Kirjautuminen

Kerran elämässä - osa II - Sampea Kanadassa

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share

Seitsemäs ja viimeinen kalastuspäivä, Yves, Harrison River, aamupala 07.00

 

Enpä vielä tiennyt, että olin herännyt loppuelämäni ensimmäiseen päivään.

 

Aamupala hoideltiin pikana, joten olimme lämpimästi pukeutuneina viileässä aamussa laiturilla jo 07.30. Ensilumi oli satanut yönaikana vuoristoon ja päivälle oli myös varmuudella ennustettu sadetta. Hyväntuulinen Yves lupaili tuulen ja sääennusteen perusteella loistavaa kalapäivää ja kuten hän oli luvannut, oli hänellä syötti-coolerissaan erikois-spesiaali herkkua sammille. Matalalla roikkuvat pilvet verhosivat ympäröiviä vuoria siirtyessämme kohti Harrison Riveriä. Ensimmäiset pari spottia eivät antaneet tapahtumia, joten siirryimme hiukan alemmas jokea, ankkuroiden hyvin kauniin ja idyllisen lahden reunamille. Näky oli huikaiseva, kun tuhannet lohet rikkoivat selkäevillään ja pyrstöillään tyyntä vedenpintaa. Rannalla kotka valmistautui aamupalalle, tepastellen kuolleen, rantaan ajautuneen lohen äärelle. Ajattelin, että tämä oli saatava kuvatuksi, joten kaivoin videokameran esille ja ryhdyin kuvaamaan näytöstä. Kuvausta kesti vain jokusen sekunnin, kun Kalle ilmoittaa kuuluvalla äänellä FISH ON!

 

Luontokuvaukset saivat hetkeksi jäädä ja suuntasin kameran Kalleen ja hänen tekemisiinsä. Ei jäänyt epäilystäkään, ettei kalassa ollut kokoa, kun se otti ensimmäisen lähtönsä. Toisin kuin Patt, Yves halusi, että räikkä olisi päällä kalaa väsytettäessä, näin hän pystyisi koko ajan olemaan tilanteen tasalla ja tietoinen mitä kalan kanssa tapahtui. Oli huikaisevaa kuunnella käsittämättömän pitkään, yhtämittaisesti pärisevää kelaa, siiman kadotessa metri toisensa perään jonnekin joen syvyyksiin. Sammen hypätessä pari kertaa ilmaan koko pituudeltaan tiesimme, että Kalle piteli hänen suurinta kalaa tällä reissulla.

 

Väsytys oli kuin oppikirjasta mitä kaikkea sisältyy suuren sammen väsytykseen, varsinkin jälkeenpäin videolta katsottuna se on rankkaa katseltavaa. Toivottavasti noista 4.n tunnin videoista saadaan jotain julkaistua muillekin katseltavaksi. Tuskaisimmat tilanteet koettiin taas kerran kalan lähtiessä kohti keulaa ja siitä veneen alitse. Vääntömomentit noissa hetkissä on lähes mahdoton selittää.

 

0

 

Kalle ja sinkkumiehen arkea

 

Kovasti on puristettava ja pidettävä vavasta kiinni ja samalla kiire tulee kalan liikkeitä ja reittejä myötäillessä ja näin Kalle teki, meidän muiden väistellessä tarpeen mukaan. Kuten jo tiesimme, oli Kallella iso sampi kiinni ja väsytyksessä meni aikaa. Monsterin vältellessä menestyksekkäästi venettä Yves naureskeli Kallelle, että homma voisi jotenkin onnistua, mutta ”U are fighting like a girl”. Pääsin väsyttelyn lomassa myös kuvaamaan loppuun sen mitä olin alkanut kuvata, nimittäin sen kotkan ruokailun. Homma meni vain aivan puuhasteluksi Kallen jumpatessa veneessä, keikutellen laivaa niin, ettei lintua ruokineen meinannut löytää zoomattuna kuvaruutuun. Lopputulos tuosta ”avara luonto” jaksosta näyttää kuin jurrisen kuvaamalta, vaikka Kalle lupasikin pyynnöstäni yrittää olla hetken paikallaan.

 

Kuten aiemmat, tämäkin taistelu kääntyi kalamiehen voitoksi. Emme muuten karkuuttaneet yhtään yli minuutin kiinni ollutta sampea. Kala kun saatiin veneen vierelle, Yves päätti kokeilla, josko hän saisi sen nostettua veneeseen! Veneeseen tuli hetken hiljaisuus, sillä olimmehan jo kerran olleet todistamassa sitä, miten tuossa voi huonoimmillaan käydä. Yves oli myös hiukan epäileväinen onnistumisensa suhteen. Kohteliaasti hän sanoi minulle, että minun olisi ehkä syytä sulkea kamera noston ajaksi. Edellistä kokemusta Pattin seurassa muistaen se oli ymmärrettävää, joten lopetin videokuvaamisen noston ajaksi. Jo edellisenä päivänä Yves oli esittänyt hyvin vakuuttavia otteita kaikessa hänen osaamisessa ja tekemisessä, mutta nyt näkemämme veti koko ryhmän hiljaiseksi. Aivan turhaan mies pyysi minua lopettamaan kuvaamisen, sillä sampi tuli veneeseen käsittämättömän nopeasti ja ennen kaikkea vaivattoman näköisesti.

 

0

 

Harvinainen, yli 2-metrisen vene-etukenopönö

 

Valtava, lähes veneen leveyden mittainen sampi oli yhden miehen toimesta veneeseen! Kalle sivusi ennätystään, kun 203/75-senttiä, 148-lbs -> 66.6-kiloa sampea lepäsi edessämme ihmeteltävänä ennen vapautusta.

 

Kymmenisen minuuttia kalastettuamme tuloksetta tuota paikkaa, siirryimme toiselle puolelle rautatiesiltaa, kohtaan jossa Harrison ja Fraser yhtyvät. Vedessä aivan selkeästi näkyvä raja ei ole häilyvä, vaan vesi on joko täysin kirkasta ja syvän vihreää, tai täysin maitokahvin väristä puuroa. Yves kurvaili tavoilleen tyypillisesti hetken, etsien kaiusta joko sammen valtavaa hahmoa, tai kohtaa mihin ankkuroida. Kalle jäähyllä jäimme odottamaan tärppiä. Teron ja Antin ykköstä ja kakkosta, minun kolmosta ja nelosta oikealla vartioiden odottelimme jotain tapahtuvaksi. Samalla seurailimme hotellilla asuvien Englantilaisten perhokalastelua veneessä vastarannan puolella. Heppujen eilen kokema sadan pinkkilohen päivä näytti saavan jatkoa, kun haavia käytettiin tuon tuosta. Tilanne kääntyi hetkessä päinvastaiseksi ja engelsmannit pääsivät todistamaan melko historiallista tapahtumaa Harrison Riverillä!

 

Tapahtumat vastaiskuni jälkeisistä hetkistä eivät unohtune keltään, kuka sai tuota hässäkkää omin silmin todistaa. Tempaisin siis vastaiskun kevyeen vavan nyökkäykseen sillä seurauksella, että sain kuuluttaa kalan olevan kiinni. Tero loikkasi viereeni kelaamaan nelosta ylös Antin tehdessä samoin kakkoselle ja Yvesin ykköselle. Sekunti tuosta ja Antti huutaa ”Täällä on muuten kala koukussa” johon Tero komppaa vierestä ”Niin on muuten täälläkin”! FISH ON! TRIPLE BITE! Nyt oli veneessä toimintaa ja Yvesillä hymy herkässä. Engelsmannit unohtivat hetkeksi, miksi olivat vesillä, kun he jäivät opasfirmamme pomon kipparoimana pällistelemään menossa olevaa härdelliä. Myöhemmin Yves kertoi, ettei hän ollut kuullut kenenkään kertovan tripla-tärpistä, ainakaan Harrisonin puolella, mutta tuplatärppejä koettiin satunnaisesti. Moisen tapahtuman todennäköisyyshän on lähes olematon, koska sampi ei ole parvikala ja tartutuksen tapahduttua muut syötit kelataan pois vedestä, mutta näin oli nyt tapahtunut ja kolmoistärppi oli tosiasia.

 

Heti ensisekunnilla minun ja Teron siimat menivät ristiin, kun taas Antin kala lähti keulaa kohti ja pyrki siitä veneen alle, yrittäen viedä Antin, tai ainakin vavan keloineen mukanaan. Kalle oli napannut videokameran ja tallensi tapahtumaa neuvoen samalla Anttia ”Vavan kärki alas, Vavan kärki alas!” Antti teki työtä käskettyä ja ryynäsi pitkin veneen laitaa, yrittäen pitää siiman irti veneestä, Teron ja meikäläisen kikkaillessa välttääksemme siimojen sotkeutumisen. Hetken tilanne muistutti kaukaa katsottuna varmaan katastrofilta sampiveneessä ja sitä se kyllä olikin. Kallen jokaiselle meille tekemä pika-galluppi selvitti, että kaikilla oli ainakin kookas, ellei jopa iso sampi siiman päässä. Nyt vain piti selvittää, missä järjestyksessä niitä yritettiin saada veneeseen. Ankkuria ei tietenkään voitu nostaa, koska kalat uiskentelivat mikä minnekin ja homma olisi siis levinnyt käsiin heti alkuunsa. Nyt siis vain väsyteltiin ja katsottiin mikä ja missä järjestyksessä olisi sen tulos. Positiivinen painajainen jatkui jatkumistaan Harrisonilla, Teron, Antin ja minun vaihdellessa paikkaa keskenämme. Oma kalani oli ampunut suoraan alavirtaan ja raivosi jossain hevonkuusessa. Antin ja Teron kalat pörräsivät taas veneen alla ja se tuotti välillä todellista päänvaivaa kaikille. Oppaamme Yves vain hihitteli seuraillessaan tekemisiämme.

 

0

 

The opas Yves Bisson

 

Näillä eväillä mentiin hetki ja toinenkin, kunnes Teron pitelemä kala oli kypsää kalaa nostettavaksi. Kalle kirjurina Yves pisti pystyyn pienimuotoisen liukuhihnan. Kala pedille vasemmalta, skannaus, mittaukset, sirutus, kuvat ja oikealta veteen ja näkemiin. Teron kala oli 159/60, 70-lbs, 31.5kg. Hetken päästä noussut Antin väsyttämä kala olikin jo seuraavassa kokoluokassa sen rikkoessa 100-paunan rajan lukemin 178/69, 102-lbs, 46kg, kun taas meikäläisen kala oli samanpituinen kuin Teron, eli 159-senttinen reilu 30-kiloinen viiksekäs veitikka. Tilanteista tuona aikana tuli mukavasti dokumenttia kuvallisessa muodossa, mutta parasta peeärrää tapahtunut oli kaiketi käyttämällemme firmalle BC Sportfishing Groupille. Toivoa vain sopii, että saisimme itsekin nähtäväksi kuvat, mitä tuon firman pomomies otti meistä putkellaan. Vene oli täynnä iloisia ilmeitä poikain suhautellessa tölkkejä ja Yvesin virpoessa uusia täkyjä veteen kaikkien ollessa taas mukana ”kisassa”. Meillä oli muuten leikkimielinen pisteytetty kisa parin ensipäivän aikana, mutta se peruttiin (ONNEKSI) yhteisellä päätöksellä. Huomasimme, että hommasta oli kadota kaikki hohto ja nautinto, vaikka pisteitä saikin vain päivän ensimmäisestä ja suurimmasta kalasta.

 

Syötit ehtivät liota n.15 minuuttia, kun meikäläisen vavassa näkyi liikettä sen verran, että tempaisin vavan telineestä ja hyvällä tuloksella, ”FISH ON” kuului kaikkien kuultavaksi. Yves oli ilmoittanut, että hän katkaisee seuraavan siiman, jos joku meistä tuomitsee kalan heti kättelyssä Gretzkyksi ja se osoittautuisi hyväksi kalaksi. Tämä oli tietysti huumorimielessä heitetty protesti tuota vapapuntarointiamme kohtaan. Yves oli nähnyt niin monta ”pientä” kalaa, jotka olivatkin minuutin kuluttua melkein vieneet miehen välineineen laidan yli, eikä vain halunnut sitä, että pelkän tärpin ja hetken pitelyn perusteella ”mittasimme” kalat ”vain” Gretzkyksi. Sampi oli sampi ja niitä oli tultu pyytämään. Kokoa kun ei voi valita, olisi silti syytä olla tyytyväinen, kun kalaa tulee. Ihme juttu, tuota asiaa on niin monen monta kertaa tullut kelailtua ja päätettyä, että just noin ja silti, aina tulee päivä, kun mikään ei riitä...

 

Olin lähes vakuuttunut, että pitelin todella pientä sampea, mutta varoin sanomasta tuota maagista nimitystä ääneen. Suomeksi taisin pojille sanoa, että tää on pieni. Ja niinhän se oli, ei reissun pienin, mutta poikanen alle metrinen (94-cm) hoideltiin nopeasti takaisin kasvamaan. Uusitun säännön mukaan olin geimeissä mukana, koska alle metrin kalasta ei enää joutunut jäähylle. Olikohan poikanen kunnolla ehtinyt veteen, kun Kalle kajautti englanninkielisen ilmoituksen kalasta joka oli kiinni. Juuri, kun syötit oli saatu veteen, ne kelattiin taas kerran ylös. Oppaammekin alkoi olla ihmeissään kalan määrästä tuossa spotissa, mutta sehän oli meille kaikille vain hyvä. Hyvin yleistä on, että parin kolmen kalan jälkeen lähde ehtyy ja on aika jatkaa matkaa. Kymmenisen minuuttia meni Kallelta ja homma oli hoidettu. 152-senttinen, 27-kiloinen sampi kirjattiin kalapäiväkirjaan ja reissuraporttiin (puhuttiin sanelukoneelle huom.). 5 sampea puoleen tuntiin! Kello ei ollut yhtätoistakaan ja kuusi kalaa oli käynyt veneessä, yksi niistä yli 2-metrinen! Yves oli aistinut säämuutoksen tuomat mahdollisuudet oikein. Tietysti jatkoimme vielä hetken kalastusta samassa paikassa, mihinkäs meillä oli kiire, kun tuulikin antoi meidän olla itseltään rauhassa.

 

Kellon lyödessä yksitoista, meikäläisen syöttiä maisteltiin taas. Kipparin kannustamana vedin notkahdukseen vastarin. Jotenkin tuntui uskomattomalta ymmärtää todeksi se, että taas oli kala kiinni! Mukavan kokoinen kala huiteli hetken menemään elinympäristössään eikä tuona aikana meikäläiselle jäänyt muuta osaa kuin myötäillä menoa kulkien veneen perässä laidasta laitaan. Kokoonsa nähden, 154-cm, kala väsyi kuitenkin melko nopeasti, joka taas tarkoitti sitä, että se oli nopeasti myös dokumentoitu ja vapautettu. Hiukan alle 30-kiloinen sampi lisättiin päivän saldoihin.

 

Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Kalle oli puhunut ns. jokeri-kortista, jota voitaisiin ehkä reissun jossain vaiheessa käyttää. Kalle ilmoitti, että hän antaa sen minun käyttööni. Kellon ollessa vartin yli 11, oli mahdollista, että olisin jäähyllä loppureissun. Olin myös ainoa, joka ei ollut rikkonut 2-metrin rajaa ja se oli myös Kallen pointti. Pakko myöntää, että mielessä oli käynyt ”se oli kai sitten siinä”, mutta tilanteet vaihtelevat dramaattisesti, jopa hetkittäin! Yves oli myös silminnähden tyytyväinen tähän ratkaisuun. Syötit likoamassa, istuimme aurinkoisen aamupäivän auringossa ja elämä hymyili, parin minuutin kuluttua hymyili muuten leveästi, minulle!

 

”Number THREE, SET, SET, SET IT!” Loikkasin vavalle ja tempaisin sen telineestä. Siima kireänä pidin vapaa taipuneena kohti pohjaa. Kyllä! Uskomatonta, mutta totta, meikäläisellä oli taas kala kiinni! Ensituntuma kertoi, että nyt oli kalalla kokoa. Sampi pysytteli hetken veneen lähellä, mutta sitten kun se lähti alavirtaan, alkoi homman todellinen luonne ja se, miltä tuntui pidellä todella suurta kalaa, valjeta minullekin. Tuntui kuin olisi yrittänyt nostaa pohjaa vavalla, kun kala ei liikahtanutkaan kohti venettä. Vavan kärki vain myötäili kalan liikkeitä, kun seisoin koko painolla taaksepäin nojaten, tai oikeastaan roikkuen jarrut tapissa olevaan settiini. Räikän narskahtelut kertoivat, että kala ui kokoajan kauemmaksi veneestä, joten Yves päätti nostaa ankkurin ja antaa virran viedä meitä lähemmäksi sampea. Vieläkin, veneen kulkiessa virran mukana, sampi vei lisää siimaa kelalta. 10 minuuttia kun oli kulunut, sampi pysähtyi hetkeksi, tai niinhän me kuvittelimme. Yrittäessäni taas kerran pumpata sitä kohti venettä alkoi räikkä laulaa. Kasvot irvistyksessä yritin vetää kalaa ja sotkea sen uinnin, mutta tuloksetta. Nyt alkoi aiemmat väsytykset tuntua käsivarsissa ja oli pakko laskea vapa vasempaan kyynärtaipeeseen ja pitää oikealla kiinni vasemmasta ranteesta. Sampi veti meitä perässään, uiden nyt jo Fraserin puolella. Muutama ohi kulkenut vene jäi lähelle seuraamaan näytöstä. Yhdessä vaiheessa meinasi tulla kylmät, kun säikähdin, että sampi karkasi. Vapa paukahti yhtäkkiä pillisuoraksi ja melkein parku pääsi, kunnes tajusin, että kala oli pyörähtänyt kerran akselinsa ympäri ympärille kiertyneen siiman vuoksi. Hetkessä oli painetta vavassa ja vasen käsivarsi huusi hoosiannaa, mutta olin päättänyt, että periksi en anna. Loppuun asti katson riittääkö papu vai ei?

 

Matka jatkui virran ja kalan hiljakseen kuljettamana, kunnes 15 minuuttia tärpistä kala pysähtyi ja aloin saada siimaa takaisin kelalle. Sampi ei oikeastaan pysähtynyt, vaan ankkuroitui pohjaan. Siiman lähtiessä aivan pillisuoraan alas vavankärjestä kohti pohjaa, pistin kaiken peliin, mitä nyt reilu 80-kiloisesta kropasta saa apuja.

 

0

 

Pumppaa, yritä edes

 

Sampi vain ei noussut senttiäkään, vaan jatkoi pohjassa makoiluaan muina sampina. Virta oli kuljettamassa venettä suoraan kalan yli, joten Yves käynnisti hetkeksi koneen ja jokainen voi arvata mitä siitä seurasi. Kala sai sellaiset kilarit, että oksat pois. Käännyin kohti kuskia ja sanoin, että teit muuten tuon tahallasi. Meni pieni hetki ja onneksi kala rauhoittui sen verran, että Antti veikkaili meidän näkevän sen jo kohta. Tuskin lause oli päättynyt, kun sampi jatkoi matkaansa, ja voin vakuuttaa, että oli hyvin, hyvin lähellä, etten luiskahtanut tuossa hetkessä yli laidan. Tuollaisessa kelassa jarrun ollessa aivan tapissa ja vavan ollessa kaksinkerroin, on kitkakerroin niin valtava, että kitkan voittamiseen tarvitaan valtava voima. Sitä voimaa tuntui koukun jatkona olevan, sillä taas kerran räikkä lauloi ja minä pihisin tuskasta vavan varressa. 20 minuutin kohdalla Kalle kysyi katkaistaanko siima, johon Antti lisäsi, että hänellä olisi veitsikin ihan ulottuvilla. Just, just vastasin ja jatkoin jumppaani.

 

Ettei tapahtuma käynyt tylsäksi, niin sampi oikeasti ankkuroitui pohjaan, tai pikemminkin se ui siten, että ilmeisesti puntti jäi johonkin kiven koloon, eikä sitä ihmisvoimin saatu irrotettua. Ainoa mahdollisuus oli vetää koneella ja katsoa mistä kohdasta kuuluu naps. Kalle seisoi takanani varmistamassa, etten lennä jokeen, kun kierrokset konehuoneessa alkoivat nousta. Samalla, kun irtosimme läheltä rantaviivaa, jouduimme todella kovaan virtaan. Siima irtosi kuin irtosikin pohjasta ja kala oli vielä päässä. Kone muristen hinasimme sampea väkisin perässä yli virran, kohti paikkaa, jossa sen voisi rannalta käsin mitata ja vapauttaa, kun aika olisi kypsä. Vastarannalle päästyämme annoin vavan hetkeksi pois ja puin ylleni kahluuhousut. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla oli ylläni kahluuhousut jotka pitivät vettä. Vapa takasin omiin käsiin ja Yvesin kanssa rannalle kalaa landaamaan. Reilu puolituntia tärpistä paukkui meikäläisen enkat, kun kamerat tallensivat kuvaruuduilleen Yvesin, minut ja 235 pitkän, 105-kiloisen sammen.

 

0

 

100-kiloa rikki

 

Muutamista kuvista näkee, ettei tunnelmasta ollut puutetta, kun kalaa vapautettiin. Nimesin sen muuten vapautuksen yhteydessä Johnnyksi.

 

0

 

Hetken ilmassa oli tunnetta ja tunnelmaa

 

Olo kuin voittajalla kiipesin takaisin veneeseen. Antti ojensi kättään ja lausahti ”Sä muuten olet sitten niin jäähyllä kuin jäähyllä voi olla.” Enpä pistänyt hanttiin, vaan tyydyin valittelematta osaani ja siirryin tankkauksen pariin. Jano oli karmiva!

 

Kello oli hiukan yli puolenpäivän ja olimme saaneet 8 sampea, joista 7 samasta spotista. Yves kysyi palaisimmeko takaisin tuohon kohtaan jokea, johon vastasimme, että miksikäs ei. Mitään hävittävää ei enää olisi, sillä tämä aamu oli todellakin tehnyt reissusta täydellisen. En tiedä, johtuuko paikallisesta kulttuurista, vai mistä, mutta paikka jossa olimme kalastaneet, oli vapaana. Sampiveneitä kuitenkin oli lähistöllä, joten kaikki ilmeisesti tietävät, että kalan perään lähtenyt vene palaa kohta takaisin, joten kukaan ei mene siihen spottiin. Niin, tai näin, Yves tiputti ankkurin ja heitti syötit sampien ahmittavaksi, meikäläisen ottaessa hyvän asennon katoksen alla. Kalastukseni tällä reissulla taisivat olla kalastettu, sillä tarvittiin pieni ihme, että vielä 3 kalaa kävisi veneessä. Oikeastaan, tarvittiin vain kaksi enää, koska kultakäsi-Tero tartutti lähes heti sammen. Äijällä oli niin maaginen, lähes yliluonnollinen kosketus! Kymmenen minuuttia tehokasta toimintaa ja 152-senttinen, hiukan alle 30-kiloinen sampi oli kuvattu Teron sylissä. Nyt peukut pystyyn Antille ja Kallelle, että he saisivat vielä kalat ennen kuin tämä kaikki ihanuus olisi auttamattomasti ohi.

 

Tuossa päivässä näyttivät vain kaikki taivaankappaleet olevan juuri oikeassa järjestyksessä meidän kaikkien suhteen. Puoleen tuntiin Kalle ja Antti käyttivät veneessä 158-cm 31-kg ja 123-cm 14-kg sammet, joten olimme puoli kahdelta taas jokainen vapojen vartijoina. 11 sampea reilussa viidessä tunnissa! Jumalat olivat todellakin suosiollisia ja puolellamme tänä reissun viimeisenä kalapäivänä. Yves virnuili meille ja totesi, että hänhän lupasi kaivella pakastimen pohjia täksi päiväksi. Syöttien koostumuksen ym. suhteen hän näytti olevan hyvinkin tarkka ja pidempään päivää jatkui, sen vähemmän sammen kalastus alkoi olla vain tuuripeliä. Teron taika, tai tuuri oli sitten jo korkeampaa matematiikkaa, tai astrologiaa, mutta niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, ei äijä ollut vavanvartijana kuin muutaman minuutin ja taas hänellä oli kala kiinni! Veneessä alkoi aiheesta sellainen pulputus ja taivastelu ettei mitään rajaa. Toisena päivänä, kun Tero oli ollut jäähyllä suhteettoman kauan, Antti päätti testauttaa tuon Teron maagisen kosketuksen. Hän antoi Terolle toisen vavoistaan viideksi minuutiksi käyttöön, katsoakseen saako Tero sillä kalan. No, ei saanut, mutta minuutti tuosta viidennen umpeutumisesta Antti sai juuri kyseisellä vavalla sen 220 pitkän sampensa! Päivän 12. kala oli pituudeltaan 143-senttiä ja painoi reilut parikymmentä kiloa. Kellon ollessa 13.30 oli Tero taas kerran jäähyllä...

 

Pari viimeistä kalaa olivat tulleet jo uusista spoteista. Toinen spotti antoi 8 sampea ja sitten se hiljeni. Jokaisella meistä oli varsin hyvä ja rauhallinen mieli, eikä mitään suorituspaineita tuntunut enää olevan. Aurinko paistoi edelleen, mutta pilviä alkoi kasaantua vuorien väliin. Sääprofeetan mukaan sateen uhka oli lähes varmuudella 100 %. Päivää oli kuitenkin jäljellä, koska Yves oli luvannut tänään korvata edellisen tynkäpäivän. Pari tuntia kalaa etsittyämme alkoi kuitenkin tuntua, että olimmehan saaneet aivan yltäkylläisyyteen asti sampia ja jokainen meistä oli rikkonut 2-metrin rajankin.

 

Joku empaattisuus, tai vastaava iski meikäläiseen, kun minusta tuntui vain sille, ettei ollut reilua, että Tero istuisi jäähyllä viimeiset kalastushetket. Aiheesta jäähyt ja niiden kesto kävimme iltana parina melkoisenkin kiivasta keskustelua pubin puolella. Kaverin numeron poistaminen kännykästä ei kylläkään ollut vielä lähellä, mutta sovittelevia sanoja jouduimme Antti ja minä keskenämme muutamat vaihtamaan. Kaksi huru-ukkoa väsyneenä kiistelemässä, ei hyvä, mutta hyvä, että asiat ja erimielisyydet saivat selvyyden vielä saman illan aikana. Ilmoitin kuitenkin, että käytän jotain aiheeseen liittyvää korttia ja annan toisen vavoistani, eli nelosen Teron käyttöön.

 

Antti ja Kalle naureskelivat, että sehän oli ihan oma päätökseni, jos niin haluaisin tehdä, mutta kannattaisi muistaa kuinka Antin meinasi käydä pari päivää aiemmin ja vielä lähes samassa kohtaa jokea. ”Päivät eivät ole veljeksiä” naureskelin takaisin. Niinpä, päivät eivät ole veljeksiä, eivätkä edes kiveksiä, nimittäin tänään Tero ei tarvinnut kuin kolme minuuttia tuossa spotissa, kun kala oli kiinni! Helvetti! En voinut uskoa näkemääni todeksi! Miten tuollainen oli mahdollista? Ensin istutaan kaksi tuntia, eikä mitään tapahdu ja ukko kun vain koskettaa vapaa, niin parissa minuutissa siellä on kala päässä. Kaiken kukkuraksi tämä sampi oli huomattavan suuren tuntuinen. Videokameran levyt olivat jokainen täynnä, koska päivälle oli ollut kuvattavaa jo tähän mennessä enemmän kuin kolmena aiempana yhteensä, joten se sai pysyä laukussaan Teron väsytellessä kalaa. Antti ja Kalle muistivat minua lempeillä lauseilla, irvaillessaan että mitäs annoin vapani Terolle. Viimeinen niitti hommaan oli se, että Yvesin oli nostettava ankkuri ja lähdettävä kalan perään, eli hänkin mielsi sammen kokoluokkaan 7-jalkaa, tai jopa enemmän! Siinä kohdassa meikäläiseltä meinas kyllä rööki mennä väärään kurkkuun sitä pureskellessa.

 

No, vaikka tapahtuma oli ehkä hiukan traumaattinen minulle, olin silti aidosti iloinen siitä, että iso kala oli tartutettuna. Tietysti jokainen haluaisi saada isoja kaloja aina kun mahdollista, mutta parempi näin kuin se, että Tero olisi istunut tyhjän panttina näin hienon reissun loppuajan. Jonkun mielestä tuo saattaa kuullosta mer’selitykselle, mutta vakuutan, että olen edelleen aidosti tuota mieltä asiasta, vaikka lopputulos väsyttelylle olikin melkoinen. Tulin tuon väsytyksen aikana taas kerran ihmetelleeksi sitä, miltä tuntuisi väsyttää tuollaista kalaa 3 varttia täydessä kaatosateessa? Kallehan kertoi reissulle valmistauduttaessa, että Vancouverissa sataa syksyllä lähes varmasti ja kun sataa, niin vuorten välissä sataakin sitten kunnolla. Sateessa väsyttely jäi näkemättä, kun yli puolentunnin vääntämisen jälkeen Tero kahlaili Yvesin kanssa rantakivikolla mittailemassa 215 pitkää sampea. Toisen kerran Yves opetti Terolle kuinka nostaa iso sampi kuvaajalle kuvattavaksi.

 

80.5-kiloinen sampi polvellaan Tero yritti maitohapoiltaan väläytellä hymyä joessa.

 

0

 

Helppo on hymyillä, vaikka sylissä on 80-kiloa kalaa

 

Niin oli 4 päivää sampijoella kulunut. Kello oli 15.50, kun ensimmäiset sadepisarat reissumme aikana alkoivat tipahdella taivaalta. Yvesin työntäessä veneen irti kivikkoiselta rannalta alkoi kahdella tavalla luvattu sade. Se sääprofeetan tavalla luvattu, eli sadetta tulisi ja Kallen tavalla luvattu, kun sataa niin sitten sataa kunnolla, tosin alku oli tietämättämme vain harjoittelua sille, mitä oli tulossa. Yves hyppäsi veneeseen ja kysyi ratin takaa ”Kokeilemmeko vielä vartin, ennen kuin lähdemme rantaan?” ja sehän tietysti sopi meille kolmelle, koska nyt Tero oli niin jäähyllä, kun vain jäähyllä voi olla! Vene parkkiin äskeiseen spottiin ja syötit houkuttelemaan sampea viimeiseksi vartiksi. Olimme pakotettuja pysymään katteen suojissa tarkkailemassa vapoja, koska sade piiskasi jo todella kovaa. Katekaan ei aina auttanut, kun sade tuli puuskissa lähes vaakasuorassa päällemme. Sääproffan käyttämä ”shower” oli niin täydellisesti osuva sana tuolle sateelle. Kaikki kamat, eritoten kamerat oli pakko siirtää aivan keulapiikkiin, etteivät ne saisi kylpyä.

 

Onnistumisprosentit olivat kohdallaan, kun meikäläisellä oli vavat 3 ja 4 käytössä nuo ikimuistoiset viimeiset minuutit. Oikeampi tapa ilmaista asia on kai, että viimeiset minuutit käytössäni oli nelos-vapa. Vartista oli jäljellä viitisen minuuttia, kun nelonen niiasi ja syöksyin sateeseen, tempaisten vavan kaksinkäsin telineestä kohti harmaata taivasta. Pitkälle se ei tullut, vaan vapa jäi luokilleen, indikoiden, että siiman päässä oli kala. FISH ON raikui meikäläisen kuuluttamana Kanadan jokimailla. Antin toisen kerran uhoama 14. kala oli kiinni. Teron saaman sammen jälkeen Antti ilmoitti, että yksi on saatava, ettei jäädä kolmeentoista kalaan. Näinhän oli tapahtunut myös lohijoella. Sampi oli siis kiinni ja tämä olisi viimeinen koitos, kävisi sen kanssa miten tahansa.

 

Muutamia yksityiskohtia lukuun ottamatta tämän ”Viimeinen taistelu Harrison Riverillä” kuvaus on kokonaan mahdotonta ja ehkä turhaakin? Jos joku on jaksanut lukea tämän sammenkalastuksesta kertovan ”lyhyen” kuvaelmani kokonaan, niin hänellä saattaa olla pienoinen aavistus ja ehkä myös jotenkin ymmärtää ja käsittää mitä koin seuraavan reilun tunnin aikana, kun siimani päässä oli ELÄMÄNI KALA!

 

Kuinka kertoa taistelusta valtavan kalan kanssa, kun kaikki superlatiivit ja muut laatusanat on jo käytetty moneen kertaan ja jokainen niistä olisi kuitenkin vain laimea tuulahdus kaivatusta sanasta? On myös lähes mahdotonta antaa kuvausta tuntemuksista, tai veneessä vallinneesta kaaoksen kaltaisesta sekasorrosta, kun vedenalainen, täysin pitelemätön voima vain lähtee kohti veneen keulaa ja sieltä veteen laskeutuvaa ankkuria vavan takakahvan korkkeja myöden nitistessä ja natistessa, siiman kirskuessa tiheään istutetuissa vaparenkaissa, kunnes äärimmilleen kiristetty 30-luokan Shimano Torsa nöyrtyy ja alkaa sirisevällä äänellä säestäen antaa kalan vaatimia siimametrejä puolaltaan. Miten kertoa ajatuksista siinä hetkessä, kun kauhuskenaario siitä, että jättisampi kiertää ankkurin ja siima jää ankkuriketjuun, tulee todeksi?

 

En taida edes yrittää moista, mutta kerronpa, että oppaamme Yves Bisson jatkoi vakuttavaa tekemistään. Täysin tyynenä, hän nosti ankkuria kerran pari, saaden siiman näkyville. Mitä siiman ja ketjun suhteen tapahtui, minulla ei ole aavistustakaan, mutta kohta kala ui hetken vastavirtaan ilman ketjun tuomaa haittaa. Siinä roikkuessani puoliksi yli laidan kaatosateessa, yrittäen pitää siiman irti veneen kyljestä, alkoi sampi voimallaan kääntää veneen perää kohti vastavirtaa. Voima millä se minua ja välineitä kokeili, oli valtava, suorastaan ällistyttävä! Siiman suunnasta pystyi huomaamaan, että sampi oli muuttanut suuntaa ja kulki nyt alavirtaan. Yritin pidellä kiinni vavasta, kun samalla tungin vavankärkeä niin syvälle veteen kuin mahdollista, tarkoituksena pitää siima pois veneen pohjasta ja moottorista. Vihdoin, kun siima taas kulki pystyssä olevasta vavasta kohti sampea, alkoi todellinen näytös...

 

Vancouverissa satoi vettä kahdessa tunnissa 35mm juuri väsytyksen aikana, joten nyt tiesin miltä tuntui taistella suursammen kanssa kaatosateessa, mutta uskokaa tai älkää, eipä sade paljoa haitannut, pikemmin jopa piristi? Sammen toinen lähtö oli uskomaton! Se oli kuin kaikki aiemmat yhteensä. En tullut koskaan kysyneeksi kuinka paljon kelassa oli siimaa, mutta oli varsin erikoinen fiilis seistä kaatosateessa, pidellä vavasta kaksinkäsin kiinni ja nojata koko painolla taaksepäin siitä lähtevään siimaan, jota vain sirinän säestämänä katosi ja katosi puolalta, eikä mitään voinut! Taistelun aikana alkoivat päivän aiemmat tapahtumat vaatia veroa. Sormet ja käsivarret olivat kuin tulessa, eikä kelaaminenkaan ollut helppoa. Hammasta purren kieltäydyin tarjotuista avuista, vaikka kerran oli jo hyvin lähellä, etten pyytänyt jotakuta toista hetkeksi vavan varteen.

 

Tunti saattoi tulla täyteen, ennen kuin näimme kalan ensikerran. En muista kuka (taisi olla Kalle?) piteli vapaa sen aikaa, että sain kahluuhousut ylleni ja hyppäsin jokeen. Vartin yli viisi Yves sai otteen sammen suusta ja raahasi sen rantaviivaan. Vettä satoi edelleen ja reilusti. Videointihan oli loppunut jo Teron edellisen kalan aikana, mutta nyt sade oli sotkea kuvien ottamisen. Kalle verhosi Canoninsa muutamalla pyyhkeellä ja alkoi kuvailla Yvesin ja minun touhuja. Muistan hyvin elävästi sen hetken, kun tajusin minkä kokoinen sampi oli jalkojeni juuressa.

 

0

 

The Hugg

 

Pelkästään sen vedenpinnasta pilkistävä pää oli samankokoinen kuin ne kivet, jollaisilta poikavuosina ongittiin kutulahnoja vanhankaupunginlahdella. Mittasimme kalan kahteen, ellei jopa kolmeen kertaan ja pituudeksi saatiin 270-, tai 269-senttiä, joka jäi viralliseksi pituudeksi. Ympärystä sammella oli tasan metri! Taulukoiden mukaan sen paino oli n.362-lbs mikä tekee kiloissa 163-kg! Olin hetken aikaa aivan mykistynyt, tuijottelin vain sampea haltioissani.

 

Yvesin pyynnöstä Tero puki myös kahlurit päälleen ja tuli auttamaan meitä kuvausten ajaksi. Teron ja Yvesin opastuksella sekä avustamana saimme tuon valtavan kalan pinnan päälle Kallen kuvattavaksi.

 

0

 

Sadetta pidellessä, mutta hymy herkässä

 

Kuten asiaan kuuluu, tietysti joku asetus oli nenällään kamerassa ja kaiken kukkuraksi vielä muistikortti tuli täyteen. Pyysin Kallea ottamaan muutaman kuvan myös minun kamerallani, ihan vain varmuuden vuoksi. Nyt tiedämme, että kummaltakin kameralta jäi talteen loistavia kuvia myös tuosta sammesta, joka vapautettaessa sai nimekseen Irmeli. Iloiset ylävitoset Yvesin ja Teron kanssa joessa ja kiipesimme takaisin veneeseen. Matkasta hotellin laiturille en juuri muista mitään muuta kuin sen, että aamulla Yvesille tuomamme Jekkupullo oli päätynyt juuri oikealle miehelle. Laiturilla vuolaiden, mutta aitojen kiitosten ja kohteliaisuuksien päätteeksi Kalle sujautti Yvesille hänen todella ansaitsemansa tipit. Poistuessamme laiturilta katsoin vielä kerran erkanevan sampiveneen perään. Samalla, kun mielessäni kiitin kaikkia sukulaisia, ystäviä ja kavereitani uskomattoman hienosta ja ikimuistoisesta syntymäpäivälahjasta, haikein mielin käänsin katseeni kohti hotellia ja ymmärsin kalareissun olevan ohi.

 

Osoitteesta http://kalle.kuvat.fi/kuvat/Kalastus/Kanada+2009/ voi käydä katselemassa lisää kuvallista antia. Kaikki kuvat eivät vielä ole siellä, mutta varsin kattava otanta reissustamme.

 

Tarkoitus olisi myös saada jakso tai kaksi kalamies-televisiota editoiduksi yli 3 tunnin pituisesta videomateriaalista. Amatöörien kalakiimassa kuvailemista pätkistä ei voi paljoa luvata eikä siten myös odottaa, mutta jotain kuitenkin.

 

Tällainen siis oli pähkinänkuoressa syksyinen reissumme. Yksi, tai pikemminkin kaksi sanaa riittänee tähän loppuun. Suosittelemme lämpimästi!

 

 

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt