Kirjautuminen

Kerran elämässä - osa II - Sampea Kanadassa

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share

Viides päivä, Pat, Harrison River – Fraser River, aamupala 07.00


Kuin neljä iloista rosvoa kuljimme ala-aulan pahvikurat mukeissa kadun yli hotellilta laiturille kellon ollessa hiukan vajaa aamukahdeksan. On melkoisen koominen olo lähteä ihan oikeissa kalatamineissa hotellilta muiden normivieraiden seasta ja kävellä ylisiistin miljöön ja sitä reunustavien jalkakäytävien läpi reilut 50-metriä ollakseen kalassa. Joku ei sopinut kuvaan, mutta onneksi tuota tunnetta kesti vain siihen asti, kunnes hiekkaranta katosi näkyvistä, kun kaarroimme veneellä järveltä joen puolelle. Antti ilmoitti, että oli päättänyt olla vetämättä kertaakaan vastaria, ennen kuin opas niin kertoi. Hän oli saanut eilen tarpeekseen Patin ”Wait, wait, wait, U’ve should hit it” kommenteista. Vene laskeutui plaanista lähes samoille sijoille, mistä edellinen päivä oli alkanut, joten nopeasti mätipussit ja lohenpalat veteen houkuttelemaan sampia. Pikkusikke huulessa samalla kahvia nautiskellen jäin muiden ohella tuijottamaan vapoja ja niiden värinää.

 

Kahvit ja sikari jäivät vähän kesken, kun vapani niiasi kerralla niin, ettei sitä voinut olla huomaamatta. Aamun kankeudesta ei ollut tietokaan, kun tempaisin vavan telineestä huitaisten sillä kohti taivasta. FISH ON! Spotti oli todellakin sen arvoinen kuin Kalle sen oli muistanut. Kumpanakin aamuna oli tuskin ehditty istua persiilleen, kun ensimmäinen kala oli jo kiinni. Nyt näytti siltä, että minäkin saisin vähän kokeilla sammen kanssa mittelöä, koska koukuttamani kala ei varmasti ollut Gretzky kokoa. Väsytys ei kuitenkaan sisältänyt mitään kummempaa draamaa tai kohokohtia. Sampi poistui muutaman kerran jokusen kymmentä metriä, mutta palasi sopuisasti aina veneelle, jumpaten sitten oman aikansa veneen alla, kunnes lopulta Patt nosti sen dokumentoitavaksi. Kehto, johon sammet nostettiin, muistuttaa kovasti punnituspussia, mutta pituutta sillä riittää koko veneen leveyden verran, kannattimien ollessa parituumaista puuta ja yltäen reilusti yli laitojen. Sinne sampi siis tupsahti päästäkseen mukaan palaksi historian kirjoittamista.

 

0

 

Nuoria poikia viiksekkäitä

 

Enkat paukkuivat 08.45 kun pönötin 48-paunaista, lähes 22-kiloista ja 140-senttistä sampea kameralle.

 

Tuskin kala oli saatu takaisin, niin Pat huomasi sivusilmästään Antin vavassa liikettä. ”Number ONE, SET; SET!” ja Antti teki työtä käskettyä. Naps ja kala oli kiinni, mutta pettymys oli valtava, kun yksilö oli kovin, kovin pieni sampilapsi. Kummoisia manööverejä ei tarvittu tuon kalan nostamiseen, koska 93-senttinen, reilu 6-kiloinen sampi ei ihan paini käyttämiemme välineiden sarjassa. Hauska juttu tuon kalan kohdalla oli se, että se oli jo aiemmin tägätty, joten se pääsi jatkamaan kasvamistaan hyvin nopeasti. Pahinta kaikessa oli se, että Antti joutui jäähylle. Tästä virisikin keskustelu, joka myöhemmin johti siihen, ettei Gretzkystä joutunut enää tuon jälkeen jäähylle.

 

Vielä pari kalaa pitäisi tulla, niin pääsi takaisin kalastamaan. Päivän ensikalan saaneella on pitkä aika odotellessa ja kahvia juodessa. Kalle ja Tero päivystivät onkiaan, Antin ja minun yrittäessä pysyä positiivisina. Onneksemme tuota odottelua ei kestänyt kovinkaan pitkään, koska klo 10 maissa alkoi tapahtua. Tero tartutti kalan ja veneessä oli taas hetken säpinää, hepun mitellessä toista kertaa elämänsä aikana sammen kanssa. Kokemus tuo itsevarmuutta, sen näki heti Teron otteista. Illan aikana esiin tulleet pienet epäkohdat hänen pumppauksessa ja vavan pitelyssä olivat poissa. Tero piteli tätä kalaa käsivarret suorana puristamatta kuitenkaan kahvasta sormet valkoisena. Rauhallisesti taaksepäin nojaten mies taltutti kuin tuosta vain 133-senttisen, 18-kiloisen sammen. Homma oli kuin toisinto aamusta, sillä tuskin vavat olivat saatu pyytämään, kun Kalle raapaisi kaikkien yllätykseksi vastaiskun yhteen vavoista. ”Fish On, or is it? Yes, fish on, but this is a Gretzky”. Sampi oli pienin tuota lajia saatu yksilö, eikä se ollut kuin 71-senttiä pituudeltaan. Taulukot kuitenkin kertovat, että sen paino olisi 6-kilon kantturoissa, varsin uskottavaa...

 

Pienestä sammesta oli suuri ilo, koska me muut pääsimme boxista. Kello ollut vielä puolta yhtätoistakaan ja jokaisella oli jo yksi tapahtuma, tästä oli hyvä lähteä kohti iltapäivää. Tuntiin ei kuitenkaan tapahtunut mitään ja oli aikaa syödä oppaan tuomat eväät. Pahviloota piti sisällään pientä purtavaa täytetystä sämpylästä kakkupalan kautta hedelmiin ja coolerista löytyi janojuomaa, jolle tuossa kelissä oli todellakin tarvetta. Aurinko paahtoi edelleen kirkkaalta taivaalta, kuten se oli tehnyt jokaisena aiempanakin päivänä. Toisena päivänä Fraserilla tuuli teki oppaamme elämästä melkoisen ikävän. Venettä oli hyvin vaikea saada pysymään sivusuunnassa paikallaan ja vaihtelimmekin paikkaa melko tiheään. Tulos oli vain aina sama, niin tuulen kuin kalojen suhteen, vene heijasi poikittain joessa, eikä kala syönyt.

 

”Number three, watch it, watch it”, katkaisi tylsyyden veneessä. Tuskin Pat oli saanut lauseensa sanotuksi, kun hän jatkoi ”SET, SET IT!” Tero tempaisi sydämensä kyllyydestä ja kala oli kiinni, eikä mikään kirppu, kuten muutamat aiemmat. Vyö ympärille ja väsytys alkoi. Hyvin voimakas ja eloisa kala venkoili pinnan alla ja kun siima alkoi nousta kohti pintaa, Patt huusi: ”It’s going to jump!” Puolitoistametrinen kala loikkasi ilmaan koko mitallaan, painuen takaisin virtaan ja syvyyksiin. Vaikka Tero olikin eilisestä jotain oppinut, niin oppi näytti hiukan unohtuneen. Kämmenet kiertyivät taas puristuksiin yläkahvan ympärille käsivarsien ollessa koukussa. Tuo yhdistelmä saa aikaan aivan helvetilliset poltot käsivarsissa ja pitely muuttuu hetki hetkeltä yhä tuskallisemmaksi. Teron ravistellessa vuoroin oikeaa ja vasenta kättään ilmassa, Antti heitti ilmoille legendaarisen ”Ota nyt se kala pois, että pääsee muutkin kalaan” lauseen. Teron ilme oli paljon puhuva, vaikka sanoja ei käytettykään. Reilu vartti tärpistä nousi veneeseen Teron kolmas sampi, ei ennätys, mutta kaunis ja komea kala, joka kirjattiin muistoihin 150-senttisenä ja 26-kiloisena yksilönä. 12.35 Tero oli taas jäähyllä, mutta ei kovinkaan masentuneen oloisena.

 

Tämän jälkeen homma meni ajeluksi ja satunnaiseksi kalastamiseksi, sillä tuuli ei juuri antanut meille mahdollisuutta ankkuroimiseen siten, että kalastus olisi ollut mielekästä. Sivuttain perässä raahautuvat syötit eivät olleet optimaalinen tapa tarjota niitä sammille. Tärpin havaitseminen sivuttain liikkeessä on myös lähes mahdoton, ellei kala suorastaan ahmaisisi täkyä kitusiinsa. Fraseria pitkin kurvaillessamme ohitimme paikallisen venerampin. Voin vakuuttaa, että kalastamisen mahdollisuutta ei ainakaan vaikeuteta Kanadan maalla! Ramppi parkkialueineen oli ainakin täysikokoisen fudiskentän kokoinen, ellei jopa suurempi. Eipä ollut ketjulla, tai puomilla tukittavaa, vain kerhon jäsenille tarkoittua veneenlaskuränniä, vaan sadan metrin levyinen luiska laskeutui suoraan parkkipaikalta jokeen. Ihan sai itsekseen päättää mistäpäin halusi venhonsa veteen laskea ja ajaa pick-uppi trailereineen muutaman metrin päähän parkkiin, kuten jokusen kymmentä kalamiestä oli tänäkin aamuna näemmä tehnyt. Tuonne voisi muutamat rannikkokusipäät mennä ihmettelemään sitä, miten asiat on myös hoidettavissa.

 

Rampille mallia

 

Rampin mallia

 

Seuraavaa kalaa saatiinkin sitten odotella ja etsiä. Kellon lähestyessä kolmea alkoi epätoivoa jo hiipiä puseroon. Kolmatta tuntia oli vaihdeltu paikkoja ja syöttejä, mutta mitään ei tapahtunut. Antti vahti, tai oli vahtivinaan kahta vasenta vapaa, Kallen ja minun kytätessä kahta muuta. HOP, kuului Antin suusta ja hän loikkasi valmiusasentoon vavan vierelle, ollen valmiina toimimaan oppaan käskystä, mutta mitään ei tapahtunut. Kohta viereistä vapaa käytiin naputtamassa, mutta naputus siirtyi siitä lähes heti Kallen ja minun vapoihin. Näky olisi ollut varmasti komia, jos tuota sinkoilua olisi voinut seurata lintuperspektiivistä. Jokainen kukkui vuoronperää kiinni vavassaan, perääntyen kohta takaisin istumaan. Antin vavankärki viesti taas kerran jostain muusta kuin virrasta. Ennen kuin Pat ehdi komentoaan karjaista Antti tempaisi vastaiskun, mutta joko liian aikaisin, tai liian myöhään? Lie kuinka monennen kerran Patt opasti sanomalla ”You should wait.” Antilla meinas palaa aivot tuohon lauseeseen, sen näki miehen ilmeistä, kun hän asetti vavan takaisin telineeseen. Katsomatta vapoja Antti alkoi suomenkielisen spekuloinnin aiheesta ”Sun piti, sun ei pitänyt”. Juttu vain katkesi kuin seinään Patin kuuluttaessa ”NUMBER TWO, SET, SET THE HOOK!”

 

Antti tempaisi sumeilematta kakkosen telineestä niin, että pienempi kala olisi lentänyt veneeseen asti. Koukkuun tarttunut ei kuitenkaan ollut pieni, eikä edes keskikokoinen kala. Muutamassa sekunnissa selvisi, että kokoa löytyi, siiman kummastakin päästä. Tuskin vapavyötä oli saatu paikalleen, kun kala lähti ja lähtikin vauhdilla ja kauas! Tuntuu järjenvastaiselta katsella puolaa, joka vain pyörii ja pyörii sutiessaan siimaa ulos, eikä loppua siitä tunnu tulevan. Vavat olivat poissa tieltä, kun Kalle ja minä todistimme tapahtumaa kameroillamme, Kalle stillinä ja minä videolle. Kalle sai nopeammin kameransa esille, ollen vielä onnekas, kun Canonin kennolle tallentuivat tuon valtavan sammen hypyt.

 

0

 

Yli kaksimetrisen hyppy on vaikuttavaa nähtävää

 

Sanalla sanoen, Antti oli totaalisesti statistin roolissa, kala vei ja Antti vikisi, tai pikemmin ähisi. Olimme aiemmin siirtyneet Harrison Riverin puolelle ja Kallen kertoman mukaan kalastaminen tuolla oli veden kirkkauden vuoksi huomattavasti palkitsevampaa. Harrisoniin virtaa jäätikköjärven sulamisvedet ja läpinäkyvyys joen turkoosissa ja kirkkaassa vedessä on melkoinen, varsinkin Fraserin saven ja mudan kyllästämään veteen verrattuna. Kalastimme kapeikossa kallionkupeessa, jossa virran voima ja veden syvyys olivat huomattavasti suuremmat kuin muualla. Nämä seikat yhdistettynä selkeästi valtavaan sampeen tekivät Antin tilanteen melko tukalaksi. Näytti myös olevan niin, ettei Pat lähtenyt kalan perään heti, vaan antoi vapamiehen väsyttää kalan. Vasta tilanteen mennessä todella tukalaksi ankkuri nostettiin ja lähdettiin kalan perään. Ensiminuuttien aikana oli muutenkin vaikea arvioida oliko koukussa 40- vai 80-kiloinen sampi.

 

Ei voi olla korostamatta vielä kerran sitä asiaa, että voimaa ja tarvittaessa nopeutta noissa vedenelävissä on!

 

Sampi pyyhkäisi huolimattoman oloisesti kelalta toistasataa metriä siimaa pihalle. Antin ilmeet kertoivat paljon, hänen yrittäessä pidellä coolia ilmettä kasvoillaan.

 

0

 

Ota nyt se kala pois kuleksimasta, ett pääsee muutkin kalastamaan

 

Väkisin hymy vääntyi irvistyksen puolelle, kun oma elopainokaan ei tahtonut riittää kalan liikuttamiseen. 10-minuuttia tärpistä oli Teron vuoro käydä ilkkumassa Antille ”No, ota nyt se kala pois kuljeksimasta, että muutkin saavat kalastaa. Yritä edes.” Ainoa kuultu ja tulkittava vastaus oli ”Peerrkele”, sanonko mä!” Muilla veneessä olijoilla riitti hauskaa Antin ähellystä katsellessa. Näytti päivänselvältä, ettei tuota sampea nostettaisi veneeseen, niin voimakas se oli. Pat vain istui tyynenä ja katseli kuinka Antin käy. Sammen ryntäilyt ensiryysäyksen jälkeen jäivät lähemmäksi. Antti oli pääsemässä tilanteen herraksi ja vartti tärpistä näimme kalan kunnolla ensikerran. Se oli ISO! ja saattoi olla jopa yli 2-metrinen, joka tapauksessa suurin Antin koskaan saama kala! Yllätykseksemme Patt päätti nostaa sammen veneeseen, eikä rantauttaa sitä, kuten Teron kalan kanssa oli tehty. Peti esille ja ukot alkoivat valmistella sammen nostoa. Antin homma oli tuoda sampi veneen vierelle Patin ulottuville. Pat neuvoi Teroa (joukon noviisia) ottamaan sylipainiotteen sammen takapäästä, kun hän alkaisi nostaa sitä veneeseen suusta laidan yli vetäen. Pulssi nousi Teron sisällä ja varsinkin varoitukset sammen kupeita koristavista terävistä rustoista kaikuivat pääkopassa kuin tuomiopäivän kellot...

 

Antti sai hinattua kalan veneen viereen ja Patt tunki viiltohanskalla verhotun kämmenensä sammen suuhun. Samalla, kun hän ohjeisti Teroa kuinka tarttua kalasta, Kalle ja minä kuvasimme tapahtumaa omilta sijoiltamme ja saimme todistaa sitä, kun jotain meni pieleen, siis jotain meni pahasti pieleen! Ensinnäkin, sampi oli paljon kookkaampi kuin kukaan oli tajunnut, varmasti yli maagisen 217-cm, joten paino keikkui lähellä 100-kiloa. Toiseksi, ei juuri kukaan kykenisi tuollaista kalaa luiskauttamaan yli laidan. Kolmanneksi, elävä ja pakokauhuinen sampihan pisti pystyyn pienen voimannäytöksen Teron tarttuessa sitä selkäevän takaa, joten itsesuojeluvaisto käski Teron päästää se irti otteestaan. Puolittain veneeseen tulossa ollut 100-kiloinen sampi lähti karmean melun ja huudon saattelemana Patin käsistä takaisin jokeen. Äijän kommentit Teron kyvyttömyydestä kalankäsittelyssä olivat melko luokaton ele, kun hän vieritti tapahtuneen asiakkaansa niskoille. Onni onnettomuudessa, kala oli edelleen kiinni väkäsettömässä koukussa ja ui nyt raivoissaan kohti alavirtaa. Ennen kuin Pat oli saanut ankkurin nostettua, oli Shimano jo luovuttanut ennätysmäärän siimaa ulos. Kala oli kuitenkin jo kerran väsytetty, joten tilanne saatiin hallintaan melko nopeasti. Antti antoi vavan minulle ja ryhtyi pukemaan kahluuhousuja ylleen Patin suunnatessa kohti vastarannan kivikkoriuttaa.

 

Erittäin kovan virran ylitys suurta sampea vavalla hinaten ei ole aivan kevyimpiä juttuja. Oli yksinkertaisesti mahdotonta pidellä tuon kokoista kalaa aisoissa ja niinhän siinä kävi, että ojentaessani vavan takaisin nyt jo joessa kahlaavalle Antille, kala oli taas toistasataa metriä kalastajasta. Nyt ei lähdettäisi perään, vaan homma hoidettaisiin pelkällä voimalla ja tekniikalla. Eipä käynyt Anttia kateeksi, kun hänen voimisteluaan rannalla katseli, T-paitakin taisi olla jo liikaa iltapäivän helteessä. Jokainen voi uskoa, että mies oli poikki, totaalisen katki poikki ja väsynyt, kun Patt kaappasi sammen suusta huostaansa, mutta se ilme! Ilmeestä nimittäin näki, että jokainen minuutti oli ollut sen arvoinen. Kamerat lauloivat, kun kello 15.30 Antti mittaili Patin kanssa elämänsä kalaa, jonka huimat mitat olivat 220/86-cm, 192-lbs ja 86.4kiloa! Toisen kerran tuo 7-jalan raja oli rikottu!

 

0

 

Three some with Pat, Antti and 7-feet Sturgeon

 

Meillä oli vielä pieni hetki aikaa kalastaa, mutta jäljellä olevat minuutit eivät tuoneet lisätapahtumia. Kello 16 oli aika hyvästellä Pat ja kiittää häntä huolenpidostamme, koska seuraavat kaksi päivää olisimme toisen oppaan huostassa. Patin tavoissa tehdä työnsä saattoi ehkä olla meidän näkökulmastamme toivomisen varaa, mutta tosiasia on se, että hän vei meidät hyville kalapaikoille ja mahdollisti siten mahdollisuudet suurkalan saamiseen. 10 sampea, joista 2 kpl yli 7-jalkaisia ei ole aivan tavanomainen kahden päivän saldo.

 

Ilta alkoi muodostua jo rutiiniksi. Kaato-oluet suurimmalle kalalle, tarjoajana onnellinen saamamies, siitä huoneen kautta vauhtia hakien syömään ja turisemaan pubiin. Takaisin palattuamme piti pari minuuttia katsella daisareita parvekkeelta ennen kameroiden tyhjentämistä ja valmistamista seuraavaan päivään. Viimeinen puolituntinen ennen valojen sammuttamista meni television katselun merkeissä.

 

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt