Alapuolella on isompi allas, josta vesi jakaantuu kahteen haaraan. Vettä virtaa kivien lisäyksen jälkeen myös keskimmäistä haaraa pitkin. Oikealla eroosiosuojausta kaivinkoneen murjomalla rannalla.

Kuva

Ennen ja jälkeen kuvapareja duunaan sitten kun jaksan.
Halimasjärvenpuron talkoot lauantaina 14.9. klo 11 alkaen. Virhon ensimmäiset talkoot Tampereella. https://www.facebook.com/events/356476798633282/
Avatar
Unnukanmuikku
Viestit: 266
Liittynyt: 14:10:32 29.04.2010
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Virtavesitalkoita Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Unnukanmuikku »

One less! Nässyn ylävesiltä lähti viikonloppuna nousueste pois. Maanomistajat hoitivat homman.

Kuva

Kuva
Halimasjärvenpuron talkoot lauantaina 14.9. klo 11 alkaen. Virhon ensimmäiset talkoot Tampereella. https://www.facebook.com/events/356476798633282/
Avatar
Unnukanmuikku
Viestit: 266
Liittynyt: 14:10:32 29.04.2010
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Virtavesitalkoita Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Unnukanmuikku »

Ylävesillä homma hoidettiinkin ainakin tällä kertaa paikallisten toimesta. Taimenpuroon kipattiin yhteensä 33 tonnia soraa! Tällä purolla taimenkanta tulee räjähtämään käsiin. Talkootyöllä myös moni muu puro lähtisi lentoon.

Kuva


Kuva
Halimasjärvenpuron talkoot lauantaina 14.9. klo 11 alkaen. Virhon ensimmäiset talkoot Tampereella. https://www.facebook.com/events/356476798633282/
Avatar
Unnukanmuikku
Viestit: 266
Liittynyt: 14:10:32 29.04.2010
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Virtavesitalkoita Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Unnukanmuikku »

MYLLYPURON (YLÖJÄRVI) KUNNOSTUSTALKOOT JÄRJESTETÄÄN LAUANTAINA 19.9.2015

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry järjestää yhteistyössä Näsijärven kalastusalueen ja Näsijärven Lohikalayhdistyksen kanssa Ylöjärven Siivikkalassa sijaitsevalla Myllypurolla talkookunnostustapahtuman. Osallistumalla tapahtumiin pääset konkreettisesti parantamaan virtavesien ja niissä elävien taimenkantojen tilaa.

Kunnostusten päätavoitteena on muodostaa kohdevesistöihin taimenen kutusoraikoita ja vahvistaa näin taimenen luontaista lisääntymistä. ”Käsipelillä” on tarkoitus myös monipuolistaa uomaa ja tehdä kaloille ja ravuille suojapaikkoja. Jokaiselle talkoolaiselle löytyy varmasti sopivaa tekemistä. Esimerkiksi muonituspuolelle kaivataan henkilöä, joka vastaisi grillauksen järjestämisestä.

Varauduthan talkoisiin sopivan lämpöisillä ja säänmukaisella vaatetuksella. Ota mukaan myös kumisaappaat ja sopivat työvaatteet. Kahluuhousut ovat hyvät, mutta eivät pakolliset. Järjestämme talkootapahtumaan työkalut ja tarvikkeet sekä pientä evästystä.

Talkoopaikoille pyritään järjestämään koottua kimppakyyditystä, joten jos autossasi on tilaa tai olet kyytiä vailla, niin ilmoitathan tästä. Osallistumisilmoitukset talkootapahtumaan sekä tiedot kyydeistä tai niiden puutteesta pyydetään ilmoittamaan allekirjoittaneelle viimeistään 16.9 mennessä.

Kimppakyyti lähtee lauantaiaamuna klo 9:00 aikaan Patamäenkatu 24 parkkipaikalta kohti Myllypuroa. Kunnostukset alkavat kohteella klo 10:00 ja loppuvat klo 18:00, jonka jälkeen kimppakyyti palaa Tampereelle.

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Heikki Holsti, puh. 050 351 9022, [email protected]
Halimasjärvenpuron talkoot lauantaina 14.9. klo 11 alkaen. Virhon ensimmäiset talkoot Tampereella. https://www.facebook.com/events/356476798633282/
Avatar
Unnukanmuikku
Viestit: 266
Liittynyt: 14:10:32 29.04.2010
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Virtavesitalkoita Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Unnukanmuikku »

Ensi lauantaina Halimasjärvenpuron ensimmäiset kunnostustalkoot. Talkoopaikka sijaitsee K-Kauppa Kumpulan kohdalla ja talkoot alkavat klo 11. Järjestäjä Virtavesien hoitoyhdistys. Hanskat mukaan!

https://www.facebook.com/events/356476798633282/
Halimasjärvenpuron talkoot lauantaina 14.9. klo 11 alkaen. Virhon ensimmäiset talkoot Tampereella. https://www.facebook.com/events/356476798633282/
Avatar
Unnukanmuikku
Viestit: 266
Liittynyt: 14:10:32 29.04.2010
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Virtavesitalkoita Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Unnukanmuikku »

Tuolla pari kuvaa talkooalueesta. Jatkamme kunnostuksia vielä lähiaikoina.

https://www.instagram.com/p/B2eTXnkhEtR/
https://www.instagram.com/p/B2hJ5s_BNG8/
Halimasjärvenpuron talkoot lauantaina 14.9. klo 11 alkaen. Virhon ensimmäiset talkoot Tampereella. https://www.facebook.com/events/356476798633282/
Avatar
vlasek
Provoileva muskelipökiö
Viestit: 13103
Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
Paikkakunta: Träshscandal

Re: Virtavesitalkoita Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja vlasek »

Onko tuolla myllypurolla, tai muissa kunnostetuissa kohteissa ollut haivantoja järvivaelluksen läpikäyneistä kaloista?
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Vastaa Viestiin