Kirjautuminen

Siikataivaan viimeinen kesä

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share

Päivä 4
7.7.2010

 

Aurinko armas, älä jätä!

 

Heräsimme lämpöiseen aamuun hieman myöhässä. Paksun sumuvarjon takaa mollikka yritti meitä paahtaa, onnistumatta...

 

Siirryimme jälleen ylävirtaan, siikataivaaseen. Ja siikojahan oli liikkeellä. Sain kaksi hutia. Tai oikeammin ne olivat kyllä hylkäämisiä. Ärsyttävää katsoa kun jumalattoman kokoinen siika nousee lähes ilmaan kuin Dressman mainoksessa ja jättää perhon kellumaan. Tämä se nostaa perhomiehen itsetuntoa, yritä tässä nyt sitten jotain 'match-the-hatch' -presentaatiota...

 

Siirryin sivummalle pojista mutta se ei suuremmin auttanut asiaa. Sieltä en saanut edes hylkäyksiä. Noteeraamattomuus oli päivän sivistyssana. Sain sentään 45- ja 44-senttiset harjukset kosken niskalta.

 

Vesiperhosia kuoriutuu

 

Vesiperhosia siiansyötteinä

 

 

harjus ja pintaperho

 

Harria ei kiinnosta huonosti kelluva pintaperho

 

 

Palasimme leiriin ja toinen päivän sana oli paistettu jättisiika perunamuusiin hukutettuna. Valkoviinin kera. Ja päälle nokkaunet. Toivoin makuupussiin sukeltaessani auringon esiinmarssia.

 

Heräsimme mörköpilven alla. Siis miksi meitä näin rankaistaan? Maailman suurin yksittäinen pilvi tummaa laakson ja jättää reunukset alttiiksi lämmittävälle auringonpaisteelle. Eikä toivoakaan siitä, että tuo mörköpilvi liikkuisi minnekään. Huolimatta siitä ja pelko kylmästä ilmasta ilman aurinkoa mielessämme läksimme ylävirtaan.

 

Jussi tumpuloi ja aiheutti väsytyksineen naurua kautta aikojen. Miten ihmeessä tuo papparainen aina osaa? Jos tuo mies ei tumpuloi niin sitten on siialla torahampaat!

 

Ja ne suursiiat kiersivät. Monesti tyynen ja aallon rajalla. Siellä niitä oli. Harvakseltaan nousi suuri evä pinnan ylle. Pyrstö vienosti heiluen, pinnan alle kadoten. Kuin aaveet...

 

Sitten yllättäen Mika sai siian. Ja Jussi malliväsytyksineen harrin. Osaa se kalan väsyttää. Vapa vääränä ja siima viulunkielenkireänä. Emme Mikan kanssa koskaan varmaan lakkaa ihmettelemästä sitä, että miten tuo mies pystyy haavitsemaan kalat vetämällä koukun käytännössä suoraksi sen ollessa kalan suussa. Siian suussa!

 

Siian elvytys

 

Siian elvytys käynnissä

 

 

Minä en saanut mitään. Kaksi kertaa siika söi, molemmilla kerroilla pääsi samantien irti. Lopuksi aivan viime hetkillä sain porsaan tarttumaan. Mutta taas se karkasi...

 

Koko päivän kalastimme ilman aurinkoa. Eikä pudonnut niskaamme sadepisaran tippaakaan!

 

Ja makuupussi oli jäinen. Onneksi sukkahousut pelastivat hyisen yön kauheuksilta...

 

 

Päivä 4
8.7.2010

 

Aamupala oli helppo syödä. Ei ollut hyttysiä. Tässä tuulessa etelän turistillakin olisi helppoa. Tuulen suunta vaihtui yllättäen etelään, aukkoja pilvimassassa oli jokunen, mutta auringosta ei vieläkään päästy nauttimaan.

 

Viritimme sotisovat päälle ja siirryimme tuttuun tapaan ylävirtaan. Mika ehti ensiksi ja majoittui kosken niskan yläpuolelle. Siirryin saavuttuani Mikan yläpuolelle eikä siellä ollut ketään kotona. Kenkävaikeuksista kärsinyt Jussi saapui paikalle myöhässä. Siirryimme parimarssia muutaman sata metriä ylävirtaan Mikan jäädessä tuulensuojaan ronkkimaan. Tuulensuojaa ei ylävirrassakaan ollut liiemmin luvassa ja puoliväliin päästessämme päätimmekin sihauttaa taukojuomat ilman muuten ollessa hetken jopa kuumottava. Mollikkakin päätti pilvenraosta näyttää itseään.

 

Tauon jälkeen siirryimme vielä jonkun sata metriä ylävirtaan johon Jussi jäi parkkiin huomattuaan köllikkäsarjan siian tuikkimassa. Siirryin Jussin yläpuolelle viskomaan hetkeksi ja tapahtumien köyhyyden saattelemana rupesin siirtymään ylävirtaan, suvannon mutka tähtäimenä. Sinne päästyäni iso siika nousi kuin sukellusvene ja hävisi syvyyteen päivänkorento suussaan. Se oli ainoa havainto kaloista niissä tyrskyissä.

 

Palasin alavirtaan jossa Jussi oli haavinnut kaksi siikaa ja kolme harjusta. Papparainen oli syystäkin tyytyväinen. Tässä tuulessa yksikin tärppi oli maininnan arvoinen.

 

Palasimme pikamarssia leiriin, jossa odotti vaikea kysymys: karitsakeittoa vaiko peurasäilykenäkkäriä. Meri-Lapin karitsakeitto vei voiton. Tätäkään herkkua ei tiettävästi ole enää saatavissa, jotain idioottimaista sählinkiä "Meri-Lappi" sanan käytöstä, kuulemma. Yhdessä toivoimme herkun valmistajalle älyä käyttää jotakin muuta myyntinimeä, tällaisen retkiherkun häväminen olisi menetys kuivamuoniaan arvostaville tahoille...

 

Litran veteen keitetty karitsakeitto sai yllättäen jatkoa nokkaunista. Sade alkoi saman tien ja jatkui varmaankin siihen asti kun herätyskello soi. Iso on Lapin maakunta...

 

Sade lakkasi hetkeksi ja päätin lähteä ulos Jussin seuraksi. Mika oli ronkkinut leirikoskea tovin ja palasi pallit valmiina pataruoan valmistukseen. Vietimme hetken vielä ulkosalla kunnes sade palasi jälleen. Kalaton päivä viikossa pitää kalamiehen virkeänä. Jopa siikataivaassa.

 

Jussi aloitti hiljaisuuden voittavan kuorsauksen...

 

 

Päivä 5
9.7.2010

 

Aamupuuromössö jäi tänä aamuna syömättä. Luulin Elovenan aamupuuropussukan auenneen sitä ravistellessani, mutta se olikin ilmeisesti auennut jo muutama kuukausi sitten. Tajusin maun toista lusikallista kitaan ammentaessani. Muistaen erään henkilön kostuneet jauhelihat sylkäisin säikähtäen puuromössön pois ja menin kostoksi keittämään chili-tomaatti-nuudelisoppaa. Aamupuuropussukoita oli kiintiöity yksi kullekin aamulle, joten se oli siis syöty tältä aamulta. Nuudelisoppaa valmistaessani mietiskelin hieman peloissani, että tuleekohan illaksi varpusparvien lentohetki ja yöksi kevyttä kirmailua tunturisuolla ilman aivoja ja vaatteita. Mutta maistuipahan se nuudelisoppa ainakin, puuron korvikkeena...

 

Aamuisten askareiden jälkeen, suurin aurinkoilmatoivein, läksimme Jussin kanssa ylävirtaan, Mikan jäädessä selkeästi alemmaksi. Tuuli oli reipas muttei mahdoton ja yläalueella oli selkeä laaja tyven jonne päätimme yrittää. Siirryttyämme siihen suuntaan vain pienen matkan tuuli päätti kääntyä täysin joen suuntaiseksi. Siinä meni hyvät tyvenet! tästä huolimatta päätimme siirtyä alueen puoliväliin, mikä oli hyvä ratkaisu, sillä tuuli laantui ja tyyntyikin ja paikalle päästyämme suurten siikojen selkäeviä jo alkoi näkymäänkin.

 

Heti ensimmäisellä täsmätuikkiheitolla oli siika kiinni. Taistelin sen kanssa hetken kunnes se päätti irrottaa itsensä ja kadota. Muutaman heiton jälkeen oli taas siika tarttumassa mutta osui perhoon vain osittain eikä jäänyt kiinni. Ja heti sen perään jälleen uusi osittainen osuma. Sitten iski siika ja sitä väsyttelin parisen minuuttia kunnes sen leukaperät pettivät...

 

Käänsin rintamasuuntaa kuultuani pienen tuikkiäänen ylävirran suunnalta. Siellä näkyi tuikkirengas. Tähtäsin tuikista ylävirtaan pari metriä koskan en ollut nähnyt tuikkia enkä voinut mitenkään arvata kalan kulkusuuntaa. Siiaksi kun sen oletin ja siika kun liikkuu niin kukaan ei tiedä sen kulkusuuntaa. Ja sitten se iski. Kuin iso harjus. Ja sehän se oli. Ja antoi kunnon kyytiäkin. Stroft ABR kokoluokassa 0.18mm sai kyytiä koko mitan edestä. Mutta se kesti, helposti. Hetken päästä elvyttelin 50-senttistä harjusta. Ihan hyvä aloitus eilisen munat-pataan-päivän jälkeen...

 

Harjus vedessä

 

Puolimetrinen harjus yrittää parhaansa mukaan vastustella

 

 

Harri elvytyksessä

 

Harjus palaamassa takaisin

 

 

Palasin ruotuun ja viritin uutta pyytöä veteen. Kaloja tuikki ympärillä joka suunnassa ja päätin keskittyä vain sellaisiin tuikkeihin, joissa näkyi iso selkäevä. Mutta jättisiikoja seilasi ympäristössä useita ja kiihkon vallassa tukkitäsmäkalastus ei ollut helppoa. Piti jättää perho kellumaan sinne minne olit juuri sen heittänyt vaikka vasemmalla kuinka tuikki. Turhalla perhonsiirrolla vaan pilasit kalastusfiiliksen. Ja kyllä siellä tuikkikin! Kärsivällisesti, poika, kärsivällisesti!

 

Sitten vihdoin iso siika osui kohdalle. Olin juuri nostanut perhon ylös kuivausta varten ja valmiina ulosheittoon kun se kohosi hitaasti kuin ydinsukellusvene esiin tummapohjaisesta vedestä. Näin sen kulkusuunnan. Heitin perhon kolmisen metriä eteenpäin tuikkirenkaasta. Odotin hetken. Selkä kohosi. Jumalaton evä hävisi pinnan alle kuin hidastetussa filmissä. Nostin vavan varovasti pystyyn ja totesin siian olevan kiinni. Pelkäsin sen taas kerran karkaavan mutta tällä kertaa se joutuikin väsyteltäväksi pidemmän kaavan mukaan. Vapautin 51-senttisen porsaan ja siirryin jatkamaan kalastusta auringon paahtaessa kerrankin mukavasti. Tilanne oli nyt siikojen hyväksi 5-1.

 

 

 

Siika 51 cm

 

51-senttinen siika on saanut vapautensa takaisin

 

 

Siika tuikkii

 

Siika tuikkii

 

 

Samaisesta paikasta iski yllättäen vielä pienen pieni harjus, 42-senttiä kaikkinensa. Jopa oudon pieni tällä kalapaikalla. Mistä noita pieniä tänne on tullut? Siirryin kalastamaan joen toista laitaa, jossa kalaa tuntui tuikkivan. Aidan toisella puolella on enemmän siikaa? Mika oli liittynyt remmiin ja ennätti yläpuolellemme parkkiin. Pitkän aikaa yritin härnätä pariakin siikaa, jotka tuikkivat aivan rannan tuntumassa. Mutta en osannut koskaan heittää perho niiden kulkureitille. Ärsyttävää!

 

Vaihdoin perukkeeksi Stroft ABR 0.16mm, ajatellen, että jospa sillä koolla olisikin väliä. Niin ärsyttäviä nuo pullerosiiat olivat! Sitten tuikkasi aivan nenän edessä. Näin sen kulkusuunnan vaikka evääkään en kalasta nähnyt. Heitin perhon pari metriä kulkusuuntaan ja siinä samassa oli iso kala kiinni. Huusin vieressä kalastavalle Jussille, että tämä heitto meni täsmälleen tuikkikalalle. Jouduinkin väsyttelemään kalaa pitkään sen osottauduttua todellakin isoksi.

 

Palautettuani 54-senttisen harjuksen uimaan koukutin lyhyen hetken jälkeen pienen siian sushi-kalaksi. Tosin sushiriisiä ei ollut matkassa, ei kyllä wasabiakaan. Onneksi sentään soijaa oli. Jussi kiroili ison siian kanssa, siika kuulemma pelleili ja leikki Jussin kanssa, kun ei perhoon ottanut.

 

Onnistuin vielä lopuksi tartuttamaan harjuksen, samalla kun alempaa kuului "No nyt ei enää pelleile!!"

 

Jussi onnistui jallittamaan jättisiian vihdoinkin. Huusin jo varoitukseksi, että "Älä tumpeloi!". Hyvä ettei papparainen ottanut pulttia... Väsytin ja elvytin 48–senttisen harrin ja siirryin alemmaksi ottamaan Jussista siikapönön. Jussi sai kuin saikin porsaan haavittua, vaikka haavi liian pieneltä tuntuikin. Elvytimme siikaa vuoronperään ja lopulta saimme sen elvytettyä siihen kuntoon että pääsimme palaamaan leirille päivälliselle. Lounas oli jäänyt väliin kalastuksen vuoksi.

 

 

 

Harjus 54 cm haavissa

 

Sinttiharri haavissa

 

 

Sinttiharri saa elvytyshoitoa

 

Sinttiharri saa elvytyshoitoa

 

 

Harri 54 cm veden alla

 

Sinttiharri jatkaa elämäänsä

 

 

Harri 48 cm

 

Pari senttiä alle puolimetrinen harjus

 

 

Harri 48 cm

 

ja sekin jatkaa elämänsä...

 

 

Sapuskan jälkeen läksin koskelle tennistossukalaan. Mutta koski oli tyhjä. Mäkäräisiä oli miljardi. Ne tunkivat joka paikkaan. Jussikin oli koskikalalla eikä mitään havaintoa kalasta. Mika katosi ylävirtaan.

 

Ja sitten alkoi tietenkin satamaan...

 

Mika palasi häntä koipien välissä takaisin kiroillen. Päätimme pilata tunturi-ilmaston muutamalla Stroh-juomasekoitteena. Stroft ja Stroh, kalamiehen perusaineet. Kuulostavat muutaman lämpimän kupillisen jälkeen aivan samalta...

 

 

Päivä 6
10.7.2010

 

Heräsin ymmärtääkseni hyvissä voimissa ja löysin teltan absidista kaikki vaatteeni. Ilmeisestikään en ollut kirmaillut omissa korkeuksissani tunturin yössä. Aamupalapuuromössön jälkeen suunnistimme kalalle ylävirtaan. Mutta kalat olivat poissa. En nähnyt ensimmäistäkään kalaa. Mika onnistui saamaan yhden kontaktin isoon harriin, Jussi näki yhden tuikin.

 

Oli siis kuivamuonan aika. Vuorossa tällä kertaa Adventure Foods'n kana kurrissa ja miehet jurrissa. Keskikastin kuivamuonaa, juuri ja juuri rahan arvoista. Niin huonoa kuitenkin, etten toiste rahojani tähän moskaan tuhlaa. Lähes makoisan aterian jälkeen palasimme alavirtaan. Jussi sai tarpeekseen kun emme päässeet Mikan kanssa liikkeelle.

 

Maakuntasade osui jälleen paikalle. Siinä meni sekin sateeton päivä... Pidimme sadetta varmaankin tunnin verran, toivoen että taivas aukenisi ja kalat ilmestyisivät syönnökselle. Päivänkorentoja kuoriutui koko ajan. Säälimme etelässä 30 asteen helteestä kärsiviä, joiden oli pakko istua terassilla tuoppi kourassa. Ryytykööt sinne. Aurinkoonsa. Ja sade ei vaan lakkaa...

 

Jatkoimme sateen hellitettyä kalastusta. Sain siiman päähän hieman tuskaisen yrittämisen jälkeen siian, pituudeltaan 54 senttiä ja painoltaan 1650g. Aika hontelo siiaksi. Ja hetken päästä sain vielä miniharrin, jonka pituutta en vaivautunut edes mittaamaan. Mistä näitä miniharreja oikein tulee?

 

Mika sai jussimaisesti tartutettua siian, löhisten ja seuraten aivan muita asioita kuin perhoa. Väsytyskin oli kuin Jussin: vapa korkeuksiin, siima tiukille ja lyhyeksi ja äkkiä kala haaviin. Siikahan se siellä. 52 senttiä pelkkää läskiä.

 

Palasimme leiriin savustuslaatikon kera. Sisällä oli leppärouhetta ja iso olut. Kiitokset vaan Ylläksen pehtoorille. Perkasimme siiat, laitoimme karkeaa merisuolaa vatsaonteloon reilumman mitan mukaan ja viilsimme lisäksi pitkän viillon selkään molemmille puolille ja laitoimme viiltoihin hienoa merisuolaa. Laatikkoon leppärouheet, parit pikkuoksat katajaa sekä pari sokeripalaa. Ja kosteista vaivaiskoivumetsistä keräsimme ison nivaskan nuotiorisuja. Nuotiopohjan peitteenä oli jo iso kasa poltettavaa roskaa mutta se oli litimärkää. Ei näyttänyt hyvältä savusiian tilanne... Alavirran mutkassa oli kuitenkin tulvaveden keräämää karvamaista heinää, partakarvoja, joita kävin keräämässä ison mytyn. Se paloi kuin naava ja jo vain kohta alkoi nuotio käryämään.

 

Savukalan kanssa juodaan valkoviiniä. Koska savukalaa oli riittävästi niin muistihan siitä meni. Hyvin onnistunut savustus, ei siinä mitään...

 

savustuslaatikko täynnä siikaa

 

Hyvin onnistunut savustus

 

 

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt