Kirjautuminen

Tornionjoen Lohirieha 2012

Käyttäjän arvio:  / 8
HuonoinParas 
Share

Halttunen, nyt on kiire pois veneestä, tänne tulee vettä!

Lohenkalastaja on ikuinen optimisti ennen reissun alkua, ja karmea pessimisti paikan päällä. Jos paistaa, ei ole hyvä. Jos sataa, ei ole hyvä. Jos tuulee, on vaikea soutaa. Jos on tyyntä, on liian painostavaa. Vettä on joko liikaa tai liian vähän. Tai sitten hyttysiä ja koskikärpäsiä on niin paljon ettei sekaan sovi. Kuitenkin alempaa on aina tulossa iso parvi, tai kaimanserkun kaveri näki sellaisen parven ettei sekaan sopinut edes venettä… Eli myös optimisti, jos niikseen tulee

Mitäs sitten kun kaikki osuukin kohdalleen? Ei kai niin voi käydä, eihän…?
Tämä tarina kertoo onnistumisesta, unelmien täyttymisestä ja lohenkalastuksen parhaasta puolesta.

.

Elettiin kesäkuun puoliväliä vuonna 2012. Kalantulo oli joelta saatujen tietojen mukaan paranemaan päin, meidän normiporukka oli palannut jo laihan saaliinsa kanssa takaisin. Tapahtumia kyllä, mutta kahteen veneeseen vain yksi lohi ei ole hyvin… Oma reissuni oli työesteiden takia siirretty pari viikkoa myöhemmäksi, joka tuntui kerrankin olevan oikeanlainen vastoinkäyminen.
Tarkoitus oli startata loma olemalla juhannus Taipalsaarella, lohta uistelemassa mr. Munapadan seurassa, ja jatkaa suoraan siitä Tornionjoelle kahdeksi viikoksi. Matkan lappi-osio oli jaettu kahteen eri reissuun: Ensimmäinen viikko kuluisi Ruotsin puolen Torneåälvillä ja toinen viikko perinteisesti Lappean Lomassa. Juuri juhannuksen korvilla alkoi joelta kuulua uutisia parantuneesta kalantulosta, joka lisäsi odotuksen tuskaa entisestään.

OSA 1 SAIMAA


Loman ensimmäiset päivät kuluivat hyvinkin tarkasti vesillä, taukoja ei juuri pidetty. Pisin päivä taisi olla 18 tuntia… Ei syönyt isompi lohi, ei taimen. Alamittaisia löytyi muutama, samaten pari hyvää tärppiä, mutta ei niistä rapsaa kirjoiteta. Silti Saimaa osaa olla hieno paikka, jopa tyhjänpyyntiin. Viimeisenä iltana nousi ukkosmyrsky, joka tarjosi upeat maisemat ja mielenkiintoiset kelit. Hieno alkusoitto lomalle, joka tapauksessa!


Saimaa


OSA 2 Torniolle


Torneå älv

Harvoin on niin mukava nähdä kavereita, kuin lähtiessä pohjoista kohti! Lossin Kari (Kalossi-vaaput) ja Silvennoisen Roope (Siro-vaaput) oli tällä kertaa seurana. Kaikilla sama (hullun) kiilto silmissä, ja aina sitä tavaraa on auton täydeltä… 12 tunnin matka sujui normaalisti, mitä nyt huomattiin matkalla, ettei ehditä Ouluun asti kauppaan, vaan jouduttiin käymään Kärsämäen pikkukaupassa. Joka, yllätys, oli juhannussunnuntaina aikalailla tyhjä… Noh, kaiken maailman makaronimössö-ainekset ja muut löytyi, ja matka jatkui. Matkalla käytiin olosuhteita läpi: Vesi oli kylmää ja sitä oli paljon. Paikassa, johon olimme menossa, ei voinut kuulemma olla liikaa vettä… Minulle kylmä vesi on aina ollut parasta kalastuksen kannalta, joten silläkin olin positiivisella mielellä. Yllättävän virkeinä saavuttiin Pelloon, hakemaan viimeinen jäsen mukaan: Krisse Mäntynen, mies KaiMa-vaappujen takana, joka tulisi soutamaan kanssani ensimmäiset pari vuorokautta. Sillan yli, ja pitkän tuntuinen ajomatka perille. Kamat mökkiin ja rantaan kasailemaan settejä valmiiksi. Kauaa siihen ei mennyt, Krissellä oli jo kaikki valmiina. Pari vaappua pakistani siiman päähän ja kaikkiin kiinni Ari Salon mainiot lohilukot, ja valmista oli. Kaloja näkyi useita pinnassa, ja jännitys oli käsin kosketeltavaa. Tätä oli odotettu taas vuosi! Takaraivossa kangasteli edellisen kesän tyhjä reissu, vaikka paikka ja kuluneen kesän saaliit oli aivan eri planeetalta.

MA 25.6. klo 00:45

Ensimmäinen lasku alkoi läheltä, koska aivan mökin luona oli nähty pintovia kaloja runsaasti. Laskun aikana tivasin tietoja virtauksista ja pohjan muodoista, olinhan paikalla ensimmäistä kertaa. Mökin kohdalle saavuttuamme alkoi jännitys tiivistyä lähes käsin kosketeltavaksi. Ja kun hetken päästä Krisse ilmoitti laitavavassa olevan kalan, oli tunne käsittämättömän hieno! Minähän katselin maisemia juuri ottihetkellä… Kelasin tyhjät pois, ja jarru vaan huusi ja huusi ja huusi… Selkeästi siiman päässä olikin joku perusjalkaa vauraampi otus! Saatuani vavan käteen alkoi syöksy kohti kosken niskaa ja mielettömän hienot hyppysarjat! Kala kiskoi kaiken sisään saamani siiman pihalle kaksinkertaisesti, ja jossain vaiheessa veikkasimme että piuhaa oli ulkona 150-200 metriä! Narun vetely edes takaisin jatkui, jalkojeni täristessä niin että soutaja alkoi jo aiheesta kuittailemaan… Jossain vaiheessa saimme kalan kiskottua pois ”vaaravyöhykkeeltä”, ja asemasota veneen vieressä sai alkaa. Kalan näyttäydyttyä useasti, tiesimme painon olevan toisella kymmenellä, mutta ei kuitenkaan ennätyskokoa. Sitkeästi kojamo jaksoi uida, kunnes rumakeppi ja rumemmat miehet vei voiton. Kala haaviin ja villit tuuletukset! Rannassa otettiin asiaan kuuluvat naukut ja tuhatkunta kuvaa… 110cm ja 12,2kg oli mitat, todella hieno lohi. Kala suolistettiin, Krisse lupasi sen toimittaa jatkokäsittelyyn Tornionlaakson Jalosteelle, joten tilasin oman osani savustettuna ja vakumoituna. Kypsänä ja vakuumissa tuosta saisi vielä joulupöytäänkin kalaa. 45min taisi soutua kulua maksimissaan ennen kalaa! Voiko makeammin reissu enää alkaa?


Kolli


Toinen lasku oli pakko tehdä ennen kuin väsymys vei voiton, veneessä harrastettiin kahta eri kalastusmuotoa yhtä aikaa, pilkintää ja soutua. Minä pilkin, Krisse souti. Unelle oli mentävä, ja kalan ansiosta oli se helpohkoa. Ei ollut apinaa selässä, ei. Karin ja Roopen veneessä oli ollut valitettavat kaksi karkuutusta, joista toisen pääsimme todistamaan aitiopaikalta 

Boing!

MA 25.6. klo 12


Ensimmäinen päivä valkeni (puolen päivän aikaan) poutaisena. Keli vaikutti otolliselta, mutta tärppejä ei vaan kuulunut. Eilisetkin pintakäynnit olivat olleet ja menneet, ja joki vaikutti tyhjältä… Soudimme tyhjää koko päivän, toiseenkaan veneeseen ei kaloja siunaantunut. Muutaman laskun jälkeen uskaltauduin jo soutamaankin, mutta samaa se saldo näytti… Habaneron legendaarisessa Ruma Sulttaani-värissä oli tärppi, syyllinen jäi tuntemattomaksi kun katselin ihan muualle tärpin aikaan. Vaihteeksi.


TI 26.6.

Soutu jatkui, kalaa ei juuri päivällä näkynyt. Jokainen hetki kuitenkin oltiin antennit pystyssä, koska tiesimme että tilanne tulee muuttumaan pian… Tiistai-iltana Krisse joutui luovuttamaan pelin, muut hommat odottivat mökillä tekijäänsä. Toisessa veneessä oli joku tapahtumakin siunaantunut, mutta ei vieläkään kalaa veneeseen asti… Kalaa alkoi iltaa kohden jo hiukan näkymäänkin, joten odotukset alkoivat taas viriämään.

KE 27.6.

Aamun ensimmäisillä laskuilla näkyi kalaa selkeästi enemmän kuin aiempina päivinä, ja tunnelma alkoi kohota. Pakollinen kauppareissu oli kuitenkin tehtävä, ja nuolaistiin siinä samalla pitsatkin naamariin. Otin kauppakassit omaan veneeseeni, kun Kari ja Roope jäivät kalastamaan alueen yläosia, ja painelin alavirtaan. Soutelin jo tuttuja linjoja, ja yhtäkkiä pisimmällä siimalla olleeseen vapaan tuli eloa! Vastavedot ja siirtyminen akanvirtaan sujuivat kuten pitikin. Tyhjiä kelailin pois jollain kummallisella rauhallisuudella, ja väsyttelin myös rauhallisen kalan haaviin. Painoa oli 5,9kg, ja kala sai jatkaa matkaansa kohti kutupaikkojaan.

5,9

Soitto toiseen veneeseen, ja siellähän olikin laitettu jo paremmaksi! N.9kg kala oli käynyt valokuvattavana ja videoitavana, joten ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua! Kundit kuvaavat materiaalia jossain vaiheessa julkaistavaa lohensoutua käsittelevää videota varten, sitä odotellessa… Otin joen kanssa savunmakuiset kaatotömpsyt taskumatista, kuten tapoihini kuuluu.
Vaihdoimme osia puhumatta aiheesta, eli minä siirryin ylös ja kundit alas. Saman tien saatuani vaaput veteen alkoi räikkä laulamaan, samaa vaappua vietiin taas! Väri on joskus nimetty Lappea Speciaaliksi, ja tuntui se Ruotsissakin toimivan! Kohtuullisten syöksyjen jälkeen käytin kalan kuvattavana, painoa oli reilu 7kg. Upea kala, ja upeaa kalastusta!

Toinen


Haltioituneena katselin veneen vieressä elpyvää kalaa, kunnes se oli tarpeeksi pirteä jatkamaan vaellustaan.
Samaan aikaan toinen vene oli vivunnut ylös 2 kalaa, suuremman painaessa komeat 10,5kg! Pääsin oman laskuni loppuun tiukan tärpin saattelemana, ja kävin keittämässä kahvit. Rantaan kun palasin, huomasin että jätkät väsyttelee kalaa! Otteista päätellen hiukan reilumpaa yksilöä. Kohta haavi heilahti, ja rantaan tuotiin peräti 13kg kala! Yläfemmoja nakeltiin pitkin ja poikin, urheilujuhla oli käynnissä!

Lötkö

TO 28.6.


Silmät auki, kahvit ja muut aamutoimet sekä viivyttelemättä joelle! Soudettuani alaosassa tyhjää kotvan, siirryin taas ylös, koska siellä tuntui kala liikkuvan. Yläosahan on kohtuullisen kovavirtaista nivaa kosken alla, jossa soutaa saa tosissaan, etenkin yksin. Käsissä alkoi jo edellisenä päivänä tuntua melkoista kipua, mutta mitäs siitä… Aloinkin koluamaan yläosaa läpi, jotta opettelisin alueen kunnolla. Kari ja Roopekaan eivät paljoa olleet täällä soutaneet, joten ihmettelyä riitti. Laskin vaaput vetoon sopivan reunavirran löydyttyä ja kauhistelin isoja kivenmurikoita, jotka vilahtelivat veneen sivusta. Tämä leveähkö koskenalunen kapenee tiukasti virtaavaksi nivaksi alempana, ja juuri tuon nivan niska näytti houkuttelevalta. Kiskaisin veneen poikittain niskan yli, ja keskellä niskaa laitavavan Siro alkoi elämään! Vastavedoista huolimatta kala kuitenkin irtosi lähes heti. Lilluttelin laskun loppuun, saldona kiloinen jokitaimen ja harritärppi.
Vaikka käsissä alkoi jo kovassa virrassa soutaminen painaa, oli ylös kaahattava taas. Tällä kertaa laskin vaaput toisen rannan tuntumasta löytyvästä akanvirrasta, ja jatkoin paikkojen tutkintaa. Soutaminen siis oli vähän niin ja näin… Silti äskeisen tärppipaikan lähistöllä vedossa ollutta Kalossia riepoteltiin, mutta kovan virran takia vastaisku oli lähes mahdoton ja kala irtosikin heti. Kirosanat kaikui joella… Ruokatauko ja hetki lepoa, jotta taas jaksaa soutaa. Tällä välin oli Kari ja Roope saaneet 2 kalaa alhaalta, joten laskin seuraavan laskun siellä. Ei osu mulle, ei…
Takaisin ylös ja kipeitä käsiä kiusaamaan! Siiman päähän ilmestyi vaappu, jota olimme Roopen ja Karin kanssa varmana ottikoneena rannassa uitelleet. Taas kovaa soutua, ja keskeltä jokea pamahti juuri tuohon vaappuun painavan tuntuinen kala! Yksin touhutessa on tyhjiä vapoja todella haasteellista saada pois, varsinkin kun kala ui pohjaa pitkin veneen lähellä, vetämättä juurikaan siimaa ulos. Otus vaikutti kookkaalta rauhallisen ja määrätietoisen käytöksensä vuoksi, ja meinasi itku päästä kun se yhtäkkiä vain irtosi!
Vielä oli pakko tehdä uusi lasku, vaikken meinannut jaksaa käsiä nostaa ilmaan. Käsivarret olivat kuin tulessa, mutta kala nakersi ja silloin soudetaan! Lasku eteni kuten edelliset, tällä kertaa odotettu tärppi tuli jo ylempää, ja sain tyhjät vavat nopeasti pois edestä. Kala ei ollut mikään jättiläinen, noin 6-8kg, mutta pirteä ja sillä oli puolellaan kovahko virta. Köydenveto kuitenkin näytti kääntyvän edukseni, kun kala jo pyörähti kyljellään veneen vieressä. Haavi käteen ja uitin kalaa haavin päälle, kun metri ennen haavia kala vielä pyörähti ja IRTOSI! Hetken tuijotin suoraan havakseen lentänyttä vaappua, ja alkoi hymyilyttämään… Sain kuitenkin nauttia parhaat palat, eli tärpin ja väsytyksen, vaikka kala karkasikin. Ei edes harmittanut, olinhan jo kaloja saanut! Fiilis oli pelkistä tärpeistä huolimatta huikea, ja mökille päästyäni se vain parani. Kundit olivat saaneet 4 lohta päivän aikana! Jo tässä vaiheessa tiesin että tämä reissu on jo nyt pelastettu, vaikea sitä olisi minkään pilata…

PE 29.6.


Viimeinen päivä valkeni otollisen oloisena, ja normaali rutiinien jälkeen hilpaisin ylös. Jotain soutamisen kovuudesta kertonee se, että heräsin yöllä siihen että koko mökki tärisee. Mielessä kävi jo maanjäristys ja tsunami, kun katsottuani pöydällä ollutta vissypulloa, tajusin että minä tärisen. Kädet tärisivät niin paljon että koko kroppa ja koko sänky meni samoilla tahdeilla. Hullua, sanoisi joku…
Niin, ylhäällä laskin taas tutussa akanvirran reunassa vavat pyyntiin ja aloin hieromaan putaman reunoja. Toisella ”lierautuksella” sain todellisen pikaherätyksen, kun laitavapa alkoi pomppimaan lohen merkiksi telineessä! Mutta, taas kala irtosi! Viides peräkkäin, tässä tehtiin jo jonkinlaista ennätystä… Kauaa en ehtinyt asiaa surra, kun 15 metriä edellistä alempaa alkoi toinen pidemmän siiman vapa nyökkimään. Luulin harjustärpiksi, mutta tein vastavedot kuitenkin. Ja sehän olikin lohi! Ennen kun ehdin kissaa sanoa, oli kala veneen vieressä ja roiskaisi hienon hypyn! Kahden vedossa olleen siiman yli, tietysti… Tässä vaiheessa lohi päätti ottaa karvaiseen naamaani hiukan etäisyyttä ja alkoi kiskomaan siimaa kohti joen keskiosaa. Minulla oli nyt 3 siimaa yhdessä, joita aloin vapaana olleiden ylös oton jälkeen setvimään. Hiukan kylmäsi, kun jouduin siirtelemään kalavapaa pitkin venettä ja kala kiskoi loputtoman tuntuisesti siimaa ulos… Kammottavan sähellyksen päätteeksi sain kuitenkin siimojen määrän kalan perässä vähennettyä yhteen ja tuupattua veneen perään. Kelan mittari näytti 489 jalkaa, eli kala oli jo lähes 150 metrin päässä! Puolakin oli pelottavan tyhjän oloinen, vaikka siimaa vielä riittikin… Kiskaisin nopeasti veneen virran mukaan ja aloin kelaamaan siimaa sisään. Kala oli onneksi jo rauhoittunut, vaikka kova virta olikin tuossa megasyöksyssä auttanut. Käsi krampissa kelasin siimaa sisään, ja sainkin kalan veneen viereen. Hetki vääntöä ja otus haaviin! Jes, vihdoin! Vaaka näytti 8,7kg kun haavin vähensi, ja olin onneni kukkuloilla! Lappea Special-väri oli taas toiminut!


Ruma pönö


Kala virkosi yllättävän nopeasti, vaikka oli roikkunut siiman päässä aika kauan. Hyvästelin otuksen Caol Ilan säestyksellä, joen saadessa, totuttuun tapaan, oman osansa.
Lepäsin hetken (siis selvittelin edellisen laskun sotkuja) ja katsoin kuinka pari muutakin venettä tartutti kalan tästä välisuvannosta. Oman vuoroni tultua oli siiman päässä taas jotain uutta, kuten lähes joka laskulla oli tähän asti ollut ja tulisi myös reissun loppuun asti olemaan. Nyt kun kala söi, oli hyvä kokeilla eri vaappuja! Aloin pikkuhiljaa löytämään oikeita soutulinjoja, jotta ei tarvinnut aivan hikeen itseään kiskoa. Laskun alkoi olla lopussa, ja juuri keskellä kovinta nivaa aloin nostamaan ensimmäistä vapaa ylös, kun viereinen vapa notkahti lupaavan oloisesti! Vapa tippui veneen lattialle ja kiskoin epätoivoisesti airoista minkä irti sain! Kala olikin onneksi tartuttanut itsensä, ja tyhjät pois kelattuani sain alkaa väsyttämään sitä. Pienehkö kala (n.4,5kg) väsyikin suhteellisen nopeasti, ja päätyi haavin pohjalle. Toinen kala! Kuva, elvytys, vapautus ja viskiryyppy…


Haavissa!


Kolmannella laskulla paistoi aurinko, ja pystyin tekemään korvaamattomaksi osoittautunutta pohjan luottamista. Löysin todella hienon kivikon reunan, ja pysäytettyäni uistimet juuri tähän reunaan, oli seuraava tapahtuma tosiasia! Kiskaisin veneen poikittain virtaan jotta sain vedon päälle ja kelasin rauhallisesti (paniikissa) tyhjiä pois. Kelaaminen täysillä tuntuu todella hitaalta kun kala kiskoo kymmeniä metrejä siimaa sekä hyppii toisella puolella jokea… Loppujen lopuksi sain taas suoran yhteyden kalaan ja normaalien väsyttelykuvioiden päätteeksi kala yritti hypätä koneeseen! Jollain kumman tuurilla ja pitkän vavan (11’ Salmon Specialist) ansiosta sain kauhistella miten kala mahtuu veneen siiven ja koneen välistä! Noh, kala haaviin ja riemunkiljahdukset! 8kg lohi jatkoi pian matkaansa, virottuaan tarpeeksi. Kolmas kala! Ja taas: Kuva, elvytys, vapautus ja viskimoukku.

Kylkeeeee


Ennen seuraavaa laskua oli pakko huilata taas hetki ja käydä syömässä. Kundien kanssa taivasteltiin tilanteen muuttumista, tällä kertaa heillä oli 1 kala ja minulla 3! Toki tapahtumia oli toiseenkin veneeseen tullut, mutta tänään oli heidän vuoronsa saada tyhjiä siimoja ylös…
Tauon jälkeen oli hetken tyhjä olo, ja mietin jo soudun lopettamista. Pian kuitenkin tajusin, että tällaista tuskin tulen koskaan kokemaan uudestaan, ja painelin takaisin tutulle ottialueelle.
Alueella ei pyörinyt kuin 2 venettä meidän lisäksi, joten juuri ei tarvinnut jonotella. Toki taukoja oli välillä pidettävä, kipu käsissä oli aikamoinen, kun sitä ehti huomata…
Neljäs lasku meni edellisen oppeja kerratessa, ja kivikon reunasta tuli taas reipas tärppi! Tämä ei kuitenkaan pysynyt, mutta ei harmittanutkaan. Ikenet vaan vilkkuivat Ruotsin iltapäivässä…
Viides lasku alkoi normaalisti, mutta kun sain vaaput veteen, alkoi yhden vavan kärki nykimään heti. Harjus, kävi mielessäni, mutta vaistomaisesti lähti vastavedotkin. Harjus muuttui loheksi kalan hypätessä ilmaan ja jarrun laulaessa! Kala ei tällä kertaa lähtenyt kauas, mutta oli sitäkin vihaisempi! Hyvän väännön päätteeksi sain haavittua n.7kg kalan, ja nopeasti se oli valmis myös jatkamaan matkaansa, rantavedessä vietetyn tauon päätteeksi. Neljäs kala! Kuvauselvytysvapautusviski…


Rannassa

Ei sitä paljon vedessä erota...

 

Kuudes lasku oli päivän tahdin huomioon ottaen dramaattinen, ei nykyn nykyä! Hymyä se ei huuliltani pois kuitenkaan saanut…
Päätin tehdä vielä yhden laskun, vaikka kroppa olikin eri mieltä. Tämä tulisi olemaan reissun ensimmäisen osan viimeinen, joten tein joelle pienet viskitaiat jo ennen laskua… Homma sujui jo rutiinilla, ja pääsinkin jossain vaiheessa nivaa soutamaan. Ja taas keskeltä nivaa tärähti! Kaikki sujui kuin elokuvissa, ja sain pian vavan käteeni. Kala ei hyppinyt, junnasi vain pohjassa. Siis kolli, mutta kuinka iso? Kohtuullisen ajan kuluttua sain kalan veneen viereen ja haaviin, painoa oli kertynyt 6,7kg, ja tämäkin kala pääsi elvytyksen jälkeen takaisin sukuaan jatkamaan. Nostin joelle taas hattua ja otimme Hänen kanssaan ansaitun naukun taskumatista. Onneksi oli pienet ryypyt, tästä määrästä voisi tulla jo päihinsä…
Viides kala!!!


Konna

Tämän jälkeen sipaisin vielä alaosassa lyhyen laskun, vailla tapahtumia. Ei niitä tarvittukaan, takana oli elämäni uskomattomin päivä! Viisi lohta ja pari tärppiä, ei tällaista olekaan!
Nukkumaan käydessä puitiin reissua läpi ja henkisten yläfemmojen saattelemana oli seuraava vuosi jo sovittu!


Maisema kotirannassa

 

LA 30.6.

Aamutoimien jälkeen nopea sauna, siivous ja kamojen pakkaaminen. Sadekin malttoi sen aikaa olla hiljaisempi, paitsi kun siirryimme auton luo. Eli kastuttiin joka ukko…
Lastaus ja joen hyvästely, kaihoisin mielin jätimme sen vuodeksi odottamaan…
Kotvasen ajon jälkeen Pellossa minut heivattiin autosta toiseen, reissun osa 3 saisi alkaa!

 

OSA 3 Lappea


Hannun kanssa normaalit selkään taputtelut ja siirryimme Pellosta Lappeaan. Sade tuntui jatkuvan ja rannassa huomasimme että se oli höystetty kohtuullisella tuulella. Vaikka oma reissuni oli kalojen määrän suhteen jo pelastettu, ja ruokakala savustamon pakkasessa, niin polttelihan se joelle. Ja kun Hannu oli vasta paikalle tullut, pitihän se lähteä keliä vastaan taistelemaan…
Tolkuton alatuuli ja vesisade teki soudusta lähes mahdotonta. Tunnin jälkeen oltiin päästy n. 300 metriä alaspäin, mutta eipä ollut kiirettä kun ei paljon muita joella näkynyt. Ja yhtäkkiä…
Keskivapaan oli viritetty tuliperse-värinen habanero, ja aivan tolkuttomalla uinnilla. Ajatuksena siis se, että kala huomaisi poukkoilevan vaapun paremmin, ja ärsyyntyisi ottamaan. Ja ärsyyntyihän se! Leveä kalan selkä pyörähti pinnassa ja keskivavan räikkä alkoi soittamaan kalamiehen unelmamusiikkia! Hannu kelasi tyhjät vavat pois (minun hermostuneena taustalla hoputtaen), ja väsytys saattoi alkaa. Kala ei lähtenyt kauas veneestä, mutta pyöri pohjan tuntumassa, aina välillä hiukan siimaa ottaen. Vapamiehellä ei kuitenkaan ollut vaikeuksia, vaan hienosti kala komennettiin irti pohjasta kerta toisensa jälkeen. N. 10 minuutin jälkeen kala erehtyi tulemaan pintaan veneen vieressä, ja sai saman tien nostokoukun kylkeensä. ”Kohtuullinen” tuuletuksemme taisi kuulua Kolarin kylälle asti… Olimme sopineet, että ensimmäinen kala lähtee evääksi, joten seuraava vaihe oli papin aamen.
Rannassa kala punnittiin 11,95kg:n painoiseksi ja pituutta oli 104cm. Komea kojamo, joka päätyi paloiteluna fileinä pakkaseen. Kalahan oli Hannun ennätys, jota juhlistettiin parilla pilsnerillä rannassa.

Eka!

Saunaan ei ihan ehditty, joten päätimme odottaa josko keli hiukan rauhoittuisi ennen seuraavaa laskua.
Nyt kun ruokakala oli saatu, niin sovimme että tästä eteenpäin ei ole pakko tappaa yhtään kalaa, vaan otamme vain vahingoittuneen kalan. Jos siis sellaisia vielä kohdalle sattuu… Enteet on hyvät!
Illemmalla keli rauhoittui aavistuksen, ja toinen lasku voisi siis alkaa. Tätä ehdittiin laskea myös tunnin verran, ja ehdittiin satakunta metriä edellistä laskua alemmas, kun vasen pitkällä siimalla varustettu vapa alkoi nykimään. Vastavedot, ja iloinen räikän pärinä kaikui veneessä! Tyhjät ylös ja väsytys käyntiin. Tällä kertaa vastapeluri oli pienempi, mutta erittäin pirteä. Saimme seurata komeita hyppysarjoja, ennen kuin kala oli haavissa. Nopea punnitus & kuvaus, elvytys ja perinteiset viskiryypyt päälle. Yläfemmoja nakeltiin kuin kauppatorilla 1995…


Sataa...

2 laskua, 2 kalaa. On tämä hieno laji! Nyt voitiin painua pehkuihin, keli ei vieläkään ollut parhaasta päästä, ja meillä oli ns. ”tinki täynnä”… Toki olisimme saaneet vielä kalastaakin, mutta sänky vei voiton.

SU 1.7.


Päivä valkeni hienona: Pilvistä ja ei sadetta. Soutua isolla suvannolla häiritsee eniten tuuli, joka oli rauhoittunut siedettäviin lukemiin. Intoa puhkuen, vailla mitään apinaa selässä, painelimme takaisin joelle. Lasku kestikin jo hiukan kauemmin, ehkä 1,5 tuntia ehdimme soutaa kun se taas tapahtui: TÄRPPI! Räikän laulaessa tyhjät ylös ja pikaisen väsytyksen ja hyppyjen ihailun päätteeksi saimme vapauttaa 4,5kg:n pirteän kalan takaisin kutuvaellukselleen.

Lisää

Istuimme kotvan rannassa ihmettelemässä hyvää tuuriamme, mutta joki kutsui pian… Pilsnerit tyhjäksi ja hymyssä suin soutamaan! Ei tänne istumaan ole tultu, ja rauhoituskin oli nurkan takana.
Alle tunnin laskettuamme oli oikean puoleisessa vavassa tärppi, mutta kala irtosi muutaman sekunnin jälkeen. Ei vieläkään tapahtumatonta laskua! Alaspäin lasketeltiin niitä näitä turistessa, ja Pieskän Jussin linjoja vakoillessa, Jussi laski allamme. Kunnes… Eräässä Sakkeuksenkin tuntemassa ”nielussa” (2008 rapsa) notkahti vasen pidempi vapa oikein kunnolla, ja vastavetojen jälkeen alkoi kerrassaan uskomaton show, jota saimme seurata henkeä pidätellen. Kala hyppäsi, otti siimaa 10 metriä, hyppäsi, otti siimaa 10 metriä edellistä kovempaa, hyppäsi jnejne., joka kerta vauhtia kiihdyttäen, varmaan 6-7 hyppyä. Viimeisillä kerroilla kela jo valitti, ei parkunut. Uskomaton näytös! Tyhjät saatiin ylös pikku sotkun saattelemana ja päästiin kalan perään. Kokoa näytti riittävän toiselle kymmenelle, joten senkin puoleen oli jännitystä ilmassa… Kala saatiin jo lähelle venettä, ja huomasin ettei vaappu ole kovin häävisti kiinni. Tiukka vääntö käytiin vielä, kunnes haavi heilahti ja kala oli kyydissä! Villit tuuletukset ja nopea siirtymä lähimpään rantaan, joka oli Lappean Loman ranta. Totuttuun tapaan kala lepäilemään haavissa rantaveteen ja puntarit sekä kamerat kaivettiin esille.
12,1kg/106cm!!! Taas Hannulle uusi enkka! Minullekin tuo sijoittuu top 10:een , kirkkaasti. Joku ohikulkumatkalla ollut rouvashenkilö pyysi luvan ottaa kuvia, ja samalla pyysimme ottamaan myös meille pari. Kuvauksen jälkeen kun aloin elvyttämään kalaa, kuului takaani kysymys: Teettekö jotain tutkimusta? Kuultuaan kieltävän vastauksen tarjottiin meille rahaa tuosta kalasta, johon ilmoitimme ettei sellaista rahaa olekaan että tämän ison naaraan tappaisimme. Sen arvo joelle on kovempi kuin meidän ruokalistallemme, jossa jo oli raaka-aineita kala-ateriaan saatu. Kala virkosi aikanaan, ja hyvästelimme sen asiaan kuuluvasti hatut päästä poistettuina, viskinaukun säestämänä. Rannassa kävi melkoinen läpse, kun hakkasimme toisiamme Hannun kanssa selkään… Kalastusaikaa olisi ollut vielä pari tuntia jäljellä, mutta päätimme pyhittää sen syömiselle ja siirtyä sitten saunaan. LOHIsaunaan!

Taas Enkka!

Kotiis siitä

Tunnelmat oli sekavat, neljä laskua ja neljä lohta, ja nousuaikaan! Uskomatonta! Vaikka laskurit rallattivat uskomattomia lukemia, oli saaliimme selkeästi parhaasta päästä, eli tuurit oli kohdallaan!
Törpöteltiin pilsneriä ja istuttiin tulilla suomuja pöllyttämässä muiden lohimiesten kanssa, rauhoituskin voi olla täynnä hyviä kokemuksia. Seuraavana päivänä haettiin savukala ja tehtiin ruokaa. Siinäpä se…

MA 2.7.


Painelimme lähtöpaikalle totuttuun tapaan jo ajoissa, ja saimmekin jonotusnumeron 1. Vähän evästä mukana, ja rannassa on mukava istua pari tuntia, pintakäyntejä vahtiessa. Vesi oli noussut 100cm hujakoille, kun saapuessamme oli korkeus reilu 80cm. Pintoja näkyi vähän, onneksi oli tiedossa että kalaa on joessa paksusti. Eräällä lohimiehellä oli mukanaan vaimo ja tytär veneessä, ja luovutimme paalupaikan heille, jotta lohitapahtumaan olisi mahdollisimman suuri ”riski”. Pääsimme itse toisena vesille, ja pian oman laskumme alettua alkoi toisessa veneessä näkymään selkeitä merkkejä kalan väsytyksestä. Kala koukattiin veneeseen, johon reagoimme aplodeilla. Eikä tästä kauaa mennyt, kun meilläkin alkoi räikkä laulamaan! Totuttuun tapaan tyhjät pois, ja väsyttämään. Normaalien kuvioiden päätteeksi (hyppyjä, syöksyjä, pelonsekaisia hetkiä) haavittiin 6kg kaunis lohi, joka myös pystyttiin vapauttamaan. Ottipelinä oli Siro, joka oli salaa Hannun rasiasta viritetty habanerojen keskelle. Viides lasku, viides kala, uskomatonta! Alkoi jo olemaan erilainen apina selässä, kun ei tyhjää laskua meinaa tulla… Positiivisin apina ikinä!

Siron pettämä

Viskiä ja takaisin lähtöpaikalle, kun kerran aikaa ja kalastusintoa on. Tämä lasku keskeytyi heti alkuunsa varikkokäynnin takia (kone alkoi vuotamaan bensaa), ja päätettiin ottaa se vielä uusiksi. Laskua ehdittiin tekemään ehkä 20min, kun laitavapaan huolella viritettyä Vikki-Vaappua vietiin! Kala vaikutti kookkaalta, mutta jostain syystä se oli täysin flegmaattinen. Liekö juuri noussut, ainakin kirkkaampaa saa hakea… Painoa oli 10,5kg, ja jälleen saimme viereisiltä veneiltä kummaksuvia kommentteja kun kalaa elvytettiin takaisin uimakuntoon. Kuudes lasku, kuudes kala, kuudes kaatoryyppy!

10.5

 



Ja takas...

Jatkoimme matkaa konevoimin, alavirtaan. Siis nukkumaan… Liian hyvä putki, sitä ei sopinut pilata liialla yrittämisellä.

TI 3.7.


Heräilimme taas ilman kelloa, päivällä… Olimme jo aiemmin sopineet, ettemme laske muita kuin 2-aluetta, ennen kuin siellä tulee tyhjä lasku. Joten sinne siis.
Laskun aikana ehdittiin vitsailemaan tyhjästä laskusta aika montakin kertaa (tyhjä lasku tulossa? P***A paikka, lähdetään kotiin). Aivan alueen lopussa on yksi mukava kuoppa rannan lähellä, josta olemme joskus kalankin saaneet, joten se vielä ja sitten kamat ylös. Ekalla lierautuksella nykäistiin laitavapaa, ja aika ikään kuin pysähtyi. Henkeä pidätellen teimme toisen lierautuksen, ja vasen pitkä alkoikin pomppimaan! Kala oli selkeästi jo paikkakala, ei poistunut kuopastaan mihinkään, vaan murjotti paikoillaan, ja saimme rauhassa kelata tyhjät pois. Vetäisin veneen rantaan, ja vaihdoimme jopa väsyttäjän roolia kesken kaiken, pääsin minäkin välillä väsyttämään. Pian kala olikin haavissa. Kun irroitimme koukkuja, huomasimme niiden olevan niin syvällä että verta tuli ja paljon… Tämä kala siis pääsi hengestään, ja joutui siirtymään pykälän ylöspäin ruokaketjussa. Painoa oli 6,1kg, vaappuna taas ”Lappea Special”

Louhi

Toinen lasku tehtiin jo epäilevissä tunnelmissa. Nyt sen putken on loputtava! Aurinkokin alkoi paistamaan, joten tyhjään laskuun oli jo hyvät mahdollisuudet.
Mutta ei, alueen alaosan tutuissa ottipaikoissa räpsähti vapa taas luokille! Tiukka vääntö käytiin, ja kala loppujen lopuksi haavittiin. Tässäkin näytelmässä oli hienoja elementtejä, hyppyjä ja syöksyjä ja hiukan tiukkoja tilanteita… Rantaan ja pienehkö pettymys, kun kala pumppasi verta oikein kunnolla… Noh, kyllä meille saalis kelpaa, näin tämäkin sai paikan ruokapöydässä… Ottipelinä toimi Muuras, josta katosi renkaatkin haavissa…

lohi

Painoa oli 8,5kg, kahdeksas lasku, kahdeksas kala!!! Emme voineet uskoa tätä todeksi, mutta niin se vain oli! Aivan mieletön fiilis, epätodellinen ja uskomaton, mutta hieno! Nyt sitten oli jäätävä rantaan, koska tinki oli täynnä ihan oikeastikin. Taskumattikin tyhjeni jo lukuisten kaatoryyppyjen ansiosta, joten vaihdettiin Hannun pullo reppuun. Yleensä pullot tyhjenee ihan eri syystä…
Saunan jälkeen olimme ulkona jäähdyttelemässä, kun tutun lohimiehen poika tuli kysymään jaksaisinko tehdä hänen kanssaan vielä yhden laskun. Toki lapselle sen verran piti luvata, meillä kun oli ollut tuurit kohdallaan ja heillä ei taas siihen mennessä tapahtumaakaan.
Lasku meni rauhallisesti, kunnes lopun tutusta paikasta saimme räväkän tärpin! Löin Miskalle vavan kouraan ja yritin kelailla tyhjiä pois. Kala oli kookas, ja pirullisen ovela, syöksyi venettä kohti ja hyppi kuin hullu. Siinähän sitten kävi kuten niin usein, kala irtosi… Pienen miehen huulilla ollut hymy ei kuitenkaan kertonut pettymyksestä, ja olin tavallaan huojentunutkin. Pitihän ensimmäinen lohi saada isän kanssa… Toivottelin kireitä siimoja jatkossa, ja arvasin että kyllä heilläkin pian nakertaisi. Miskan isä kun on tunnettu saamamies.
Unta palloon…

KE 4.7.


Aurinko paistaa, ja on kuuma… Ei mieleisemme kalakeli. Ja nyt se tapahtui! Tyhjä lasku! Saimme siis siirtyä seuraavalle alueelle. Siellä odottelimme rannassa hetken, jotta edellinen vene sai rauhassa laskea alta pois. Vaappujakin oli vaihdettu paremmin säätä vastaavaksi, ja nopeasti suoristimme siimat. Ja… Kala kiinni! Uskomatonta! Tyhjät pois, ja saimme matalikon päällä ihailla veneen vieressä uivaa lohta, kunnes… Irti! Noh, pitää niitä joskus irrotakin. Lasku jatkui loppuun linjoja hakien, vailla enempiä tapahtumia.
Seuraava lasku tehtiin taas tutulla ja turvallisella 2-alueella, ja ”taas” saatiin kelata vieheet tyhjän laskun päätteeksi ylös.
Käytiin jopa laskemassa 1-alue, mutta vesitilanne oli sinne liian kova. Tai siis ei osata onkia sitä kovalla vedellä…
Ilta saapui, ja keskivapaan laitettiin hailakan vihreä-kultainen habanero. Ja kun oli saatu siimat suoraksi, haettiin tuo vaappu veneen takaa raivolla! Kala väänsi tosissaan vastaan, mutta ei mahtanut vavan voimalle lopulta mitään. Painoa oli 5,7kg, ja kala kuoli käsiin kun oli katkaissut kiduskaaren syötyään vaapun liian syvälle. Nyt alkoi meillä jo olemaan liikaakin kalaa, kun kulutus ei kummankaan taloudessa niin kova ole. Noh, pakastin säilyttää kyllä. Silti, kala numero 9!!! Uni, joka vaan jatkuu ja jatkuu…

Komea on

TO 5.7.

Auringon paiste jatkui, ja samalla meilläkin alkoi homma tuntumaan ”normaalilta”. Eli ei tapahtumia joka laskulla. Aamun ensimmäisellä laskulla oli kyllä heti kala kiinni, irtosi mokoma muutaman hypyn jälkeen. Loppupäivä soudettiin ahkerasti, mutta tapahtumia ei tullut enempää. Silti hyvä fiilis vain jatkui, ja oli mukavaa ihan soutaakin… Porukat rannassa alkoi vinoilemaan ”tyhjänpyytäjille”… Ei voinut vieläkään kuin hymyillä. Ihan sama mitä loppureissun aikana tulee tai on tulematta, tämä jää ikuisiksi ajoiksi mieleen!

PE 6.7.

Aamu sujui kuten edellinenkin päivä, vailla tapahtumia. Iltapäivällä olimme laskemassa 3-aluetta, kun luvattu ukkosrintama alkoi vyörymään päälle. Eikun rantaan ja ruuan laittoon. Satoikin sitten niin että katto paukkui, ja heti sateen tauottua ryntäsimme joelle. Ja selkeästi näki että kalatkin heräsivät, ensimmäinen lasku loppui ennen aikojaan todella tiukkaan tärppiin ja sitä kautta kalan väsytykseen. Pieni, mutta sitäkin pirteämpi kala jaksoi riehua hetken ennen joutumistaan haaviin. Ja taas Jussin takaa… Kun elvytin kalaa rannassa, tuli Jussikin ihmettelemään touhujamme ja manaili omaa huonoa tuuriaan. Jota ei voinut kun myötäillä, meillä meni kovaa ja korkealta!

taas

Kalan vapautuksen jälkeen joki ja luonto selkeästi hymyili meille taas, joten seuraava lasku oli lähdettävä tekemään. Reissun yksi mieleenpainuvimpia kokemuksia tarjoiltiin erään parivaljakon toimesta 2-alueen lähtöpaikalla. Olimme sadetta hiukan piilossa, kun seuraava vene ajoi rantaa kohti. Viittilöin että saavat lähteä heti jos haluavat, mutta ajoivat rantaan kuitenkin. Jostain syystä moottorin varressa ollut kaveri päätti että pitää hiukan työntää keulaa koneella rantaan. Ranta oli ruohoinen ja liukas, joten vene lähtikin kiipeämään penkkaa ylöspäin, eli samaan aikaan perä vajosi syvemmälle! Juostessamme auttamaan, kuului perästä legendaariseksi muodostunut lause: Halttunen! Nyt on kiire pois veneestä, tänne tulee vettä! Silmät pyöreinä katsoimme kun vene vajosi rantaveteen, ja pidimme keulasta kiinni kun se valui joenpohjaa pitkin syvemmälle. Halttusen kaveri nauraa räkätti veneen perässä, napaa myöten vedessä ja heitteli tavaroita rannalle. Moottori pulputti ilmakuplia pintaan. Ja me kaikki nauroimme. Tilanteen aiheuttama shokki purkautui hysteerisenä nauruna. Sitten kiskoimme veneen ylös joesta, ja jätimme Halttusen kavereineen kokoamaan jälkiään. Kuvia en kehdannut ottaa…

Toinenkin lasku sujui jutustellessa ja leppoisasti meloessa. Eräässä pariinkin kertaan kalan antaneeseen paikkaan oli pakko jäädä hetkeksi hieromaan, tuloksena todella vihainen kala siiman päässä! Jälleen soutelin veneen rantaan, Hannun kesyttäessä hienoa kalaa. Homma meni jo rutiinilla, ja pian haavissa makaili kaunis 8,6kg lohi. Tämäkin sai mennä, tappamisen himo oli jo tämän reissun osalta täynnä ja hiukan ylikin, meillähän oli jo yli 20kg kalaa pakkasessa!

Jee!

Uni oli rauhallista ja syvää…

LA 7.7.


Viimeinen päivä. Näin sovimme, koska kalaa oli saatu tarpeeksi, ja sunnuntaina oli mukavampi ajella päivällä takaisin kotiin, joten lähtö olisi sunnuntai-aamuna.
Soutaminen oli euforista. Mikään ei häirinnyt, mikään ei kalvanut takaraivossa. Kaikki, mitä oli haettu, oli saatu. Ja todella paljon päälle. Tämä reissu oli palanut molempien muistiin jonain sellaisena, jota tuskin tullaan kokemaan enää koskaan. Päivän kulusta ei ole paljoakaan muistikuvia, yksi 5,5kg kala kuitenkin meille annettiin, läksiäislahjaksi. Viimeisellä laskulla, tietenkin. Vapautuksen, yläfemmojen ja halausten jälkeen oli hyvä ajaa rantaan venettä purkamaan.

höö

Maisema

 

 

Miksi näin kävi?


Syitä on varmasti monia. Julkisissa keskusteluissa on yleisimmin vallitsevat teoriat:
- Lauha talvi kahden kovan jälkeen
- Meripyyntiä rajoitettiin
- Puolalaisten harmaapyynti saatiin kuriin
- Poikasten selviytyminen parani
- Joessa oli sopivasti vettä ja sen lämpötila oli erinomainen
Joka tapauksessa, kalaa oli ja on joessa nyt runsaasti, kuten tämäkin tarina osoittaa.
En osaa tuudittautua lohikantojen olevan loistokunnossa vain tämän aivan maagisen vuoden ansiosta. Jos Suomen lohipolitiikka olisi kestävämmällä tasolla, voisi tällaisia vuosia tulla useamminkin kuin mitä nyt on ollut. Tätä juttua kirjoittaessa on jokeen noussut lähes 60 000 kalaa, joka on biologien mukaan lajin ja monimuotoisuuden kannalta sopiva määrä. Jokihan on 700km pitkä, sinne pitääkin nousta tuon verran! Niin monet vuodet on tuota helmeä raiskattu meripyynnillä, ja nousijamäärät on olleet surkeat. 2010 nousi kai n. 20000 lohta, joka ei riitä mihinkään. Tästä saamme kaikki maksaa tulevaisuudessa.
Toki lohta tulee saada kalastaa ja syödä, mutta kohtuus ja oikeat rajat on löydettävä kaikilla lohen esiintymisalueilla, ei vain joessa tai meressä. Itse rajasimme omaa saalistamme, omantunnon mukaan ja toivoen tuon kylvävän siemenen tuleville vuosille. Keskustelua se ainakin aiheutti (Luoteis-Lapissa oli juttu meistä 14.7.) Suomessa kun saaliskeskeinen ajattelu on monesti vieläkin pulavuosien tasolla, vaikka kukaan ei oikeasti ole tuolla nälkäänsä kalastamassa. Jos ajattelisimme vain asian taloudellista puolta (koska kannan hyödyntämisestä tässä on puhe kuitenkin), niin merellä ei kannattaisi kuin uistella lohia, jokipyynnin lisäksi. Turhinta on puolustella omaa tekemistään muiden aikaansaannoksilla. "Kun ne siellä merellä tappaa niin paljon, niin kyllä mäkin". Ei näin. 

Omaa kalastusta ja etenkin tapettujen kalojen määrää kannattaa puntaroida tarkasti. Kukaan meistä ei kalasta nälkäänsä, vaan harrastuksena. Elämyksiä ja hermolepoa, siinä ne tavoitteet. 


Noh, mielipiteitä on tässä asiassa monia, tämä on vain allekirjoittaneen näkemys.

Reissun faktoja

Kalastuspäiviä 10 kokonaista ja 3 vajaata
Kaloja Ruotsin puolen Torniolta 8 (7 yksin ja 1 Krissen kanssa), toiseen veneeseen 9, eli porukkaan 17 lohta.
Lappeasta 12 lohta, kaikki Hannun kanssa, luonnollisesti.
Kaloista 16 tuli Habanero-vaapulla
- 6 Lappea Speciaalilla
- 2 Tuliperseellä
- 2 Oranssi-musta-täplällä
- Jnejne
1 tuli KaiMalla (puna-kulta-musta)
1 Sirolla
1 Muuraksella
1 Vikkillä
Habaneroa oli vedessä selkeästi eniten, yleensä 4/5 vaapusta. Johtuen oman valikoimani sisällöstä…
Eli omalle kohdalle sattui kahteen viikkoon 20 lohta, määrä oli kaikkien odotusten yläpuolella. Edes varovaisten unelmien! Yksi ainoa huono puoli tässä on. Miten löytää motivaatio tyhjänsoutuun tästä eteenpäin? Miten tyytyä hippusiin, kun olet kerran ollut emäsuonessa kiinni?
Eiköhän se polte ja into sieltä taas löydy. Toivottavasti tällaisia vuosia tulee lisää…

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt