Kirjautuminen

Kun mieheltä viedään kunnia - ja kuinka se otetaan takaisin

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share

Perjantai

 

Saavuimme Wissyn kanssa Saimaanrannan rampille hiukan suunniteltua myöhemmin n. klo 14.00. Tarkoituksena oli päästä vielä illaksi järvelle, mutta ilmoista määräävä taho olikin vallan toista mieltä. Rannassa oli kylmä, siis aivan helvetin kylmä. Lunta tuli poikittain ja näkyvyys oli erittäin huono. No ei auttanut itkut markkinoilla vaan järvelle oli lähdettävä, ei tosin kalastamaan vaan siirtymä saareen oli tehtävä kelistä riippumatta. Ensimmäinen "perkele!" pääsi kun olimme saaneet plotterin kiinni veneeseen, se ei näet lähtenyt tulille. Hetken aikaa piuhoja venkslattuani totesin kyseessä olevan kosketushäiriön ja laitteen satunaisen toiminnan perusteella pääsimme perille tukikohtaan. Sieltä olikin muutama vene laiturissa odottamassa, eli muutkin olivat tajunneet kelin kovuuden ja jääneet suosiolla rantaan.

 

.

Muutama vene oli kuitenkin lähtenyt aaltoja uhmaamaan, mutta me emme risan plotterin kanssa viitsineet lähteä vieraille vesille. Sen sijaan korjasimme kosketushäiriön pikku pätkällä, jonka katkaisin leikarista. Kaisa-Maisan leikareista on siis moneksi. Ilta alkoi hämärtää ja muutama vene tuli rantaan. Veksi oli saanut Riipisen Juhan kaa komean lohen ja tunnelma leirissä alkoi nousta. Spekulaatiot seuraavan päivän ottipaikoista kävivät kuumana ja vinkkejä jaettiin jatkuvasti. Oikein mukavan illan kruunasi Markun savustama reilu kolmosen lohi. Muutenkin Markku hoiteli illalla piian hommia oikein mallikkaasti. Markusta saa joku vielä itselleen hyvän vaimon!

 

 

Lauantai

 

Herääminen tapahtui hyvissä ajoin ja keittiöstä kuului Markun hääräilyä. Termarit olivat jo täynnä kahvia kun pääsin parvelta alas ja saman tien piti ruveta vääntämään aamupalaa. Munat ja pekonit huiviin ja ei kun huusin kautta järvelle. Keli oli edelleen erittäin haastava ja pienellä avoveneellä paikka oli valittava tuulten mukaan. Ei siis asiaa niille vesille joista kokeneemmat eilen turisivat. Tuuli oli erittäin kova ja ennusteen mukaista asettumista ei vaan tuntunut tapahtuvan. Kiertelimme erään saaren suojassa olevaa penkkaa jokusen lenkin, mutta kaloja ei ollut edes kaiussa.

 

Vaihdoimme selkää ja sinne mennessä tuuli vain voimistui. Myötä tuuleen oli kiva uistella kun ei tarvinnut moottoria ollenkaan. Selän vaihto antoi reilusti uutta uskoa, etenkin kun puhelimeen tuli tieto selältä saadusta 4.5kg lohesta. Pyörimme pitkin selkää kaloja etsien ja kyllä niitä kaiussa näkyikin, mutta ei vaan meidän muikut kelvanneet. Tarkistuksen yhteydessä yhdestä hupusta löytyi räjähtänyt muikku, joten pieni toivon kipinä palasi paattiin. Kipinää enemmän sinne olisi kyllä kaivattu tulta, sillä päivän istumisen jälkeen alkoi olla pirullisen kylmä.

 

Pitkällisen odottelun jälkeen takilavapa kuitenkin notkahti ja aika pian sain kalan haavitsemisetäisyydelle. Haavimies kuitenkin päätti, ettei me tarvita tätä kalaa veneeseen...

 

 

 

Sumua piisaa

 

 

Loppu ilta uisteltiin täysin tyhjää ja mökille päästyämme oli kiire takan loimuun. Ei sitä kuitenkaan meinannut malttaa sisällä istua, sillä ulkona oli kaloja nähtävillä. Markku ja Savolax olivat saaneet pari komeaa lohta, samoin Veksi oli jälleen onnistunut jallittamaan kalan Juhan kanssa. Heillä olisi siis kala per päivä ja Markku onnistui lauantaina kahdesti, jonka jälkeen herrasmies päätti lopettaa kalastuksen vaikka päivää olisi vielä piisannut. Muillakin veneillä oli joitakin havaintoja kaloista, mutta Kapakala ja Spilitus oli jallittanut hauen. Lauantai-ilta jatkui ennalta arvattavissa merkeissä. Tieto sunnuntain "nappikelistä" kuitenkin pakotti suht ajoissa punkkaan.

 

 

Sunnuntai - eli kuinka se kunnia vietiin ja otettiin takaisin

 

Herätys 7.30 ja aamupalan vääntöön. Ulkona ei tuullut juuri nimeksikään ja ilmanpaineet olivat kovassa nousussa. Polte vesille oli kova, mutta Ursuittiin ei sullouduta ennen kuin on käyty huussissa...

 

Laiturissa piti kysellä vielä viime vinkit Markulta ja kartan tutkiskelun jälkeen Markku halusi tietää miten viritän syötin. En kuitenkaan saanut sitä näyttää vaan hän otti veneestäni vavan ja kaivoi muikun omistaan. Ensin se haukkui koukut, sitten veneessä nähdyt VK:n huput ja houkutuslevyt. Tais tehdä jopa muutaman ristinmerkin ja mumista jotain latinaksi.

 

No, järkytykseltään hän sai kuitenkin muikun huppuuni kiinni ja viritteli sitä laiturin vieressä. Niin juuri, viritti muikun laiturin vieressä ja käski laittamaan sen neljään metriin takilan välilaukaisijaan. Katselin hetken hermostuneena ja olin sitä mieltä, että ei nyt jumalauta tarvi kädestä syöttää, osaan mä itekkin jotain! Vesille meno sujuikin hiljaa itsekseni kiroillen ja sumusta ja tyynestä Saimaasta nauttien. Pelipaikoille päästyämme laskimme vapoja rauhassa veteen kunnes oli Markun virittämän vavan vuoro. Uittelin sitä hetken veneen vieressä ja toikaisin Wissylle: "ei tää kyllä oikein ui, tätäkö muka pitäis uittaa?" Pakkohan se oli kuitenkin veteen laittaa, mutta hiukan syvemmälle se meni kuin oli ohjeistettu.

 

Kaikki kepit oli valmiina reilun puolen tunnin jälkeen ja sitten alkoi odottelu. Odottelua kesti noin puolisen tuntia kun ylempi takilavapa nytkähti huolella. Tärpistä näki heti, että nyt on kyseessä kunnon kala. Kala lähti uimaan veneen ohi ja sukelsi plaanarin alle, pelko persiissä alkoi kasvaa, mutta onneksi kala totteli vavan määräyksiä suht hyvin. Muutama minuutti ja kala oli veneen vieressä ja nopeasti haavi heiluikin onnistuneesti. Voi sitä onnistumisen riemua! Melkein meni tanssiksi kun mitta näytti kalalla 68 sentin pituutta. JESJESJES! Riemu kuitenkin laantui saman tien, voi v...u, sillähän on se Markun virittämä huppu huulessa. Mikä nöyryytys!


Pakko oli kuitenkin niellä ylpeys ja kiittää virittäjää avusta. Taitaa Bellassa edelleen kaikua melkoinen naurun remakka.

 

 

 

Sumun hälvettyä näkyy jo kalamiehenkin naama

 

Hetki meni kunnes kala oli kuvattu, verestetty ja keppi takaisin vedossa. Hymyiltiin Wissyn kanssa kilpaa aurinkoa vastaan ja kyllä aurinko otti tässä erässä pataan aika huolella. Veneessä vallitsi hyvä fiilis, täydellinen keli, täydellinen kala ja reilusti aikaa pyytää lisää. Aikaa ei tosin tarvittu kovinkaan paljon , kunnes Wissy kajautti ilmoille ihanan huudon "KALA!". Nyt nytkyi laitavapa oikein huolella. Muistin heti, että tässä vavassa on reilusti painoa ja houkutuslevy lisäämässä vastusta. Painosta ja levystä huolimatta kala hyppi kuin väkkärä ja välistä räikkä pärisi niin pirusti. Hypyistä näin, ettei kala pärjää koossa edelliselle, mutta virtaa tässä veijarissa oli ihan reilusti! Suht pitkän väsytyksen jälkeen kala saatiin haaviin ja mitta näytti tasan 60 senttiä. Hyvä kala siis tämäkin. Fiilis veneessä oli käsittämätön ja sitä lisäsi vielä allekirjoittaneen kunnian palautuminen. Tämä kala tuli nimittäin VK:n hupulla ja juuri tämän Markku oli kironnut laiturissa. Pakko oli soittaa belsepuupille ja ilmoittaa että "mulle ei vi..uilla!"!

 

 

Nyt kelpaa pönöttää kun on oikeilla vehkeillä saatu

 

 

Loppu päivä menikin sitten maisemia katsellessa ja fiilistellessä. Ei sitä voi enempää yhdeltä päivältä toivoa. Rojuja kelatessa huomasimme yhden muikun olevan aivan päreinä, kolmaskin olisi siis ollut mahdollinen...

 

Kiitoksia kaikille treffeillä mukana olleille, keväällä näemme jälleen!

 

 

Maailman vahvin mies


Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt