Kirjautuminen

Kuoleman joki

Käyttäjän arvio:  / 2
HuonoinParas 
Share

 

Päivä 5 - Kuoleman joki
24.7.2010

 

Aamupalan jälkeen Mikey löysi kahluukengästään käytetyt Calvin Kleinin kalsarit. Päätimme pitää "lähikalastuspäivän" ja kalastaa ylävirtaa. Kapusimme mäen ylös ja laskeuduimme alas joen varteen ennen koskea, jossa vedet yhtyivät taas yhdeksi. Ronkimme parit lupaavan näköiset kiventakuset päävirrasta ja jatkoimme tuloksettoman yrityksen jälkeen matkaa joenrantaa pitkin. Hetken päästä huomasin rannassa jotain punaista. Mitähän punaista tunturijoessa nyt voisi olla? Aika outoa... uteliaisuus heräsi.

  • "Mikäs toi on? Joku killutin lilluu tossa rannassa? Hei Miihkali, kato! Ootas!"

Jokin muovinen punainen killutin siellä varmaan, ajattelin, ja siirryin kuitenkin uteliaana katsomaan. Saavuttuani aivan lähelle huomasin, että sehän on poronsarvi. Miksi se on punainen? Hetkinen... sehän on poikki! Ja se oli kiinni kallossa, joka oli kiinni ruhossa, joka oli... poro. Naarasporo. Jossain olisi varmaan sen vasa. Ellei sekin olisi jossain kivenkolossa, tai valunut alas, hukkuneena...

Siirryin aivan poron viereen ja kosketin sitä. Se oli vielä lämmin. Ja sarvesta vuoti verta kivelle. Tip, tip, tip...

Kuollut poro

Ohihan siitä olisi helposti mennyt jos ei olisi tarkemmin katsonut

Kuollut poro

Kova oli ollut poroparan kyyti

Kuollut poro

Elämä oli poron silmistä sammunut

Nostimme raadon pois vedestä, peläten "Pikapisto pohjoiseen" - syndroomaa, leirimmehän oli tästä vain muutaman valumahetken päässä alavirrassa. Karhu tosin saattaa haaskan haistaessaan tulla paikalle kilometrien päästä... vielä emme olleet karhun jälkiä nähneet, mutta jos se vainun tästä raadosta saisi niin äkkiäkös se alavirtaankin graavitaimenen perässä...

Yllättävän raskas oli vaadinvainaa. Teimme kovasti töitä saadaksemme pheuraparan kuiville koskivedestä. Lopulta saimme sen nousemaan ketarat kohti taivasta kivien päälle. Toivoin mielessäni, että vesi ei nousisi samaan tahtiin kuin se oli viime sateen jälkeen noussut.

Kalastimme sattumanvaraisesti ylempää pieniäkin taskuja mutta edelleenkään emme nähneet natiaistaimenien vanhempia. Ainoastaan jälkikasvu oli liikenteessä. Ja porot. Iso porotokka juoksenteli vastarannalla. Osa niistä oli vielä matkalla joen yli, aivan meidän yläpuolellamme.

Pysähdyimme puolittain tauolle paikkaan, jossa mäki laskeutui joen rantaan ja joki teki mutkan ja jossa polku kiersi myös mäen vasemmalta puolelta. Rupesin kaivamaan ryyppymukiani esiin Mikeyn valmistellessa onkimissessiota. Mikey sai ensin perus-alamittaisen taimenen pikkustreameriä uiteltuaan ja menin sillaikaa ottamaan purosta juomavettä. Nauttiessani vettä Mikeyn vapa taipui notkolleen ja taimen oli kiinni. Tuokion pituisen väsytyksen jälkeen Mikey sai haavittua reissun ensimmäisen mittakalansa. Taimenella oli pituutta 51 senttiä ja se painoi jotakuinkin tasan 1,4 kiloa. Tämähän näytti nyt ihan hyvältä alulta.

Mikey kalassa

Mikey väsyttää taimenta

Taimen

Mikey ja 51-senttinen taimen

Pakollisten pönöjen jälkeen jatkoimme alueen ronkkimista. Mikey jäi taimenen innoittamana vielä porosuoran alaosalle. Siirryin samaisen suoran yläosalle, josta löytyi useampikin taimenenpesän näköinen ja ennenkaikkea taimenelle haiseva kuohu. Sain joitakin pieniä taimenenpentuja näistä kuohuista narrattua tai ainakin seuraamaan perhoani, mutta siihen se jäi.

Ollessani ylävirran puolella, Mikeyn ollessa vielä alhaalla lähellä paikkaa, josta oli saanut sen taimenen, porot päättivät hyökätä joen yli meidän välistämme. Jäin tuijottamaan ylitystapahtumaa uteliaana. Odotin osan poroista valuvan pitkän matkan alavirtaan virran painaessa, tietäen niiden kovat sorkat ja uskoen niiden olevan ikävät kahluuvälineet. Mutta eipä aikaakaan kun koko tokka oli samalla puolella kuin me. Yllättävän ripeästi ne uivat, tai kahlasivat, noinkin kiivaassa virrassa. Myös pienet vasat. Ihmetellä täytyi niiden rohkeutta ja kykyä ylittää noinkin vuolas ja kivinen virta ja noin nopeasti ja sulavasti. Minulle ei olisi tullut mieleenkään ylittää jokea tuosta kohdasta.

Siirryin suvannolle. Tuikkeja oli mutta harvassa. Sitten päivänkorennot alkoivat parveilemaan. Mutta ei se kaloja herättänyt. Suvannossa silti jokunen tuikki.

Kuljin hitaasti pitkän suvantosuoran päähän välikoskelle asti ja jäin välikosken luusualle yrittämään yhtä niistä harvoista tuikkijoista. Mikey saapui paikalle ja ohitti minut, mennen välikosken niskalle. Saavuin itse samaan paikkaan hetken päästä näkemättä evääkään. Perustimme paikkaan virallisen leirin ja kyhäsimme nuotion sekä keitimme peltipusseille vettä. Pelasimme siinä odotellessamme muutamat kasinot.

Siirryimme ruokailun jälkeen seuraavalle suvannolle. Paikka oli hiljainen ja tyhjä. Mitä nyt pari tammukkasarjan taimenta päätti leikkiä sankaria. Palasimme osaamattomina takaisin välikoskelle.

Taimenkoski

Ja kosken takana oli lunta

Välikosken niskaosuudella tuikki. Mikey oli paikalla. Parachute Adams lensi ilman halki ja laskeutui kiven vierustaan josta se valui hiljalleen alavirtaan. Sitten sen matka keskeytyi. Tuokion päästä haavissa lepäsi 43-senttinen Lapin kaunis taimen. Pintaperhokalastus voi olla joskus mukavaa mutta tämä on sitä parasta!

Taimen ja Parachute Adams

Taimen ja Parachute Adams

Kahlasin kosken niskalle ja heitin pientä peurankarvaperhoa niskan pääuoman viereen. Jokin siellä oli.... tuikki! Sijoitin perhon tuikin uralle ja todettuani perhon kulkevan parisen metriä liian vasemmalla joten vedin siimaa lisää muutaman nykäisyn kelalta ja viritin perhoa uuteen pyyntiin. Toistin heittoja alkaen jo hieman tuskastumaan kunnes lopulta taimen päätti maistaa ohi menevää peurankarva-höyhnäkasaa. Tuloksena oli tulinen taisto ja luulin että nyt on ihan mukava kala kiinni. Kala uitti itsensä ja miehen kosken niskaa alas kymmenisen metriä voimakasta virtaa hyväksi käyttäen. Sain tämän pirteän ja voimakkaan 36-senttisen taimenen lopulta haavittua enkä voinut kaiken päätteeksi taaskaan kuin todeta hyvin vahvasti, että näitä kaloja kalastellessa ei tule etelän laiskoja istareita ikävä...

Palasimme jonkin ajan kuluttua takaisin leirille. Kukaan ei ollut vielä huomannut poroa. Ei edes se pelätty karhu. Siellä se raato makasi, ketarat levällään, koskemattomana...

Väsäsin nuotion. Mikey perkasi sillä välin kalat ja fileoi ne. Alkuruoaksi oli sashimitaimenta ja taimenen mätiä paistettuna. Pääruoaksi paistettua taimenta. Välijuomaksi punaviiniä. Kalan kanssa juotiin valkoviiniä. Ja vähän viskiäkin...

Kiskoin sukkahousut jalkaan ja yritin siirtyä makuupussin puolelle.... TARJOILIJA! Makuupussissani on käynyt joulupukki! Pahaksi onneksi kelta-ainekupla aikoi puhjeta. Muutenkin jo kalu oli vipajamisvaiheessa, ja nyt pitäisi vielä kusta lirauttaa... Ulkona oli jäätävän kylmä! Rohkaistuin pelkissä sukkahousuissa ulos ja helpotus oli suuri - kukaan ei ollut näkemässä. Vai oliko se pettymys? Mutta eipä ollut itikoita...

Päivä 5
25.7.2010

Herätys oli normaalista poikkeava. Ajatus virittää sauna kalastuspäivän päätteeksi sai kaikkien osakkeenomistajien äänet. Kahluuhousuihini oli jostain lentänyt käytetyt Calvin Kleinin kalsarit.

Päätimme jatkaa eilen hyvin sujunutta suvantokalastusta ylävirrassa. Kapusimme rinteen ylös ja tallustelimme kohti kuoleman kosken niskaa, paikkaa, josta Mikey sen taimenen sai.

Vastarannalla määki poron poika, yksinään... Sen kimeä liki yhtämittainen määkiminen veti kalamiehen hetkeksi hiljaiseksi.

Orpo poro

Orpo poronpoika

Mosaiikki-kivi

Mosaiikkinen kivi

Korppi oli huomannut jotain maittavan näköistä alavirran suunnassa...

Pääsimme kalastusvireeseen ja unohdimme korpin sekä orvoksi jääneen poronvasan kalmanjäykkine emoineen. Ryhdyimme ronkkimaan kosken kolosia, jokaiseen tungimme perhoa jonne se mahtui. Mutta saaliimme jäi vaatimattomaksi.

Vesi oli laskenut liki samalle tasolle kuin mitä se oli saapuessamme paikalla ensimmäisenä päivänä. Se mielessäni päätin siirtyä suvannolle. Suurin toivein sinne saavuin katsomaan hiljaisuutta.

Saamattomana odottelin Mikeyn saapumista suvannolle. Saavuttuaan tunturimiehellä oli suuri loistava valokyltti otsallaan. Valokyltissä luki suurin kirjaimin: "vittu ku o hiljasta!". Ehdin sanoa saman ääneen vasten tunturimiehen kasvoja ennenkuin tämä ehti edes henkäistä.

  • "Liian aurinkoista!"
  • "Nääh, harrikin syö ja parhaiten silloin kun aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta. Ja jos on nälkä niin on pakko syödä."

Siirryimme ylävirtaan hidasta suvantokävelyä etsien merkkejä kaloista. Mutta kaikkialla oli täysin kuollutta. Niinpä niin, tämähän ei ollut mikään harrijoki...
Siirryimme suvannon yläpuoliselle välikoskelle tappamaan aikaa. Ajantapon päävälineenä oli pussimuona. Lisävälineinä pelikortit. Pelasimme pari erää kasinoa ja turpiin tuli kuin tunturissa...

Hieman pitkäksi venähtäneen ajantapposession päätteeksi siirryimme ylemmälle suvannolle ja jatkoimme todettuamme sen elottomaksi seuraavan kosken loppuliu'ulle. Siirryin aivan kosken loppuliu'un alkamiskohtaan ja ryhdyin roiskimaan koskeen hieman liiankin pitkää siimaa. Mikey jäi reippaasti alemmaksi, sinne missä loppuliuku oli jo hävinnyt ja missä lähellä rantaa oli kivi, joka nousi vedenpinnan yläpuolelle.

Ja kohtahan sieltä kuului vihellys. Vapa taipui ja väsytys jatkui hetken. Kohta oli tasan puolimetrinen taimen haavissa ja saimme ottaa kaatoryypyn. Siitä se oli kiven vierestä iskenyt, aivan rannasta.

Taimen

Kaatoryypyn tuonut taimen

Otimme muutamat pönökuvat ja jatkoimme roiskimista. Jäin hieman alemmaksi ja roiskin pitkää siimaa keskivirtaan ja strippasin siimaa aika kiivain, terävin vedoin rannalle. Sitten tärähti. Iso taimen taisi olla? Tai ehkä 50-senttinen? Mutta siinä taimenessa ei lukenut minun nimeäni...

Jatkoin roimimista samaan tyyliin ja samaan suuntaan. Ylsin suhteellisen vaivatta nelosluokan välineilläni loppuliu'ulle asti ja välillä nyhdin siimaa sisään samantien siiman laskeuduttua veteen, välillä annoin perhon valua hieman pidemmälle ja joskus jopa annoin siiman kiristyä ennenkuin ryhdyin vetämään siimaa sisään. Näin sain katettua suhteellisen suuren alan yksiltä jalansijoiltani. Kulutin siinä touhussa aikamoisen rupeaman. Ja sitten iski kala. Sarja tulisia hyppyjä paljasti se heti alle 50-senttiskei, melko varmaa nippanappa 40-senttistä lajia. Sainkin 43-senttisen taimenen nopeasti rantautettua.

Jatkoimme kalastamista alempana suvannolla, ruokailupaikan yläpuolella. Siellä pienenpuoleiset tammukankokoiset taimenet intoutuivat pintomaan ja pitihän niiden kokoluokka tarkastaa. Tammukankokoisiahan ne olivat. Yhdellä nälkäisimmistä oli turskan suuri pää ja samantyyppinen vartalo. Rassukka ilmeisesti hieman vähällä ravinnolla eleskellyt viime hetket. Vapautin sen ja toivotin sille ruokaisaa loppuelämää.

Taimen

Taimen vapautuselvytyksessä

Hoikka poika taimen

Hoikka poika

Palasimme lopulta takaisin leiriin. Nelisen tuntia suunniteltua myöhemmin. Sauna jäi lämmittämättä.

Teimme sashimia oranssinvärisestä taimenenlihasta alkuruoaksi. Pääruoaksi syntyi kalakeitto, sitä parasta mallia. Suola siitä jäi pois, mutta onneksi sitä voi lisätä jälkikäteen.

Kuvut pyöreinä päätimme ilman sen suurempaa päätöstä parantaa tunturi-yötä, keskustelulla, jossa lauseenaloitukset olivat suurinpiirtein tällä tasolla:

  • "Melkein sain..."
  • "Parhaat panot..."
  • "Oisin saanut, jos..."

Ylimääräisessä osakkeenomistajien kokouksessa päätettiin, että aamulla lienee saunapäivä...

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt