Kirjautuminen

Raudun perhokalastusta Finnmarkin katolla

Käyttäjän arvio:  / 19
HuonoinParas 
Share

Päivä 3 - Taimenjoella

 

Tuuli pieksi teltanliepeitä. Jussin teltalla keittovälineet kolisivat. Jussi oli kuitenkin mäellä, poissa, tarkastamassa olisiko etelän elektroniikkamiehille saatavilla telekenttää. Hetken päästä kuulin, että ei ole kenttää. Kello oli 7:45 paikallista aikaa. Oli aamupuuron aika...

Läksin tuulessa alavirtaan kahden vavan taktiikalla: pintaperho sekä pikkustriimeri. Usko tuulen tyyntymiseen oli vankkumaton. Ja niin lähti vääräuskoinen Mikakin kahden vavan taktiikalla: perho ja virveli. Olkoon hänen kalapäivänsä kalaonnea tulvillaan. Jussi luotti yhteen vapaan ja pintaperhoon.

Tuuli oli kaakosta ja välistä etelästä. Tunturiviisaus tietää kertoa, että eteläinen tuuli tyyntyy aina illaksi.

Oja oli pieni ja kivinen. Matkalla oli jopa köngäs, josta ei menisi mikään kala ylös, ainakaan sillä vedellä.

Kohteenamme oli suvanto. Sitä oli jopa mönkijämies kehunut. Ainoa ongelma kyseisessä suvannossa tuntui vaan olevan se, että syvyyslukemat eivät missään tuntuneet polvikorkeutta suuremmat olemaan. Usko suvannon kalaisuuteen karisi vähitellen mutta nopeasti. Sitten näin kuinka liki viisikymppinen taimen sinkoutui aaltoja nostaen alavirtaan.

Siirryin adrenaliinipulssin voimalla samaan suuntaan kuin tuo taimen ja virvoin perhoa leveän mutta matalan suvannon keskiuomaan. Ei siellä ketään ollut. Peloissaan meni tammukka seuraavan kosken alas. Siirryin hidasta pusikkomarssia suvannon mutkaa kohti. Siellä suvanto kapeni ja valmistautui purkamaan vetensä nopeasti jyrkkenevään kiviseen koskeen. Kosken niskan yläpuolella oli selkeä syvänne. Sen tunnisti tummasta väristä. Aloitin tyypilliseen tapaani viskomalla perhoa kaikkialle muualle paitsi siihen monttuun. Lähensin heittoja vähä vähältä lähemmäs montun reunaa. Yksi heitoista suuntautui montun yläpuolelle ja reilusti sen yli. Hinasin perhon montun yli. Tunsin terävän nykäyksen ja sitten vapani oli mutkalla. Väsytin pirteän 42-senttisen taimenen melko nopeasti. Sillä pikkustriimerillä se tuli.

Tienviitta tunturissa

Aurauskepit oli jätetty tienviitan viereen

Köngäs

Tunturipuron komea putous

Köngäs

Kaikessa karuudessaan ja pienuudessaan kaunis putous

Tunturisopuli

Tunturin pelottava jyrsijäpeto

Piekana

Päiväpetolintu seurasi kalastustamme pitkän tovin

Tunturipuro on matala

Suvanto oli matala

Tunturipuro on leveä

...leveä, ja matala...

Taimen

Taimen, 42 cm

Vietimme suhteellisen tuulettoman koskilounaan rinteen suojissa. Norjalainen Turmat hapanimeläkana maistui totutun maukkaalta. En silti maksaisi siitä 12,90€ per pussukka. Jossain rahamiehenkin raja kulkee. Olisikohan paikallisilla suhteita kimppaostoihin? Pitänee selvinpäin udella asiaa...

Pintaperhoa ei tarvinnut tänään kaloille vilauttaa. Paitsi jos Jussin esimerkkiä olisi seurannut. Kolme taimenta. Tosin eivät ne mitään suuria olleet, mutta koolla ei ollut tänään väliä. Tuuli oli juurin niin kova kuin v-käyrän nostattamiseen tarvitaan. Ja silloin tuuli niin kovaa, että virvelimiestäkin viiksetti. Ja se on paljon se.

Vaan eipä ollut hyttysiä. Yksi yritti kupata ollessamme nyppylän takana täydellisessä tuulenpuutteessa. Mutta tapoin sen surutta. Jos olisi ollut telekenttää olisin lähettänyt WWF:lle murhatunnustuksen.

Tunturipuro on kivinen

Suvannon jälkeen alkoi kivinen, leveä ja matala jokialue

Tasku

Herkullisen näköinen, ja syväkin monttu, mutta ei siellä kalaa ollut

Tunturipuron kosken niska

Ja sitten alkoi koskiosuus

Finnmarkin Suurtunturi

Luostegajsa

Tunturijoen suvanto

Koskiosuuden jälkeen alkoi herkullisen näköinen suvanto-osuus

Taimen

Suvannon pienehkö mutta äkäinen asukki

Päätimme palata järven väärää puolta. Jussi teki oikean päätöksen ja nelisti suoraan teltalle.

Kiersimme Mikan kanssa siis koko järven. Ylimääräistä kiertoliikettä tuli varmaankin kuusi, seitsemän kilometriä. Niistä viimeinen ikävimpään sivuvastaiseen mihin olen törmännyt. Mutta sen siitä saa kun hankkii huonon kartturin...

Pääsimme vihdoin kädet kohmeessa leiriin. Ajattelin huonon sään aikana kaivaa voille jääkaapin. Menin hanskat ja improvisoitu lapio kädessä rantaan ja aloin repiä turpeen ja hiekan sekaista maata silpuksi. Vilkaisin rantaan piekseviä aaltoja. Jos kalamiehen silmämittaan voi uskoa niin aallot on jossain liki metrin korkeat. Kun tuulet suuttuvat. Ja tänään joku oli suututtanut ne pahasti. Järven leveys leirin kohdalla oli mitälie reilut sata metriä. Sillä matkalla nousi vaahtopäitä, tuulen puhaltaessa poikittain järveen nähden. Aallot hipoivat metriä, lapinlisän kanssa. Ja vastarannalla kökötti tuulensuojaksi värväämämme korkea tunturipättäre, jonka piti suojata meitä kaikilta pahoilta puhureilta. Sille voisi antaa lopputilin...

Poron raato luuranko

Paluumatkalla törmäsimme erääseen eksyneeseen...

Tunturikihu kivellä

Tunturikihu kivellä

Tunturissa on aaltoja

Aaltoja...

Tuulta, sumua ja aaltoja

Aallot nousivat vaahtopäiksi näin lyhyellä matkalla ja vastaranta häämötti

Telttakylä tunturissa

Usvainen, ankea telttakylä

Istuin teltassani ja tissuttelin valkoviiniä teltan huojuessa. Kala odotti ulkona perkausta. Teltta huojui liikaa. Jos vielä jatkaisin tissuttelua niin se ei lopettaisi heilumistaan. Toisaalta, eipä sen niin väliä... Hyvä teltta pelastaa tuulisen tunturipäivän. Ei läiky valkoviini vaikka kuinka tuulee. Mutta vähän silti pelotti.

Jahas, se graavitaimen... Fileoin ja graavasin sen absidissa ja laitoin tillin ja suolan lisäksi sekaan muutaman puna-viher-oranssin chilipalan. Saas nähdä mitä pojat huomenaamuna aamuteellä tuumaavat. Laitoin graavipaketin ylipäällikkö Sandelsin armeijan alle painumaan. Armeijan hävikki oli vasta yksi sotamies, joten graavilla oli paljon painoa päällä. Paino oli paketin päällä enemmänkin tunturisopuleiden ja muiden mönkijöiden takia kuin graavin valmistumisen takia. Jokaisenhan pitäisi tietää, että graavipalan päälle laitettu paino hidastaa graavautumista eikä suinkaan nopeuta. Mutta siellä ne nyt olivat, graavifileet, eivätkä pois päässeet. Ajattelin helpottaa graavin paineita kevyesti poistamalla yhden sotilaan muonavahvuudesta mutta päätinkin jatkaa valkoviinin tissuttelulinjalla. Espanjalainen Parra rypälemalliltaan Verdejo-Chardonnay tuntui paremmin sopivalta tuuliseen ilmastoon, lähinnä pyöreän makunsa ansiosta.

Tuuli repi edelleen telttaa päreiksi. Ilta oli jo läsnä, kellon ollessa 20:30. Se siitä etelätuulen tyyntymisestä. Jospa se aamuyö vielä illaksi lasketaan? Totuuden vuoksi todettakoon, että tuulen suunta vaihtui liki itätuuleksi jo keskipäivällä...

No mutta.. se kalapäivä taisi olla tässä. Kippis ja muutama kulaus!

Menin Mikan teltan absidiin parantamaan tunturi-ilmaa. Nautimme yhdet kuumat juomat ja parit kylmätkin. Sitten alkoi pehmeys vaikuttamaan. Siirryin telttaan, runkkupuolelle, ja suoraan jääkylmään makuupussiin. Samantien tyyntyi. Sekunnissa. aivan tyyntä. Päätin ottaa sauhujuomaa kaikesta huolimatta. Ja niinhän se tuuli sitten palasikin...

Ka, aivot pehmenivät...

 

Päivä 4 - Rautua voissa ja valkoviinissä

 

Heräsin teltan repeämispelossa viisi kertaa ja kerran sopulin kitinään. Jatkoin uniani yhdeksään asti teltan heiluessa.

Söin aamupuuron teltassa tuulen piestessä kaakon suunnalta telttoja. Paloittelin graavitaimenen ja pistin palaset kannelliseen astiaan. Jussi oli noussut jo pari tuntia aikaisemmin ja pumpannut kelluntarenkaan valmiiksi. Ehkä sillä pääsee tällä tai ensi viikolla kellumaan...

Etsin jääkaapillemme kannen Mikan ja Jussin kaivaessa jääkaappia tarpeeksi suureksi, jotta sinne mahtuisi voipaketit, sulatejuusto sekä ylipäällikkö Sandelsin erikoisjoukkojen muutama tunnustelija. Raahasin pitkän ja tasaisen kiven jääkaapin kanneksi ja pumppasin kelluntarenkaan myös valmiiksi. Kuivaharjoittelimme kelluntaa tuulessa varvikossa ilman räpylöitä. Sitten Jussi osasi aukaista suunsa ja ehdotti kahvitaukoa. Kahvin kera tarjoiltiin näkkäriä sekä graavitaimenta. Kaikki tykkäsivät chili-graavista, eli pitänee seuraavaankin graaviin lisätä jokunen chilipalanen.

Yritin kahvin aikana skannata radiolla kanavia esiin. Ei toivettakaan, pelkkää kohinaa sieltä kuului. Leiristä löytyi pitkä pätkä muovipäällysteistä rautalankaa, joten ei tarvittu insinööriä virittämään lisäantennia. Sain vaivatta Radio Suomen kuulumaan. Maakotkien pesintä oli kuulemma onnistunut paremmin kuin 50:een vuoteen. Tänä vuonna olinkin jo kolmesti maakotkan nähnyt. Eilen oli se kolmas. Jätin radion päälle tyhjentääkseni akun rutikuivaksi ja lähdin kalaan.

Radio Suomi soi

Lisäantennilla alkoi Radio Suomi soimaan

Mika sai nelikymppisen raudun johon vastasin jonkin ajan kuluttua 36-senttisellä nieriällä. Mika tappoi vielä pari pientä rautua, joiden kohtalo oli joutua sashimi -testiin. Menin telttaan ja erotin nahan ja selkäruodon muine ruotoineen rauduista ja paloittelin raudut annospaloiksi. Sitten sekoitin desin soijaa sekä pari perhostoukanmittaa wasabia keskenään. Kilistin ruokakelloa ja oitis oli kaksi nälkäistä ja ahnetta lisäsuuta teltan suuaukon edessä vaatimassa makuhermolle täyttymystä. Ja sitähän saatiin. Maukasta oli tunturisashimi kuin mansikka.

tunturirautu

Rautu

Kaksi rautua

Kaksi rautua lisää

Palasimme hetkeksi kalaan. Tuuli oli jo vähän laantunut. Jussi jonkun ajan päästä ehdotti kala+muusi -yhdistelmää. Ja sehän passasi kaikille. Mika sai meidän jo valmistellessa ruokaa vielä yhden pikkuraudun.

Jussin vastuualueeksi sovittiin nuotio, minulle jäi tuttuun tapaan kalanpaisto. Mika joutui muusimieheksi. Ja kuinka ollakaan juuri kun Jussi sai nuotion sytytettyä alkoi sade ja myräkkä. Vetäydyimme telttoihin kärsimään...

Sade lakkasi lopulta ja tuulikin alkoi esittää merkkejä luopumisestaan. Pääsimme paistamaan rautua ja nauttimaan sitä pottumuusin kera. Mika tosin ymmärsi komennon väärin ja teki muusista soppaa. Mutta maistui se rautu pottusopankin kanssa aivan jumalaiselta. Paistoimme jatkoksi vielä parit pienemmät fileet. Tuuli päätti kostaa kulinaristiset nautintomme nostamalla voimaa ja tuomalla sateen mukanaan. Mika ei halunnut viskata kirvestä tunturikaivoon mutta Jussin kanssa olimme jo varmoja asiasta: tämä päivä taisi olla tässä.

Nuotio tunturissa

Norjalaiset olivat jättäneet siirrettävän nuotiopaikan jälkeensä mutta kyllä siinä rautu paistui rapeaksi

Radiosta oli loppunut mehu. Ajattelin kuunnella uutiset ja urheilu-uutiset ja se tiesi täyspilvessä kammenvääntämisurakkaa. Aikaa oli 10 minuuttia. Väänsin ja pidin välillä pieniä taukoja. Sain patteri-indikaattoriin kolme pykälää minuuttia vaille uutisia. Vekotin selkeästi kertoi akun latautuvan ilman että kukaan teki mitään. Aurinko ei ollut näyttäytynyt kohta kahteen päivään joten taisi olla käyttäjän huijausta moinen informaatio. Mutta onneksi Jarkko Nieminen eteni jatkoon massaturnauksessa. HJK hakkasi walesilaisen vastustajansa 10-0 ja eteni jatkoon yhteismaalein 13-0. Ja lopuksi 40 euroa maksava V5-vihje...

23 minuuttia se kesti, sitten loppui uutisten kuuntelu.

Ja telttaa riepoteltiin taas... Julistin virallisesti tämän kalastuspäivän päättyneeksi. Sateen loppuminen hieman sapetti, sillä tynnyrivahvuinen viski olisi kaivannut laimennusainetta. Jouduin siis loikkimaan ulos sukkahoususillani... No, samallahan sitä voi tyhjentää rakkonsa.

Sinnittelin teltassa tissutellen hyvin harvaan tahtiin savuista elämänvettä, välillä aukaisten teltan ovea nähdäkseni tulevasta pienen vilauksen. Se vilaus oli aina tummanharmaa.

Mika palasi kahden pienen raudun kanssa. Nautimme strohit kaakaon ja teen kera. Otin päälle vielä tujauksen elämänvettä ja siirryin sisäteltan puolelle...

 

Päivä 5 - Leppoisaa kellumista auringossa

 

Kello oli 6:30 kun heräsin kärpäsen pörinään. Kappas, telttakaan ei heilu. Lojuin hetken liikkumatta ja teltta alkoi taas heilua. Käänsin kylkeä ja haistatin tuulelle pitkät.

Joskus seitsemän jälkeen aurinko alkoi kärventämään telttaa. Kärvennys kesti pari minuuttia mutta se riitti minulle. Jussi oli jo aamupuuronsa syönyt ja istuskeli pilkkireppunsa päällä kaivellen hampaitaan. Siispä seuraksi puuroa valmistamaan...

Tuuli oli heikentynyt mutta oli tasainen. Näytti jälleen kakkosluokan kalastuspäivältä. Aurinko onneksi näyttäytyi useamminkin, yhdeksän maissa jopa alkoi näyttää aurinkopäivältä. Lastasin kelluntarenkaaseen kaksi Sandelsin sotamiestä. Laitoin kumipuvun päälle ja odotin hyvää hetkeä lähteä kellumaan. Odotellessa maistoin hieman elämänvettä eikä se maistunut yhtään pahalta näin aikaisin. Vanhaan aikaan ravintolassa ei saanut tarjoilla väkeviä ennenkuin viisari oli timantissa. Mutta tunturissa ei ole mitään nautinta-aikasääntöjä.

Palasin kahden tärpin jälkeen syömään. Pussimuona ja pari näkkäriä graaviraudulla täytettynä kelpasi välipalaksi. Pussimuona tosin vasta kun olin laittanut muutamat hyppyselliset chiliä sekaan.

Aurinkoinen tunturi

Tunturissa on havaittu aurinko!

Tunturijärvi

Pohjoispään tunturit

Graavirautua

Kuumaa juomaa, näkkileipää ja graavirautua

Palasimme Jussin kanssa kellumaan. Sotkimme järven toiselle puolelle tuulensuojaan. Juuri ennen rantautumista oli kala kiinni. Mutta se oli ja meni. Sitten ei tapahtunut mitään. Nautimme oluet mieheen pienellä tunturinyppylällä. Jussi meni vielä kalaan. Jäin nyppylän laelle tuulensuojaan nauttimaan olueni rippeistä. Sitten Jussin edessä noin 100 metrin päässä alkoi tapahtua. Ilma pysähtyi. Ja alkoi pyöriä. Pyörre syntyi vastarannalla ja alkoi siirtyä Jussin ohitse.

Ja tuuli tyyntyi täysin. Ja muutaman sekunnin päästä tuuli hyökkäsi kimppuumme pohjoisesta. Se siitä myötätuulesta paluumatkalle...

Tunturi tärisi. Ukkonen oli tulossa. Rivakkaa räpylöintiä kotirantaan, kalavehkeet matalaksi ja telttaan kärsimään. Ukkonen katosi ja jätti tunturi-Esterin paikalle vartioon ison perseensä kanssa. Niin iso se oli, että elämänvesi oli ainoa kunnon vaihtoehto. Mutta yllättäen tunturi-Esteri nousikin pytyltään, kiskaisi hameen vyötäisille ja vei tuulen mukanaan.

Tyyneys. Tuo ihana tekosyy singata kalaan! Monesti ei nähdä tällaista kiihkoa mutta kun tiedossa on rautujärven tyyni pinta niin tätä miestä ei pitele mikään. Täydellinen rautuilta!

Järvi oli täynnä tuikkeja. Ne tuikit, joissa oli paljon vierekkäisiä tuikkeja, niitä kannatti välttää. Parvessa pinnan tuntumassa matelevat penturaudut ottivat mihin tahansa ja se hidasti laatukalastukseen keskittymistä.

Iso kala lipui ohitseni. Puolen metrin rautu se oli. Kaipa se säikähti räpylöitä? Olin osaamaton ja huolimaton. Kaksi kertaa kävi kala noukkimassa perhoni. Kummallakaan kerralla en ollut valmis.

Sade palasi. Saatana! Tuulikin yltyi muttei ollut meihin onneksi pahastunut. Se rikkoi kuitenkin vedenpinnan ja sai aikaan rautujen katoamisen.

Rautu

Kelluntarenkaalla järveä ylös ja alas

Imago Explorer

Vetouistelua vastatuuleen

Rautu

Tuli sieltä sentään yksi rautu

Kelluntarenkaat satamassa

Kelluntarenkaat satamassa

Rautu

Kirkas, rauhallinen, matala ranta

Vesipyörre

...kunnes sää jälleen muuttui ja toi trombin tullessaan

Palasimme rantaan kahville ja savuiselle juomalle. Mika halusi vielä veteen vaikka oli viileä eikä niin tyyni yö. Pintakäyntejä ei ollut ja vaikka yksi taimen oli jo järvestä saatu niin tämä oli rautujärvi eikä odotettavissa ollut enää suursyöntiä. Paitsi jos olisi ollut niin lämmin ja tyyni että ötökät olisivat halunneet nousta tai laskeutua järven pinnalle. Mutta nyt ei ollut sellainen yö.

Mika palasi leiriin häntä koipien välissä. Tuulta piisasi taas.

On se tunturi-ilmasto ihmeellinen...

Ja etsissäni tietä nukkumaahan alkoi ukkonen esittämään vastalauseitaan. Sitten välähti. Parin kilometrin päässä kaatui kivireki. Toivottavasti tulisi kohdalle ja tärisyttäisi niin, että kolina kävisi. Mutta ei, kiersi jättitärinää kaipaavan miehen, se ukkonen...

 

Päivä 6 - Kurjat kuppilat: tunturikeittiö

 

Tyyntä oli. Eikä kello ollut edes kuutta. Mutta rutina alavatsassa pakotti pikaiseen juoksuun...

Aamupuuron jälkeen oli vuorossa hitaanoloista kelluntaa tyynessä tunturijärvessä. Mitään suurempaa aktiviteettia emme nähneet. Rantauduimme pitämään taukoa. Sitten saimme kuningasajatuksen lähteä kiipeilemään. Siispä kelluntarenkaaseen mukaan eväät, kännykkä ja kävelyyn sopivat kahluuhousujen kanssa yhteensopivat tohvelit. Suuntana oli järven toisella puolella oleva tuulensuojaksi värväämämme lopputilin ansaitseva tunturipättäre.

Räpylöimme pitkän järven keskeltä yli, jätimme renkaat ja räpylät rantaan ja ryhdyimme taapertamaan rinnettä ylös. Kapustarinta oli päättänyt pesiytyä pienen sorakuoppaan, aivan mönkijäuran viereen. Vihdoinkin löysin sen pesän, ja aivan vahingossa. Niin monet kerrat olin Koffin rekka-auton piipitystä kuunnellut ja pesää etsinyt, enkä koskaan edes vahingossa ollut osunut pesän kohdalle. Mutta nyt se oli siinä. Painoin paikan mieleen ja jatkoin könyämistä mäkeä ylös muiden perässä. Jouduimme kävelemään yllättävän korkealle ennenkuin pääsimme soittamaan etelään velvoitepuhelut. Matkalla oli pieni puro, joka kuhisi pieniä rautuja.

Kapustarinnan pesä, kolme munaa

Kapustarinnan pesä

Tunturileiri vastarannalla

Kapustarinnan pesältä leiriin

Tunturikasvillisuutta

Tunturikasvis

Luostejohka

Järven eteläpään laakso

Sandels huipulla

Evästaukopaikka huipulla

Tuikki

Tuikki

Sorsapesue

Tunturilammen sorsat

Punainen teltta

Punainen teltta toimii näkyvänä kiintopisteenä

Kalastimme paluumatkan lyhyesti koska tuuli yltyi taas voimakkaaksi. Leirissä oli vuorossa ruokailu. Päivän menu: Meri-Lapin karitsakeitto. Litra vettä kuulemma piti sotkea sekaan. Poistin perunoita kuivasotkusta ja laitoin loput lojumaan kuuden desilitran vesisammioon. Pitkän liotusajan jälkeen laitoin tulet kattilan perseen alle ja kiehutin soosia kymmenisen minuuttia yli ohjeessa mainitun keittoajan. Onneksi muistin lisätä suolaa sekä muutamat siivut chiliä. Jo vain oli maukasta tundramuonaa näkkärin kera.

Mika ja Jussi menivät ruokailun jälkeen välittömästi rantakalaan. Mika koukutti 41-senttisen raudun suolakalaksi. Liityin seuraan vasta joskus tunnin päästä ja jatkoin matkaa tyynnyteltyäni alavatsan rutinan jo toistamiseen saman päivänä. Onneksi rintalaukussani oli paperinkorviketta näitä pikaisia kalastuksenhäirintätoimenpiteitä varten. Jos kyseessä olisi ollut korkealaatuinen tyyni aurinkoinen sää hyttysineen ja tuikkivine rautuineen olisin kironnut tuhannesti turhuuksiin kuluvan ajan. Nyt en suuremmin välittänyt, pikemminkin toivotin tilanteen mahdollisuutena tuuletella pelivälineitä. Sääskiä ku ei ollut ja vaikka olisikin ollut, niin niiden olinpaikka olisi vaihtunut sekunnissa tuulen tarttuessa mokomiin inisijöihin.

Peiteltyäni sinapit sivistyneesti irtokivillä siirryin järven pohjoispäähän puron yli. Heittelin perhoa rauhalliseen tahtiin. Siinä tuulessa ei voinut paljoakaan muuta. Loikin rantakivillä muutaman metrin siirtymiä ja viritin perhoa pyytöön tumman ja vaalean veden rajalle. Heittäminen oli vaikeaa mutta ajoittain sain perhon lentämään jopa rajalle asti. Tuuli piti onneksi pieniä taukoja mutta heittäjän piti olla nopea jos halusi välttää tuulen tarttumisen siimaan.

Pitkän mutta rauhallisen viskomisen päätteeksi onnistuin tartuttamaan 46-senttisen raudun. Päätteeksi siinä mielessä, että olin hetkistä aiemmin jo päättänyt, että kohta saisi riittää. Tuo hieno liki puolimetrinen rautu ratkaisi koko asian.

Rautu

Rautu 41 cm

Rautu

Rautu 46 cm

Rautu

Sama rautu 46 cm hieman paremmassa valossa. Kaunis se on...

Palasin leiriin poikien luo leirirantaan, jossa perhovavat heiluivat ja naamat olivat hieman norsunvehkeellä. Sain pari pientä rautua ja hetken päästä 37-senttisen, joka ennen viimeistä hengenvetoaan vaati päästä sahsimi-illalliselle. Värinsä puolesta se olisi päässyt minne tahansa olisi halunnut. Kaunein kala, se rautu on.

Väsyin tuuleen ja palasin teltalle fileoimaan kalat. Pienempi joutui soija-wasabi-seoksen dippipaloiksi ja toinen paistettaisiin huomenna tulella.

rautu

Tunturikeittiössä syntyy sashimirautua

Ohjelmassa oli radio, YLEn hitaat selkouutiset ja muutamat näkäräiset. Ja teltassa vielä vahvistavat.

 

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt