Kirjautuminen

Finnmark 2008

Käyttäjän arvio:  / 1
HuonoinParas 
Share
Punaista, pehmeää ja suolaista...

Huh huh! Jälleen takana reilun viikon mittainen kalastusreissu pohjois-Norjan raikkaille tunturijärville. Hauskaa oli tälläkin kertaa ja naiset innostuivat kalastamaan oikein toden teolla. Ei tahdo tulla työnteosta mitään, sen verta paljon tekisi mieli mennä heti takaisin. Jos joskus rikastuisin, niin etelän kuralammikot saisivat jäädä ja muuttaisin niin pohjoiseen, että purovesi olisi puhtaampaa kuin hienoinkaan ranskalainen pullovesi. Mutta siirrytäämpäs pikkuhiljaa asiaan ja muistellaan kesän parhaita paloja.

Löytyykö tästä kuvasta reissun suurin rautu?

Image

Se selviää vain lukemalla koko stoori loppuun asti...

. Shapter wan, käy matka halki karun pohjolan

9.7.2008 pakattiin Roomsterin takaluukku niin täyteen, että taustapeilistä ei näkynyt kuin tyynyjä ja naisten jännittyneet kasvot. Katolla Ruotsin ylpeys Mount Blanc Lillehammer ja kaikki reilut 400l litraa tarkkaan käytössä. Jotain oli opittu viime vuodesta ja nyt ei edes yritetty nukkua niitä muutamia tunteja, mitä viime vuonna pyörittiin sängynpohjalla saamatta edes torkahdettua. Matkaan lähdettiin siis suosiolla illalla kahdeksan jälkeen ja auton nokka kohti Viitasaarta. Juu ei, ei minunkaan mielestä Finnmark ala vielä Viitasaarelta, mutta siellä odotteli malttamattomana vielä yksi pariskunta ensimmäisen päivän ajorupeaman alkamista. Herätimme heidät joskus aamuyön tunteina ja kahvit juotuamme tasattiin autojen kuormitusta, niin matkustajien, kuin tavaroidenkin osalta. Nyt alkoi uudenkarhea Gollffikin näyttää siltä, että ollaan reilu viikko reissussa. Pulkkila, Liminka, Tervola, Sodankylä, Ivalo, Inari ja joka saatanan huoltoasemalla naisten piti päästä joko syömään tai vetämään munkkia naamaan… No mikäpä siinä, ollaan hyvissä ajoin liikenteessä ja kiirekkös tässä, kun kerran ei ajeta suoraan perille. Matkaa ei olisi kuin reilut 1.5tkm ja pitää muka välillä yöpyä!?

Kaamasessa vanhat tutut omistajat Neljän tuulen tuvassa ja siellä oli tilanne päällänsä. Linja-autollinen lintu bongareita oli syömässä täydessä varustuksessa. Kaikilla päällä enemmän vaatetta, kuin lappalaisella -50 asteen pakkasella. Ja tietenkin, jokaisella oli kiikarit kaulassa! Joku näistä hömötiaisista huomasi ikkunasta jonkun erikoisemman linnun. Alkoi jumalaton härdelli ja porukkaa juoksee ulos ja sisään, ikkunaan ja nurkan taakse, kunnes sisään astuu pieni ruipelo mies. Tämä kukkakeppi oli ilmeisesti jonkilainen ryhmänjohtaja, koska tälle kaikki selittivät yhteen ääneen tuntomerkkejä tuosta oudosta linnusta. Eivät kuitenkaan lintua tunnistaneet ja aikansa ihmeteltyään viimein luovuttivat. Onneksi… Omistaja varmaan teki joukkiolle tepposet ja sipaisi vähän createxia talitintin kylkeen ja nyt on porukka koko kotimatkan ihan täpinöissään. Kun rauha laskeutui majataloon, niin tilattiin kunnon pöperöä pöytään ja täysi tarjotin napantereita.

Muiden lähtiessä jaloittelemaan Seppo ja Päivi jäivät ruokalevolle. Suunnistimme lähimetsään katselemaan, minkälainen hillavuosi on tiedossa, mutta eipä ollut kuin muutama hullu marja tuloillaan. Hannu puutarhurina väitti, etteivät olleet kukat pölytyneet ja siksi näillä seuduilla ei ämpärin kanssa kannata metsään mennä. Palattiin majoitukseen ja saunottiin ja öö… mentiin jossain vaiheessa nukkumaan.

Aamupalalle päästiin jo ennen yhdeksää. Tosin kävin oman aamupalan nurkan takana juomassa jo vähän aiemmin, että sisuskalut vähän rauhoittuu. Minä en sitten aja tänään… Utsjoella tankattiin autot ja päätettiin hoitaa desifiointiluvat kuntoon. Myynti oli kuulemma siirtynyt kaupalle ja sinneppä sitten Hannun kanssa suunnistettiin. Eteisessä kurkki läppärin takaa hiljaisen oloinen pojan jolppi. Häneltä kyseltiin, että missähän se desifiontipiste mahtaa olla? Poika kattoi vähän tyhmän näköisenä ja viittaa, että "tuollahan se kulman takana on." No kiitos ja näkemiin ja kipitettiin sinne kulman taakse. Mitä vit...? Hannun kanssa katsottiin toisiamme, että juippihan oli vitsikkäällä tuulella. Kyllähän täälle se desifiointi piste on! Oikein kokonainen trukkilava ja desifiointiruisku... Hannu palasi sisälle ja minä jäin ulos pudistelemaan päätäni, että mitähän tästäkin tulee. Ei me tartteta kuin ne luvat, sillä ei meillä ole satiaisia vehkeissä, kun kukaan ei ole edes käynyt lohijoen lähellä näillä välineillä. Saati kalastanut näillä välineillä sitten viimevuoden Norjan reissun. No vihdoin kuitenkin juippi alkoi t-a-v-u-viivojen kanssa rustailemaan nimejä papereihin, niin saatiin tämäkin homma pois päiväjärjestyksestä. 

Autot Suomen puolta kohti Tana Bruuta ja naiset ratissa. Ei hyvä yhdistelmä... Tie kun ei ole leveimmästä päästä ja muutenkin se oli kuin kyntöpeltoa. Autoja tienvarressa parkissa vähän väliä ja hullut turistit vetävät tuhatta ja sataa isoja vaunuja, juuri muista tiellä liikkujista välittämättä. Hiki valui pelkääjän paikalla, sen verran välillä pelotti... Vai johtuiko se sittenkin lämpimästä auringon paisteesta? Vai jostain ihan muusta.?? Nuorgamissa oli tarkoitus tehdä ruokaostokset, mutta Ruumsteri veti kaupan ohi kohti Norjan rajaa.(Juu'u yllättäen Päivi ratissa!) Pirkon ja Hannun kanssa kuitenkin pysähdyttiin kaupan pihalle ja palaisivathan ne karkulaisetkin kohta takaisin. Turha selitellä... Kaupasta ostettiin oikeastaan vain perustarvikkeet, sillä kalalla ja perunoilla olisi tarkoitus viikko pysyä hengissä. Ihan vaan kaiken varalta ostettiin jokunen laatikko olutta, jos sattuu vesi loppumaan tuntureilta. Tana Bru:sta ostettiin kalastusalueelle kartat, kun Hannun kartta oli jossain hukassa.(eli koloffin vänkärin ovessa). Naiset söivät vaihteeksi hiukopalaa ja nyt alkoi jo vähän poltella, sen verran lähellä alettiin olla.

Pian alkoi tutut tunturit häämöttää ja selvästi oli havaittavissa myöhäinen kevät. Vaikka nyt oltiin viikkoa myöhemmin liikkeellä kuin edellis vuonna, niin nyt lunta oli silti paljon enemmän. Pieni pelon häiven kävi mielessä, että mahtaako meidän kalavedet olla vielä jääpeitteen alla? No ei sentään, mutta lumisia kohtia oli kyllä normaalia enemmän havaittavissa. Perillä oltiin joskus kahden jälkeen Suomen aikaa. Vuokra isäntää ei vain näkynyt yhtään missään. Keli oli helv.... siis todella viileä ja tuuli tietenkin pohjoisesta. Ei mikään myrskytuuli, mutta holotna meinas tulla. Vuokraisäntään yhteys ja aikoi olla tunnin päästä paikalla. Ei auttanut muuta kuin purkaa autoista tavarat pois valmiiksi ja aloittaa kalastusvälineiden kasaaminen. Naisetkin innostuivat väline puolesta, kun heille pakattiin omat vieherasiat ja pelit ja vehkeet. Pari "varmaa" ottipeliä jokaiselle ja omavalintaisia sen verran kuin mahtui. Saaliin kiilto silmissä vertailivat saamiaan rasioiden sisältöä ja pientä tupinaa kuului, että kun tolla on tommonen ja mulla on vaan nää... Ullalle kasailin vapaa kuntoon, niin ei kelvannu. Sen pitää olla se komean värinen, sama mikä oli viime vuonnakin!! Ei auttanu muu kuin vuolla Sedonan jalan alle puulastu, että pysyy Bronze agessa kiinni. Se ei ole naisten kanssa aina niin helppoa… 

Seppo perkele ei ollut tarkistanut välineitään ennen reissun lähtöä ja yhdestä vavasta puuttui keramiikka kärkirenkaasta. Hänen "varavapa" oli taas semmoinen rautakanki, että sillä olis voinut viskoa vaikka viiden kilon takilakuulaa. No eipä hän muutenkaan ole mikään välineurheilija, mutta kyllä onkikalusto sentään pitäisi olla kunnossa kun tänne asti tullaan. Annoin hänelle perholitkaan varaamani vavan, mutta anti sitten olla saatana viimeinen kerta, kun reissuun lähdetään tarkistamatta välineitä! Ensi vuonna otan kaikki varavavan varavatkin mukaan, että saan sen litkan aina pyyntiin, kun järvellä ollaan.


Image
Kohta päästään asiaan...


Kämppä vaikutti kyllä isommalta, kuin mitä meitä oli informoitu. Ja sitähän se myös oli. Kolme makkaria ja todellla iso olohuone. Sekä tietenkin keittiö, oikein Norjalaisen insinöörityön tyylinäyte, missä Lavuaarista vesi lentää aina housuille, kun viruttelee astioita.  Saunaa tässä ei ollut, mutta jospa sitä nyt yhden viikon pärjää ilmankin. Muistetaan sitten tästä lähtien kun vuodepaikkoja arvotaan, ettei Hannu osaa nukkua kuin Pirkon vieressä! Tai ainakin pitää päästä samaan huoneeseen... Kuten tuosta yllä olevasta kuvastakin jo huomaa, niin Hannu miettii jo ihan omia reissujaan. Sitä isoa ja jne.


Shapter tuu, ei sieltä Hannu mitään tuu


Kun ovet oli saatu auki ja kaikki tavarat olivat löytäneet oikeille paikoilleen, niin alkoi rinkkojen pakkaaminen. Hannu päätti suunnata H-järvelle ja me muut ihan vain lähijärville. Edessä siis kävelyä reilut kolme kilometriä asfaltoitua tietä pitkin. Ja kun nyt oli tullut hankittua vähän parempaa varustetta, niin pitihän se uusi puku päälle laittaa. Niin ja tietenkin ne sisään ajetut vaelluskengät. Virhe! Siis eihän siinä nyt perkele ole mitään järkeä laittaa ramppaamisen ajaksi mitään kovin paksua vaatetta päälle! Ja jotta munaus olisi täydellinen, niin oliko viisasta laittaa ne raskaat, kovapohjaiset vaelluskengät, kun kävellään asfaltilla!! Taas hiki valui norona nokan päästä, kun yritimme Sepon kanssa pysyä naisten kävely vauhdissa. Onneksi (siis minun onneksi, ei Sepon… )Sepolla kävelyä hidastaa nivel-leikkausta odotteleva polvi, niin ei minun tartte yksin puuskuttaa muiden perässä. Rinkka onneksi puolillaan janojuomaa, niin pidettiin Sepon kanssa välillä taukoakin. No hengissä päästiin ensimmäisen järven rantaan ja kalastus voi kohta alkaa.

Iso mies ja kädet tärisee? Kalaan niin kiire, että kädet vapisevat, kun kiinnittelin uistinta siimanpäähän! Outo juttu? Pitäisiköhän vähän rauhoittaa tilannetta ja ottaa huikka pahimpaan vapinaan. Se oli hyvä idea se. Ja mihinkäs tässä on kiire, sillä kokonainen viikko aikaa kalastaa. Istuin turppaalle nortille ja seurailin matkan päästä, kun naiset aloittelivat heittoharjoituksia.
Heittelin aikani laskuojan suuta, mutta vastainen pohjoistuuli ei tee paikasta helppoa. Rannassa on piiiitkään matalaa ja heitot pitäisi kuitenkin saada reilusti syvän rajan yli. Vaihdoin paikkaa Sepon ja naisten läheisyyteen. Vähän jo alkoi huolestuttaa, että onko tuulessa nyt syy, ettei kala syö, kunnes kohta Ulla ilmoittaa kalan olevan kiinni! Jätin omat kamppeeni niille sijoille ja otin haavin mukaan, josko sattuisi olemaan isompi kala. No enhän minä ehtinyt kuin kymmenisen metriä juosta, niin kala oli jo tempaistu maihin juuri niin kuin oli viime vuonna opetettu. Komean punertava rautu, niin kuin tässä järvessä tapaa ollakkin. Painoa hulppeat 720g, joten ei mikään huono aloitus reissun ensimmäiseksi kalaksi!


Image
Ulla ja rautu 720g


En tiedä kumpi meistä oli kalasta iloisempi, minä vai Ulla, mutta tämän episodin jälkeen naisetkin keskittyivät hommaan ihan uudella innolla. Pakollisten filmausten ja kaatoryyppyjen jälkeen perkasin kalan ja laitoin kylmään. Ehdin itse varmaan pari heittoa tehdä, kun Ulla ilmoittaa taas kalan olevan kiinni. Ja taas juostaan haavi kainalossa pitkin tunturia, mutta ihan yhtä turhaan kuin aiemminkin. Kala kiemurteli taas kanervikossa, ennen kuin olin lähelläkään. Hieman pienempi yksilö tällä kertaa, mutta puolisen kiloa näytti minun silmäpuntari tällekkin elopainoa. Nyt ei filmattu, mutta otettiin kuitenkin kaatoryypyt, ettei Ahti suutu. Vai onkohan Norjassa ihan oma kaveri tuohon hommaan? Pitääkin vuokraisännältä kysellä! Perkasin kalan ja laitoin kylmään. Palasin taas omiin touhuihini ja Seppo oli tuolla välin saanut pienemmän kalan ilman suurempaa ramatiikkaa. Sen jälkeen, kun Ulla sai kolmannen kalansa, niin sanoin, että perkaa akka ite kalas, että minäkin ehdin välillä kalastella. Menin repulle ja otin kaatoryypyn molempien puolesta ja vielä yhden Sepon kalan kunniaksi. hik!

Järvi hiljeni totaalisesti ja Seppo siirtyi hiljalleen vähän edemmäs aikomuksenaan kiertää koko järvi. Tunteja pyydettiin tyhjää ja ei kuulunut edes naisten kikatusta, saati sitten muutakaan jutustelua. Aamuyön tunteina alkoi kala kuitenkin liikkua uudella innolla ja tuikkeita näki vähän joka puolella. Jopa ihan rannan tuntumassa. Sitten olikin Pirkon vuoro ilmoittaa kalasta ja hetkessä rannalla sätki taas komea vonkale! Ja tässä kohtaahan nyt kävi niin, että kun kalalle oli kertynyt elopainoa 950g, niin Pirkolla on nyt sitten suurin rautu kautta aikojen tässä porukassa! Siis reissun tuossa vaiheessa...


Image
Pike ja rautu 950g


Pirkko halusi itse teurastaa kalan ja pienellä ohjeistuksella se sujuikin mallikkaasti. Arvatkaapa perkaako yksikään nainen kotiolosuhteissa kalaa? Pirkon pakatessa kalaa kylmään Seppo kantaa punnittavaksi isompaa otusta. Joko menee kilo rikki? Seppo kun ei turhaan haavia käytä, niin oli saanut ainakin vapansa katkaistua vetäessään kalaa maihin. No minulla on toinenkin (tai siis kolmas) vapa mukana, niin ei sentään kalastus lopu sen vuoksi. Kala puntariin ja näytössä komeat lukemat 1.125kg.


Image
Seppo ja rautu 1125g


Ja ennen kuin alatte väitellä tuon kalan painosta, niin Seppo ehti teurastaa kalan ennen kuvaamista, joten kieltämättä se nyt näyttää vähän ruipelolta. Jokainen isompi kala punnittiin useampaan kertaan ja aina oli useampi silmäpari varmistamassa ennätyskalan painon. Tässä vaiheessa taisin soitella Hannulle, että kuis hurisee? Vaimos sai muuten isomman raudun, kuin sinä olet edes koskaan nähnyt! Kerrankin meni Hannukin hiljaiseksi... ja vielä hiljaisempaa tuli kun kerroin Sepon saaneen yli kilon kalan. No ei sentään. Ihan aidosti oli iloinen niin naisten kuin Seponkin saaliista. Ei ollut H-järvellä matolitka toiminut ja muutenkin oli ollut hiljaista syönti puolella. Ja nyt alkaa vähän muisti tökkiä, sillä sen verran monet kaatoryypyt on joutunut ottamaan... Hatara muistikuva on, että Hannukin laukkasi lähijärville aamuyön tunteina katselemaan komeita kaloja. Istuimma törmällä ja jutusteltiin niitä näitä. Tai siis järmättiin, niin kuin Hannu tapaa sanoa. Katseltiin kun muut kalastelivat ja heitin minäkin uistinta istaaltaan siinä ohessa. Kala ei enään syönyt, mutta olipahan hieno aloitus ja tästä olisi hyvä jatkaa. Majoituksessa kalat fileeksi. Punaisimmat suolaan ja loput paistinpannulle. Olipas kohtuullisen hyvää...


Image
Suolakalaa


Aamulla Ullalla oli huoli unohtuneesta vieherasiasta. Olihan siellä eilinen ottipeli, jolla oli kalaa saanut. Lähdimme Sepon kanssa kaveriksi mukaan ja kalastelimme samalla lähijärven reunan sillä välin kun Ulla kävi rasian etsimässä. Rasia löytyi kalaa ei. Jokohan loputkin porukasta ois heränneet? No ainakin kohta herää, sillä ei tänne nukkumaan ole tultu!

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt