Kirjautuminen

Kerran elämässä - osa II - Sampea Kanadassa

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share

Neljäs päivä, Pat, Harrison River – Fraser River, aamupala 07.00


Aamiainen hotellissa pelasi vähän erilailla kun kotona on totuttu. Ravintolan ovella päivysti naishenkilö joka ohjasi meidät pöytään. Seuraavaksi tuli toinen daami tiedustelemaan kahvia vai teetä, jonka jälkeen mimmi toi ja kaatoi pyydettyä ja jätti termarin pöytään. Nyt sai lähteä keruulle. Turha kai mainita, että aamupala oli rasvainen ja ravitseva, vaikka tarjolla olisi ollut kevyempääkin vaihtoehtoa. Aiemmista päivistä oppineena tiesimme, että oli syytä tankata. Nakkia, paistettuja perunoita, munaa, munamakkaraleipä, paistettua leipää marmelaatia päälle, pekonia. Vielä pari paahtoleipää sekä mehut ja tarvittava oli pöydässä. Tämä toistui jokaisena aamuna hotellilla. Kahtena viimeisenä päivänä ymmärsimme kysyä, josko saisimme seuraavaan aamuun asti lainaksi yhden termarin, tarkoituksena tankata se aulan kahvilassa. Yllätykseksemme termari toimitettiin pöytään täytenä! Siinä oli jo riittävästi perustetta tipille, jota tuollapäin pidetään itsestään selvyytenä lähes kaikesta mihin liittyy palvelua. Aamupala tietysti kuului majoituksen hintaan, mutta lippua aamupalasta piti vilauttaa joka aamu ja viimeisenä aamuna hoideltiin sitten tippi. Näin toimittiin myös kaikkien oppaiden ja Alfredin kanssa. Ruokailun jälkeen oli reilu vartti pukeutua tulevan päivän koitoksiin. Sääproffa telkkarissa kertoi, että tulossa oli kuuma ja aurinkoinen päivä, eikä sateesta ollut tietoakaan. Kamerat ja reput matkaan ja menoksi.

 

07.55 kävelimme hotellilta tien yli laiturille, eikä kauaa tarvinnut laiturilla seisoskella, kun erään paatin kippari huusi ”Hey guys, are U from Helsinki?” ”Jees jees” kuului vastaus kuin yhdestä suusta. Esittely, johon oppaamme Pat keskittyi nimiemme suhteen huomattavalla intensiteetillä, tapahtui veneeseen astuttaessa. Antin esitellessä itsensä, ympäröivä kuoro ilmoitti ”He’s called Brokeback!” Patille piti tietysti selvittää, mihin moinen nicki liittyi. Oppaamme sääti vielä hetken jotain pakollisia kuvioita, ennen kuin irrotti veneen laiturista ja väänsi avaimesta. V-8 murahti keskikopan alla käyntiin, se on vaikuttava ääni kalastusveneessä. Kauempaa katsottuna veneet eivät näytä kovinkaan kummoisilta, mutta sisään kun sohvalle istahti, niin hämmästyksen laannuttua tuli jokaiselle mieleen, miten ideaali kalastusvene se olisi ja mitä tuollainen paatti maksaisi suomessa. Suihkuturbiini työnsi venettä pitkin tyyntä järvenpintaa melkoisen murinan kaikuessa konehuoneesta. Matka taittui ja maisema vaihtui, kun Pat kiiruhti kohti kalapaikkoja. Meidän osa oli istuskella lokoisasti katteen alla kahdella vastakkain ja pitkittäissuunnassa olevalla ”sohvalla”, joihin kummallekin mahtui kolme ukkoa vierekkäin istumaan. Kalle kertaili asioita ja rutiineja joita tulisimme seuraavien neljän päivän aikana kohtaamaan.

 

Pat pysäytti veneen ja jäi aprikoimaan, mihin meidät veisi, koska tuuliolosuhteet ovat lähes ainoat, mitkä voivat haitata sammen kalastusta. Jo pelkkä veneen ankkurointi pitävästi kovaan virtaan on hankalaa. Veneen tulisi myös pysyä mahdollisimman paikallaan keulasta laskettavan ankkurin alla, eikä sivutuuli, varsinkaan voimakas ole hyväksi. Tuota sivuttain driftaamista pidettiin kurissa ajoankkurilla melkoisen onnistuneesti. Kalle kertoi Patille, että ihan sama minne hän menisi, mutta Duncan’s Rockilla pitää käydä. Äijä oli melkoisen hämmästyneen näköinen moisesta toiveesta ja ilmoitti siis ajavansa suoraan sinne. Reilu parikymmentä minuuttia lähdöstä ankkuroimme Kallen toiveesta hänen edellisillä reissuilla hyväksi koetulle paikalle. Onget veteen ja odottelemaan jättisammen tärppiä, tai, ei se ihan noin mennyt, eikä mene...

 

Pieni perehdytys lajin saloihin voi auttaa tulevan tarinan sisäistämistä. Käytettävät kelat ovat 20 – 30 luokiteltuja hyrräkeloja taistelujarrulla, pakattuna 100 – 150-lbs punotulla ”siimalla”. Kelat on istutettu yksiosaisiin 8-jalkaisiin varsin jäykkiin vapoihin (Shimano Technium 8’ sturgeon rod).

 

0

 

4 x Shimano

 

Syöttinä käytettävä lohen mäti sukkahousunpalaan pussitettuna, lohen vatsapala, tai paikallinen ankerias tarjoillaan sammella 6/0 väkäsettömällä koukulla. Myös muitakin syöttejä käytetään, riippuen vuodenajasta, mm lohen kiduskaaret ovat sammen herkkua. Vahvassa virrassa syötin pysyminen paikallaan pohjassa varmistetaan 12 – 18-unssin painolla (1-oz = 28.35gr). On aika ymmärrettävää, ettei Patt antanut minun heittää syöttiä veteen, kun sitä häneltä kysyin. Maybe tomorrow? oli hänen naurahtaen antamansa vastaus. No, heittäminen (vaikka vain 15-metriä) tuollaisella setillä on hankalaa, varsinkin, jos päässä on painoa 500-grammaa. Mistäpä herra Pat olisi voinut tietää meikäläisen kyvystä, tai kyvyttömyydestä virpomisen suhteen. Ukko siis koukutti 4 settiä ja ruiskaisi ne jokeen odottamaan sammen paikalle löytämistä.

 

Syötin tarkoitus ja toimivuus perustuu hajuun ja syöttien tuottamaan hajujälkeen, mitä pitkin sampi toivottavasti saapuu aterialle ja popsii sen. Vavat ovat ns. numeroitu 1 – 4 vasemmalta oikealle ja aluksi jokainen meistä vahti omaa nimikkovapaansa. Arvoimme vavat ajomatkan aikana ja meikäläiselle sattui kolmonen. Vavat siis sojottavat vapatelineissä ja kalamiehet tuijottavat herkeämättä vavankärkeä, joka kevyellä, virran rytmiin sopimattomalla tavalla nyökätessään ilmaiseen sammen haistelusta, tai maistelusta. Oppaan ilmoittaessa esimerkiksi: ”Number one, set, set the hook!” Kyseisen vavan mies, tai lähinnä olevan piti tempaista vapaan todella painava vastaisku repäisemällä vapa ylös pitkittäin halkeavasta ja avautuvasta vapatelineestä. Jos kala saatiin tartutettua, vavan haltija hyppäsi puikkoihin ja muut siimat kelattiin viereltä pois tieltä väsytyksen, dokumentoinnin ja vapautuksen ajaksi.

 

Onnistuneen tapahtuman jälkeen äskeinen saamamies joutuisi jäähylle ja hänen viereinen kalastaja sai vahdittavakseen kaksi vapaa. Seuraavan kalan jälkeen olisi jäljellä 2 miestä joilla kummallakin 2 vapaa. Seuraavan kalan jälkeen enää yksi kalamies vahtisi jokaista neljää vapaa. Näin taattaisiin jokaiselle kalatapahtumia, ainoa mitä ei voitaisi taata, oli kalojen koko. Pat oli juuri selvittelemässä noita perusasioita, kun hän karjaisi ”NUMBER TWO, SET, SET, SET!”

 

Tero loikkasi niiltä sijoiltaan ja tempaisi vavastaan sen paremmin ymmärtämättä kuinka, tai miten se tulisi oikeaoppisesti suorittaa. Vapa kohti taivasta, mutta kärki jäi sojottamaan kohti jokea, Teron tuijottaessa kärkeä ihmeissään oliko siellä jotain vai ei? ”U’ve GOT IT, NICE WORK” kehui Pat ja neuvoi meitä kelaamaan muut siimat ylös. Hetkessä vene oli täynnä melskettä ja toimintaa, kun kaikki touhusivat minkä kerkisivät, Teron istuessa pehmustetun konekopan päällä pidellen kaksinkäsin vavasta. Neuvoa sateli joka suunnasta, niin suomeksi kuin englanniksi, Teron yrittäessä päästä vasta sinuiksi tuon valtavan kelan, sekä lyhyen, mutta lähes kaksinkerroin olevan vavan kanssa. Teron ensimmäinen yritys pumpata kalaa kohti venettä antoi tulokseksi sen, että sampi päätti äänestää pyrstöllään moista toimintaa vastaan. Se lähti ja lähtikin kauas! Neljä silmäparia tuijotti kelaa ihmetyksen ja hämmästyksen vallassa, Kallen hymyilessä muikeasti tietäen mitä siellä on.

 

Siimaa katosi puolalta tasaiseen tahtiin sekunti toisensa perään, eikä loppua tuntunut olevan. Jarrun ollessa keski- eli tartutus asennossa, siimaa ei käsivoimin saa vedettyä ulos, ja jarruvipua eteenpäin siirrettäessä puola ja siima ja vapa ovat uskomattomalla koetuksella, vapaa pitelevästä miehestä puhumattakaan! ”Prepare for a good fight” naureskeli Patt, taputtaen Teroa selkään. Joku, ilmeisesti Kalle tarjosi Terolle vapavyötä, jonka hän kiitollisena antoi kiinnittää vyötäisilleen. ”Tässä ei ole sitten mitään henkilökohtaista” varmisti Kalle kietoessaan kätensä Teron ympärille vyötä asettaessaan. Tarranauhat selän puolelta kiinni, takakahva kuppiin ja kello 08.45 Tero oli valmis koitokseen Fraser-joen sammen kanssa.

 

Sammen ryysiessä alavirtaan ei kalamiehen osaksi jää kuin pidellä vavasta ja odottaa, että se pysähtyy hetkeksi ja silloin on se hetki, kun mitataan onko ruista ranteessa, pitoa sormikoukussa ja vääntöä kropassa. Tuo on ainoa hetki, kun kalan kulkusuuntaa voi muuttaa ja se tulee tehdä päättäväisesti. Jarru työnnetään tappiin ja sitten alkaa pumppaus, ei käsivarsia koukistaen, vaan kaksinkäsin vapaa pidellen ja koko vartalon painolla taaksepäin nojaten. Kun selkä, lähes koskettaa alla olevan konekopan kantta, on aika siirtää oikea käsi kelan kahvalle ja eteenpäin keventäen kelata ne voitetut muutamat metrit nopeasti kelalle ja uusia äsken tehty taas ja taas ja taas ja taas..(tätä kestää ainakin vartin, jos pääsee helpolla). Sampi oli vienyt kelalta siimaa varmasti 100-metriä ja jatkoi uintiaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tero istui takakenossa nojaten, pidellen puhisten vavasta, meikäläisen kuvatessa tapahtumaa videolle, Kallen taas zoomaillessa lähikuvaa poskipäille nousevasta punasta. Tuona hetkenä kaipuu lohijoelle oli poissa. Nähty oli aivan, siis niin totaalisesti ihan jotain muuta kuin kukaan osaa etukäteen kertoa, tai kuvailla. Vavan kärki alkoi nykimisellä ilmoitella kalan menohalujen hidastumisesta. Peukalo hetkeksi puolalle, jarrun vipu tappiin etuasentoon ja siitä alkoi Tero vääntää hitaasti 100-kiloisella, yli 190cm pitkällä kropallaan sampea venettä kohti.

 

On vielä kerran pakko muistuttaa, että Tero oli meistä se, kenellä on vähiten kalastustaustaa ja sekin vähäinen on pienemmän puoleisista kaloista. Tekniikka, rytmi ja niiden sulavuus eivät olleet aivan itsestäänselvyys hänelle. Äijä teki duunia naama punaisena. Oli jotenkin epäuskottavan näköistä, kun sellaiseen vääntämiseen kala juuri ja juuri antoi muutaman metrin siimaa takaisin kelalle. Viisi minuuttia kun oli kulunut, Tero ähisi jo tuskissaan. Jalat reelingillä voimaa hakien mies istui taaksepäin nojaten, saaden tukea vain siimasta, joka sojotti vielä jonnekin kauas alavirtaan.

 

0

 

Kultakäsi touhussa

 

Antti naljaili Terolle, että tee nyt jotain, johon Tero puhisi, että mitä v**tua tässä voi muka tehdä.

 

Kallella taisi olla käsitystä siitä millaisen monsterin kanssa olimme tekemisissä. Kun Tero sai sitten vihdoin ja viimein sammen lähelle venettä, ainakin siiman kulmasta päätellen, aloimme Antin kanssa ilmoitella voiton varmoina, että väsyy jo. Kalle totesi siihen, että se lähtee vielä ja voi olla, että lähtee pariinkin kertaan. Silmät tuskasta suljettuina, hampaat irvessä Tero veti vavasta kaksin käsin niin kovaa kuin pystyi. Hän lisäsi voimaa vetoon vielä yrittäen oikaista hiukan koukussa olevat jalkansa, mutta kala ei hievahtanutkaan! Sen verran, että Tero hiukan löysäsi painetta siimalle, valittaessaan ääneen TÄÄ EI HEILAHDAKAAN, sampi sai käännettyä itsensä ja lähti lupaa kyselemättä. Shimano rutisi ja supisi siiman juostessa puolalta taukoamatta, jarrun ollessa lähes tapissa. Siimaa katosi puolalta lisää ja lisää, eikä kalalla tuntunut olevan aikomustakaan pysähtyä. Ei helvetti! Katsoimme Antin kanssa toisiamme epäuskoisina, Kallen naureskellessa ilmeitämme. Mähän sanoin, että näissä on voimaa, muistutti Kalle etukäteen kertomistaan jutuista. Pat oli myös todennut tilanteen olevan melkoisen toivoton, joten hän nosti ankkurin ja lähti sammen perään. Nyt Teron homma helpottui huomattavasti, koska hänen piti vain kelata löysät pois. Vaan mitä teki sampi? Se lähtikin vastavirtaan ja taas kela suti Teron käsissä, meidän huutaessa Patille, että siimaa lähtee puolalta, niin että savu vaan nousee laakereista. Olimme olleet kalastamassa sampea kaikki 20 minuuttia ja jokainen noista minuuteista oli ollut tuhatkertaista siihen verrattuna mitä olin uskaltanut kuvitellakaan.

 

Kerran pääsimme jo lähietäisyydelle kalan kanssa, mutta taas se otti hatkat ja kauas! En usko, että Terolla on paljoakaan muistikuvia noista minuuteista Fraser-joella, sillä niin tiukille hän joutui sammen ja meitä kuljettavan virran kanssa. Kun kamppailua oli käyty reilusti yli 20 minuuttia, näytti siltä, että Tero tulisi selviytymään voittajana tuosta taistelusta. Kala oli ja pysyi jo lähellä, eikä ryysinyt enää kuin satunnaisia kymmeniä metrejä. Pinnalle ilmestyvät kuplat ovat selkeä viesti kamppailun loppumisesta ja kun nuo kuplat tulivat pintaan, antoi Tero vavan Antille pukeakseen itselleen kahluuhousut ylle. Veneen vieressä pariin kertaan vilahtanut kala oli valtava, tai pikemmin suunnattoman kokoinen sampi. Sen saaminen veneeseen olisi täysin mahdoton tehtävä, joten Pat ajoi veneen rantaan, jossa hän ja Tero poistuivat veneestä, dokumentoidakseen ja vapauttaakseen sammen rannalta käsin. Kuulostaa helpommalta kuin se oli. Rannalta ison sammen kelaaminen matalaan ei ole mikään läpihuutojuttu, varsikin, jos kalamies on niin sippi, etteivät mitkään raajat enää toimi. Pakko myöntää, että Teron kyykkäily rannalla oli varsin koomisen näköistä, kun hän yritti jotenkin pysyä jaloillaan Patin huudellessa neuvoja ja komentoja kalan saamiseksi matalaan. U HAVE TO REEL MAN, kuului Patin suusta, kun hän samalla yritti siimasta vetäen saada kalaa luokseen. Kun vihdoin ja viimein niin tapahtui ja Patt sai otteen sammen suusta, oli Tero kaatua rantaan polvilleen, niin totaalisen loppu mies oli. Oikean käden ranne oli yhtä puuta kyynärvarren kanssa ja kelaaminen onnistui vain kyynärtaivetta käyttäen. Tärpistä kättelyyn meni tasan 30 minuuttia ja koko tuon ajan Tero oli tehnyt duunia lepäilemättä.

 

Patin pyynnöstä Kalle puki kahluuhousut ylleen ja toimitti dokumentointiin tarvittavat välineet rantaviivaan. Oppaiden tulee dokumentoida kaikki saadut sammet. Ensin kala skannataan sirulukijalla ja jos kala on aiemmin sirutettu, eli tägätty, tuo numerosarja kirjoitetaan saalispäiväkirjaan kera pituuden ja ympäryksen. Pituus mitataan lyhyintä reittiä päästä pyrstön v:n keskikohtaan, ei siis pyrstön päähän, ympärys otetaan etuevien takaa, eikä kalan paksuimmasta kohdasta. Näin mittaustulosten tulisi aina olla hyvin todenmukaiset verraten edellisiin tietoihin kyseisestä kalasta. Jos kala on ns. neitsyt, se sirutetaan injektioneulan kaltaisella neulalla, jolla siru istutetaan nahan alle pääpuolelle selkää. Ennen vapautusta uusi siru skannataan ja todetaan toimivaksi, jonka jälkeen tuo numerosarja lähtee päiväkirjan mukana tutkijoille. Kalojahan ei myöskään punnita, vaan pitkäaikaisen dokumentoinnin tuloksena kalojen paino voidaan arvioida n.10-paunan (4,5-kilon) tarkkuudella. Sampi on aina C&R kala, joten suurimpien yksilöiden punnitseminen olisi muutoinkin mahdotonta.

 

Reissun ensimmäinen sampi meni siis Terolle ja heti ensikalalla meni maaginen 7-jalan raja rikki.

 

0

 

7-jalkaa rikki

 

Valtavan sammen pituus oli 219-cm ja ympärys 104-cm, taulukon mukainen painoarvio on 192-lbs, eli 88.4-kiloa. Onnellinen mutta väsynyt Tero astui ja istui veneeseen, otti oluen coolerista todeten tölkki huulillaan, HUH, HUH, VOI PERKELE!

 

Tero oli tietysti aivan loppu ja jäi mielellään jäähylle, mutta me muut olimme taas aivan liekeissä nähdyn perusteella. Pat parkkeerasi veneen takaisin samoille sijoille josta olimme lähteneet Teron sammen perään. Ai mistäkö tiedän, että just samaan paikkaan? No, oppaat irrottavat ankkurin ja heittävät narun päähän poijun. Paikka on helppo löytää ja se pysyy ns. varattuna. Montaa minuuttia ei mennyt, kun syötit olivat taas pyytämässä, Antin vahtiessa nyt kahta, Kallen ja minun omiamme. Erona aiempaan oli vain se, että nyt jokainen pienikin heilahdus vavankärjessä aiheutti melkoista loikkimista veneessä. Jokainen oli vuoronperään tai samaan aikaan vavallaan, valmiina vetämään vastaiskua satakiloiselle sammelle. Vaan, ei tullut oikeita tärppejä. Minuutit muuttuivat kymmeniksi ja siitä kohta tunniksi, eikä kala syönyt, vaikka vaihtelimme paikkaa aina 20 minuutin kuluttua. Pari tuntia oli kulunut Teron kalasta ja aurinko alkoi paistaa jo tuskastuttavan kuumana taivaalta, meidän kärvistellessä sitkeästi vapojen lähellä. Nyt vavoissa näkyi selkeästi tärpin tapaisia, varovaisia sellaisia ja vuoronperään milloin missäkin vavassa. Antti alkoi käydä selvästi jo ylikierroksilla, kun riittävää niiausta ei vavankärkeen tullut. Silmää räpäyttämättä Brokeback tuijotti vapojaan ja tulihan se sieltä, vapa niiasi syvään ja takaa kuului SET IT, SET IT!

 

Räps ja vapa oli taipuneena Antin käsissä. Hetki pitelyä ja ilmassa kajahti FISH ON! Ylimääräiset vavat pois tieltä ja oli Antin vuoro kokeilla kuntoaan tuollaisen jokihirviön kanssa. Kala tuntui vain olevan pieni, jopa niin pieni, että Antti tuomitsi sen Gretzkyksi, eli 99cm tai alle. Vähätellen vapavyötä hän kelaili kalaa, joka liikkui hitaasti kohti veneen vasenta sivua, jääden kohta pohjaan venkoilemaan. Antin lisätessä kalalle painetta ja lähtiessä nostamaan sitä irti pohjasta, saimme jokainen muistutuksen siitä, ettei näiden voimaa tulisi aliarvioida. Siiman juostessa puolalta kelpasi Antillekin jo vapavyö. Puolta tuntia ei tämän yksilön kanssa kuitenkaan saatu menemään, vaan homma hoitui mukavasti noin vartissa. Kello 11.15 Antti paikkautti omaa ennätystään elämänsä ensimmäisellä sammellaan lukemiin 151-cm/60-lbs, eli 27-kiloa.

 

0

 

Pat & Brokeback

 

Kallen ja meikäläisen kummankin vahtiessa kahta vapaa alkoivat todennäköisyysprosentit olla kohdallaan. Kalle tartuttikin hyvän kalan, mutta siima katkesi heti alkumetreillä? Hyvin mahdollista, että siima oli vioittunut edellisten kalojen temmellyksessä, tai sitten sammen selässä ja kyljessä olevat rustopalat leikkasivat siiman. Ko. rustopalat ovat varsinkin pienissä sammissa veitsenterävät mutta isossa kalassa rustopalat ovat myös huomattavan terävät. Seuraava kala, joka iski myös Kallen vapaan, jäi kuitenkin kiinni ja kävi myös veneessä asti. Tämä 131-senttinen 17.5-kiloinen sampi ei paljoa kokenutta sammenkalastajaa hätkäyttänyt, joten sampi takaisin jokeen ja ukko jäähylle muiden siellä jo olevien sekaan kellon ollessa 13.45. Olin siis yksin vahtimassa neljää vapaa ja jännitys alkoi olla lähes sietämätöntä. Koska, koska olisi minun vuoroni? Minuutit matelivat eikä mitään tapahtunut. Aurinko porotti sietämättömän kuumana taivaalta, mutta luonto ei antanut periksi lähteä kauas vapojen luota. Vihdoin kärsivällisyys palkittiin, kun paukautin vastaiskun kolmosvapaan. Pettymys vain oli valtava, kun aivan selvästi tunsin kalan, mutta siinä ei ollut minkäänlaista painoa mukana. Ilman isompia eleitä hinasin ilmeisesti eilispäivänä syntyneen sammen veneen vierelle, josta Pat kaappasi sen kehtoon mitattavaksi. Kaunis, tai ehkä pikemmin nätti sammenpenikka, mittaa huimat 101-senttiä ja painoa kaikki 8-kiloa.

 

0

 

Metrikala

 

Siitä oli hyvä lähteä parantamaan. Tuon kalan myötä myös heput vapautuivat jäähyaitiosta ja olivat taas mukana tapahtumissa, mutta loppupäivä meni vain paikkoja vaihdellessa. Yhtään tapahtumaa ei ennen 16.00 saatu, joten seuraavana aamuna olisi joka ukko valmiina kalansaantiin.

 

Ilta menikin ruokailun ja jutustelun parissa pubin puolella, juotuamme ensin hotellilla Teron tarjoamat kaato-oluet. Äijä oli vieläkin aika hehkuissaan. Iltaisin iso ongelma oli pysyä hereillä riittävän myöhään, jotta unta toivottavasti jatkuisi mahdollisimman lähelle herätystä. Onneksi kalapäivät olivat yleensä niin tapahtumarikkaita, että juteltavaa ja spekuloitavaa riitti moneksi tunniksi. Oppaamme Pat ei ollut vakuuttanut varsinkaan Teroa ja Anttia ja hänen toiminnastaan virisikin vilkas keskustelu. Rupattelun ohessa huomasimme, ettei oppaamme ollut missään vaiheessa opastanut meitä homman saloihin, vaan kohteli meitä enemmän kuin jotain miljonäärejä jotka eivät osaa edes sanoa kala. Voi olla, että Kallen kertoessa olevansa kolmatta kertaa sampikalassa, heppu mielsi meidän kaikkien olevan vanhoja tekijöitä. No jotain kuitenkin oppineena ja kokeneena painuimme pehkuihin ilta 9 jälkeen.

 

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt