Kirjautuminen

Tanan Tunarit 2011

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share

Teno, tuo tuhansien lohitarinoiden pohjoinen tapahtumapaikka kutsui kahden miehen iskuryhmäämme toista kertaa peräkkäin elokuun viimeisiä tapahtumia todistamaan. Uutiset joelta ennen reissua olivat positiivisia, monet sanoivat että nyt sinne kannattaa lähteä, joki olisi täynnä lohta ja saaliit olivat edellisviikolla olleet mainioita, mutta mielessämme siinti myös tappion karvaan kalkin maistaminen jos kalastuksen jumalat eivät olisi tällä(kään) kertaa puolellamme...

.

 

Lähtö tapahtui sunnuntaina 14.8. kun sukulaismiehen Skoda kaarsi pihaani ja dieselmoottorin hyrinä täytti edellisillan rapujuhlista palautumassa olevan pääni. Etupenkin täyttivät meikäläisen kuorsauksen väleissä innokkaan odottavat kalajutut, olihan edellisvuoden reissu Tenolle samaan aikaan antanut neljällä luvalla kuusi lohi-merkkistä kalaa joista suurin oli molempien 14,7-kiloinen ennätyslohi. Matkalla kohti ensimmäistä yöpymispaikkaa, Saariselkää, kävimme hakemassa Sassin peltejä suoraan valmistajalta hieman Oulun pohjoispuolelta. Saariselällä yöpymisen jälkeen oli maanantaina enää parin tunnin ajo Lohirantaan, matkalla haimme syötävää ja juotavaa Ivalosta ja kalastusluvat viidelle päivälle Utsjoelta. Majoitukseen saavuttuamme laitoimme kamat kasaan, söimme, otimme hetken lepoa ja joelle kello 21 illalla.

 

Ensimmäinen yö kului hiljaisissa merkeissä, eivätkä muutkaan lähialueen soutajat hirveitä tapahtumamääriä raportoineet. Vesi oli todella matalalla ja virtauksen puuttuminen teki järkevästä suvantosoudusta melko haastavaa. Olosuhteet eivät siis olleet kaikkein optimaalisimmat, mutta niillehän ei mitään voi joten ainoa keino oli sopeutua tilanteeseen.

 

Tana

 

Hiljaa virtaa Tana

 

Yösoudun jälkeisten lyhyiden unien jälkeen lähdimme aamusta uudelleen joelle, ja Välimaan suvantoa jonkin aikaa laskeuduttuamme tööttäsi punamustaa KaiMa-vaappua uittaneeseen Suomen puoleiseen laitavapaan kala. Lohihan se siellä! Eipä tuntunut järkyttävän isolta, ensimmäisen hypyn perusteella tuomittiin jalkaluokan tummaksi kalaksi, mutta pikkuhiljaa alkoi ääni kellossa muuttua kalan ottaessa parinkymmenen metrin äkäisiä spurtteja ja pysytellessä melko pitkään kaukana veneestä. Ei ihan jalkaluokan kalan käytöstä, hiipi mieleeni..

 

Jokatapauksessa kalan alkaessa esittää väsymisen merkkejä alkoi vatsan valkoinen ja kyljen hopea välkkyä siihen malliin, että ei se ainakaan mikään ihan musta kala olisi. Haaviin me silti kalan otimme ja sinne se väsyneenä ihan kiltisti sujahti, mutta soutu- ja haavimiehenä toimineen kalakaverin nostaessa haavia alkoi kuulemma paino tuntua, ja viimeistään veneen pohjalla maatessaan kala osoitti silmäpuntarimme täysin alikalibroiduksi: suht. kirkas mammakala ja olihan sillä metri pituutta, täähän on ihan kunnon kala! Asiaankuuluvat pönötyskuvat ja punnitus, lopputuloksena 9,6-kiloinen tenolainen pituudeltaan 103 cm, ja kuvan näette hyvät lukijat alla. Reissu pelastettu!

 

Tenon lohi

 

9,6 kiloa Tenolaista

 

Ottivaappu

 

Ottivaappukin pääsi kuvaan

 

Loppupäivän tyhjänsoudun ja unien jälkeen yön koittaessa päätimme lähteä alaspäin kohti Miljoonasuvantoa, ja meikäläinen lähti tekemään omaa maratonsoutuani (näillä virroilla kesti laskeminen tolkuttoman kauan). Alku menikin rauhallisissa merkeissä, kunnes erään montun päälle tultuamme jysähti oikeassa laitavavassa uineeseen tuliperse-väriseen KaiMa-vaappuun oikein kunnolla. Vapa luokille, räikkä pärähti pariin otteeseen, komean kokoinen vähintään kymppikalan selkä pintaan (hankala tarkkaa arviota sanoa pimeässä), ja tästä alkoi sähläys. Onnistuin tiputtamaan oikean puoleisen airon, jolloin veto kalaan loppui ja siima pääsi löysälle. Vapamiehen saadessa vavan käteen oli kala jo hetken päästä irti. Hetken aikaa kiinni ollut kojamo (ukkolohi se suurella varmuudella oli ottaen huomioon vaapun, ajankohdan, paikan ja käytöksen) pääsi jatkamaan sukuaan, voitte kuvitella että sapetti. No, tapahtuma silti ja toi lisää itseluottamusta kojamonsoutuun. Olisiko kala pysynyt kiinni ilman sähläilyä jää arvoitukseksi.

 

Lohdutuspalkino odotti soudettuamme kirvelevän karkuutuksen jälkeen Miljoonasuvannon alemmalle padolle asti ja suunnatessamme auringonnousun aikaan kohti Välimaan suvannon alaosaa. Kaunis loppukesän aurinko alkoi jo helottaa tunturien takaa, ja sitä ihaillessamme tärähti edellisestä tapahtumasta vastuussa olleeseen KaiMaan kala. Tittinä sitä ensin väsytettiin johtuen äkäisestä tärpistä, mutta veneen pohjalle päätyi lyhyehkön taistelun jälkeen 1,4-kiloinen kirkas meritaimen. Täydellinen ruokakala!

 

Taimen

 

Pikkunätti taimen

 

Lohi paistuu

 

Hyvä pastori, lohtapa nyt!

 

Loput luvasta ja seuraavakin lupa menivät puuduttavassa auringonpaisteessa, tuulessa ja heikossa virrassa taisteluksi ilman kalakontakteja, eivätkä muutkaan oikein tuntuneet saavan kaloja. Silti jaksoimme puurtaa joella ja väitän että kokemusta karttui siinäkin enemmän kuin kotona istuessa, lohen kalastaminen nimittäin kannattaa vaikkei saisikaan mitään. Tuli kokeiltua kaikennäköistä vaappua, perhoa ja lusikkaa mutta kalakontaktit jäivät puuttumaan.

 

Neljännen luvan alkaessa olimme vielä kauniisti unten mailla, mutta yhdentoista pintaan lähdimme joelle ja suoraan venepaikoilta laskin airot pinnan alle ja hiljalleen laskemaan kohti Miljoonasuvantoa. Ensimmäinen tapahtuma tuli yllättävän nopeasti, kun joku kävi kopaisemassa laitavavassa ollutta LJ-vaappua, eikä seuraavaakaan tarvinnut kauaa odottaa: keskivavassa olleeseen perhoon tärähti suuremmanpuoleinen titti, joka muutaman spurtin ja ilmalennon jälkeen lähti jatkamaan vedenalaista elämäänsä perhon lähtiessä irti.

 

Tenon auringonnousu

 

Auringonnousu joella

 

Seuraava kalakontakti tapahtui vain hieman myöhemmin kun keskivavan yksihaaraista levysiipistä perhoa (parasta lohelle!) vietiin taas: harrinpulikkahan sieltä nousi, ja Tenohan on tunnettu suurista harreistaan eikä tämäkään n.45-senttinen ollut poikkeus. Taas hyvää ruokakalaa! Harrinpulikan jälkeen n.20 metriä alempana taas samaisessa perhossa tärppi, muttei jäänyt kiinni. Luulenpa, että järeänkokoinen yksihaara jättää kalat huomattavasti heikommin kiinni kuin Tenon soudussa yleisemmin käytetyt kaksi- tai kolmihaarat.

 

Ei taaskaan kauaa ehtinyt lasku vanheta kun samaista perhoa vietiin ja kunnolla! Keskivapa nyökkäsi tärpin merkiksi ja ennen kuin ehti kalaa sanoa, oli vedenelävä jo veneen vierellä ja kovaa vauhtia menossa ohi! Mitä ihmettä? Hirveä ylävirtaan suuntautunut spurtti heti tärpistä ja yhtä yllättäen kuin koko episodi alkoi, oli se myös ohi. Pinnasta irti taas, ilmeisesti perho ei ollut kunnolla pureutunut suuhun ja veto tuli huonosta kulmasta: perho ponkaisi kalan suusta niin kovalla voimalla, että luulimme siiman menneen poikki, niin kova vauhti oli menijällä päällä. Takanamme olleet kalastajat sanoivat nähneensä kalan, ja olisi kuulemma kymppi mennyt puhtaasti rikki. Ei näille voi mitään muuta kuin yrittää oppia jotain seuraavaa kertaa varten, vaikka ketutus oli käsinkosketeltavaa jo toisen ison kalan päästessä karkuun. Ottaen huomioon edellispäivien tapahtumien harvuuden ja hankalanpuoleiset olosuhteet tuntui toisaalta positiivisia onnistumisen tunteita herättänyt tapahtuma erityisen karvaalta päättyessään karkuutukseen.

 

Kuutamo

 

Ihan kuutamolla

Eivätpä tapahtumat siihen loppuneet, vielä jonkunlainen tälli samaisessa perhossa ehkä minuutti karkuutuksen jälkeen oli, mutta lopputulos oli jälleen sama: kalamiehet jäivät nuolemaan näppejään. Lopulta yöusvan nouseminen joelle lopetti hyvin alkaneen tapahtumasarjan ja noin puolentoista tunnin sisään tapahtuneet kaksi karkuutusta, ylöstullut harjus ja muutama tärppi päälle muuttuivat hernerokkausvassa soutamiseksi, jota emme kauaa jaksaneet harrastaa. Vaikka toiset sanovat saavansa utuisissa olosuhteissa hyvinkin kalaa, en itse ainakaan ole sakeassa usvassa tainnut onnistua koskaan. Seuraava päivä kului ilman tapahtumia, mutta perhonsoudusta, sen käytöksestä siiman päässä ja hitaasta suvantosoudusta väitän oppineeni parina päivänä enemmän kuin millään aiemmalla reissulla.

 

Usva

 

Ihan usvassa

 

Viimeinen lupa alkoi häämöttää, ja illalla lähdimmekin hyvissä ajoin ennakoiden usvan nousua. Noin kahteen asti olimme joella ilman tapahtumia kunnes usva nousi jälleen: tällä kertaa vieläkin sakeampana kuin edellisyönä. Nukkumisen jälkeen heräsimme aamuviiden aikaan huomataksemme usvan olevan vieläkin pahempi kuin yöllä, joten nukuimme kahdeksaan asti ja lähdimme suorittamaan viimeisiä laskuja. Aika kului ilman tapahtumia, kunnes eräs punamusta kaksihaarainen perho kelpasi pienelle ehkä kiloiselle tittiluokan kalalle. Emmepä viitsineet edes muita vapoja kelailla pois ottaessani haavin esiin ja yrittäessäni ottaa kalaa perästä ylös. Haavihan sotkeutui tietysti vapatelineeseen, eikä lähtenyt millään pois joten mitä tehdä? Ajattelin ettei tämä nyt niin tärkeä kala ole, ja yritin käsin. Kirkas ja pirteä titti osoitti minut hölmöksi ja lähti jatkamaan matkaansa. Eikä siinä vielä kaikki.. Päästessämme takaisin Norjan puolen rantaan tärähti samaisessa punamustassa perhossa taas: sama ruljanssi, tällä kertaa nostimme sentään toisen vavan pois vedestä, mutta kurottaessani haavia soutumieheltä sai kala löysää ja irtosi lähellä venettä. Tunsin itseni tupla-aasiksi, siinä olivat meidän mahdollisuudet vielä viimeisiin ruokakaloihin mutta törttöilin ne molemmat. Loppulupa menikin tutun aurinkoisissa merkeissä, ilman tapahtumia.

 

Näkymä terassilta

 

Ei paskemmat maisemat mökin terassilta

 

Kaikenkaikkiaan reissu meni hyvin ottaen huomioon hankalat olosuhteet: matala vesi ja olemattomat virtaukset ystävänään muutamana päivänä todella kovaksi yltynyt tuuli, päivällä auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta ja muutamana viimeisenä yönä todella raskas sumu eivät olleet puolellamme tällä reissulla. Muutkaan eivät näyttäneet saavan kummempia saaliita samoilta paikoilta: Lohirantaan taidettin kantaa lohi-merkkisiä kaloja alta viitisen kappaletta viikon aikana ja ainoa tittiä suurempi oli tuo meidän 9,6-kiloinen. Muistakaan tittiä suuremmista kaloista Välimaa-Miljoonasuvanto akselilta ei ainakaan meidän korviimme kuulunut, joten melko heikkoa on kalantulo ollut, eikä muualtakaan Tenolta mitään mahtisaaliita tainnut viimeisellä turistiviikolla tulla. Joka tapauksessa hieno reissu, hienot maisemat ja hienoja kaloja. Opin taas kerran lisää lohensoudusta, eikä käytetty aika tai raha tuntunut hukkaan heitetyltä. Ensi vuonna uudestaan samaan aikaan ja samaan paikkaan - sitä odotellessa!

 

-Konsta

 

Nousee

 

Nouseehan se sieltä

 

Usva

 

Usvaista on

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt