Kirjautuminen

Kerran elämässä - osa l - Lohta Kanadassa

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share

Sanotaan, että ikääntyminen on ikävää? Voi siinä olla lieveilmiöinä mukaviakin asioita, kuten esimerkiksi minun kohdalleni sattui täyttäessäni 50 vuotta kuluvan vuoden helmikuussa. Yleinen ongelmahan on, mitä hankkia tämän ikäiselle päivän muistoksi? Sukulaiset, ystävät ja kaverit päättivät kerätä matkakassan ”Kerran elämässä kalareissulle”…

 

Koska otettujen kuvien määrä on valtava, niin pitääkseni kertomukset edes siedettämän pituisina, lisään oheen vain jokusen kuvan sinne tänne. Kattavampi kuvallinen anti reissusta hoidetaan neljälläkin eri tavalla, KMC:ssä näin rapsoina ja kalamies-tv:ssä, web-kuva-albumin kautta ja painettuna lehdessä. Tarvittavat linkit löytyvät näistä kahdesta reissuraportista.

 

Ja tarina alkaa…

 

.

 

Kalakaverini Kallen kannustamana ja varsinkin avustamana päädyin käyttämään kalareissurahastoni reissuun, joka suuntautui Kanadaan, niin lohen- kuin sammenkalastuksen pariin. Synttäreilläni Antti ilmoittautui myös matkalle mukaan. Kalle oli käynyt siellä jo kahteenkin otteeseen ja pystyi varsin vakuuttavasti kertomaan reissun olevan ikimuistoinen. Hänen aiemmin hankittujen kokemusten myötä reissun järjestely majoituksineen sekä oppaineen muodostui meille muille lähtijöille huomattavan helpoksi. Kannattaa siis ehdottomasti reissua suunnistellessa ottaa huomioon se, jos pääsee jonkun jo kohteessa käyneen uusinta reissuun mukaan. Ainakin itse olisin nyt huomattavasti valmiimpi monen asian suhteen Vancouverissa.

 

Keväisten suunnittelujen tuloksena matkan ajankohdaksi määräytyi 20.9 – 1.10.2009. Varsin nopeasti reissulle ilmoittautui mukaan Antin kaveri Tero, jonka taustat ovat enemmän metsästyksen kuin kalastuksen puolella. Meitä oli lähdössä ihanteellinen määrä kalamiehiä, koska ideaalein määrä veneisiin on 2 tai 4 kalamiestä. Yllättävän pitkään syksylle meni ennen kuin matkakuume iski meikäläiseen toden teolla. Viimeinen viikko ennen reissua olikin sitten pitkä… tuskastuttavan pitkä, voisin sanoa.

 

Seitsemän aikaan sunnuntaiaamuna raahasin matkalaukun Hki - Vantaan lentoaseman suojiin, jossa 3.n kopla odottelikin jo minua saapuvaksi. Pakollisten muodollisuuksien jälkeen istuimme business loungessa turisemassa mukavia lennon lähtöä odotellessa. Samalla alkoi videokuvaus Kalamies-tv:tä varten alkuspiikkien muodossa.

 

Lentelimme Amsterdamin kautta Vancouveriin, jossa olimme n.17 maissa paikallista aikaa, eli klo 27 (03.00) suomen aikaa, koska Vancouver on 10 tuntia meitä jäljessä. Sisäinen kello oli siis tuon verran vinksallaan, eikä hereillä pysyminen seuraavien 4 tunnin aikana ollut mikään helppo rasti. Pakko oli kuitenkin sinnitellä, että pääsisi jotenkin kiinni paikallisiin nukkuma-aikoihin. Homma onnistui, jotenkin. Helvetillinen painimatsi hotellin tyynyn kanssa herätti taas kerran kysymyksen, kannattaisiko sittenkin raahata oma tyyny mukana, varsinkin, kun sama ongelma näytti toistuvan jokaisessa majoituspaikassa?

 

Aamuani ei todellakaan helpottanut se, että huoneessa keittämäni kahvi oli kofeiinitonta, eikä se, että ”nauttiessani” sitä sekä aamutupakkia pihalla, Kallen tilaama kuljettaja Alfred koputtaa minua olkaan kysyen, olenko Mika? Myöntävään vastaukseeni hän ilmoitti, että olisimme enempi kuin kiireessä, joten tupakit pois ja piiput piiloon ja kipin kapin kamat pihalle. No eipä pitkään pitänyt Alfredin Kanadan kehätietä ajella, kun ymmärsin miksi oli syytä kiirehtiä kohti lauttarantaa, josta lautta Vancouver Islandille oli lähdössä. Aamuruuhka muutamine kolareineen oli sanan ”ruuhka” arvoinen! Alfred on muuten Hollannin siirtolainen 60-luvulta ja pitää omaa Alfred’s Guest Services henkilökuljetusfirmaa pystyssä Vancouverissa. Mukava mies, jolla tuntui olevan oma mielipide lähes jokaiseen asiaan, sekä valtava määrä knoppitietoutta milloin mistäkin asiasta. Suosittelen lämpimästi hänen palvelujaan, ellei itsevarmuus kannusta ottamaan vuokra-autoa.

 

Parituntisen lauttamatkan mentyä mukavasti (pojat söivät itsemurha-aamiaisen) Alfred ajoi Teron pyynnöstä ja Kallen opastuksella meidät kalastustarvikeliikkeeseen Wholesale Sports Nanaimon (Wholesale Sports Outdoor Outfitters) kaupungin liepeille. Tuo tunti lienee ainoa tappioksi lukeutuva tapahtuma reissulla, nimittäin…

 

Siitä ovesta kun astuimme sisään, me jokainen tiesimme, että aikaa tuolle kaupalle olisi tullut varata tunteja ja tunteja, sekä tilille riittävästi likviditeettiä. Kanadan dollarin kurssilla ja liikkeen välinetarjonnalla sekä valikoimalla se oli kalamiehen taivas! Liikkeen tilat olivat valtavat! Valikoimat pitivät sisällään niin kalastus- ja metsästyskamaa kuin elektroniikkaa ja vaatetuspuolta, vieläpä erittäin laadukkaita sellaisia, mutta mihin hintaan! Jotain sentään jäi haaviin, ennen kuin kuskilla oli taas kiire. Ymmärrettävästi hän halusi päästä illaksi takaisin mantereen puolelle. Hankinnoista yksi, Antin ostama lierihattu, jäi elämään ikuisiksi ajoiksi, kun herra meni lausahtamaan hankinnastaan sen olevan kuin Brokeback Mountain elokuvasta. Siitä hetkestä Antista tuli Brokeback-Antti ja se tehtiin myös jokaisen oppaan tiettäväksi. Vittuilun määrä on vakio, kohde vain vaihtuu.

 

Muutaman kiemuran kautta olimme viimein matkalla kohti ensimmäistä etappia, kylää nimeltään Lake Cowichan, jossa Kenzie Cuthbert, ja hänen Kyt vaimonsa pitävät Cowichan River Wilderness Lodge majoitus- sekä kalaopas ym. palveluyritystä. Paikalle saavuimme puoliltapäivin, joten aikaa jäi mukavasti tutustua taloon sekä sen ympäristöön.

 

0

 

Majoitusta a'la Kyt ja Kenzie Cuthbert

 

Isäntä itse oli kalassa ja meidän ensimmäinen kalapäivä olisi vasta huomenissa. Aurinko paistoi, maisemat olivat huikaisevia, lodgen varustelu huoneissa olevine poreammeineen oli hämmästyttävä! Jos viimeinen viikko oli pitkä reissua odotellessa, niin tuosta hetkestä seuraavaan aamuun kello tuntui todellakin matelevan.

 

Illan hämärtyessä Kenziekin saapui japanilaisen vieraansa kanssa kalasta. Saimme kuulla, että vesi oli joissa todella alhaalla sateiden loistaessa edelleenkin poissaolollaan, päivälämpötilojen keikkuessa joka päivä 25–30 asteen välillä. Herrat olivat kuitenkin saaneet kalaa, paljonkin, joten syytä huoleen kalantulon suhteen ei olisi. Isäntämme kertoi heidän saaneen kymmenittäin kaloja kuluvan päivän aikana ja vielä parempaa, varsin kookkaita sellaisia. Sovimme aamupalan olevan 05.00 jonka jälkeen lähtisimme kalaan San Juan joelle. Eipä tahtonut uni tulla, vaikka reissussa oli oltu huonoilla unilla jo reilut 2 vuorokautta.

 

Plim! Silmäni olivat taas auki, ties monenneko kerran yön aikana? Tuijotin pimeässä punaisina hohtavia numeroita, 03.15. Väkisin makaaminen ei tuottanut tulosta, vaikka kuinka yritin. Pimeydestä kuului kysymys: ”Eikö meinaa uni tulla?” Kallella oli sama ongelma menossa. Hirveä kalakiima yhdistettynä matkusteluun tuotti tuloksena unetonta makoilua pimeässä. Niinhän siinä kävi, että katselimme telkkaria alakerran video/tv-huoneessa 03.30 odotellen muiden heräämistä. Antti ja Tero heräsivät myös hyvissä ajoin ennen talonväkeä, joten koko konkkaronkka oli ”vavat tanassa” 04.15 alakerrassa. Polte vesille oli kova.

 

 

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt