Kirjautuminen

Kuoleman joki

Käyttäjän arvio:  / 2
HuonoinParas 
Share

 

Päivä 6
26.7.2010

Herätyskello toimi! Se oli lämmittänyt teltan pätsiksi.

Mikeyn kahluuhousujen sukkaosassa oli ylimääräistä täytettä. Mistä lie Calvin Kleinin kalsarit sinnekin tiensä löytäneet?

Pilvetön ilma muistutti yöllä päätetystä saunapäivästä. Mikey jo oli virittänyt kiukaan mallia rantakivistä. Leirialueemme oli täynnä viiden miehen korkuista riukukoivua joten ei ollut vaikeaa läytää telttaan neljää riukua. Mönkijämieheltä lainaamamme lainapeite oli kuitenkin hieman liian pieni. Onneksi naapuri oli jättänyt mädäntymään peitettä kallion juureen. Hiemanhan se haiskahti lahonneelta mutta sen suurempaa haittaa siitä ei ollut. Saimme yhdistettyä sen ja lainapeitteen riukujen päälle ja kotamainen rakennelmamme oli valmis. Päätin etten anna lämmölle mitään mahdollisuutta joten sitaisin vielä kodan kattoon riukujen päälle jätesäkeistä hupun. Jo vain alkoi saunarakennuksemme näyttämään kylpykuntoiselta.

Kiuas

Kiuas

Jatkuvalämmitteinen kiuas

Se on siis jatkuvalämmitteinen kiuas

Jakovuorossa oleva sekoitti kortit ja teki jaon, toinen kävi sillaikaa lyömässä risua kiukaaseen. Ja erän hävinnyt kävi katkomassa ja hakemaas lisää polttopuita. Jotenkin minusta tuntui, että olin jatkuvasti puita hakemassa...

Useamman kasinoerän jälkeen koitti vihdoin se hieno hetki. Tyhjensimme kiukaan palavasta puusta polttamalla ne loppuun, oranssivärisiksi hiiliksi. Sitten sammutimme vedellä hiilet varoen roiskimatta vettä kuumille saunan kiville. Mitäs sitä hyviä kiviä ja niiden lämpöä hukkaamaan. Hiekallahan tuo olisi ollut paras sammuttaa mutta kun sitä ei ollut saatavilla. Sitten siirsimme kodan kiukaan päälle ja otimme vaatteet pois.

Sauna

Sauna on valmis, tulkaa lyömään löylyä!

Hekumallisten löylyjen jälkeen kapusimme kivistä rinnettä alas joen rantaan. Eihän sitä uimiseksi tässä kivikoskessa voinut sanoa, mutta katkarapu kutistui puoleen siitä mitä se oli ennen ollut. Käytimme kuivatteluhetken hyödyksemme pesten samalla kalsareita, aluspaitoja sekä sukkia.

Uimassa koskessa

Katkaravun kutistusmenetelmä toimii tunturissa

Pieni taimen syöksyi kivenkolosta nappaamaan pinnalle pudonneen hyttysen, jonka olin muutamaa sekuntia aikaisemmin julmasti tappanut. Palasimme saunaan ottamaan vielä toiset kunnon löylyt ja kävimme vielä kaiken päätteeksi peseytymässä ja uimassa. Kaiken päätteeksi joimme maukkaat laatuoluet ja totesimme, että elämä on nannaa. Nautimmekin tästä hienosta hetkestä pitkän tovin ennenkuin ryhdyimme miettimään päivälle jatkotoimenpiteitä. Ja niistä eniten kannatusääniä saivat raudut.

Rinkat täyteen kala- ja ruokailuvehkeitä, toinen teltta mukaan, ja nämä kaikki niskassa ylängölle tallustelemaan. Kartan mukaan mönkijäpolku menee aivan noiden järvien vierestä. Siispä rinkkaa selkään ja menoksi.

Kiersimme kotinyppylän alakautta välttääksemme ylenpalttisen hienerityksen heti patikan alkuvaiheessa. Tältä porojen tallomalta polulta otimme könkäiden yläpuolelta tiukan oikean. Sielläkin oli poroja käynyt. Ja mönkijäpolku löytyi vaivattomasti. Käveleminen oli herkkua, polku kova ja vettä vain parissa hassussa paikassa. Ja näissä hassuissa paikoissa olikin viisasta pysähtyä tauolle.

Rautujärvet

Rautureissumme kohdejärvet näkyivät jo

Saavuimme lopulta mäen päälle, josta näimme kohteenamme olleet lampareet. Pidimme tuulessa pienen ajattelutauon ja suunnittelimme teltalle paikkaa.

  • "Tuolla näyttäis olevan hyvä paikka, sinne vaan."

Saavuimme ensimmäisen järven rannalle ja päätimme lyödä siihen leirin pystyyn. Odotukset olivat suuret, ilman ollessa mainio juuri raudunkalastusta ajatellen. "Rautua löytyy ylängöltä kaikista pikkasenkin isommista järvistä.". Näin oli joku aivan äskettäin sanonut. Mutta olimme liian väsyneitä lähtemään yrittämään. Olimme hetken päästä jo unessa.

Aamulla piti lähteä kiihko silmissä talsimaan järville. Mikey löysi vapaputkestaan lähes valkoiset Calvin Kleinin kalsarit. Mahtoi miestä viiksettää kun oli kantanut kalsareita tällaisen matkan.

Isompi järvi oli suon vieressä. Siellä oli vesilintuja, toivottavasti ne olisivat kaakkureita tai kuikkia, se tietäisi että järvessä olisi ainakin kalaa. Järven ja meidän välissä oli suo... Pienempi järvi oli matala. Isomman järven toisessa päässä oli rinne, suuntima siis sinne. Kävelin mahdollisimman hitaasti kirotun vetistä suota. Mikey seurasi hetken päästä, ilmeisen pettyneenä ja äreän tuntuisena. Ruskea vesi... Heittelimme epätoivoisina toivoen yllättäviä käänteitä. Niitä ei tullut...

Ja ne vesilinnut olivat sotkia...

Onneksi mönkijämies ei ollut vaivautunut tuomaan meitä tänne asti. Onneksi!

Palasimme kiroillen leiriin ja päätimme toteuttaa sanaakaan sanomatta jo matkalla päätetyn suunnitelmamme: kotileiriin ja yläsuvannolle kalaan. Paluumatkan kävely oli väsyttävän rankkaa, mutta onneksi maasto sentään enimmäkseen alamäkeä. Pääsimme lopulta leiriin ja sen suuremmin kiirehtimättä viritimme kalavermeet pelikuntoon. Mukaan totuttuun tapaan kaksi vapaa mieheen - toisessa sidottuna pieni streamer, Mikeyllä vastaavasti Gold Ribbed Hares Ear, ja toisessa pintaperho.

Itikoita oli kuoriutunut tuhansittain, ensimmäistä kertaa leirissäkin oli hyttysiä. Jätimme mokomat inisijät leiriin ja kiihdytimme rinnettä ylävirtaan. Hukkunut poro oli puhkaistu. Korpeilla oli ollut juhlat, ainakin paskajäljistä päätellen.

Poronraato

Korppien juhlapöytä

Yläsyvanto oli hiljainen. Kävelimme kuollelta näyttävän suvannon ohi välikoskelle ja jäimme sen niskalle väijyasemaan. Sitten päällemme tuli sade.

Alemman kiven alla tuikkasi, hienosti kävi taimen näyttämässä selkäeväänsä. Iso! Heitin, toisen, sitten osui kohdalle. Perhon kohdalla näkyi rengas...

Ja sade palasi. Mikeyn sadevaatetus oli vaillinainen ja tämä kuuro kasteli miehen täysin. En välittänyt olla vahingoniloinen vaan tyydyin kiroamaan märkyyttä hiljaa itsekseni.

Ylävirrassa oli ukkosta ilmassa. Paikka hiljeni. Kuoli.

Kuollut oli virta, kuoleman joki...

Hyttysten säestämänä palasimme leiriin, mukana turistien kosken rantaan jättämä pressu. Päätimme siirtyä yhteen telttaan ja laittaa pelit pystyyn.

Päivä 8
28.7.2010

Alkumenu: aamupala hitaasti nautittuna. Pyydystelin kotikosken taimenenpennulle hyttysiä odotellessani. Odotusta kesti. Sen suuremmin kiirehtimättä minnekään menin syöttämään rantakivikon taimenenpentua saalistamillani hyttysillä. Paarmakin oli ruokalistaan eksynyt. Mutta ei ollut taimenenpentu tänään kotona...

Pääsimme lopulta molemmat siirtämään ajatukset kalastukseen. Toimintasuunnitelmana tälle päivälle oli tutuksi jo tullut 'Ylävirtaan kahden vavan taktiikalla'. Kosket ohitin. Niin näytti ohittavan Mikeykin. Suvannolla ei ollut mitään. Seuraava lyhyt välikoski oli myös hiljainen. Niskalla Mikey tartutti ruokakalan kokoisen ja väsytti sitä hetken, kunnes siima löystyi...

Jatkoimme matkaa suvannon yläpäähän. Päästyämme likimain kohteeseemme huomasimme siellä olevan rannanpuoleista elämää. Nuotiopaikalla istui 3 norjalaista, proo-miehiä, varusteet kuin perhoalan miehellä pitääkin. Olivat leirissä saaressa, kumivenemiehiä. Höpötimme kevyesti kalastuksen tilasta ja muusta asiaan kuuluvasta. Pienen taimenen olivat saaneet, näytti pikaisesti katsottuna alle nelikymppiseltä yhden heistä kantaessa sitä kohti leirisaartaan. Vaan kateellisen katseessa saattaa olla vähemmän senttimetrejä....

Ohitimme nuo norjalaiset ja heidän leirinsä ja ryhdyimme päihittämään edessä olevaa nälkävuotta pidempää koskea. On se kirotun pitkä koski. Mutta sen niskalla oli kala.

  • "Voi vittu!!"

Seurasi viiden sekunnin tauko.

  • "Se oli saatanan iso!"

Mikey ei osannut. Taimen oli kotona mutta vaati huijatuksi tullakseen hieman pätevämpää vastusta.

Taimenkosken niska

Mikey matkalla taimenkosken niskalle

Alempi oja oli tänään vaikea ylittää. Aiemmin se oli mennyt leikiten. Tänään se huojui jalkojeni alla niin pahasti, etten halunnut edes yrittää ylitystä ilman tukikeppiä. Jäin Mikeystä jälkeen tehdessäni tukikepin.

Toisella ojalla oli siltamestari valmiina. Mikey oli raahannut siltaan lisää käppyräisiä tunturikoivuja. Nyt siitä pääsi yli todella helposti. Sotilaallisella Norjan historiaan sangen vahvasti kuuluvalla tervehdyksellä tämä uusi silta oli täten avattu. Lepo vaan, auf deutsch.

Silta ja siltainsinööri

Tunturikoivusilta ja sillan korjannut insinööri

Jatkoimme matkaa märkää suvannon reunaa ylöspäin. Savua! Ei hitto, jossain on leiri... Suvannon päässä, hiekkarannan kohdalla, vastarannalla olikin leiri ja siellä pariskunta. Tai pari sälliä. Onneksi olivat vastarannalla. Suvannon päässä näkyi koski ja sitä kohti jatkoimme saman tien matkaamme.

Mitä hemmettiä? Taas savua? Ei tuuli kyllä äskeisestä leiristä savua tähän suuntaan lennätä? Ja taas edessä leiri, tällä kertaa samalla puolella. Kolme nuorta norskia oli leiriytynyt kosken alaosaan hiekkarannan tuntumaan. Rannan heinikosta sojotti vapa ja siitä lähti pitkä siima keskelle jokea. Norskit olivat saaneet kolme taimenta, joista yksi oli varmaan Norjankin alamitan alle. Oli näillä norjalaisilla aika ihme tapa leikata taimenelta pää ja pyrstö irti, päätellen perkausjätteistä.

Kalastimme todella nopeasti jo kalastetun kosken ja kiroillen päätimme palata takaisin alemmalle koskelle. Vituttaa se kalastaa juuri moneen kertaan kalastettua koskea tällaisen kävelyurakan jälkeen.Ylävirran suuntaan ei kumpikaan edes vilkuillut.

Alemman ojalla Mikey meni ojan suulle. Tulin vähän jäljessä ja näin tuikin Mikeyn ja minun välissä, Mikey oli minun selin. Polvistuin ja sähläsin perhosiimaa risukkoon. Sain sotkun kuitenkin selvitettyä ja kohta myös heitettyä perhon tuikin suuntaan.

Perhon heitettyäni pinnassa näkyi möyrähdys, vesi kohosi ja olin näkeväni suuren taimenen pyrstön antamassa vedelle vauhtia. Ja heti perään toinen samanlainen möyrähdys, täsmälleen samassa paikassa. Taimen säikähti, karkasi, palasi ja hävisi? Vai oliko siinä kaksi köllitaimenta? Sen jälkeen siinä ei ollut enää ketään...

Mikey meni kosken niskalle. Siirryin perässä ja näin Mikeyn keskellä koskenniskaa asennossa, joka kieli väsytyksestä. Siirryin paikkaan, josta pääsin heittämään ja seuraamaan tilannetta. Kymmenisen minuuttia kesti ja päivän ruokakala oli haavissa. Olin tullut tärpin jälkeen paikalle mutta viisi minuuttia jälkijunassa onnistuen välttämään väsytyksen. Vartin väsytys oli kuulemma ollut paras ikinä. Kala oli yrittänyt mennä koskeen mutta Mikey oli onnistunut pitämään sen aisoissa. Istahdimme rannalle ihailemaan komeaa taimenta.

  • "Oot vähän jäänyt paitsioon."
  • "Nääh, huonoa tuuria."
  • "No niinhän se on. Jos kaks asiansa osaavaa menee kalaan ja vaan toinen saa kalaa niin tuuria se vaan on."
  • "Niinpä..."
  • "Mee sinä vuorostas, on siellä kalaa."
  • "No joooo, taidanpa mennä koittamaan..."
Taimen

Taimen kosken niskalta

Kahlasin niskalle ja virvoin, etsin tuikkeja. Yksi natiainen tukisti mutta pakeni antaessani koukun kääntöliiketyönäytöksen. Väkäsettömästä irtoaa käden käänteessä.

Aivan rannassa suoraan edessäni tuikkasi, paikassa, jossa näkyi selkeä jatkuva virran reuna. Kiloinen! Isompi!? Liian kaukana!

Mittasin siimaa pari metriä lisää. Olin jo järkevän kalastuspituuden äärirajoilla, virta ei perhoa tasaisesti kuljeta näillä pituuksilla, viistätys alkaa jo parin hassun metrin jälkeen. Ellei tee jatkuvaa korjausliikettä. Tai siirry lähemmäksi. Päätin olla siirtymättä. Mutta tämä heitto osui nappiin. Samassa näkyi pieni rengas siellä missä perho oli ollut. Vapa taipui ja välittömästi tuntui, että jotain isoa siellä oli. Yleensä taimenet ottavat jättispurtin jonnekin päin. Pelkäsin, että tämä ottaa alaspäin. Mielessäni käväisivät numerot 4 ja 0.16 ja tiesin, että tuohon päävirran imuun jos kala lähtee niin sitten minulle tulee kiire. Jostain syystä se ei kuitenkaan sitä tehnyt. Se pyrki ylöspäin. Siirryin itse samalla pois niskalta ja mahdollisimman kauas niskan päävirran imusta. Kala alkoi jurottamaan paikallaan. Annoin vavalla hieman vauhtia kalalle nostamalla vapaa ylös ja samalla vetämällä kalaa pois jurokuopastaan. Sieltähän se nousi, hitaasti, ja lähti taas liikenteeseen.

Mikey ihaili taimentaan rannalla ja piti yllä tulta nuotiossa.

  • "Onko kokohavaintoa vielä?"
  • "Ei, mutta varmaan samankokoinen kun se sun kalas."

Olin päässyt jo suht turvalliseen asemaan niskan imuun nähden ja ryhdyin vääntämään kalaa haaviplaaniin. Pari kertaa se voimallaan väänsi itsensä takaisin syvyyksiin mutta sitten se kääntyi vedessä olevan haavin suuntaan ja sain kalan uitettua sinne kuin vahingossa.

  • "On tää nyt vähän ehkä isompi...

Perhosiima oli sotkeutunut pahasti ja perho oli jossain, ties missä. Katkaisin perukkeen hampaillani välittämättä perhosta tuon tunturitaivaallista ja siirryin nuotiolle Mikeyn luo. Löin kalan maahan nuotion viereen ja siinä vaiheessa selvisi, että kala taitaakin olla selvästi isompi. Ja alaleuassahan oli koukku. Kollilohi! Mittaustulos kertoi taimenen pituudeksi 62 senttiä. Ennätyspintaperhotaimen! Haavivaaka kertoi elopainoksi vaivaiset 1800 g. Siltä osin se jäi kauaksi ennätyksestä. No, laihassa kunnossahan tuo oli. Ruokakalan puutteessa kala sai papilta aamenen. Pakollisten valokuvailujen jälkeen perkasin kalan ja huomasin, että siellähän on mätipalleroita. Hajanainen ja hyvin vajavainen mäti, josta osa palleroista oli jo mennyt pilalle. Kutematon koukkuleuka lepakko.

Kaksi taimenta

Kaksi tunturin taimenta

Sumua. Matka on liian pitkä. Jalat ovat muusia.

Jaksoin vielä viimeisillä voimillani hoitaa kalat maakuoppaan, toisen suolattuna ja toisen ilman. Sitten teltta ja makuupussi esittivät vaativan kutsunsa...

Joku on esilämmittänyt makuupussini?

Päivä 9
29.7.2010

Aamupuuroaika oli mennyt jo ohitse. Mikey oli herännyt jo ennen kissanpierua ja fileoinut kalat sekä leikannut kupillisen taimenta sashimia varten. Sashimia syödessämme norjalaiset kumiveneilijät saapuivat paikalle kantamuksineen. Juttelimme taas kevyesti kalastusasioista ja reissustamme rautujärville. Saimme kartantutkimisen jälkeen tietää, että se yksi kapea järvi on rautujärvi. Ja että siellä emme edellispäivän reissullamme käyneet. Kevyesti taas syötiin perhokalastajaa. Gunnar heidätkin hakisi, mönkijällään.

Norjalaisten hävittyä leirinurmikoltamme ryhdyimme suunnittelemaan saunan lämmitystä. Nyt sekin kävi kuin leikki, käytetty sauna ja kotarakennelma kun olivat jo valmiina. Nyt tuntui siltä, että Mikey kävi useammin keräämässä polttopuita kiuasta varten.

Kiukaan kypsyessä päätimme syödä paistettua taimenta ja pottumuusia. Mikey päätti pilata oman muusinsa tunkemalla siihen valkosipulia. Sen tuoksu sattui nenääni ja jouduin poikkeamaan ruokkimassa naapuripajua taimenpottumuusilla, mahanesteillä tiukennettuna. Menipä sekin maukas ateria sitten siinä...

Paistuva taimen

Levy on kutosella

Pelipöytä

Pelipöytä

Siitä suivaantuneena pieksin Mikeyn kasinossa seuraavassa erässä ylivoimaisesti. Ja sitten oli vuorossa sauna! Olin käynyt väsäämässä tosimiehen vastat. Tunturikoivu tyypillisesti ei omaa pehmeitä oksia vaan oksat ovat mutkaiset ja niissä on erikoisia kyhmyjä. Ne kyhmyt etsivät tunturimiehen nahasta ne herkimmät paikat. Ja niitähän riitti...

Lisäsimme saunakotaan ylävirrasta noudetun lisäpeitteen. Nyt oli saunassa enemmän tilaa.

Mikeyn jalat olivat pahassa kunnossa. Rakkoa löytyi, katsoi koipia sitten mistä suunnasta tahansa. Mutta kaipa sauna ja kunnon pesu nuokin parantaisi...

Väsymys yllätti nukkuvan miehen.

Makuupussissani oli käynyt pingviini.

Päivä 10
30.7.2010

Aamupuuroa tuplasti, sillä tiedossa olisi taas kävelyä ja kalastusta.

Pari turistia tuli leiriimme ollessamme virittämässä pelivehkeitä iskukuntoon. Kanoottiporukkaa. Ilmeisen suosittu näköjään tämä joki siihen hommaan. Ylävirrasta olivat saaneet pikkurautua mutta eivät maininneet mitään suuremmista kaloista, saatikka taimenista yleensäkään.

Kävin katsomassa poroa. Eipä näyttänyt vaadin yhtään hyvältä. Haisi kuten raadon tulee haistakin. Västäräkki oli tajunnut tulla helpon saaliin äärelle, kärpäsiä raadon ympäriltä pyydystämään...

Siirryin kosken niskalle ja tutkiskelin tuikkeja. Pari tuikkia näin aivan rannassa mutta ne taimenet eivät minusta tykänneet. Kahlasin niskan keskelle. Siellä oli tuikkiva kala. Aloitin heittelyn varovasti sijoittaen perhon reilusti ylävirran puolelle ja antaen sen valua kalan asentopaikan yli. Tai yritys ainakin oli. Liian varovasti heittelin. Perho lipui aina reilusti sen ohi. Heitin lähemmäksi ja suuntasin heittoa enemmän keskivirtaan. Nyt ei perho ehtinyt valua taimenen ohi.

Iski. Väsytys oli helppo mutta kala oli vahva. Mainittavan kokoinenkin se oli. Se yritti ensin alavirtaan sitten ylävirtaan rannan ja minun välistä ja yritin saada sen pikahaavittua sen ollessa yläpuolellani ja sen piti suunnitelmani mukaan valua suoraan haaviin. Mutta silloin se tajusi kiertää minut minun ja vieressäni olevan kiven välistä. Siima oli lyhyellä ja välttääkseni sen löystymisen nostin vavan taivaisiin. Olin liian hidas. Ilmassa leijui yksinäinen kastunut pintaperho...

Talsimme vastarannan leiriläisten ohi nälkävuosikosken niskalle, josta toissailtana olimme saaneet taimenet mieheen. Ensin kuitenkin oli vuorossa jauheliha-katkarapu-vihannes-makaronisoppa. Kattilaan hurahti ehkä hieman liikaa aineksia - vettä sopassa ei ollut nimeksikään.

Soppa

 Aineksemme ovat: makaronia, muuta mössöä sun muuta. Ja vettä, jos mahtuu.

Ruokailun jälkeen siirryin suvannolle. Mikey jäi ronkkimaan niskaosuutta. Täysin rasvatyyni suvanto. Eikä tuikin tuikkia. Paitsi tuossa, ojasta pari-kolmekymmentä metriä alavirtaan, siellä tuikki. Asentokalako se oli kun tuikki vielä pari kertaa lisää? Menin varovasti lähemmäs, hokien mielessäni "olet minun, minun, minun". Sain perhon mielestäni aika hyvällä linjalle ja kalan oli pakko nähdä se. Ei ottanut. Heitin uudestaan ja kala otti jotakin perhoni alapuolelta. Ja sitten se katosi...

Palasin kosken niskalle nauttimaan väliaikakaakaot viskitilkalla. Mikeyn vavasta oli nurjahtanut ylin pätkä. Hyväntuntuinen nopea ja jämäkkä nelosluokan vapa mutta nyt kun se oli nurjahtanut niin se näytti hyvin heppoiselta. Mutta mieleni teki ostaa sellainen. Ehkäpä laitan sen ostoslistalle...

Väliaikajuomien jälkeen palasin takaisin suvannolle, Mikeyn jäädessä niskalle. Sama kala oli siellä taas tuikkimassa. Ja kiersin kaukaa, reilusti sen yläpuolelle. Polvillani heitin ja istuin. Kala lopetti samantien tuikkimisen. Oli se ärsyttävä eväkäs!

Ja pitkän heittelytovin jälkeen perho oli puussa, furled peruke poikki ja tämä homma taputeltu. Palasimme leiriin kalastellen parit valikoidut paikat saaden vain "tammukoita". Leirissä vuorossa oli graavinäkkäriä teen kera sekä iltaviinitilkkaset.

Makuupussinlämmittäjän paikka oli edelleenkin vapaana...

Päivä 11
31.7.2010

Olisipa hyvä päivä rautukeikalle. Jos ei tuulisi. Hyvä kun teltta pysyi paikallaan. Mutta eipä ollut hyttysiä.

Aamupalan jälkeen mietimme, että mitäpä sitten tehtäisiin. Vesitasoreissua ja järvikalastusta varten olimme ottaneet kahdet kelluntavehkeet mukaan. Toinen satsi piti siis ottaa käyttöön, muuten olisi nekin turhaan otettu mukaan.

Pitkätikku ratkaisi, Mikey joutui kantamaan ja kokeilemaan könkään alustan ensin. Kahlasimme hieman leirin alapuolelta joen yli saareen ja siitä pienemmän vesiuran yli toiselle puolelle. Toisen tehtävä oli ottaa kuvia kun toinen ronkkisi könkään alustaa kelluntarenkaassa istuen suuret taimenet silmissä kiiluen. Mutta tirritaimenia siitä vaan tuli.

Kahlaten kosken yli kelluntarengas selässä

Kahlaten kosken yli kelluntarengas selässä

Köngäs

Köngäs

Mikey kalasti aikansa ja päästi minut kokeilemaan könkäänaluskalastusta. Kertoi siinä vaihdon aikana, että paikka on jumalattoman syvä eikä siinä pintaperhoa paljoakaan kannata huljutella. Tonni painoa pitäisi saada perhoon, että se pohjan tuntumaan pääsisi.

Pidimme pienen tauon, jätimme kelluntarenkaan kiven taakse ja istahdimme viereisille kiville jauhamaan tunturisontaa. Tuuli puhalsi könkäältä alavirtaan. Se tarttui kelluntarenkaaseen ja oli viedä sen mennessään. Saimme sen pelastettua Mikey laittoi kelluntarenkaan viereensä ja pääsimme jälleen jatkamaan jauhamista. Seuraavaksi näimme kuinka kelluntarengas lipui joessa. Ja kuin pitkäsäärinen peura oli Mikey samantien juoksemassa sitä rantaa pitkin kiinni. Kannustin peuraa juoksemaan hieman kovempaa. Otin samalla muutaman valokuvan.

Yllättävän helposti pitkäsääripeura kelluntarenkaan kiinni lopulta sai. Palattuaan takaisin renkaan kanssa päätimme lopettaa könkäänaluskalastuksen siihen ja siirtyä parempien harrastusten pariin. Mikey laski kosken alas leirin kohdalle asti. Toki kiivain osa koskesta jäi laskematta. Ei ollut edes paha rasti vaikka vettä tuntui koskessa riittävän ja sen vauhti tuntui olevan aika kiivas. Kahlasin hitaasti perässä saaren kautta.

Kelluntarengas ui koskea alas yksin

Siellä se lilluu kohti vapautta

Pelastettu kelluntarengas

Mutta Mikeylle ei vittuilla

Kalassa könkään alla

Mikey kalassa könkään alla

tunturihaukan pesä

Haukanpesä

Koskenlaskua kelluntarenkaalla

Koskenlaskijoita kaikki tyynni

Mikey oli nuotiopaikalla virittelemässä tavaroitaan. Kelluntarengas oli teltan vieressä kuivumassa. Ei tarvittu lontoolaista salapoliisia arvaamaan mistä löytyisi paljonkäytetyt Calvin Klein kalsarit. Siellähän ne olivat, kelluntarenkaan selkätyynyn kolossa. Otin ne sieltä pois Mikeyn huomaamatta. Eipähän ainakaan saisi minkäänlaista iloa siitä piilotuksesta.

Siivosimme leirin ja teimme viimeiset sopat, joihin tuli taas kaikkea mitä muona- ja muista kasseista löytyi.

Soppa

Ensimmäinen soppakattila

Soppa

Toinen soppakattila

Roskanpolttonuotion ääressä pelasimme korttia ja joimme viimeiset miestä väkevämmät. Paistoimme lettuja ja nautimme ne ilman minkäänlaisia hilloja. Onneksi sokeria sentään vielä riitti. Selvinpäin vetäydyimme etuajassa telttaan.

Makuupussi oli esilämmitetty....

Päivä 12
1.8.2010

Aamupalan jälkeen kasasimme kamat ja kahlasimme niiden kera hiki valuen polkujen riisteykseen, jonne mönkijäsetä saapui ajallaan. Jätimme kapsäkit paikalle ja läksimme köpöttelemään mönkijäpolkua pitkin kohti sivistystä. Matkalla löysimme pari kourallista kypsiä hilloja.

Lentokone kuulemma laski poronvasoja eikä porojen joen ylityksen estäminen tai muunlainen paimentaminen ollut koneiden tarkoituksena. Kaipa sillä äänitorven käyttämisellä oli tarkoitus saada pikkuporot pois metsästä laskettaviksi. Hulluja nuo lappalaiset...

Selviydyimme lopulta leirintäalueelle, jossa vuorossa oli useampi olut sekä kaiken puhdistava sauna. Sen jälkeen ravintolaan syömään pihvit punaviinillä ja oluella.

Hasta la Vidda!

Epilogi

Palasimme länsirannikolle ja vietimme yön Mikeyn porukoiden mökillä. Aamulla lähdin ajamaan kotia kohti. Jossain vaiheessa Mikey lähetti tekstiviestin:

  • "Katsos kelluntarenkaasi, siellä voi olla jotain mukavaa."
  • "Katsos onko sulla piipputupakkaa vielä."

Osasin kuvitella sällin naaman aukaistessaan piipputupakkarasian, josta pilkotti enää hämärästi valkoiselta näyttävät Calvin Klein -kalsarit.

Brokeback Mountain trilogia, episodi II: Tunturitangoa Norjan Finnmarkissa.

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt