Itse voisin aloitella tämän vuotisella Norjan reissullani.
Eli jo perinteeksi muodostuneeseen malliin auto starttasi 26.7. iltapäivällä Vantaalta kohti Pohjois-Norjaa ja tarkemmin ottaen Arnoyan saarta. Ikuisuudelta tuntuvan matkan päätteeksi noin 16 tunnin matkustamisen jälkeen lauttasatamassa odotti jälleen kerran näky, joka saa matkasta kipeytyneet jäsenet unohtumaan. Nuo Norjan maisemat jaksavat kyllä sävähdyttää joka vuosi aina uudestaan.
Lauttamatkan jälkeen polte merelle alkoi olla jo melkoinen. Perillä saaressa siis nopea auton purku, muodollisuudet mökki-isännän kanssa ja kalastusvehkeet kasaan. Ei aikaakaan kun paattimme kelluikin jo tutuissa maisemissa aurinkoisella jäämerellä.
Ensimmäisen päivän tarkoituksena oli lähinnä purkaa pahimmat kuumotukset ja testailla uusia välineitä saaren lähimaastossa. Siispä nokka kohti Arnoyan vieressä sijaitsevan Lauköyan saaren pohjoispäätyä. Tässä välissä mainittakoon, että paikkojen nimet ovat todennäköisesti jotain vähän sinne päin kun ulkomuistista kirjoittelen. Mutta siis, itse asiaan. Turskaa ja seitä nousi tasaiseen tahtiin koko päivän, vaikka kalan koko ei vielä mitenkään ihmeellistä ollut (n. 4-7kg turskaa lähinnä). Tälle reissulle varustepäivityksen seurauksena hankitut Okuma Cortez vapa + kela setit toimivat varsin mallikkaasti vaikka eivät varsinaisesti testiin vielä päässeetkään. Perusrpäivän yläpuolelle tämän reissun nosti kuitenkin kirkkasti siskolleni tällännyt hänen ennätysturskansa, jolla painoa oli 12,2 kg. Mielenkiintoista oli katsella, kuinka Pennin 320 kela ja Ugly Stikin uisteluvapa yhdistelmällä tuota väänsi nuori nainen ylös. Tältä päivältä ei juuri muuta mainitsemisen arvoista. Mökillä syötiin uuniseitä pekonilla. Toimii.
Seuraavana päivänä paineltiin sitten vähän kauemmas Larvenin ja Yttelarvenin turskapakoille. Hienoa aluetta turskankalastukseen: 30-60 metriin kohoavien pakkojen ympärillä yli 200 metrin vettä. Täältä keskikoko alkoikin hipoa jo 10 kg, eli ainakin meidän porukalle paljon keskivertoa suurempaa. Reilu tunnin kalastuksen ja muutaman mukavan kokoisen turskan jälkeen tälläsikin 30cm big bob turskanväriseen jigiin oikein kunnolla n. 60 metrin rinteestä ja hetken väännön jälkeen veneessä köllötteli allekirjoittaneen ennätysturska, tasan 20 kg. Tähän asti olin kuvitellut, että turska on alkuspurttien jälkeen siiman päässä lähinnä kuollutta painoa, mutta ilmeisesti nämäkin osaavat uida pintaan asti, kun massaa on tarpeeksi. Tämäkin yksilö otti vielä pinnassa pari spurttia kohti syvyyksiä.
Pönökuvien jälkeen ja adrenaliinitärinöiden kaikottua kalastusta jatkettiin pikkuhiljaa. Osuimmekin parveen ihan hyvän kokoista seitä ja siiman päähän valikoitui ns. butterfly jig (mikä lienee suomenkielinen vastine) ja litka yläpuolelle. Paljon ei tarvinnut pilkkiä pohjasta nostaa kun vavan päässä tuntuikin jo painava tärppi, todella painava. Hetken jo väsyttelin ennätysseitäni, mutta saaliin noustessa pintaan karu totuus iski vasten kasvoja ja litkassa oli kiinni 3 kpl n. 2-3 kg seitä ja pohjalla pilkissä n. 5-7kg sei, joka pääsi vielä irtoamaan pienempien tempoessa yläpuolella. Ei olisi enkkakala ollut, mutta reissun suurin sei varmasti olisi ollut ylöstullessaan. Hetken verran vielä jatkoimme sein parissa, mutta keskikoon ollessa turhan pientä teimme pienen siirtymän alueen pohjoispään turskapakoille. Siirtymä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, sillä aivan loppupäivästä vielä venekuntamme toisen jäsenen vapa taipui tärpin jälkeen tutulle kaarelle ja jumputus siiman päässä oli sitä luokkaa, että isoa kalaa osattiin odottaa. Ja iso kala sieltä nousikin. Reissun suurimmaksi jäänyt turska, 20,5kg. Pikkuhiljaa tuon kalan jälkeen alkoikin olla päivän kalastelut siltä osin ohi ja ajelimme kohti rantaa perkaushommiin.
Maanantai olikin sitten oletusarvoisesti yhden tai korkeintaan kahden tärpin päivä. Tarkoitus oli siis lähteä pallasta kalastamaan meidän porukalle aivan uusille vesille saaren eteläpäätyyn. Päivä alkoi syöttikalan kalastuksella. Tarkoituksena oli saada elävänä syötiksi n. 30cm seitä. Syöttikalan kalastus osoittautui varsin helpoksi hommaksi, koska suunnitellun kalapaikkamme edustalla pintaa pitkin viistävät makrilli- ja seiparvet olivat tiheydeltään sitä luokkaa, että niiden päällä olisi melkein voinut kävellä. Siispä syötit saatiin nopeasti veteen ja n. puolen tunnin kalastelun jälkeen tyttöystäväni siiman päässä ollutta seitä vietiin. Vavasta näki heti, että ainakin hänen ennätyskalansa on nyt siiman päässä. Väsyttely oli kuitenkin lopulta varsin nopea ja hetken päästä veneen lattialla komeilikin jo nätti 12kg pikkupallas.
Alkupäivän ennustus yhden tärpin päivästä osui oikeaan ja loppupäivä kalasteltiinkin tyhjää pläkätyynessä ja auringonpaisteessa, harvinaista herkkua noilla leveysasteilla. Kolmannen päivän ollessa pulkassa, oli venekuntaamme noussut jo 3 henkilökohtaista ennätyskalaa. Ei paha alku reissulle, ei ollenkaan.
Neljäs kalastuspäivä kuluikin oikeastaan isoa turskaa kiskoessa. Ei enkkakaloja, mutta useita 15-19kg turskia. Loppupäivästä tuon kokoluokankin kalat vapauteltiin, ettei tule pakastin täyteen jo tässä vaiheessa.
Viidentenä kalastuspäivänä katseltiinkin sitten hieman huolestuneena aamukahvipöydästä kuinka vaahtopäät lyövät rantaan, eikä keli muutenkaan kehuttavalta näytä. Kuitenkin hieman vajaamiehinen venekunta päätti käydä saaren pohjoispäässä kokeilemassa josko pienessä tuulensuojassa pallaksen ja turskan kalastus onnistuisi. Tarkoituksena oli käyttää pilkkiä elävällä syöttikalalla varustettuna. Tuuli oli sen verran kovaa, että kalastus oli hyvin vaikeaa ja kun parin tunnin yrittämisen jälkeen kyydissä oli vain yksi pienehkö turska, ajattelimme, että ehkä olisi parasta luovuttaa tämän päivän osalta ajoissa ja keskittyä rauhassa huomiseen. Alkaessani kelata omaa syöttikalaani jo ylös, tunsin kuitenkin vavassa ylimääräistä painoa. Vaistomaisen vastaiskun jälkeen vapa vääntyikin kaarelle, jollaista ei oltu tällä reissulla ennen nähty. Jarru kelalla oli valmiiksi niin kireällä, ettei sitä kelalta käsin saanut vedettyä, mutta siiman päässä oleva kala otti heti alkuun n. 50 metrin spurtin, joka piti pysäyttää kiristämällä jarrua vielä hieman lisää. Tässä vaiheessa kaikille veneessä oli jo päivänselvää, että siiman päässä oli pallas, eikä edes ihan pienimmästä päästä. Syvyyttä paikalla oli 90 metriä, joten melkoinen urakka oli edessä.
Tuulen nostamat mainingit kuitenkin helpottivat väsytystä huomattavasti. Aallon harjalle noustessa siima pidettiin kireällä ja laskeutuessa kelattiin tyhjät pois. Tällä metodilla kala alkoikin pikkuhiljaa nousta pintaa kohti. Useasti vain ottaakseen uuden spurtin pohjaan. Väsytyksen edetessä alkoi kuitenkin kalamiehen lisäksi väsyä myös kala. N. 20 minuutin väännön jälkeen pintaan nousi pallas jonka tiesin heti olevan uusi ennätyskala (aikaisempi 39kg). Veneissä oli pallaksen nostoa varten varusteena poromiehien käyttämä lasso tai vastaava, joka kiristeltiin pallaksen pyrstöön. Tällä kala nousi kahden miehen kiskomana varsin mukavasti veneen laidan paremmalle puolelle. Siinä lattialla ryskiessään onnistui vavankin katkomaan, mutta mitäs pienistä.
Kalastelut olivat siltä päivältä kalasteltu ja maihin lähdettiin ajelemaan kovassa vastatuulessa jo klo 14 aikaan. Vastassa satamassa olikin sattumalta vastassa mökki-isäntämme. Kalan nähdessään kommentti oli kutakuinkin "Ohh... Now I have to throw you in the sea". Ilmeisesti Poseidonille pitää jotain velkoja maksella tai jotain vastaavaa. Tai sitten kyse on vain mökki-isännän omasta huvista. Joka tapauksessa uintireissuhan siitä tuli satama-altaassa. Tämän jälkeen kannoimme kalan puntariin, joka näytti odotetusti uusia ennätyslukemia: 52kg. Tästä lähtien tuota isommat paltaat jatkavat kyllä omalla kohdallani merellistä vaellustaan kuvien jälkeen.
Tämä kokoluokka alkaa jo olla aika kipurajoilla, että saa tuollaista perinteistä pönöä tehtyä, mutta kyllä se pienen väännön jälkeen vielä onnistui.
Loppureissu harjoiteltiinkin sitten oikeastaan kaikille täysin vierasta lajia. Kissakalan kalastusta. Reissut suuntautuivat saaren eteläpäähän ja syöttiviritys näytti tältä:
Tuo sisältää siis pari pientä pilkkiä ilman koukkua, pari isoa yksihaarakoukkua, sekä yhden kolmihaaran. Tuota pohjia pitkin kolistelemalla onnistuttiin jopa muutama kissakin veneeseen saamaan. Karkaamisprosentti oli kyllä aivan hurja. Varmoista tärpeistä veneeseen tuli arviolta n. 10% kaloista. Tähän joku kissakalaekspertti saa antaa neuvoa, että mitä pitäisi tehdä. Joka tapauksessa kissojakin lopulta 5 veneeseen, joista suurin 9 kg, joten tyytyväinen täytyy ensikertalaisen olla.
Kaiken kaikkiaan mahtava reissu jälleen kerran ja 2015 vuoteen asti varauksetkin jo valmiina. Toivottavasti joku nyt jaksoi tämän mammuttimaiseksi venyneen rapsan selailla läpi. Omalta osaltani Norja hiljenee nyt vuodeksi taas.
