Kirjautuminen

Siikataivaan viimeinen kesä

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share

Brasilia putosi, Hollanti meni välieriin Uruguayta vastaan. Uutisvuodon se vähemmän nokkela mutta vastaavasti joidenkin naisten mielestä se ihanampi vakiojäsen Tommy Taberman päätti lähteä runoilemaan paremmille runoilumaille.

 

Jussi saapui rinkkoineen ja asettui taloksi.

 

Olipa siinä  kerrassaan urheilupettymystä, uutis-dramatiikkaa ja siihen päälle vielä kihelmöintiä nostattavaa suurta odotusta.

 

Heräsimme aamukuudelta, söimme pikaiset aamiaiset ja pakkasimme auton täyteen. Mukaan autoon pakkasimme kolmen kalamiehen ja kahden kalareissun tavarat. Suunnitelman mukaan raahaisin mukanani toisen reissun ruoat ja juomat sekä Mikeyn kahluutavarat, kelluntarenkaan ja räpylät, sekä sopivasti maustettua juotavaa. Suunnitelman mukaan viettäisin ensimmäisen kalareissun jälkeiset välipäivät Ylläksellä. Pääsimme matkaan klo 7:21. Jussi asettui ratin taakse ja matka alkoi.


.

Ikävän näköistä reissuilmaa pukkaa - pelkkää sinistä. Tie oli onneksi tyhjä ja autossa ilmastointi. Ja järvet rasvatyyniä... Tuolla näkyi tuikki!

 

Mika liittyi moottorimarssiin Puuppolassa. Tällä kertaa emme päässeet ihmettelemään miehen kykyä pakata kaikki tavarat kolmeenkymmeneen muovipussiin, koska Mika oli jo pakannut oman autonsa emmekä pysähtyneet erikseen lastaustoimenpiteitä varten. Kahdella autolla oltiin päätetty mennä, sillä minähän jäisin tämän kalareissun jälkeen Lappiin odottamaan seuraavaa reissua. Niinpä köröttely jatkui Niinilahteen, jossa pidimme sumppitaukokokoontumisen. Ja matka jatkui... Tutusta ruokakaupastamme Kempeleen Zeppelinistä ostimme jääkaappiin janojuomaa, reissua varten perunaa sekä seuraavaa aamua varten aamupalatarpeita.

 

Torniossa piipahdimme lihasopalla ja jatkoimme tyhjällä tiellä Ylläksen Yöpuulle, jossa normaalin kaavan mukaan oli tiedossa humalluttavat löylyt rantasaunassa.

 

 

Päivä 1
4.7.2010

 

Kuten aina ennenkin, virtaavan veden kohinan ja välkkeen aiheuttamasta kiihkosta huolimatta, heti ensimmäiseksi laitoimme leirin pystyyn ja ruokatavarat suojaan rinteeseen kaivamaani jääkaappiin.

 

Leirin pystytyksen jälkeen Mika lähti välittömästi leirin yläpuolelle ojaa ronkkimaan, ja kuinka ollakaan tietenkin kosken niskalle. Jäimme Jussin kanssa vielä leiriin säätämään kalavehkeitä vireeseen.

 

Päästyämme paikalle Mika oli edelleen koskenniskaa ronkkimassa. Siirryin pitkälle Mikan yläpuolelle. Paikka oli liki tyyni mutta täysin kuollut. Seurasin virran hidasta matelua ja niitä muutamia hassuja päivänkorentoja, jotka täysin liikkumatta hiljalleen kelluivat virran mukana. Kukaan ei halunnut syödä niitä.

 

Sitten joku halkaisi pintakalvon. Samantien perhoni vieressä oli joku. Mutta perho sai jatkaa kulkuaan rauhassa. Kuivasin perhon ja heitin sen uudestaan sinne minne luulin kalan menneen. Ja sitten se oli kiinni. Hinasin tämän koskaan pienimmän täältä saamamme siian haavin ulottuville ja näytin sille sekä pappia sekä puukkoa. Kummastakaan suuremmin pitämättä tämä vajaa 40-senttinen pikkusiika joutui ääntä päästämättä graavikalaksi.

 

Alueella oli edelleen täysin hiljaista. Tuuli yltyi hetkittäin hieman mutta tyyntyi taas ja kohta oli liki rasvatyyni. Mutta alue oli täysin kuollut. Siirryin alueen pikkulahtea kohti, ja päästyäni lähelle huomasin, että siellähän selkeästi tuikki kala. Aivan rannassa näkyi tuikkirengas ja hetken päästä hieman lähempänä uusi rengas. Kului hetki ja taas näkyi uusi tuikki, nyt jo lähempänä mutta silti heittoetäisyyden ulkopuolella. Hetken päästä taas uusi tuikki, nyt heittoetäisyyden päässä. Heitin perhon rannan tuntumaan muutaman metrin päähän edellisestä tuikista. Jättimäinen kala nousi pintaan hitaasti kuin aave... ja jätti perhon kellumaan itsekseen...

 

Palasin leiriin välipalalle. Mika kertoi saaneensa kosken niskalta 52-senttisen harrin. Kosken niska oli siis edelleenkin ison kalan paikka. Jussi oli siirtynyt joen toiselle puolelle ja palasi sieltä ilmeisen tyhjin käsin.

 

tunturin suurharjus

 

Koskenniskan suurharjus

 

Saatuani syötyä alkoi sade. Mika uhmasi sitä rohkeasti ja meni leirikosken loppupäähän ronkkimaan häpeällisesti alavirtaan. Fileoin sillaikaa siian ja laitoin sen folioon kera suolan ja tillin, odottamaan aamuteetä. Sade tuntui jatkuvan, joten päätimme Jussin kanssa vetäytyä telttoihin. Otin pienet näkäräiset ja kohta Mika saapui hetken päästä leiriin öristen jotain, josta ei kukaan saanut mitään selvää...

 

Heräsin parin tunnin päästä liepeiden lepatukseen. Mika oli tumpeloinut hitaan siian kanssa. Mies oli unohtanut siian kalastajan perussäännön: siian perhokalastuksen ja naisen kanssa on yhteistä se, että on annettava imeä niin kauan kuin mahdollista. Samoilla nurkilla oli kuulemma imetyksen keskeyttänyt kuin missä se ärsyttävä jättiaave oli aikaisemmin perhoni jättänyt kellumaan. Hauen oli tosin saanut. Sen imettäminen, se vaati jo tosimiestä...

 

Otimme pienet neuvoa-antavat ja suuntasimme kaikki kolme ylävirtaan siikametsälle. Tuuli antoi meille vielä mahdollisuuden, vaikka itäinen olikin. Pieni kaistale yläsuvannosta oli tyyni ja sieltä pääsimme tuulen häiritsemässtä tuikkeja tarkkailemaan. Tosin niitä oli aika harvassa...

Yksi tai kaksi, ehkä kolmekin siikaa alueella pyöri, mutta niistä ei ollut meille haastetta. Tai pikemminkin ne eivät välittäneet meistä. Mokomat tunturiporsaat...

 

Eipä siinä muuta voinut kuin palata teltalle ja ottaa pienet näkäräiset. Väsymys oli kova, joten uni-Matin luokse oli kiire, kellon ollessa 1.

 

 

Päivä 2
5.7.2010

 

Toiset saa vaan harjusta ja toiset vaan siikaa.

 

Aamupuuron jälkeen päätimme yksissä tuumin ottaa eväät mukaan ja liikahtaa ylävirtaan. Ilma oli maittava eikä hyttysiäkään ollut makua pilaamassa. Kuivamuonapussi ja olut per mies reppuun, ja retkikeitin sekä polttoaine.

 

Matkalla kohteeseen sain ensimmäisen kosketuksen kalaan. Aloituskala oli 42-senttinen harrinluiru. Pääsin sen hieman naureskellen kasvamaan. Ei tänne oltu nyt harria tultu onkimaan. Siika on paras kala. Harrit pois tieltä, iso siika pitää saada. Jatkoin matkaa ylävirtaan päin mielessäni viime vuoden 62-senttinen mahtisiika. Siitä lähdetään että ennätys paranee. Alku ei luvannut hyvää....

 

Päästyäni kosken loppuliu'ulle huomasin ison siian nousevan vedestä kuin sukellusvene. Siirryin heittoetäisyydelle ja heitin perhon hieman siian näyttäytymispaikkaa ylemmäksi. Toisen heiton loppuvaiheessa kuului harrimainen loiskaus. Samassa totesin, että nythän siellä on iso kala. Ja tämä kala oli voimissaan. Sain sen nousemaan pintaan ja silloin tajusin, että tämähän on jättiharjus. Mieleeni nousi ajatus ennätysten rikkomisesta, maaginen 60-senttiä jo kutkutti hermopohjia. Väsytin harria tovin pääsemättä tarkastamaan sen kokoluokkaa ja sen voimista päätellen uskoin jo ennätysten rikkoutuvan. Haavittuani sen hetken päästä totesin, että näkemättä ei voi punnita: 50-senttinen harjus pääsi hetken virvoittelun jälkeen takaisin kotiinsa. Olipa voimakas köllikkä.

 

Kala on kiinni

 

Roiskis!

 

 

Harjus joen pohjassa

 

Harjus evä törröllään

 

 

Suurharjus

 

Puolen metrin kala

 

Pari kilometriä leiristämme ylöspäin oli leiriytynyt kaksi kappaletta heinäkenkiä Ylläksen suunnalta. Olivat tulleet samana päivänä kuin me, joten päätimme Jussin kanssa piipahtaa kylällä. Mutta leiri oli tyhjä. Mika saapui jonkin ajan kuluttua ja päätimme syödä leirissä. Leirin asukkaat olivat ripustaneet nelikymppisen harrin puuhun telttansa viereen roikkumaan. Sääliksihän heitä kävi, tuommosia kun ottavat, alamittaisia, joten auttaahan heitä piti. Ongin leirin edestä yhdellä ainoalla heitolla isomman, 42-senttisen harrin, suolistin sen ja laitoin kaveriksi puuhun roikkumaan. Siinähän sitten ihmettelevät...

 

Siirryimme ylävirtaan tutulle suvannolle palsasuon halki. Hillankukkia ei näyttänyt olevan samaa määrää kuin edellisinä vuosina, tai sitten silmät valehtelivat ja muistikuvat vääristyivät. Miesmuisti siinä tapauksessa lienee alle vuoden mittainen. Kiersimme lammikon, jonka reunalla oli korkea palsamöhkäre ja saavuimme aloituspaikkaan. Se näytti olevan hiljainen. Mika jäi paikalle kokeilemaan onneaan. Päätin siirtyä vartiopaikalle väijymään ohikulkevaa liikennettä. Paikalle saavuttuani huomasin, että sitä ei ollut. Kehotin Jussia laittamaan aurinkolasit päähän, silloin näkee koko pohja-alueen ja jos jokin siellä liikkuu niin sitten vaan perhon täsmätarjontaa sille nenän eteen. Mutta sille ei ollut tarvetta tänään - sade piti auringon piilossa.

 

Ankeaa...

 

Ankeaa, mutta silti pitää kalastaa

 

Jussi siirtyi muutaman kymmenen metriä ylävirtaan, paikkaan, josta viime kesänä olin saanut 54-senttisen harrin. Sen kalan, jonka tuikkiin ei ollut katsomista. Jussin kulkiessa ylävirtaan vieressä intoutui iso kala tuikkimaan tyypilliseen harrimaiseen tapaan: tynnyrinkansituikkeja piirtyi veden pintaan peräjälkeen neljä. Jussi käveli ylös ja asettui loppuliu'un yläpuolelle, alkaen heittämään alavirtaan. Hetken kuluttua harri tuikki taas ja Jussiin tuli eloa. Siirryttyäni heittoasemaan ja heiteltyäni Jussin seurana pitkän tovin jouduin Jussin tavoin toteamaan, että harri oli varmaankin hävinnyt jo...

 

Alavirrassa loiskahti. Tynnyrinkansituikki näkyi keskivirrassa viitisenkymmentä metriä seisomapaikastani alavirtaan. Odotin hetken ja yhtäkkiä samanlaisia tuikkeja näkyi pari kappaletta kymmenen metrin päässä. Sydän kierroksia ottaen siirryin hiukan alemmaksi, paikkaan, josta pystyi heittämään pidempiä heittoja ilman suurempaa pelkoa taakse salaa ilmestyvistä tunturikoivuista. Mittasin siimaa ja laukaisin. Perho putosi pari metriä tuikkien yläpuolelle. Samassa pintaan ilmestyi kaksi peräkkäistä nopeaa tuikkia. Sitten perho valui tuikkien kohdalle. Ja pintaan ilmestyi iso rengas. Ja vapa meni luokille. Siima soljui kelalta ja tuntui siltä, että nyt on iso. Sormituntumavaaka kertoi kalan pituudeksi yli 50 senttiä, ehkäpä lapinlisineen maksimissaan 55. Siirryin alemmaksi paikkaan, jossa pääsisin uittamaan kalan haaviin. Se oli virhe. Siirtyessäni sinne kala onnistui siirtymään paikkaan, jossa siima jäi jonnekin kiinni ja lopulta siima palasi sieltä ilman perhoa...

 

Jonkin ajan kuluttua Jussi sai tarpeekseen ja päätti palata alavirtaan. Seurasin hetken päästä perässä ja poikkesin matkalla heinäkenkien leirissä. Leiriläiset olivat juuri lopetelleet ateriansa syömällä heille onkineeni harrin. Hyvä, että kelpasi. Kiitollisina ennen reissua antamastani leiripaikkavinkistä he vielä pakottivat nauttimaan ison oluen. Päälle nautimme vielä makoisat sumpit.

 

Palasin alavirtaan, jossa Mika ja Jussi olivat nauttimassa siikapeijaisista. Päivänkorentoa lipui alavirtaan kuin Vilkkilän kissoja ja isot evät heiluivat kymmenen senttiä pinnan yläpuolella. Jussi sai koukutettua kolme isoa siikaa, Mika vastaavasti kaksi. Minä sain vaan harjuksen. Mittaakaan sillä ei ollut kuin vaivaiset 46 senttiä. Jotkut saavat vain harreja.

 

Harjus 46 cm ilmassa

 

Liki puolenmetrin harri yrittää karistaa perhon suustaan

 

Lopuksi illan pilasi sade. Se alkoi. Ja sitä kesti. Pääsimme kuitenkin suhteellisen kuivina takaisin leiriin. Jussin peratessa suolaan joutuvaa siikaa nautimme Mikan kanssa muutamat lämpöiset tunturivedet Itävallan ylpeydellä maustettuna. Tunturivesi-Stroh lämmitti mieltä ja sisuksia.

 

Hyttyset söivät miestä mutta miehet söivät graavisiikaa. Jumalaista, sitä se on edelleenkin. Jo viidentoista vuoden kokemuksella uskallan sanoa, että itsekalastetun lohensukuisen graavisuolattu versio on parasta. Tietenkin poron jälkeen.

 

Kahen kilon siiat

 

Graavisiikaa ja paistosiikaa parin kilon paketeissa

 

Mikan kuume nousi ja miestä otti päähän. Univelkakin miesparkaa painoi, edellisyönä ei ollut edes pientä hetkeä kunnollista unta nähnyt. Onnellisena totesin, että olin nähnyt kunnollista unta ja siinä unessa ei ollut silikoneja.

 

Vetäydyimme maakuntasateen pakottamina uinumaan jo 21:00.

 

Ja sitä sadetta jatkui, satavarmasti eteläisetkin maakunnat osallistuivat karkeloihin. Saamatta unta totesin puolisen tuntia karkeloiden aloituksen jälkeen, että ilta on vielä nuori ja kupla kohta puhkeaa. Teltan liepeet huutaen ja heiluen hoosiannaa mutta ulkoiluttaessani naapurin muijan parasta kaveria huomasin myös, että tuuli osaa hommansa. Hyttyset olivat poissa. Kai tuulelle palkkio pitäisi maksaa, jos vaan osaisi...

Ukkonen yritti pelotella. Nukahdin ennen kuin pelottelu alkoi toden teolla.

 

Jotkut saavat vain harreja. Ja vieläpä säälittävän kokoisia harreja. Päätin viimeisenä ajatuksenani kostaa ja jättää harrit muille ja onkia huomenna vain siikoja. Vai oliko se jo tänään? Zzzzzzzz.....

 

 

Päivä 3
6.7.2010

 

Aamupalan jälkeen siirryimme suoraan "siikataivaaseen". Siellä oli käynnissä vesiperhosten kokoontumisajot. Pieniä mustia vesiperhosia kiisi pinnassa sadoittain. Nopeita olivat, juoksivat pinnalla kuin Ato Boldon, ilman kultaista kaulaketjua. Jokunen siikakin oli paikalla. Miekkakalamaiset evät nousivat siellä täällä pintaan. Etumukseni alkoi pullottamaan selkäeviä nähdessäni. Tämä se on, sitä elämystä... Tuo iso tuossa, se on minun!

 

Mutta yrittäneelle ei anneta. Sain pitkän yrityksen jälkeen kaksi kertaa siian ottamaan ja pari kertaa pääsin kunnolla jopa väsyttämään. Close but no whitefish, sanoisi julkkisystäväni Bill Ameriikin maassa. Yllättäen toisaalla, Mikan suunnalla pinnassa, oli pelkkää päivänkorentoa. Yhtäkään ainutta vesiperhoa Mika ei nähnyt, vaikka oli minusta huutoetäisyyden päässä. Vieressäni oli niitä leegio. Siinäpä oli paikallisilmiötä kerrakseen!

 

Yksi siika vielä yritti muttei tarttunut. Sade palasi paikalle. Ja yllättäen sitä sadetta taas jälleen kerran kesti. Mitä isompi maakunta, sitä pidempi sade. Sekin tuli taas todistettua. Jähmetyin paikalleni tekemättä mitään. Vesi hakkasi hattua ja märkä olotila hyökkäsi taivaalta kimppuun jähmettäen kalastajan kurjana paikalleen. Joessa uitetulla kissallakin oli mukavampaa.

 

Lopulta sade lakkasi ja pääsimme taas nauttimaan hetken kalastuksesta. Mutta sade oli vienyt kalat pois...

 

Palasimme kosteina takaisin leiriin nauttimaan lounasta kellonajasta piittaamatta. Kukaan ei tainnut kelloa edes vilkaista, niin taivaallista paistettu siika ja perunamuusi olivat. Valkoviinillä alas ahdettuna lounas pakotti siirtymään nokkaunille. Otin ne teltan absidissa kahluuhousut jalassa. Hyttysistä ei ollu pelkoa...

 

Herättyäni palasimme takaisin ylävirtaan, toivoen, että vesiperhoset olisivat taas kokoontuneet peijaiisiin. Peijaisiin, joissa ne itse olisivat pääosassa. Parkkeerasimme saaren kupeeseen ja heitin perhon pyyntiasentoon. Välittömästi siihen iski kiinni sikasarjan lohikala. Lyhyen väsytyksen jälkeen se sanoi hej hej ja jätti perhosiiman mykkyrälle veden pintaan. Seuraavalla heitolla iski toinen. Sekin karkasi saman tien.

 

Siirryin ylävirtaan päin muutaman sata metriä. Siellä tuikki iso siika, kaverinsa kanssa. Sain toisen niistä tarjottuani sille pientä perhoa suoraan tuikkirenkaan eteen. "Kahen kilon" 56-senttinen siikaporsas palasi kotijokeensa jatkamaan elämäänsä. Nousin tämän jälkeen vielä jonkin matkaa ylävirtaan ja onnistuin koukuttamaan sieltä 43-senttisen pikkuharrin. Lupaukseni meni siinä...


Siirryimme kaikki ylemmäs, toivoen, että siellä olisi vanhaan tyyliin tuikkeja. Mutta tuikkeja oli vähän jos ollenkaan. Sitten iski iso sika. Vesi kohisi. Siika myllersi pintavettä ja pelkäsin sen pääsevän irti. Mutta se pysyi koukussa ja joutui haaviin. Siika 58.5 cm, 2 kg, tarkistettuna kahdella vaa'alla. Siitä tulisi mainio paisti.

 

Siika 56 cm

 

56-senttinen siika saa elvytystä

 

 

Siika 56 cm

 

Siikahan se siellä!

 

 

Siika 58,5 cm

 

Mainio paisti

 

 

Jussi ja Mika eivät tänään osanneet. Kostoni oli täydellinen.

 

Palasimme leiriin, fileoin kalan suolineen päivineen ja päälle joimme kuumat kaakaot, Strohilla lievästi maustettuna.

 

Lopuksi kiusasimme Mikan kanssa kotirannan haukea Jussin kuorsatessa jo teltassa. Fileeratun kaksikiloisen siian ruoto päineen ja suolineen oli alta parikiloiselle hauelle liian iso. Hain rannalta päättömän rangan ja se kelpasi, pyrstö edellä. Yllättäen toinen hauki tuli osingoille. Se jahtasi rangan vienyttä haukea kunnes sai iskettyä suunsa kiinni siian ruodon toiseen päähän. Se sai kuin saikin repäistyä itselleen palan. Palaa poikittain pidellen se häipyi kauemmaksi pois näkyvistä ensimmäisen hauen lipuessa hiljalleen toiseen suuntaan, lihaton siianranka silläkin hampaissaan...

 

Hulluja nuo jänkäkoirat....

 

 

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt