Kirjautuminen

Brokeback Mountain - tunturitangon jatkokurssi

Käyttäjän arvio:  / 2
HuonoinParas 
Share

Päivä 5, 5.7.2011

Herätys ja aamupuuro. Olo oli karmea. Kotihiiremme oli innostunut asemastaan ja päättänyt järsiä puulusikkaani puumerkkinsä. Mokoma vilistäjä...

Kävimme kutistamassa sukukalleudet tunturikoskessa. Olo parani kummasti. Paitsi että väsymys oli kauhea. Aurinko porotti. Mikey otti makuualustansa ja makuupussin ja meni ulos nukkumaan. Uhmasin auringon porotusta ja menin telttaan. Uni tuli samantien...

makuupussi

Unta palloon taivasalla

Heräsimme uudelleen jonkin ajan päästä. Minkäänlaista hajua ei ollut ajankulusta. Nälkä kuitenkin oli, joten ryhdyin lihasopan valmistukseen. Lihaliemikuutio, merisuolaa valmiiksi keittoastiaan. Toiseen astiaan turpoamaan kaikenlaista kuivaa: kuivattuja Pirkka keittojuureksia, kuivattua Pirkka peruna-sipulisekoitusta, kuivattua Pirkka jauhelihaa, kuivattua Pirkka sipulia, kuivattua Pirkka purjoa, kuivattua Pirkka porkkanaa sekä kuivattuja Pirkka suppilovahveroita. Tuhdisti kutakin ainesta. Jätin ainekset imemään itseensä kaiken kattilassa olevan Pirkka keittoveden.

Kiiruhdimme alavirtaan vavat notkuen. Kalastelimme tuulessa kevyesti odotellen tyynemmän sään saapumista. Tunturin sääjumala jopa lupaili siikalahdelle tuikkikarnevaaleja tyynnyttämällä hieman tuulta. Mutta se jäi vain lupaukseksi.

Jatkoimme heittelemistä ja onnistuimme molemmat karkuuttamaan siian. Tuikkeja ei näkynyt joten heittelimme sokkona ja toivoimme sydämentykytyksiä. Onnistuimme toistamiseen molemmat karkuuttamaan siian mieheen lyhyen väsytyksen jälkeen. Siika 4, tunturikalastajat 0.

Kuppikuuman ja näkkäreiden jälkeen painuimme telttaan ratkaisemaan hyvän ja pahan paremmuuden. Hyvä oli ylivoimainen. Enää oli jäljellä unimaa ja uniin kirmaavat istarikirjolohet...

Öinen tunturikoski

Öinen tunturikoski

Päivä 6, 6.7.2011

Heräsimme välillä kuumuuteen mutta jatkoimme silti unia.

Laskemattoman ajan päästä edessä oli aamupuuro ja perään sumppia. Olimme jo eilisen rämpimisen päätteeksi sopineet, että tänään pidetään lähikalastuspäivä. Mikey meni aivan kosken alle. Jäin siitä noin 15 metriä alemmaksi ja kahlasin veteen hakemaan viilennyshoitoa. Värjäytin munani sinisiksi ja sain siitä palkaksi 44-senttisen harjuksen, joka haaviin pullahtaessaan sanoi tahtovansa graavikalaksi. Haavi väitti kalan painoksi suunnilleen 700 grammaa. Pitkän yrittämisen jälkeen Mikey onnistui koukuttamaan H46 paistikalaksi.

harri harjus

Graavia vailla oleva harjus

Kalat tuikkivat koko ajan ja olivat ärsyttävän valikoivia. Oli vähemmän riemastuttavaa katsoa ison harjuksen uivan perhoa kohti, vilkaisevan sitä ja jatkavan tylysti matkaa.

Pidin pienen tauon ja suolistin leirissä molemmat kalat. Mikey tuli ja fileoi ne samalla kun keitin teetä. Teen nauttimisen jälkeen menimme jälleen pettymään ärsyttävien harjusten kanssa.

Lumikko tuli metrin päähän kuikkimaan. Mustat silmät kiiluivat sen tarkkaillessa vapaa pitävää ja hyttysten peittämää kalamiestä. Tuikkimisten lomassa söimme puoliksi Blå Bandin kuivamuonapussin. Kovasti oli porkkanaa seassa.

Jatkoimme kalastusta erittäin laihoin tuloksin. Kalat tuikkivat koko ajan eivätkä edes noteeranneet perhojamme.

Keräsin suuren määrän ajopuita, joita tulva oli roiskinut rantapajuihin ja sytytin nuotion. Päätimme syödä sen paistikalaksi halunneen harrin nälkäämme. Mikey päätti yllättää insinööritaidoillaan väkästämällä puusta halsterin, jonka päällä kaksi harrifilettä olisi tarkoitus paistaa. Yllätys onnistui liki täydellisesti harjuksen kärventyessä hiilten päällä kypsäksi eikä kumpikaan pudonnut nuotioon - ei harjus eikä halsteri. Paiston lomassa pelasimme tietenkin pari kierrosta tunturikasinoa.

Puinen halsteri

Puuinsinööri Mikey ja puinen halsteri

puinen halstari

Tillin tallin tulkku, hyvin paistuu harjus

Sammutettuamme nuotion suunnistimme kohti alavirran koskia. Matkan varrella saalistimme sopulin yhteispelillä sen jäätyä ensin jalkani alle ja Mikeyn laitettua haavinsa sopulin kuonon eteen suoraan sen pakoreitille. Hetken tutkiskelun jälkeen sopuli sai vapautensa ja pelotimme palleron vielä julmalla karjaisulla kiitolaukkaan.

Kalastimme kosken läpi. Laitoin hammasta purren siiman päähän pienen streamerin. Parin alamittaisen tirrin jälkeen pikkustriimeriäni tukisti nelikymppinen harri. Furled-peruke oli mennyt solmuun, joten haavin harjuksen suht nopeasti haaviin ja jätin sen siihen elpymään siksi aikaa kun yritin aukoa perukkeen tuulisolmua. Tuskaisen räpistelyn jälkeen sain vihdoin solmun auki. Harjus oli sillä aikaa elpynyt ja poistunut paikalta...

Ronkin vielä kosken loppuun asti saaliina elämäni pienin perholla saatu harjus. Pituutta sillä oli 8 senttiä. Ahneita ne ovat jo noin pieninä...

Seuraavalla koskella ajattelin ronkkia vain loppuliu'ut. Vedin siimaa esiin ja roiskasin mitään ajattelematta perhon veteen parin hassun metrin päähän. Samantien oli harjus kiinni. Väsyttelin sitä jonkin aikaa näkemättä koko kalaa ja juuri kun olin vetämässä haavia esiin se päätti palata koskeen.

Mikeyn jäädessä ronkkimaan ylemmän kosken loppuliukua vetäydyin telttaan pettyneenä kalantuloon mutta muuten hyvin tyytyväisenä kalassa vietettyyn aikaan.

Päivä 7, 7.7.2011

Nousin yhdeksältä auringon kärventäessä telttaa saunaksi. Herätyksen meille varsinaisesti tarjoili hätääntynyt viklo tanssien pariinkin otteeseen teltan katolla. Liekö kettu tai haukka lähistöllä...

Nousin ylös Mikeyn jäädessä telttaan. Saamattomuuden puuskassa kävelin rantaa pitkin ylävirtaan huomatakseni ettei siellä ollut muita kuin ystävämme myyrä. Palasin leiriin ja laitoin puurovedet kiehumaan. Puurot syötyäni palasin telttaan. Taivas oli liki täyspilvessä joten pieni lisälöhöily ei tekisi pahaa...

Pakkasimme reppuihin pussilliset kuivamuonaa, palan voita minigrip-pussiin sekä keitto- ja ruokailuvälineet. Lisäksi vielä foliota kalan paistamista varten.

Kahlasimme yli leirin yläpuolisesta matalasta koskesta ja aloitimme suokävelyn. Päästyämme koskelle Mikey jäi sen niskalle. Koski oli niin matalanluonteinen, että siirryin suosiolla sen loppuliu'ulle. Mikey hihkui hetken päästä vapa vääränä. Kohta kuului mittahuuto: viiskytkolme! Ei huono aloitus tälle tesettikeikalle...

harjus 53 cm cr

Harjus elpyy jälleen

Ajattelin näyttää, että kyllä minäkin osaan. Loppuliu'usta sain ensin 32-senttisen tirriäisen, joka veti kuin hevonen. Sitten iski iso kiinni. Pari julmaa jumputusta ja perho suussaan karkasi se.

Tajusin, että se 32-senttinen oli hevostellut siiman ruvelle kiviin. Vaihdoin perukkeen kärjen, samalla siirryin paksuudesta 0.16 paksuuteen 0.18. Jatkoin saman loppuliu'un ronkkimista vielä jonkin aikaa saaden vielä toisen 32-senttisen, edellisen kopion sekä pari miniharria. Sen suurempaa tämä koski ei minulle tänään tarjonnut.

Läksimme kävelemään seuraavalle koskelle, joka on mielestäni alueen kaunein koski. Sen parhaat kalastuskohdat ovat päävirta sekä rantaa nuoleva sivuvirta. Näistä Mikey valitsi päävirran kohteekseen, ja lähti samantien koivikon kautta sinne rymyämään.

Minulle jäi sivu-uoma. Kahlasin altapäin kohti virran uomaa ja heitin samalla perhoa tarjolle. Aivan perhon vieressä hyppäsi iso harjus kokonaan ilmaan. Ryhdyin tarjoilemaan sille syötävää. Ehdin heitellä jonkin aikaa kunnes iso pää ilmestyi veden pintaan ja hotkaisi perhon suuhunsa. Ja parin sekunnin päästä se iso pää karkasi perhoni suussaan...

Kalastimme vielä jonkun aikaa kunnes päätimme käydä katsomassa olisiko sivu-uomassa siikoja. Saavuttuamme paikalle siellä oli hiljaista. Jäimme seisomaan paikoillemme ja yhtäkkiä vedenpinnassa, viiden metrin päässä edessäni, näkyi suuri selkäevä. Se hävisi veden alle niin tutun ärsyttävän hitaasti... Yritimme tarjota sille purtavaa ja vielä kahdesti se kävi edessäni jotain pinnasta näykkimässä. Sitten siitä ei kuulunut eikä näkynyt mitään. Väsyimme pitkähkön seisomisen jälkeen odottamaan ja päätimme mennä viereiselle pikkuharjulle nauttimaan herkullista kuivamuonaa ja pelaamaan parit erät korttia. Laisto ei tänään luonnistunut...

Tauon jälkeen päätimme nousta sivu-uomaa ylöspäin, menemättä Jussi-metsän kautta. Kiersimme risukoita pitkin pääuoman koskille. Päätimme ottaa näiltä koskilta kaksi 35-45-senttistä kalaa, toisen graaviksi, toisen paistokalaksi. Mikey otti niska-alueet haltuun, minä läksin loppuliu'ulle. Hakkasin tyhjää. Tuuli nousi kovaksi joten jouduin jälleen hammasta purren siirtymään pikkustreamerin käyttöön. Mutta ei silläkään mitään tullut. Jos ei lasketa muutamaa nippanappa kolmekymppistä harria.

Mikey piiskoi niskaa myös aivan turhaan, saaden pelkkiä pieniä. Laskeuduttuan alemmaksi hän osui montun kohdalle, jossa perheen väki oli paikalla: 45- ja 35-senttiset harjukset pääsivät pelastamaan epäonnisten kalamiesten päiväreissun. Siirryimmekin nuotion viritykseen samantien.

Voi oli sulanut nestemäiseksi mutta folion sisällä se ei haitannut. Harjuksen fileviipaleet folioon, päälle suolaa ja chiliä ja koko paketti tulikuumalle risuhiillokselle. Joku on joskus sanonut, että näillä seuduilla ei kannata leiriytyä polttopuun vähyyden vuoksi. Sanonpahan vaan, että nuotion syttyminen on viitseliäisyydestä kiinni. Ja hetken päästä söimme maukasta chiliharjusta. Päälle joimme teet ja pelasimme parit kierrokset korttia. Vieläkään ei mennyt hyvin...

Seuraavista alavirran koskista löytyi paljon pientä kalaa. Kolme isompaakin tarttui mutta jokainen niistä pääsi irti väsytyksen aikana. Ei ollut meikäläisen päivä tämä...

Kyllästyin veden piiskaamiseen tuulen jatkaessa samalla voimakkuudella. Lähdin laskeutumaan alaspäin ja kävelin rantaa pitkin sen suuremmin kiirettä pitämättä. Yhtäkkiä puusta räpiköi alas pikkulintu. Poikanen, se ei osannut lentää ollenkaan. Se laskeutui mätkähtäen varvikkoon. Ympärillä emot pitivät 'dyi-dyi' meteliä hätääntyneinä. Samassa huomasin mistä poikanen oli lennähtänyt. Koivun haarassa silmieni korkeudella oli pieni pesä. Sen laidalla nökötti huojuen pieni poikanen. Siihen se oli jäänyt toisen poikasen säikähdettyä ohi kulkenutta satunnaista kalamiestä.

Linnunpesä

Viimeinen yksinäinen linnunpoikanen pesässään

linnunpesä

Poikanen pesässään

Samassa huomasin alavirrassa tuikin. Kas kas, siellähän taitaa olla kala syönnillä. Siirryin koivun takaa katsomaan että minkähänlainen kala siellä nyt oli. Tuikkaaja piti sellaista liikettä, että se ei taatusti ollut kala. Samassa tajusin sen olevan saman pesän poikanen, ilmeisesti juuri se, joka oli pesästä äsken alas räpiköinyt. Nyt se räpiköi henkensä edestä koettaen pysyä pinnalla. Näytti siltä, että se tuskin selviäisi elossa rantaan, matkaa oli sille liian pitkä matka, viitisen metriä. Pikkulinnut harvoin tuossa iässä osaavat kunnolla uida, paitsi jos niille on kehittynyt jo kyky lentää edes vähän matkaa. Pesään jäänyt poikanen ei ollut lähelläkään lentokykyä. Ajattelin varmistaa, että poikanen pääsee kuivalle maalle. Syöksyin rannalle ja aloin kahlata. Ranta oli kuitenkin syvä ja mutainen enkä päässyt heti poikasen luo. Juuri ennenkuin pääsin ottamaan sen käteeni se laski väsyneenä päänsä veteen ja jäi liikkumatta kellumaan...

kuollut linnunpoikanen

Liian myöhään, mitään ei ollut tehtävissä...

Hyttysten saattelemina palasimme leiriin. Tunturien päällä jyrähti. Leiriin päästyämme söimme graaviharjusta näkkärin kera. Muutama vesipisara ajoi meidät jatkamaan ruokailua telttaan. Jatkoimme telttailua lyhyen ulkoilmavierailun jälkeen ja pelasimme korttia Stroh-kaakaon vauhdittamina.

Päivä 8, 8.7.2011

Aamupuuron jälkeen vaihdoin kalsarit. Nälkää piti vielä siirtää graaviharjuksen ja teen avulla. Hyvin onnistui.

Siirryimme siikaa väijymään alavirran suuntaan. Kalat siellä jopa tuikkivat mutta eivät välittäneet tekohönninkäisistämme vaan siirtyivät kauemmaksi tuikkimaan. Tai siltä se ainakin tuntui.

Sitten iso harjus tuli kohti. Pohjaa se kyyläsi, valtava kala. Aivan vierestä se valui ohitseni. Se oli aivan liian lähellä, en pystynyt heitttämään sille, heittoliike taatusti karkuuttaisi sen Markkinaan asti. Seisoin samoilla jalasijoilla pitkään välttäen kalan säikäyttämistä. Se hävisi jonnekin ja pääsin vaihtamaan jalansijoja. Jalkani olivat jo puutuneet. Päätin lepuuttaa koipiani ja siirtyä maalle ja samalla kahlata hieman alemmaksi.

Kahlasin ja samalla suoraan edessäni näkyi suuri tuikki! Mittasin siimaa ollessani vasta matkalla veteen. Perho mätkähti suoraan siian näköpiiriin. Hetken väsytyksen jälkeen haavissa köllötti 43-senttinen siika. Jonkin ajan kuluttua Mikey sai haavittua 41-senttisen siian.

Pidimme pienen tauon jonka jälkeen palasin kahluupaikalle Mikeyn säätäessä vielä rannalla. Ohitseni mateli pohjaa myöten valtava siika. Käteni vapisivat enkä uskaltanut heittää peläten sen kaikkoavan kaukaisuuteen. Sen mentyä ohitseni heitin perhon varovasti sen kulkureitille. Kiinni! Oliko se se iso? Ainakin se tuntui siltä! Tunne oli mieletön ja siika varmasti tunsi kuinka vapisin pitäessäni vapaa ylhäällä ja kelaten varovasti. Jonkin ajan päästä jumputukset loppuivat ja 57-senttinen painava siika valui haaviin.

siikahan se siellä, kahen kilon siika

Mahtisiika

Ukkonen varoitteli tulostaan. Palasimme leiriin juuri ennen ukkosen ja sateen paikallesaapumista. Mikey meni telttaan, minä jäin käkkimään sateeseen koe-eläimeksi: akubra-lätsä, pack-lite gore-tex takki ja kahluuhousut pääsivät kenttätestiin. Uhmasin sadetta, joka oli todella rankka. Vettä tuli kuin tunturi-Esterin perseestä. Ja kaikkia vitutti. Ei se vesi vaan se, että Mikey kuorsasi ukkosen ja rankkasateen keskellä. Ja minä tein töitä: vesi uhkasi telttaa. Kaivoin koivunoksalla ojia teltan ympärille, jotta vesi valuisi pois teltan kohdalta. Tehtävä oli toivoton... Tunturi-Esterin takapuoli on tuplat suurempi kuin etelän serkkulikan persvärkki. Mutta Akubra-pack-lite-kahluuhousu -combo kesti. Hiukan harmitti se, että ukkonen hieman kiersi meitä. Olisi ollut mukavaa kuunnella ja täristä pelosta ja jännityksestä. Vavat olimme toki jo laittaneet vaaka-asentoon maata vasten.

Sateen jälkeen oli vuorossa nuotio ja paistettu siika pottumuusiin upotettuna. Maakotkakin oli kateellinen sen liitäessä lokin takaa-ajamana kohti ohitsemme jo ajat sitten menneitä ukkospilviä.

Pelasimme muutamat kierrokset korttia ja läksimme plägässä kohti siika-allasta. Siellä oli hiljaista. Jokunen kala tuikki mutta isot siiat olivat jossain. Ja sitten tuuli pilasi plägän. Vastarannalla oli tyyntä ja siellä oli siikoja, joten suunnistimme sinne.

Ötökkää oli vastarannalla enemmän kuin koskaan. Ukkonenko ne oli herättänyt?

Siika-altaassa oli hiljaista. Jokunen harrilta vaikuttava kala siellä roiski mutta siikoja ei juuri heittoetäisyydellä näkynyt. Lompsin hiljaa alaspäin. Liian nopea vauhti kiihotti hyttysiä. Todennäköisesti vain kolme hyttystä jäi saapumatta paikalle kun en hikoillut niiden mielestä tarpeeksi.

Tallustin edellispäiväiseen asemaan jossa siika oli aikaisemmin hakannut tunturikalastajat. Keskellä tuikki ja vastarannalla myös. Oma ranta edessäni oli kuollut. Heitin silti perhon veteen. Tiesin, että siikoja pyöri alueella eikä perhoon ota mikään kala jos perho on kuivilla.

Sitten se iski. Minuutin väsytys oli nopeasti ohi ja siika oli mennyt. Siimat oli pajukossa ja väsytys yksikätisen osaamatonta. Mikey meni ohitseni alemmas valittaen ötököiden määrää. Hetken päästä siika koetti taas maistella perhoani mutta hylkäsi sen viime hetkellä.

Mikey halusi pois ötökkämaasta. Naamaan ei voinut laittaa sääskimyrkkyä kun se kirveli liikaa eikä kalastuksesta tullut mitään. Seurasin perässä jonkin ajan päästä ja pesun jälkeen siirryimme telttaan juomaan viimeiset jäykät viinakset. Kortti luisti kerrankin. Voittajan on helppo kuorsata. Siika 1, tunturikalastajat 3.

Päivä 9, 9.7.2011

Hikihän tässä tulee! Kello oli vasta 7:30 ja ylös piti nousta. Ehkä ajatuksissa painoi viimeisen kalapäivän lyhyys - saunan lämmitys alkaisi joskus iltapäivällä ja siitä lähtien olisi pelkkää saunomista, tavaroiden setvimistä sekä vaatteiden pesua ja kuivatusta.

Keitin aamupuuron yksinäni ja kokeilin ennen sotisovan päällelaittoa paikalliskalojen syöntihaluja. Leirin yläpuolisessa välisuvannossa oli puuronsyönnin aikana tuikkinut joku hieman isompi kala, tai ainakin tuikkirengas oli suuri. Saaliina viiden minuutin kalastuksesta harjus 33 cm ja pari parikymppistä, jotka onneksi sain irrottautumaan itse 'remote C&R' menetelmällä.

Kiireettä viritin uudet perukkeet perhosiimaan ja koteloiduin pupanahkaan. Itikat olivat Mikeyn kanssa teltassa, tuuli vei niiltä ulkona lentohalut. Tuuli rikkoi vedenpinnan eikä kalojen tuikkeja näkynyt. Join mukillisen vettä ja kahlasin joen toiselle puolelle istumaan aamuaurinkoon.

Myyrä ui joen yli. Oli aikaa miettiä asioita. Kuten esimerkiksi, että onkohan sopuli tunturikaikkeuden tyhmin eläin? Tätä olimme jo toki monesti pohtineet ja melkoisen kiistattomaksi mestariksi tuon älyn jättiläisen julistaneet. Ainoastaan poro pystyy sopulille tässä kisassa jonkinlaista vastusta antamaan. Palatessani hillaa täynnä olevan palsasuon kautta kohti leiriä törmäsin taas kahteen vikisijään, joiden molempien ohi olisin kävellyt helposti, jos ne vaan olisivat älynnee pitää kuononsa ummessa. Miten ihmeessä ne ovat säilyneet kuolemasta sukupuuttoon, sitä pitää vain ihmetellä. Kaipa se lukumäärä korvaa laadun?

hillasuo

Punertava hillasuo

Tunturisopuli

Tunturin tyhmin eläin

(video 1, video 2)

Mikey tuli vastaan rantapolulla ollessani jo melkein leirissä. Viimeiset kalastelut oli tunturisällillä mielessä. Näytin tunturisällille hieman mallia siitä kuinka kalastetaan tuikkiva vanhan alamitan juuri ja juuri täyttävä harri. Sen jälkeen erosimme ja siirryin valmistelemaan kalakeittoa. Pesin myös huomista vaellusta varten varakalsarit ja varasukat. Jatkoin joutenoloa kävelemällä ympäriinsä. Sinirinnan poikanen oli vikkelä muttei tarpeeksi. Laskin sen vapaaksi ja poikkesin teltalla. Palasin samaa reittiä ja poikanen oli vieläkin samalla paikalla. Ei tuollakaan strategialla pitkälle pötkitä tunturin selviytymispelissä....

Mikey oli käyny tammukkaojalla. Oli vaan saanut 'tammukoita', ei yhtään taimenta. Suurin 'tammukka' oli 33-senttinen.

Tammukkaoja

"Tammukka"-oja

sinirinnan poikanen

Sinirinnan poikanen

Keitin siikakeiton, joka kelpasi hyvin kaikille läsnäolijoille. Kopterimies kävi kääntymässä, todeten, että telttapaikka oli varattu ja vei uudet tulokkaat takaisin ylävirtaan. Oishan tänne mahtunu, sauna ois maksanu oluen. Tai kaksi. Mieheen.

Sitten vuorossa oli se viikon kohokohta: sauna. Läksin tekemään polttopuita ja keräämään kiviä kiuasta varten. Hiki tuli siinäkin hommassa. Mikey tuli rakentamaan kiukaan ja minä pistin saunateltan pystyyn. Sitten poltimme pienessä palotilassa tunturikoivua ja pelasimme korttia. Ja taas meni sekin päin Tunturi-Esterin vedentuloaukkoa. Vedestä puheenollen, meistä länteen oli menossa ukkosrintama. Kiuasta kypsyttäessämme vilkuilimme huolestuneina vieressä matavia valtavia pylväspilviä ja toivoimme, että saisimme saunoa rauhassa. Ja menihän se päärintama onneksi ohi.

saunan kiuas

Saunan kiukaan kivet kypsyvät pikkuhiljaa

Saderintama iski kuitenkin kohdalle juuri kun saimme kiukaan kivet kypsiksi. Telttasauna oli onneksi valmiina sillä vettä paistoi jo. Saimme teltan vedettyä kiukaan päälle nopeasti ja lukittua paikalleen joka nurkasta yllättävän notkealla yhteistyöllä. Ukkosrintama seuraisi perässä, joten saunateltan kiinnitys maaperään oli nyt prioriteettilistan kärjessä. Kiviä narujen ja liepeiden päälle, eiköhän se siinä pysyisi...

Saimme tiristettyä kolmet löylyt kiukaastamme. Välillä piipahdimme tuikkivan harjuksen kiusaksi uimassa. Selkää halusin uida, tietäen paikalliset pitkäpäät, mutta kaverin ollessa rohkeampi päätin olla erottumatta seurasta. Toki katkaravun koolla oli väliä, yksin en olisi uskaltanut...

Saunoimme kiukaan loppuun - eli hyttysten ryhtyessä siirtymään saunan seinän läpi alastomien saunojien läheisyyteen - siirryimme pimpit vilkkuen pikajuoksua telttaan. Nopein pakenija pääsi kuivaamaan ja pukeutumaan teltan absidiin hitaamman huiskiessa sukukalleuksiaan hyttysenkarkoitustarkoituksessa ulkosalla. Pääsin lopulta telttaan, jossa jatkui ukkosilman peli-ilta. Ja se jatkui...

Päivä 10, 10.7.2011

Niin, se ukkosilma jatkui. Paskat tuli housuun jyräyksen ollessa kohdalla joskus aamuyöllä. Kellonaika ei kiinnostanut, ainoa mikä kiinnosti oli se, että oliko puhtaita kalsareita valniina reissua varten. Se oli tunturihistoriani pisin ukonilma.

Tuplapuuro oli säästetty tätä aamua varten, sillä nyt oli tosi kyseessä. Leiri kasaan ja rinkat selkään. Pidimme tutulla purolla ruokatauon. Saavuimme sovitulle taukopaikalle, jossa päätimme pestä jalat ja vaihtaa sukat. Suunnitelman mukaan viimeistään tällä kohdalla pystytettäisiin leiri. 20 kilometriä oli takana, 15 edessä. Ilmeisesti kilometrejä miettiessään Mikey sai älynväläyksen: jospa soitettaisiin Ylläksen Pehtoorille ja porhallettaisiin yöksi sinne. No, eipä tarvinnut kauaa houkutella. "Selvä, mää oon mukana!"

Soitin Ylläksen pehtoorille ja asia oli sillä selvä. Ärsyttävän järjestelykykyinen äijä, sillä minulla ei olisi ollut mitään sitä vastaan että olisimme leiriytyneet tähän paikkaan. Mikäs siinä sitten, kengät jalkaan, rinkka selkään ja viimeiset kilometrit taapertamaan.

Lyhyin juomatauoin tallustimme autoa kohti, viimeiset kilometrit aivan hiljaa, sanattomina. Mikey oli jossain vaiheessa tarpomisen alkuvaiheessa luvannut juosta rinkka selässä viimeiset sadat metrit autolle. Kovin oli hidas miehen juoksutahti paikan tullen. Ei töppönen noussut enää niinkuin silloin aamulla... Autolle lopulta päästyämme totesimme yhteen ääneen, että jalat olivat nyt muusina. Tärinä. Vapina. Polvitaipeet jumissa. Mutta olo oli jumalainen. Lähdimme samantien ajamaan mutta pysähdyimme hetken päästä levikkeelle oluelle. Olo oli edelleenkin jotain sanoinkuvaamattoman hienoa. Endorfiinihumala. Runner's high. Miehekkäästi sanottuna, ihana tunne!

Ajoimme myyriä täynnä olevaa tietä Ylläkselle kettuja väistellen. Perillä vastassa oli rantasauna, joka, jos se vain olisi voinut puhua, olisi kieltäytynyt vastaanottamasta näin likaisia miehiä. Kylmää oluttakin oli tarjolla ja se vei väsymyksen avustuksella kaiken tiedon mennessään.

Aamulla poikkesimme Ylläksen Pehtoorin kahvipöydässä paljastamassa huonoimmat kalastusvinkkimme kunnon sumppia vastaan. Parhaimmat pidimme tietysti salassa ensi kertaa varten.

Ajoimme reissun päättävälle lakeuden mökkisaunalle syömään viimeisen kerran makkaraa ja nauttimaan olutta...

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt