Kirjautuminen

Kerran elämässä - osa l - Lohta Kanadassa

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share

Ensimmäinen päivä, San Juan River

 

05.30. Itsemurha-aamiaiset näyttivät olevan joku kansallinen piirre, koska ruokaa todellakin tuntui riittävän, kaloreja ja rasvoja myöden. Hyvää ja maittavaa, kuten myös kaikki muut tarjottavat, joista talon emäntä Kyt vastasi. Arvosana 10- on varmasti oikea arvio tarjoiluista, kuten myös majoituksesta kaikkineen. Kohta aamiaisen jälkeen seisoskelimme pimeässä pihassa seuraillen ympärillä tapahtuvaa tohinaa, joka valmisteli tulevan päivän retkeä joelle nimeltään San Juan. Yksi vene vedettiin sähkövinssillä trailereineen pikkukuorma-auton katolle! Peräkoukkuun kun kytkettiin vielä toinen vene jatkoksi, oli yhdistelmä melko vakuuttavan näköistä katseltavaa.. Vielä ukot kamoineen kyytiin ja 1,5 tunnin matka lohijoelle alkoi. Mutkittelevaa ylä-alamäkimatkailua yhdistelmän kanssa eivät helpottanut vastaan tulleet, täydessä lastissa olevat sekä melkoisen kokoiset tukkirekat, mutta perille päästiin.

 

0

 

Onko tämä laillinen yhdistelmä?

 

Reilu vartti saapumisesta istuimme jo veneissä. Moottorilla varustettu bassiveneen oloinen alu-paatti kuskinaan Kenzien poika Nick hinasi perässään soutumallista jokivenettä ns. drifting boattia, jossa Kalle nautiskeli tyynestä aamusta Kenzien kanssa turisten, kun taas Antti, Tero ja minä ihastelimme lähes mykistyneenä paikallista luontoa ja maisemia ympärillämme.

 

Venematka järvenrannasta joelle ei vienyt pitkään ja ensikosketukset lohiin saimme visuaalisesti heti joelle saavuttuamme. Satoja lohia kävi rikkomassa tyyntä joenpintaa, jota aurinko yritti jo puiden lomasta valaista. Veneet kahahtivat hiekkaiselle rantapenkalle ja astuimme joentörmälle etsien kukin mukavaa kohtaa mistä aloittaa kalastus. Ennen ensimmäistä heittoa oli toki lepyteltävä paikallinen veden herra. Kaivoin repustani taskumattini ja lorautin pienet joelle mumisten perään omat juttuni. Kun nekku oli kiertänyt kierroksen, tiesin, että olisin valmis koetukseen. Ilmassa oli odottavaa, suuren urheilujuhlan tuntua, kun surinaa muistuttava hyrräkelan ääni rikkoisi aamuisen luonnon omat äänet. Kohta niihin sekoittuisi lumpsahtava ääni, sen kertoessa yksihaaraisella, väkäsettömällä koukulla varustetun uistimen putoamisesta veteen. Koukutuksena saa muuten käyttää vain yksihaaraista väkäsetöntä koukkua.

 

Käyttämämme vavat ja kelat siimoineen olivat, kuten Kalle oli kertonut, hyvin kevyttä luokkaa. Olin kotosuomessa harkinnut oman lohivapani mukaan ottamista, mutta jos matkani tuonne vielä uudestaan suuntautuu, niin se ei olisi valintani. 9,5 - 10.5-jalkainen, upp to 30gr vapa jossa kiinni 200-luokan hyrräkela oli oppaamme reilu 20-vuotisten kokemusten kautta opittu ideaali yhdistelmä. Tero oli meistä ainoa kenellä ei ollut omaa kelaa mukanaan, johtuen vain siitä, ettei hän vielä silloin omistanut moista. Kelat oli ladattu n. 0.30 punotulla siimalla joka päättyi reilu metriseen monofiilisiima perukkeeseen. Yllätys siiman paksuuden suhteen oli melkoinen, koska itse käytän 0.50 tapsia Kymillä, mutta tuo tapsi ei ollut edes 0.30 paksuista tavaraa! Kysymykseeni, miksi näin Kenzie kertoi, että veden kirkkaus aiheuttaa paksummalla siimalla dramaattisen tärppien vähentymisen. Edellisten päivien kokemusten perusteella käytimme tapsia jonka vetolujuus oli 10 tai 12-lbs, eli 4 - 5-kg! Olin aivan valmis kyseenalaistamaan kuulemani, kun epäuskoisena sidoin Curadoni 0.36 Matrixin jatkeeksi tuota hiukan hiusta vahvempaa siimaa. Kolmen lohijoella vietetyn kalastuspäivän jälkeen jouduin myöntämään itselleni, kuinka väärässä olisinkaan ollut, jos olisin tehnyt toisin kuin oppaamme neuvoi!

 

Pienenä kuriositeettina pitää mainita Teron heittäneen tuona aamuna ensimmäistä kertaa hyrrällä. 200:nen Calcutta teki hommasta ilmeisen helppoa, koska homma sujui varsin nopeasti jo arvosanalla hyvä, sillä nimittäin.. Päivän ensimmäinen lohi osui Teron vieheeseen. Sen kokoa, tai lajia ei koskaan saatu selville, koska ilman vastaiskua tartutettu lohi karkasi varsin nopeasti, kuten moni muukin kala ensimmäisen päivämme aikana, liekö kokemattomuutta, vai mitä? Meistä neljästä, Kalle, Antti ja minä lienemme jo kokeneempia vapakalastajia, kun taas Tero tuskaili hyrräharjoitustensa kanssa aamupäivän. Joku maaginen kosketus hänellä kuitenkin oli, koska voisin väittää, että hän taisi saada eniten tapahtumia, mutta myös karkuutuksia, johtuen varmasti kokemattomuudesta. Osan tärpeistä ja karkuutuksista selitti Kenzie johtuvan myös lohien läpsimisestä pyrstöllä uistinta.

 

Ensimmäinen todellinen koitos saatiin kokea, kun Anttilla ja minulla oli tuplatärppi, onneksi eri veneistä. Antin väsytys kesti kymmeniä minuutteja aivan käsittämättömän kokoisen kuningaslohen tehdessä pinnan alla mitä lystäsi. Kala jota minä väsyttelin, oli myös energinen, muttei lähellekään samaa kokoluokkaa kuin Antin. Muistan, kun kalan nähtyämme kysyin Kenzieltä, mikähän laxu oli koukussa? Hän vastasi Chinook, eli kuningaslohi. Jos se olisi Coho, eli hopealohi, se olisi maailmanennätys. Kevyttä sydämen tykytystä aiheutti kalan haaviminen. Ennen kun tuo kala lepäsi haavin pohjalla, ehti se karata haavin suulta pariin kolmeen kertaan ja kerran jopa haavista! En voi unohtaa niitä viittä – kymmentä sekuntia, kun Kenzie tuijotti hiljaisena haaviin, käänsi kalaa kerran pari, todeten sitten hiljaisella äänellä, It’s a Coho.. It’s a freakin Coho.. Holy Cow! Oh My God.. jonka jälkeen hän käänsi katseen poikaansa Nickiin ja huusi hänelle: This is a Coho!!!

 

Kenzien irrotellessa koukkua kalan suusta aloin minäkin ymmärtää, että olin saanut kokea jotain, mitä ei joka päivä, saati joka vuosi koeta lohenkalastuksessa, ainakaan omalla kohdalla. Ilmeet olivat iloisia kameran laulaessa Kallen käsissä, ennen kuin vapautin kalan, päästääkseni sen toimiin mitä varten se oli jokeen tullut. Lohethan kuolevat tuolla kudun jälkeen, mutta suuren naaraan emokalan arvo on suurempi kuin minun tarve saada se ruokapöydälle ja kalaa tuntui joessa riittävän ihan muutenkin. Sovimme poikain kanssa ennen kalaan lähtöä, kun opas yleensä antaa arvion kalan koosta haarukoiden sen parin luvun väliin, niin käytämme sitä alhaisempaa lukua. Kalojahan ei juurikaan tuollapäin punnita, vaan oppaat tuhansien kalojen kokemuksella arvioivat kalan noin painon. Tuon kyseisen Cohon kooksi arvioitiin 22–23 lbs, eli n.10-kiloa, vapaennätyksen ollessa 30-lbs, eli14-kilon tietämillä.

 

0

 

Kympin Coho

 

Kyllä, on myönnettävä se sama asia mitä moni varmaan ehti jo kelailla. Pariinkin kertaan kävi mielessä pistää oppaan arvio puntariin, mutta maassa maan tavalla. Olen tosin kuullut kerrottavan, että oppaan arvio on mitattu myös punnitsemalla, eikä arvio ole ollut juurikaan väärässä. Näin oli juuri tapahtunut Kallen edellisellä reissulla, kun 5.5-kiloiseksi arvioitu Coho oli punnittu suolestettuna lodgella 5.2-kiloiseksi. Onhan toki monen meistä silmäpuntari loppukaudesta myös melko tarkaksi kehittynyt.

 

Antin ja lohen mittelökin saatiin päätökseen. Episodi sai onnellisen lopun Antin yrittäessä paitaansa likaamatta pönöttää valtavaa Chinookia ensi kertaa ahtaassa jokisoutuveneessä.

 

5

 

Antti ja ensimmäinen Chinook

 

Kuvauksien ja vapautuksien jälkeen olo oli sanalla sanoen huojentunut. Odotukset ja toiveet reissun suhteen olivat saaneet enemmän kuin loistavan alun, varsinkin kalojen koon suhteen. Ei varmasti tarvitse erikseen mainita, ettei kukaan meistä viettänyt aikaansa vain istuskellen veneessä, syntyjä syviä mietiskelemässä. Tuskaisinta aikaa oli odotella kaverin väsytyksen päättymistä, koska tuona aikana ei voinut itse heittää uistintaan lohen suupalaksi.

 

Ensimmäistä kalastuspäiväämme San Juanilla värittivät useat ja useat tärpit karkuutuksineen, mutta toki saimme muutamia kaloja ylöskin. Kuinka nopeasti voikaan kulua päivä? On uskomatonta, sekä jotenkin karmaisevaa kun huomaa, että kalapäivä alkaa olla takana eikä millään haluaisi lähteä pois.

 

Ikävä totuus oli kuitenkin se, että ensimmäinen päivä oli liian nopeasti takana, mutta se oli jo jäävä ikimuistoisena historiaan. Nyt oli myös jo aivan päivänselvää, etten tulisi nukkumaan yhtään yötä hyvin, koska malttamattomana odottaisin jokaista aamua ja uutta kalapäivää. Ja niinhän siinä kävi, että jokaisena yönä heräsin vähintään kolme kertaa katsomaan kelloa, joko olisi jo aika nousta. En muuten ollut ainoa kuka kärsi unettomuudesta.

 

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt