Vetouistelu 2013
Re: Vetouistelu 2013
Ketju poistettiin moderaattorien toimesta alkuperäisestä aiheesta. En tätä keskustelua olisi halunnut omaksi topiciksi. Nyt kun tähän ratkaisuun päädyttiin näin parhaimmaksi poistaa omat viestit ketjusta. Kiitos ja näkemiin!
Viimeksi muokannut pike, 16:32:27 06.10.2013. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
- Viestit: 2
- Liittynyt: 18:44:30 05.10.2013
Re: Järvilohen saalisharkinta
-älä Pike edelleenkään tee arvioita/asioiden lokerointia, ilman faktaa,monia asioita voi ja pitää katsoa muutenkin kuin kyklooppimaisen yksisilmäisesti.
-minäkään en todellakaan kuulu mainitsemiisi trailerikalastajiin,jotka liikkuisivat palstoilla liikkuvien huhujen mukaan vesiltä vesille,vaan mökkini rannassa on 2hv-Hondalla varustettu vene ja kaksi vapaa, joilla harrastan uistelua,ja harrastan sitä nimenomaan silloin kuin siltä tuntuu,eikä silloin kun joku on huhun mukaan jotain jostain saanut.
-tähän kalastuspaineeseen liittyen,en ole ainakaan täällä Kyläniemen-lähialueiden vesillä huomannut n.25vuoden aikana minkäänlaisia uistelijoiden ryntäyksiä,minkään nettipalstalla olevien saalisilmoitusten perusteella tapahtuneen.Kyllä se suurinpiirtein sama kalastajien venemäärä on selillä pyörinyt,oli netissä mitä saalisilmoituksia tahansa.
-minäkään en todellakaan kuulu mainitsemiisi trailerikalastajiin,jotka liikkuisivat palstoilla liikkuvien huhujen mukaan vesiltä vesille,vaan mökkini rannassa on 2hv-Hondalla varustettu vene ja kaksi vapaa, joilla harrastan uistelua,ja harrastan sitä nimenomaan silloin kuin siltä tuntuu,eikä silloin kun joku on huhun mukaan jotain jostain saanut.
-tähän kalastuspaineeseen liittyen,en ole ainakaan täällä Kyläniemen-lähialueiden vesillä huomannut n.25vuoden aikana minkäänlaisia uistelijoiden ryntäyksiä,minkään nettipalstalla olevien saalisilmoitusten perusteella tapahtuneen.Kyllä se suurinpiirtein sama kalastajien venemäärä on selillä pyörinyt,oli netissä mitä saalisilmoituksia tahansa.
Re: Järvilohen saalisharkinta
Ketju poistettiin moderaattorien toimesta alkuperäisestä aiheesta. En tätä keskustelua olisi halunnut omaksi topiciksi. Nyt kun tähän ratkaisuun päädyttiin näin parhaimmaksi poistaa omat viestit ketjusta. Kiitos ja näkemiin!
Viimeksi muokannut pike, 16:32:59 06.10.2013. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Järvilohen saalisharkinta
Mu-mutta.
Olen saanut itsekkin YV:nä ihan asiallisia, mutta "turhautuneita" viestejä kun "salaiset" ottipaikat tai järvet paljastuu.
No hatuttaahan se tietenkin, kun "omat" kalapaikat tulee muittenkin tietoon eikä kaikki kalat jääkkään enään oman itsensä iloksi vaikka ovat täysin istutusten varassa..
Faktahan on, että kalakannat on istutusten varassa joka paikassa, valitettavasti.
Mutta mitä niillä lupatuloilla tehdään kun "ryntäys" tapahtuu?
Eikös niillä oo tarkotus juuri tehdä nuo istutukset ja vesien hoito
Voin olla väärässäkin, mutta asiaa saa oikaista tarvittaessa...
Sen ymmärrän, että ns.kutukaloja suojellaan jotka jälkeläisiä tuottaa, piste.
Ainakin Päijänteen kutujoet ja kutukalat on ns. yhden käden sormilla laskettavissa, siis kutukypsät jokiin nousevat kalatkin
Ja taas on fakta, että kantoja ei tule uistelijat pelastamaan, vaikka vapauttaisivat jok ikisen kalan takasin.
Sama lienee Saimaallakin.
Siellä sentään terveellä pohjalla, kun istutukset tehdään siitä "omasta kannasta" jotka tuottaa "alkuperäistä" kantaa takaisin.
Näin se pitäis tehä joka ikisellä Suomen purolla, järvellä ja joellakin!
Laitosstareiden geeniperimähän on CR:n arwoista, joka paikassa.
Siellä Saimaalla, kuin myös Ruottin mailla, ainakin padotuilla joilla tuo omasta kannasta tehty poikastuotanto ymmärretään
Ja kalaa piisaa kaikkien iloksi.
Ja jos se Saimaan alkuperäinen lohi on niiin uhanalainen kuin norppakin, koko lutakko kalastuskieltoon, ikuisesti
Näin vältytään ylilyönneiltä.
Oma mielipide on:
Kun kerran kutujoet on tuhottu lopullisesti, tehdään vaan niitä istutuksia siihen malliin että kalaa piisaa kaikille.
Jollain VTN ely-keskuksen ja EU-tuilla sitten jos se ei lupatuloilla onnistu.
ps.
Ei kannata lukea liikaa rivien välistä.
Kannanottoni on karkea,- ja ymmärrän Saimaan lohen, Päijänteen Taimenen, Kymijoen ja Itämeren lohen tilanteen.
Pitäähän niitä suojella, mutta ilman istareita ei oo eikä tuu kalastajia.
UGH.
Olen puhunut, "kaivoista"

Vuorovetten Prinssi, parjattu rantarunkkari
Re: Järvilohen saalisharkinta
Mä en nää mitään muuta mahdollisuutta kun tehdä asiat samallatavalla kun ruotsissa jos halutaan saada kannat eläpymään. Eli ihan suomeksi: yksityinen verkotus loppuu täysin, rasvaevällisiä ei saa ottaa, alamitat ja venekohtaset päiväkiintiöt, karmeet sanktiot jos hölmöilee (nelinumeroisia sakkoja euroina ja uhka että veneet ja kamat lähtee) ja toimiva valvontakoneisto.
Re: Järvilohen saalisharkinta
En tiedä minkälaisia verkkoja tuolla yleensä käytetään, mutta kuvittelisin että tuollaiselle 60 cm lohelle pitäisi aika isosilmäiset liinat olla jos noita tehokkaasti haluaa pyytää. Varmaan joku yksittäinen verkkopena voi sitäkin harrastaa.
Voi kuitenkin hyvinkin olla että noita yli 3 kg:n kaloja ei juuri muut kalasta tehokkaasti kuin uistelijat. Se on varmaa että iso osa istukkaista pyydetään verkoilla 30-50 cm pituisina, mutta uskoisin uistelijoiden olevan aika pitkälti yksin vastuussa näiden yli 60 cm järvilohien kalastuskuolevuudesta.

Lajin helppous viehättää.
Re: Järvilohen saalisharkinta
Ketju poistettiin moderaattorien toimesta alkuperäisestä aiheesta. En tätä keskustelua olisi halunnut omaksi topiciksi. Nyt kun tähän ratkaisuun päädyttiin näin parhaimmaksi poistaa omat viestit ketjusta. Kiitos ja näkemiin!
Viimeksi muokannut pike, 16:33:52 06.10.2013. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Re: Järvilohen saalisharkinta
Aivan totta. Juuri siitähän koko keskustelu sai alun. Yksi kaveri retostelee netissä reilun kuukauden ajalla kaksi kertaa raportilla, jossa ei ole noudatettu herrasmiessopimusta ja lisäksi pappia oli saanut rasvaevälliset "kutukalat".
edelleenkin pike, en tiedä halautko edes avartaa katsomustasi asiaan, ilmeisesti et. tai sitten et ymmärrä lukemaasi. kuten tuolla aikasemmin jo tuli ilmi, tarkoitus ei ole rehvastella vaan kertoa mukavista kokemuksista kalalla jne raporttien merkeissä. ei rehvastella. mielestäni vielä 3,5kg kalalla ei pysty paljoa rehvastelemaan. toivoisin että puhuisit asioista niiden oikeilla nimillä tai et ollenkaan koska paskan puhuminen ja suoranainen valehtenlu on mielestäni aivan sieltä itsestään jolla teet vain itsellesi hallaa. Ja sama koskee herrasmiessopimusta josta meillä on vain näkemysero miten kalamäärä lasketaan (reissu vai vuosi). alamittaa herrasmiessopimuksesta noudatan joka reissulla. mutta näistä aiheista ei tarvitse enää vääntää mutta lopeta tuo asioiden vääristely, KIITOS!
tuo keväinen verkkokalastuskielto on jännä miten meni niin "helposti" ja nopeasti läpi ja samaan aikaan tuntuu olevan mahdoton saada lakiin nostettua alamitta 60senttiin? oikeastihan tuo verkkokalastuskielto on tuhat kertaa radikaalimpi ratkaisu kuin alamitan nosto niin miten se voi mennä läpi mutta ei alamitan nosto? mina ei jymmarra...
edelleenkin pike, en tiedä halautko edes avartaa katsomustasi asiaan, ilmeisesti et. tai sitten et ymmärrä lukemaasi. kuten tuolla aikasemmin jo tuli ilmi, tarkoitus ei ole rehvastella vaan kertoa mukavista kokemuksista kalalla jne raporttien merkeissä. ei rehvastella. mielestäni vielä 3,5kg kalalla ei pysty paljoa rehvastelemaan. toivoisin että puhuisit asioista niiden oikeilla nimillä tai et ollenkaan koska paskan puhuminen ja suoranainen valehtenlu on mielestäni aivan sieltä itsestään jolla teet vain itsellesi hallaa. Ja sama koskee herrasmiessopimusta josta meillä on vain näkemysero miten kalamäärä lasketaan (reissu vai vuosi). alamittaa herrasmiessopimuksesta noudatan joka reissulla. mutta näistä aiheista ei tarvitse enää vääntää mutta lopeta tuo asioiden vääristely, KIITOS!
tuo keväinen verkkokalastuskielto on jännä miten meni niin "helposti" ja nopeasti läpi ja samaan aikaan tuntuu olevan mahdoton saada lakiin nostettua alamitta 60senttiin? oikeastihan tuo verkkokalastuskielto on tuhat kertaa radikaalimpi ratkaisu kuin alamitan nosto niin miten se voi mennä läpi mutta ei alamitan nosto? mina ei jymmarra...
Re: Järvilohen saalisharkinta
Ketju poistettiin moderaattorien toimesta alkuperäisestä aiheesta. En tätä keskustelua olisi halunnut omaksi topiciksi. Nyt kun tähän ratkaisuun päädyttiin näin parhaimmaksi poistaa omat viestit ketjusta. Kiitos ja näkemiin!
Viimeksi muokannut pike, 16:34:19 06.10.2013. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- vlasek
- Provoileva muskelipökiö
- Viestit: 13103
- Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
- Paikkakunta: Träshscandal
Re: Järvilohen saalisharkinta
Toivoa ihan täysin metsään ole hukattu kuitenkaan. Koko ajanhan noita koitetaan laittaa kuntoon. Jokialueilla säännöt on tiukempia ja kehitys jopa pitkällä. Seisova vesi on ongelma. Jostain syystä siellä saa tehä melkein mitä vaan.Kun kerran kutujoet on tuhottu lopullisesti, tehdään vaan niitä istutuksia siihen malliin että kalaa piisaa kaikille.
Jollain VTN ely-keskuksen ja EU-tuilla sitten jos se ei lupatuloilla onnistu.
Se ainainen valvonta on vähän hassu peruste. Ei jokaisessa puistossakaan ole viranomaisia kyttäämässä namusetiä, tai lastenmakaajia.
Jos ihminen kykenee ajattelemaan, niin järkevä käyttäytyminen vesillä pitäis olla pikemminkin itsestäänselvyys. Lyhytnäköisyys ja jopa oman tulevaisuuden kalastuksen päälle kuseminen ei ole kovinkaan älykästä toimintaa.
Valitettava stereotypiahan se on, mutta hinta ois tällä hetkellä paras ratkaisu karsia heikompaa kalastavaa ainesta vesiltä pois. Eli niitä ahneita paskiaisia, joille kalastustapahtuman ainut funktio on rykiä kypäräkaloilla lihalaatikko täyteen.
Ei yksinkertaisesti voi olla niin, että samalla hinnalla saa pyytää särkeä ja jotain uhanalaista lajiketta. Kutakuinkin vielä rajoituksetta, tai jollain muodollisilla säännöillä, jota noudattaa pieni%.
Tyhmien vetouistelijoiden takia verkkomiehiä ei enää kehtaa parjata. Kiitti vitusti teille tänkin hauskuuden viemisestä. Niin ja siitä, että joissa ei oo vaeltajia.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Re: Re: Vetouistelu 2013
Ai täältä on kadonnut yhden postit nyt sitten kokonaan.. lol
Sata vapaa vedossa!
Re: Vetouistelu 2013
Vaihteeksi aiheesta. On Lutakko vaan aika kaivo. Tänään kuitenkin oikeanmerkkisiä kaloja. Taimen ja järväri, olivat niin nappuloita, että.
-jouni
-jouni
diipa daapa
- rreipas
- Rokotiili-Risto
- Viestit: 306
- Liittynyt: 15:48:27 11.11.2010
- Paikkakunta: saimaanharju saman nimisen järven lähellä oleva penkere
Re: Vetouistelu 2013
Ruvetaan kaikki vaan dokailee ja annetaan kalojen uida rauhassa alkuun vaikka kymmenen vuotta
Itekkin rokotiilin kyyneltä vääntäny sunnuntaina koko päivän perjantaina julmasti tappamani hauen takia
Jota en vapauttanu oikee oppisesti....vaan toin sen kotiin asti
Kuvaa en laita koska tulis taas
Lohia tapoin kahtena päivänä kun sattuivat epäonnekseen uimaan samoilla vesillä missä harrastin elämyskalastustani olikohan tuo oikee termi ?
Jaa se määrä ja mitat tietenkin että ei jää vaivaa kenenkään mieltä
Perjantaina
63cm vehkeitä jo keräillessä
Lauantaina melkein alamittanen 61cm
Iha pyrstöö ruttaamatta molemmat mutta en mittaa siitä keskeltä vaan ihan kärjestä......
Sitten yllätys yllätys molemmat lohet olivat viottuneita???
Niiltä puuttui se evä sieltä selkäevän takaa?
Tietääkö kukaan mistä moinen vamma on tullut ?
Johtuuko saasteista(talvivaaran päästöt?)
Vaiko kesties tsernobylin laskeumasta?
Uskaltaako niitä syödä?
Saako miun penikat myös epämuodostumia jos niitä syö?
Ps.hauki sunströmmiä tarjoilen meillä jouluna eiköhän se siiheksi oli jo valmista
vtu mitään saa
- vlasek
- Provoileva muskelipökiö
- Viestit: 13103
- Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
- Paikkakunta: Träshscandal
Re: Vetouistelu 2013
No jos päihtymisen kokee hyvänä ja virkistävänä harrastuksena, niin mikä jottei. Vaikka mustavalkoinen ja ääripäihin pohjaava ajattelu on kalastusrintamalla suosittua, niin on niitä toki ehkä parempiakin vaihtoehtoja esim. oman kalastuksen vieminen tasolle, joka edesauttaa sitä, että voi kalastaa jatkossakin. Kalastustuntien vähentäminen taxfree-sektoreilla ei uhanalaisten lajien suhteen välttämättä ole väärin. Se fyrkka niihin istutuksiin tarvittaneen kuitenkin ja lohen kannalta on väistämättä parempi, että samalla rahalla lohi saa ylleen vähemmän painetta, tai että niitä jäisi enemmän henkiin, joka mahdollistais sen, että joskus hamassa hamassa tulevaisuudessa se vois lisääntyä luonteisemmin kuin esim. Michael Jackson.Ruvetaan kaikki vaan dokailee ja annetaan kalojen uida rauhassa alkuun vaikka kymmenen vuotta
Itekkin rokotiilin kyyneltä vääntäny sunnuntaina koko päivän perjantaina julmasti tappamani hauen takia
Jota en vapauttanu oikee oppisesti....vaan toin sen kotiin asti
Kuvaa en laita koska tulis taas
Emokalapankki näyttää ainakin tällä hetkellä siltä, että 10-vuoden päästä noi sarkastiset rokotiilinkyyneleet voi muuttua todeksi, jos kypäräsyötin vetäminen järvilohelle on lähellä sisintä.
Hienoa, että hauki päätyi oletettavasti keittiöön, eikä puuhun,tai tunkiolle, vaikka sehän sitä suomalaisugrilaista oikeaoppisuutta ainakin tietyillä sukupolvilla tuntuis olevan.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Re: Vetouistelu 2013
Eikös tää ketju justiinsa siivottu ja vlasek aloittaa uuden jeesustelun! Ihme meininkiä...
Jos Jumala on olemassa, minä olen kusessa.
- vlasek
- Provoileva muskelipökiö
- Viestit: 13103
- Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
- Paikkakunta: Träshscandal
Re: Vetouistelu 2013
No mitä paskaa Mielestäni vastasin lähinnä edeltävän kirjoittajan oletettuun sarkasmiin joviaalilla ja rakentavalla tavalla. Ehkä jopa yritin lohduttaa, taputtaa olkapäälle ja halata viestien, että toivoa ei ole heitetty kaivoon.
Vetouistelu ja kalastus on huomattavasti terveellisempi vaihtoehto, mitä aktiivinen alkoholin kulutus. Ihan tieteellisten faktojenkin valossa. Viitaten terveydellisiin seikkaperäisiin tekijöihin.
Toisaalta nykyinen kalavesien ja kalaston tila on siinä pisteessä, että tulevat vapaan kasvatuksen "uhrit" pääsee samaan tulokseen vetämällä rakseja lenkkipolulla, tai matkalla luukulle. Tohon verrattuna se alkoholi ei välttämättä ole sen sisällöttömämpi vaihtoehto.
Vetouistelu ja kalastus on huomattavasti terveellisempi vaihtoehto, mitä aktiivinen alkoholin kulutus. Ihan tieteellisten faktojenkin valossa. Viitaten terveydellisiin seikkaperäisiin tekijöihin.
Toisaalta nykyinen kalavesien ja kalaston tila on siinä pisteessä, että tulevat vapaan kasvatuksen "uhrit" pääsee samaan tulokseen vetämällä rakseja lenkkipolulla, tai matkalla luukulle. Tohon verrattuna se alkoholi ei välttämättä ole sen sisällöttömämpi vaihtoehto.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Re: Vetouistelu 2013
Trollaaminen ja troolaaminen on heh..
Jos Jumala on olemassa, minä olen kusessa.
Re: Vetouistelu 2013
Maa- ja Metsätalousministeriö ilmoitti juuri korottavansa Saimaan järvilohen ja järvitaimenen alamitan 60 cm:iin. Saimaannieriä täysrauhoitetaan Vuoksen vesistöalueella.
Asetusten ilmoitettiin astuvan voimaan 1.1.2014.
Asetusten ilmoitettiin astuvan voimaan 1.1.2014.
Re: Vetouistelu 2013
Mutta eihän tässä meille vetouistelijoille tule mitään muutoksia! Näillä säännöillä aika moni on mennyt monta vuotta.karimansu kirjoitti:Maa- ja Metsätalousministeriö ilmoitti juuri korottavansa Saimaan järvilohen ja järvitaimenen alamitan 60 cm:iin. Saimaannieriä täysrauhoitetaan Vuoksen vesistöalueella.
Asetusten ilmoitettiin astuvan voimaan 1.1.2014.
Jos Jumala on olemassa, minä olen kusessa.
- vlasek
- Provoileva muskelipökiö
- Viestit: 13103
- Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
- Paikkakunta: Träshscandal
Re: Vetouistelu 2013
Me on häilyvä käsite ja aika moni voi olla massassa liian harva. Jeppis uudistus, vaikka ei välttämättä takaa ensimmäistä kutua, joka pitäis olla päämäärä. Tappolimitti per petokala per kausilupaa odotellessa.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Re: Vetouistelu 2013
Noh, eiköhän parin vuoden kuluttua tule rasvaevällisten pakollinen vapautus. Varmaan heti kun eväleikattuja on tarpeeksi uimassa. Ei kaikkea voi kerralla saada. Perho siiman päässä on varmaan vaihdettu villalangan pätkään? Ei tee kaloille kipeetä!vlasek kirjoitti:Me on häilyvä käsite ja aika moni voi olla massassa liian harva. Jeppis uudistus, vaikka ei välttämättä takaa ensimmäistä kutua, joka pitäis olla päämäärä. Tappolimitti per petokala per kausilupaa odotellessa.
Jos Jumala on olemassa, minä olen kusessa.
- vlasek
- Provoileva muskelipökiö
- Viestit: 13103
- Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
- Paikkakunta: Träshscandal
Re: Vetouistelu 2013
No toivottavaahan se ois, että ihan noin ääripäähän ei tarvis mennä. Väkäsen yritän muistaa lintata toki. säilyishän tuommoisessakin kalastuksessa tiettyjä perustavanlaatuisia elementtejä riippuen paikasta. Joidenkin tutkimusten mukaan kalan leukaperät on sangen tunnottomat. Yllättävä kalanhalauskortti. Buu.Perho siiman päässä on varmaan vaihdettu villalangan pätkään? Ei tee kaloille kipeetä!
Voin kuitenkin vakuuttaa, että kyse ei ole siitä. Enemmänkin ihmettelystä, miten yksittäinen maa eri sidosryhmineen, ja valitettavasti jopa käyttäjineen voi pilata arvokkaat jalokalakantansa niin totaalisesti.
Kysehän ei ole saamisesta. Päinvastoin, menetyksen kiihtyvästä aikataulusta, ja luulis, että enenevissä määrin myös harrastuksen jatkuvuudesta, järkevyydestä ja mielekkyydestä? Mistä päästään siihen, että kenties jotain radikaalimpaa pitäis tapahtua, jos parin, tai satunnaisen pyytäjän saldo loikkii likelle, tai jopa yli emokalapyyntimääristä. Eikö? Tää on ihan teoreettisperusteista pohdintaa, joka ei sisällä enempää eikä vähempää totuuksia.Ei kaikkea voi kerralla saada.
Ja ehkä tossa nyt kuitenkin jotain ainakin saimaalainen taimen sai. 60 cm onjo 5 senttiä lähempänä yleisenä pidettyä emovaeltajan kutumittaa.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Re: Vetouistelu 2013
Mene välillä vaikka meritaimenta heittämällä 2013 http://www.kalamies.com/kalastus-keskus ... ?start=100 ja opasta välillä siellä. Porukat mittailee jotan 40sm taimenia. Uistelijat päästää tollaiset sintit vapaaksi kalaan koskematta ja mittaamattavlasek kirjoitti:No toivottavaahan se ois, että ihan noin ääripäähän ei tarvis mennä. Väkäsen yritän muistaa lintata toki. säilyishän tuommoisessakin kalastuksessa tiettyjä perustavanlaatuisia elementtejä riippuen paikasta. Joidenkin tutkimusten mukaan kalan leukaperät on sangen tunnottomat. Yllättävä kalanhalauskortti. Buu.Perho siiman päässä on varmaan vaihdettu villalangan pätkään? Ei tee kaloille kipeetä!
Voin kuitenkin vakuuttaa, että kyse ei ole siitä. Enemmänkin ihmettelystä, miten yksittäinen maa eri sidosryhmineen, ja valitettavasti jopa käyttäjineen voi pilata arvokkaat jalokalakantansa niin totaalisesti.
Kysehän ei ole saamisesta. Päinvastoin, menetyksen kiihtyvästä aikataulusta, ja luulis, että enenevissä määrin myös harrastuksen jatkuvuudesta, järkevyydestä ja mielekkyydestä? Mistä päästään siihen, että kenties jotain radikaalimpaa pitäis tapahtua, jos parin, tai satunnaisen pyytäjän saldo loikkii likelle, tai jopa yli emokalapyyntimääristä. Eikö? Tää on ihan teoreettisperusteista pohdintaa, joka ei sisällä enempää eikä vähempää totuuksia.Ei kaikkea voi kerralla saada.
Ja ehkä tossa nyt kuitenkin jotain ainakin saimaalainen taimen sai. 60 cm onjo 5 senttiä lähempänä yleisenä pidettyä emovaeltajan kutumittaa.
Jos Jumala on olemassa, minä olen kusessa.
Re: Vetouistelu 2013
Nyt tulikin kiire. Alamitta nousee vuoden vaihteessa Saimaalla, ja tuo 50 cm lohnake ois just passeli kotona olevaan savupönttöön ja oikein sopiva annoskala blondille ja miulle. Isommilta joutuu leikkaan pään pois, ja sehän kuivattaa kalaa savustuksen aikana. Siis hiphop ens viikonloppuna Saimaalle.
-jouni
-jouni
diipa daapa