Kirjautuminen

Raudun perhokalastusta Finnmarkin katolla

Käyttäjän arvio:  / 19
HuonoinParas 
Share

Päivä 10 - Taimenjoen vartta ylös

 

Ulkona satoi...

Jatkoin uniani. Heräsin uudestaan joskus.

Ulkona satoi...

Jatkoin uniani. Heräsin jälleen mittaamattoman ajan päästä.

Ulkona satoi...

Mika oli ylhäällä ja huuteli jotain hävyttömyyksiä. Laitoin sadevehkeet niskaan, menin pesemään hampaat, otin keittoastiaan litran vettä ja heitin kolme kertaa enemmän.

Nautin aamupuurot teltassa ja kirosin radion antennia. Se oli mennyt juuresta poikki. Noh, ehkä parempi onkin, että ei tarvitse kuunnella terrorismiuutisia...

Sitten tuulikin nousi. Taitaisi olla paras vaikkapa huoltaa teltan absidissa kalavehkeitä...

Kalavehkeiden huolto jäi ajatukseksi. Päätimme hetken päästä lähteä toista jokilaaksoa pitkin lompoloille. Jokilaakson päässä oli kaksi järveä ja niiden alla lompolo, joka oli talsimisreissumme pääkohde. Mika ja minä läksimme 'tennistossumeiningillä'. Jussi oli käynyt aamuistunnolla pupanahka päällä ja sään oltua mitä se oli, ei ollut viitsinyt vaihtaa kumipukua pois. Niinpä suuntasimme järven eteläpäähän ja sade senkun jatkui. Ankea reissu oli tiedossa mutta jos toinen vaihtoehto olisi ollut viettää päivä teltassa niin eipä meillä ollut suuremmin vaihtoehtoja.

Olin pakannut reppuun mukaan keittimen ja siihen liittyvät vekottimet ja sytyttimet, minigrip-pussillisen chiliä, ties mihin tarkoitukseen ja retkimuonapussukan, wanhaa valmistetta olleen Real Turmat-pussin, vielä suht kunnon 7,90€ hintaan, tosin pussukassa oli vakioasiakasalennushintalappu, jossa oli 90 senttiä halvempi hinta. Mika pakkasi mukaan savustuspussin. Viime hetkellä Mika tajusi kysyä, että 'onko suola mukana?' Vastasin, että 'nyt on'.

Talsimme rauhalliseen tahtiin järven eteläpäähän, jossa vuorossa oli suo-ojan ylitys. Onneksi se onnistui vaivatta. Jussi pupanahassaan näytti meille mallia ja kertoi helpoimman tien, jotta meidän sukkamme eivät kastuisi. Ojan ylitys oli helppo, kiviä pitkin vaan, tunturikeijukaiset...

Edessä oli rinne, ja rinteen päältä eteenpäin nummikävelyä. Ainakin hetken aikaa. Edessä oli myös kivinen rotko, joka kiinnosti minua niin paljon, että se oli pakko käydä katsomassa. Mennessäni lähemmäksi sain Mikalta aiheelliset varoitukset: 'Varo rotkopeikkoa. Se on naaraspuolinen ja vaatii seksiä tavattaessa'. Otin tietoisen riskin ja tarkastin rotkon. Pettymys oli suuri. Siellä ei ollut ketään. Rotkokin oli aika mitäänsanomaton.

Saavuimme joelle ja ensimmäiselle suvannolle. Hyvin lyhyen kalastuksen jälkeen Mikalla oli jo vauraampi taimen kiinni. Vavan taipumisen perusteella yli nelikymppinen. Ja kotvan kuluttua tuo 46-senttinen kaunis taimen pääsi takaisin kylmään gininkirkkaaseen kotiinsa.

Sain samasta lompolosta kolme pienempää taimenta, kaikki siinä kolmenkymmenen sentin nurkilla. Jussi kalasti yläpuolellani ja valitti, että ei ehdi siimaa ulos laskea kun jo sitä viedään.

Taimenjoella

Hieno lompolo pienessä joessa

Joko siellä on kala kiinni?

Joko siellä on kala kiinni?

Taimenjoki, Finnmark, Norja

Kivinen on, taimenjoki

Taimen

Pienen taimenjoen taimen

Kivinen taimenjoki, Finnmark

Eipä veden virtausta voi rumaksi moittia

Sen suurempia kuitenkaan saamatta siirryimme ylävirtaan. Edessä oli kolmen pikkulompolon muodostama ryhmä ja Jussi jäi niistä alimmalle ronkkimaan kosken loppuliukua. Sanoin Mikalle että menen suoraan tuolle ylimmälle. Mika jätti koko lompolon väliin ja meni vielä ylemmäksi.

Pääsin suon ohituksen jälkeen lompolon koskelle ja saavuin kosken rantaan. Aivan jalkojeni juuressa oli sopuli harjoittelemassa sukeltamista. Harjoittelu oli tuottanut hyvää tulosta, sillä sopuli oli viettänyt siellä jo pitkän tovin.

Vedin siimaa kelalta ja tylysti tähtäsin päävirran toiselle puolelle. Siimaa oli ulkona alle 10 metriä. Päävirta imaisi perhon liikkeelle ja perhon päästessä päävirtaan tunsin kovan jysäyksen. Kala oli kiinni! Ja vapa kaarella...

Ruskea kylki vilahti kalan noustessa pintaan. Samantien kala pakeni pinnasta. Se otti ja karkasi kaukaisuuteen.

Onneksi se karkasi perho suussaan.

Väsytin taimenta pitkän tovin. Jouduin muutamaan otteeseen vaihtamaan rannalla paikkaa kalan vetäessä siimaa rantapajukkojen suuntaan. Onnistuin kuitenkin saamaan komean miestaimenen haaviin. Kuvan ottamisen jälkeen päätin palauttaa kunnon kollin takaisin jatkamaan sukuaan. Kollitaimen oli niin voimissaan, että elvytystä ei tarvittu. Kala vain irtosi otteestani ja lipui kiven viereen ottamaan vähän happea. Seurasin sen omaehtoista elpymistä hetken... kunnes se oli poissa...

Taimenjoki, Finnmark

Ison taimenen pesä

Taimen, Finnmark

Kaunis Finnmarkin taimen

Taimen

Siinä se elpyy, tammukka...

Ylempi järvi oli telttailijan unelma. Tasaisia nummia ja nyppylöitä tuulensuojaksi oli mukavasti. Kalat tosin täysin hukassa. Savustuspussiin piti nyt saada kalaa. Rannalla oli taimenen fileruotoja. Mönkijät olivat munineet tännekin polttopuita. Otimme nivaskan mukaan.

Palasimme tyhjin savupussein joelle. Jussi oli laittanut reppuni päälle kiviä nuolen muotoon, merkiksi, että oli lähtenyt jo alavirtaan.

Mika koukutti 47-senttisen taimenen savustuspussin täytteeksi. Nykäisin sen fileiksi. Ongin lisäksi kaksi pienempää nelikymppistä pussin täytteeksi. Väsäsimme löytöpuista hiiloksen ja nautimme helpot reissumuonat oluen kera.

Justinjavri

Justinjarvella on sekä hyvät telttapaikat että hyvät rantaheittopaikat

Taimen

Ruokakala

Savustuspussi on valmiina

Ruokakalat ovat savustuspussissa muhimassa

Ja savustuspussi lämpenee

Kohta syödään!

 

Sopulit olivat alkaneet liikehtimään. Joen vastarannalla vilisti tusinoittain karvapalleroita. Karkuutin alle 50-senttisen taimenen sopuleita tuijotellessani. Ja eräs karvapallero päätti uida joen yli. Sen uinti ei näyttänyt mitenkään helpolta ja hieman jo näytti siltä, että se ei jaksa rantaan asti. Nostin palleron haavissa rantaan ja laskin sen kanervikkoon. Päästessämme jokiosuuden viimeiselle suvannolle ennen kotijärvelle kääntymistä seurasimme yhden sopulin uintiretkeä suvantolampareen yli. Vana vedessä jatkui lähes keskelle suvantoa kunnes vanan päähän ilmestyi iso ympyrä. Ympyrä ja vana hävisivät hiljalleen veden pinnalta...

 

Tuikki

Tuikki!

Tunturisopuli

Vana vedessä

Tunturisopuli

Tunturisopuli sopulinpelastushaavissa

X marks the spot

Seita oli merkinnyt hyvän kalapaikan kiveen...

Kotijärven eteläpäässä kolme sopulia ui järven yli itään ja neljäs, se kääntyi takaisin...

Leirissä Mikan teltta oli vallattu. Sopuli vilisti teltan alle piiloon. Totesimme, että noin isoa miestä ei sovi päästää telttaan könyämään ennenkuin sopuli on ajettu teltan alta pois. Sopulipizza ei ollut meidän ruokalistassamme vaihtoehtona. Ryömin teltan alle ja hätistin sopulin rinteeseen. Hyvän suorituksen päälle nautimme parit rommikuksalliset ja loppujen lopuksi päälle kunnon täräys sauhuista elämänvettä.

Seurasimme sopuleiden matkaa tyynen järven yli. Perheen isä johdatti kaksi muuta täysin samaa janaa pitkin rannasta. Emme nähneet niiden kohtaloa tuulen noustessa niin, että viri nousi ja sopuleiden uimakiilaa ei enää erottanut. Mutta mikä saa sopulit seilaamaan järveä ensin vastarannalle ja sitten takaisin? Pitänee katsoa tietosananetistä joskus tylsänä talven työpäivänä...

Vetäydyimme telttoihimme toivoen, että sopulit jättäisivät meidät ja telttamme rauhaan. Otin vielä asian vahvistukseksi peltimukin pohjan peittävän kerroksen sauhuista elämänvettä...

No mutta. Sehän oli kerrassaan mukava kalapäivä.

Illan ennustus ja ennen kaikkea toive oli: toivottavasti teltta olisi sauna jo viideltä aamulla. Jahas, meikäläisellä olisi aikaa kolme tuntia nukkua...

 

Päivä 11 - Vastatuulikelluntaa

 

Heräsin seitsemältä. Teltta oli muuttunut saunaksi. Toki tuuli pilasi muuten täydellisen aamun...

Kävin puhkaisemassa aamukuplan ja palasin telttaan loikoilemaan. Tunti siinä vierähti eikä tuuli siitä välittänyt.

Kohta oli koko leiri hereillä ja tavarat tuulessa kuivumassa. Aamupalan jälkeen seurasi pitkä tovi ihmettelemistä. Ei tuonne tuuleen halunnut kukaan. Ei edes Mika pyhäinhäväistysvapoineen.

Lopulta Mika meni edeltä kävellen kolmisensataa metriä alavirtaan kelluntarenkaalleen. Päätimme Jussin kanssa seurata. Tuuli oli sitä normaalia nopeutta. Sitä, jossa virvelimiestäkin viiksettää. Vastatuuleen...

Tuulensuojassa maistui olut ja salami. Katsoimme kun Mika vihdoinkin sai väsyteltäväksi mainittavan kokoisen kalan. Rautu 52 cm. Käärmekala. Eipä siinä lihaa syötäväksi olisi, niinpä Mika päättikin tehdä siitä trofeen.

rautu

Laiha trofeerautu

Palasimme leiriin. Välittämättä siitä mitä muut tekisivät, menin suoraan telttaan ja otin voimatirsat.

Heräsin tuntemattoman ajan päästä ja nousin ylös katsomaan tilannetta. Menimme Mikan kanssa rantakalaan. Vastarannalle oli tullut joku poikapariskunta telttailemaan, mönkijällä. Harrilautaa hinasi toinen ja toinen melkein urheilullisesti uistinta viskasi. Eivät saaneet hekään mitään. Rautu oli tänään ulkona kuvioista.

Jussi nukkui.

Menin vielä Mikan kanssa rantaan katsomaan kun mikään ei kelvannut. Palattuamme leiriin kelpasi ainoastaan valkoviini sekä Stroh. Yhdessä tai erikseen. Toinen niistä nostatti hikan. Tosin omat Stroh-juomani olin juonut pois jo eilen.

Ensi vuoden kalapaikkojakin piti taas miettiä. Tuhannet jo käydyt kalapaikat kävimme läpi. Siikataivas kiilui mielessä päälimmäisenä. Manak toisena taivaana, tosin paikkana, jossa tuuli käy ja ruotsalaiset verkottavat. Veri vetää pohjoiseen. Ja juuri sinne... Mietimme ja päätimme, että sinne mennään.

Ulkoa kuului tutunomainen kitinä... Somali! Minun telttaan et tule! Aukaisin absidin ja huusin norjan kielellä kovaa 'Perkele'. Ruotsiksi tiedän kuinka huudetaan 'Perkele', norjan kielellä asia on hankalampaa. Olettaisin kuitenkin, että se kuulostaa liki samalta. Ilmeisesti sopuli ymmärsi yhteispohjoismaista kieltä... Ennen sammumistani siitä tai niistä en ainakaan mitään merkkiä kuullut enkä nähnyt...

 

Päivä 12 - Tunturikihu, kotka ja Pyssyjoki

 

Satoi ja teltanliepeet lepattivat... Käänsin kylkeä.

Heräsin, jälleen tietämättä ajan kulusta mitään. Tuuli hakkasi telttaa. Mutta pilvissä oli reikiä, välillä tuli teltassa jopa kuuma. Kupla kimalsi. Oli pakko nousta...

Aamupalan jälkeen läksimme joukolla ylävirtaan, vedenjakajan toiselle puolelle.

Kihun pesää en ole koskaan löytänyt. Tunturikaikkeuden ja ellei jopa Pohjolan kaunein lintu. Sulavalinjainen ja kaunis. Piilosilmä. Kihun silmät jos ilman apuvälineitä näet niin olet silloin todella lähellä. Unohdin, että iso lintu pesii aikaisin. Tottahan kihulla oli jo liki ja ellei jopa täysin lentokykyiset poikaset... Ja siinähän niitä lensi, kaksi kappaletta, harmaita, rumia teräväsiipisiä kihumaisia olioita, ilman pitkää kihulle lajinomaista pyrstöä. Rumia olivat, kuin se ankanpoikanen emojoutsenten rinnalla. Ehkä joskus toiste löydän kihun pesän. Mutta tiukasti kihuemo hyökkäsi päin ollessani liian lähellä kömpelösti liihottavaa poikasta...

Tunturikihu

Tunturikihu

Tunturikihu

Nyt se hyökkää!

Jatkoimme matkaa alavirtaan. Ylhäältä tunturista tuli rotkoa myöten jokeen lisää vettä. Josko oja siitä kasvaisi? Mika ja Jussi totesivat joen liian matalaksi, ja kalattomaksi, ja päättivät palata järvelle. Jatkoin matkaa alavirtaan etsien lompoloita jotka olisivat tarpeeksi syviä. Mutta palkaksi sain pelkkiä 'tammukoita'.

Kotka huusi 'kijee' ja liiteli matalalla eikä noussut korkeuksiin. Se jatkoi huutelua pitkään, aivan kuin se olisi halunnut jotain. Ehkä se halusi poikasensa lähtevän pesästä liikkeelle... Seurasin kotkan liitoa joka kerta kun se piti ääntä. Kalastus jäi ajoittain hyvin toisijjaiseksi asiaksi...

Palasin järvelle, jossa pojat olivat jo valmistelleet pallisoppaa. Kun ei ole kalaa niin syödään kuivamuonaa. Nyt oli vuorossa "Trek'n eat" merkkinen tuplapussi, johon lisäsin jo tuttuun tyyliin chiliä mausteeksi. Maistuipa tuo koiranoksennus oluen kera mainiolta, kun vaan laittaa oikeat mausteet jatkoksi.

Mönkijät olivat tännekin munineet suuren joukon koivuklapeja. Keräsimme niitä kasaan ja yritimme sytyttää nuotion. Se oli yritys, joka jäisi meidän kaikkien mieleen. Kerran tai pari syttyminen oli lähellä mutta nuotioksi asti se ei koskaan päässyt. Sytytyksen aikana sadekin lakkasi...

Palasimme leiriin. Laitoimme kuivaa päälle ja kuumaa juotavaa sisään. Ja vähän lisää juotavaa. Jussi sanoi viimeisiksi sanoikseen kuuluisat 'Ilta ilman viinaa on perseestä' ja taapersi telttaansa.

Jäimme Mikan kanssa läträämään vähäisten viinojemme kanssa ja paransimme hieman taas tunturi-ilmaa....

 

Päivä 13 - Iittalan lasipyy

 

Teltta heilui...

Läksin kiertämään järveä. Mika haki kelluntarenkaan ja alkoi ronkkia rantoja. Jussin kelluntarenkaan toinen ponttooni oli revennyt saumasta. Paikkaaminen oli näissä oloissa mahdotonta. Omani oli myös maagisesti tyhjentynyt. Ei onneksi kokonaan, mutta ihmetys nousi, että mikähän tyhjennyksen oli aiheuttanut. Kellumaan sillä pystyi, mutta jätin sen tyhjenemään rannalle. Kotona pitää asiaa tutkia tarkemmin...

Onneksi kapustarinta oli palannut pesälleen. Siirryin yläkautta etsien pesää. Tuossa sen piti olla. Mutta ei se vaan osunut silmään. Sitten katsoin vasemmalle. Siinä, vajaan miehen mitan päässä, liikkumatta, siinä se oli, silmääkään räpäyttämättä, kuin Iittalan lasipyy.

Kapustarinta pesällään

Iittalan lasipyy

tunturikoivu

Kiveä vasten on turvallista painautua

Mikään ei liiku. Paitsi saamaton kalamies vastarannalla. Heitto toisensa perään on turha. Pääsin järven toiseen päähän kunnes vihdoin tärähti. Mutta sekin kala oli kiinni vain sekunnin, ehkä kolme...

Ylityspaikkaa etsiessäni taimenet pakenivat. Päätin yrittää ronkkia niitä pois. Kolme sain tarttumaan. Keittotaimenet. Mmmmm.... chiliä.

Leirille päästyäni fileoin saamani kolme taimenta ja kaksi rautua. Taimenista tuli keittoainesta ja raudut joutuisivat illalla soijakastikkeen ja wasabin kanssa kosketuksiin.

Maukkaan keiton jälkeen päätimme vielä tehdä viimeisen yrityksen. Suuntana oli Jussin ottipaikka järven eteläpäässä.

Uppoperhoon ei osunut. Jussi vaihtoi ensimmäisenä pintaperhoon vaikka tuuli oli edelleenkin aikamoinen. Vaihdoin hetken päästä itsekin vapaa ja perhoa. Lyhyen ajan päästä rautu iski ja hyppäsi ilmaan kuin taimen. Ja oli samantien irti. Jonkun aikaa jouduin taas heittämään ennenkuin iski. Mutta sekin halusi päästä näkemästä saalistajaansa. Jussi siirtyi vasemmalle Mikan ohi ja sai hetken päästä yhden raudun. Ja vielä hetken päästä yksi kävi nykäisemässä perhoani ja sitten se oli siinä. Jussi sai aikaiseksi siimasotkun, jota ei kukaan perhokalastaja pysty saamaan aikaan. Ja meillä oli taas kerran hauskaa. Mitäpä nämä kalareissut olisivatkaan ilman Jussia...

Palasimme yksissä tuumin leiriin, jossa vuorossa oli nuotio ja wasabilla maustettu soijaan kastettu rautu. Joimme lisäksi ehkä olutta, ehkä myös valkoviiniä, ehkä emme...

Geaidnujavri

Sää kuin sää, päivä kuin päivä, järven pohjoispää näytti aina tältä

Geaidnujarvi

... ja eteläpää tältä

Geaidnujärvi

Pitkä, karu tunturijärvi, Geaidnujavri... kotoisesti Keinujärvi.

 

 

Päivä 14 - Hyvästi

 

Heräsimme söimme aamupuurot ja löimme leirin pakettiin. Jussi jäi paikan päälle, Mika ja minä lähdimme päiväreppu selässä talsimaan mönkijää vastaan. Eksyimme hetkeksi uralta mutta vaistomme varassa osasimme suunnata oikeaan suuntaan. Lopulta ura löytyi jälleen.

Maakotka liiteli ohitsemme kaukaa, korkealta. Sitten tuli toinen. Ja kolmas. Siipien suhina kuului sen liihottaessa kahden kulkijan ohitse. Se oli kerrassaan mieltä hipaiseva hetki.

Jatkoimme kävelyä ja olimme useita kertoja kuulevinamme etäistä moottorin ulinaa. Mutta aina se oli todettava toiveuneksi. Ei siellä ketään ollut. Paitsi sopuleita.

Maakotka

Se on säväyttävä hetki, kun kotka lentää niin läheltä, että siipien havina kuuluu

tunturisopuli

Sopuleita oli joka paikassa

Riekkopesue sinkosi uralta suojaan kivien sekaan. Niitä leikkisästi jahdatessamme mönkijämies ilmestyi yllättäen nyppylän takaa, kun oli vielä kolmisen kilometriä käveltävää Luostejohkan autiotuvalle. Yritin lähettää Jussille viestin, että juoksee valmiiksi leiriin. Vaan eipä mennyt olemattomassa kentässä viesti minnekään...

Saavuimme autiotuvalle ja jäimme odottelemaan mönkijää ja Jussia. 12 km linnuntietä vielä olisi vielä möngittävää autiotuvalta parkkipaikalle...

Autiotuvan läpikotaisen tutkimisen jälkeen kulutin aikaa väijymällä lähiojan kymmensenttistä taimenta. Se oli noussut tähän pienen pieneen ojaan, jossa oli sen kokoon nähden valtava suvanto, hieman neliömetriä laajempi. Pääsin hitaasti ryömien aivan sen yläpuolelle, puolen metrin päähän.

Jouduin keskeyttämään väijymisen kun mönkijä saapui. Kapusimme peräkärryyn. Miestä söi katsellessa matkan varrela lompoloita: oli täysin tyyntä ja kalat tuikkivat. Jo ennen lähtöä leiristä olin sanonut, että tänään on paras kalapäivä ikinä.

Ja koko matkan ajan Ylläkselle asti saimme ihailla rasvatyyniä järviä ja jokia... ja se söi tunturihullua...

Perillä oli vuorossa tuttuun tapaan rantasauna ja humalluttavat löylyt Sohvi-koiran kanssa. Rommi nousi päähän ja seuraava aamu tulisi olemaan ankea...

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt