Kirjautuminen

Drömdalen - Perho vastaan Viehe

Käyttäjän arvio:  / 1
HuonoinParas 
Share

Tiistai 14.7

 

Kirosin muutamaan kertaan hävinnyttä kameraa. Lopetin kiroilut ja kävin ostamassa uuden, malliltaan Olympus Tough 6000, 3.6x zoomilla ja tottakai vedenpitävä. Reissaava kalamies ei ilman vedenpitävää nykyaikana pärjää. Vanhaa kameraa en sen suuremmin kaivannut, kunhan muistikortin ennätyskalapönöineen saisin takaisin...

 

Wishky saapui kolmen maissa. Päätimme yksissä tuumin piipahtaa Ideaparkissa, pääajatuksena mennä syömään kiinalaista ja toissijaisena ajatuksena mennä ostamaan Wishkylle reissusapuskat.

 

Palattuamme kämpille pakkasimme sauhuisan skottilaisen ja oluen avustuksella takapihalla neljä rinkkaa täyteen tavaraa. Siis mitä hemmettiä? Neljä rinkkaa? No, tämä reissu tulisikin olemaan jotain ihan muuta...

 

.

Kisa

 

Päätimme päivän teeman mukaisesti virittää leikkimielisen kilpailun reissun ajaksi. Kilpailukaloina kaikki tunturikalat, eli harjus, taimen ja rautu. Haukea tuolla ei ole eikä sitä kalaksi kukaan laskisikaan. Kisakalan pituus on oltava vähintään 40 senttiä. Suurimman kalan saanut saa lisäksi toiselta pullollisen laadukasta sauhujuomaa.

 

Viehemies

 

Viehemies on aloittanut kalastuksen pikkupoikana mato-onginnalla. Virppa tullut mukaan kalastukseen joskus ala-aste ikäisenä, varsinainen aktiivinen virvelikalastus sai alkunsa joskus yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä. Nykyään erään kalastukseen keskittyvän foorumin johdosta, tai enemmänkin ansiosta, kalastukseen kuluu suuri osa vapaa-ajasta. Kalastusmuotoina menee tällä hetkellä jerkkaus, taimenen viskominen merellä ja tietenkin tunturissa tapahtuva virppaaminen.

 

Tunturissa viehemies on käynyt jostain yhdeksänkymmentä luvun lopusta eteenpäin. Kohteina tähän mennessä pohjois-Suomen tiettömien teiden päässä olevat joet ja nyt kertaalleen Norjassa erään pervomiehen seurassa. Tunturissa käytössä UL-vehkeet, lipat ja pienet vaaput.

 

"Sukkiksia en jalkaani vedä!"

 

Perhomies

 

Perhomies on harrastanut perhokalastusta aktiivisesti vuodesta 1988. Tätä ennen hän oli "normaali" kalamies, eli viskoi virvelillä vaappuja, lusikoita ja lippoja hauille, ahvenille ja taimenille, järvillä ja lampareilla sekä taimenjoilla. Perhokalastuksen aloitettuaan hän jätti virvelin varaston nurkkaan, kaivaen sen esiin vain silloin kun perhokalastusta ei voinut tai ei kannattanut harrastaa. Tyypillisesti keväällä ja syksyllä, jolloin hyönteiselämää ei vielä tai enää ole, saattaa perhomies tarttua kone-onkeensa. Perhomies lukee koneonginnan B-luokan kalastustavaksi ja arvostaa enemmän aktiivisempaa kalastustapaa, perhokalastusta, joka on lähempänä kalan todellista ravintoa ja ravinnon ja sen käyttäytymisen tarkkaa jäljittelyä. Toki viime aikoina perhomies on siirtynyt hieman B-luokan suuntaan, mm. käymällä hälyttävän useasti kalastamassa haukea kotivesillään sekä myös merellä. Myös meritaimenen heittokalastukseen perhomies on kuuleman mukaan sijoittanut ylimääräisiä palkkarahojaan.

 

Perhomies on harrastanut tunturikalastusta käytännössä vuodesta 2000, kohteinaan Ruotsin ja Suomen kaukaiset tunturijoet ja järvet, kohdekaloina pääsääntöisesti taimen, rautu, harjus ja viime aikoina myös siika. Perhomies on pyrkinyt kalastamaan pelkästään hyönteisjäljitelmillä ja yleisimmin pintaperhoilla. Tinselit ja muut etelän miehen hömpötykset hän jättää aina kotiin. Perhomies uskoo, että tunturivesistöjä ei tule saastuttaa kalajäljitelmillä, eikä etenkään tinselelillä tai liitseillä.

 

"Tänne asti kun tullaan niin sillon jumankauta harrastetaan laatukalastusta eikä uitella mitääv vit*un tinseleitä tai muita haukiviäheitä!"

 

 

Keskiviikko 15.7

 

Heräsimme kahdeksan jälkeen ja söimme pikaisen aamupalan. Viskattuamme ne neljä rinkkaa kärryn sikaosastoon läksimme köröttelemään kiireittä takaisin sinne mistä juuri olin tullut. Piipahdimme matkalla kahvilla tai ulkoiluttamassa naapurin muijan parasta kaveria jokaisessa paikassa, jossa maanantaina olin paluureissulla pysähtynyt kysymässä josko kameraa olisi näkynyt. Näytti selkeästikin sille, että uuden kameran ostaminen oli tullut tarpeeseen...

 

Pääsimme ilman toista kameraa vihdoin Ylläkselle ja saimme samaisen torpan käyttöön, jossa olin viimeksi kuorsannut. Lastasimme tavarat mökkiin ja kävin varmuuden vuoksi katsomassa sängyn alle. Siellähän se oli. Huokaisin helpotuksesta, ennätyssiian kuvat olivat sittenkin tallessa!

 

Löytyneistä kuvista onnellisena kasasin kylpykamat ja singahdimme saunaan. Löylyjen jälkeen oli vuorossa tuttu kuvio: Kaivohuoneelle oluelle ja siihen kylkeen savuporohampurilainen. Kyllä taas kelpaa...

 

Torstai 16.7 klo 4:30

 

Herääminen tarkoittaa sitä, että uni ei tule. On se jännä huomata, että kiihko pitää miehen hereillä vaikka kuinka väsyttäisi. Uni ei tule, joten klo 7:00 läksimme köröttelemään kohti vieläkin pohjoisempaa. Kätkäsuvannon tutussa kahvilassa kävimme tiiraamassa tutuksi tulleet sääret ja munkit ja joimme siinä sivussa kahvit munkeilla, á 50 senttiä.

 

Saavuimme Kilpisjärvelle tunti ennen lentoaikaa, joten piipahdimme vielä Jounin Ryöstössä ostamassa kuivalihaa, läskiä sekä viimeiset juotavat. Siirryimme sen jälkeen lastausasemalle ja ahtauduimme koneeseen. Kalastusluvat Wishky oli ostanut jo aikaisemmin internetistä. Sisävesilupa oli 600NOK ja sillä sai kalastaa myös madetta. Laskeuduimme Rostojärvelle aivan Norjan rajan tuntumaan ja purkauduimme ulos. Jätimme toiset rinkat sadesuojan alle odottamaan ja kiskaisimme majoitusrinkan hartioille. Edessä oli noin kolmen kilometrin talsiminen ja se talsiminen ei tapahtunut polkua pitkin. Alku toki oli lupaava, sillä eteneminen tapahtui hiekkarantaa pitkin. Mutta loppu olikin sitten pajua, suota ja rakkaa... Ja jotkut tekevät tätä vapaaehtoisesti...

 

Näköalapaikalle päästyämme vain päätimme, että teltan paikka tulee tuonne edessä näkyvälle, noin kilometrin päässä olevan nyppylälle selkeästi erottuvan rinteen suojiin. Hikeä vuotaen saavuimme vihdoin paikalle. Ja viime metreillä tämä tumpelo sitten säikäytti minut ja varmaan itsensäkin kaatumalla rinkka selässä rakkakiville. Se kaatuminen näytti pahalta. Se näytti siltä, että ilmoille olisi huudetu avunhuuto "Apua! Helikopteri!!" ja jonka perään olisi liitetty sanat "tämä reissu peruuntuu nyt ja pelaajat palaavat lähtöruutuihinsa". Mutta onneksi pahemmalta vältyttiin. Wishkyn sääreen taisi tulla verijälki... Ois nyt ees heti alkumetreillä telonut niin ois saanut ontua ja kärsiä tumpeloinnistaan pidempään. Noh, onneksi taisi olla vaan pintanaarmu... pieni helpotuksen huokaus kohosi hyttysten ininän keskelle...

 

Yhtäkkiä alkoi tiputtelemaan vettä, joten telttaa pystyyn ja pikavauhdilla! Ensimmäinen kerta näillä tunturireissuilla kun meinasi sade yllättää leirinpystyttäjän. Aikamoista tuuria ollutkin tähän asti, kertaakaan ei ole joutunut kastumaan. Klo 14:45 oli teltat pystyssä. Otin pystytyksen päätteeksi pienet oikaisut. Sade kesti puolisen tuntia.

 

Ja leirisuvannossa tuikkeja satamäärin! Mikäs paratiisi tämä on?

 

"Paineet pois?", kysyi Wishky.

 

"Selvä!", vastasin, ja kaivoin nelosluokan Sagen esiin säilyketölkistään.

 

Wishky meni viehemiehen nopeudella samantien jo rantaan ja koukutti heti ensimmäisiään hitaan mutta kömpelön perhomiehen vielä solmiessa teltalla perhoperukettaan. Vaan eivät olleet vielä suuria ne, vaivaisia 30- ja 35-senttisiä harreja. Onneksi, ajatteli hidas perhomies...

 

Sain viimein perukkeetkin viritettyä ja pääsin rannalle. Toisella heitolla oli liki nelikymppinen harri kiinni mutta se kiersi ovelasti itsensä kiven väliin, jonne siima jumittui. Koin ensimmäisen välinemenetyksen nykäistessäni siimaa tuskastuneena kivestä irti. Se harri ansaitsi voittaa tuon taistelun, noin älykäs kun oli. Rannat olivat pelkkää kiveä ja tunturikoivua ja jos joen pohja olisi ollut kuivalla maalla niin se olisi varmasti ollut eräs epämukavimpia rakkoja tunturimiehen kävellä. Rakkajoeksi sen ristinkin samantien.

 

 

kivinen tunturijoki

 

Unelmien laakson koski

 

Aivan rannassa tuikki isohko harri ja se yrittikin syödä perhoni mutta sai maistelussa turvalleen ja hävisi paikalta. Wishky tuli mittauttamaan harjuksen mutta se oli selkeästi alle nelikymppinen, joten Wishky laittoi sen uimaan.

 

Läksin ylöspäin Wishky:n tuskaillessa n. 35-senttisen harjuksen nieltyä pikkulipan persauksiin asti. Siitä harrista tulikin siitä syystä ruokakala.

Nousin ylöspäin seuraavan kosken puoliväliin, rantojen ollessa rakkaa ja ikävän märkiä. Koukutin muutaman harjuksen ennen nousua kosken niskalle. Niskalla tuikki melkein joka paikassa. Ennen niskaa sain härnättyä kaksi harjusta ja yhden taimenen perhoni kimppuun, kaikki kuitenkin hieman pienenläntiä...

 

Siirryin askeleen pari ylemmäksi, melkein niskalle, ja suoritin pakolliset valeheitot ja pudotin perhon kohtisuoraan virtaan nähden noin viiden, kuuden metrin päähän. Jokin yritti sitä heti muttei jäänyt kiinni. Nostin siiman ilmaan ja pudotin perhon liki edelliseen putoamispaikkaan. Veden pinnassa kävi myllerrys ja pirteä Norjan Lapin taimen oli satimessa. Se oli tyypilliseen tunturitaimenen tapaan voimakas ja nopea ja se ryhtyi välittömästi ulkoiluttamaan perhosiimaani tekemällä pitkiä syöksyjä. Hetken päästä 43-senttinen tunturitaimen sai perhomiehelle hymyn naamalle. Päästin taimenen kasvamaan ja yritin ottaa uudella kamerallani kuvia siinä sen ihmeemmin onnistumatta.

 

Tunturin taimen

 

Kahluukengällä pilattu tunturin kaunis taimen

 

Wishky oli jatkanut kalastelua alavirrassa menettäen yhden lipan. Oli kuulemma ollut iso ku mikä! Palasimme leirille harrastamaan pussiruokailua. Pussimuonan kylkiäiseksi paistoimme lipan persauksiinsa asti imaisseen harjuksen. Sitten päätimme lähteä jälleen kävelemään.

 

Toiset rinkat piti hakea ennenkun ahne lappalainen ne löytäisi, kuuleman mukaan Lapin aboriginaaleilla on maailman paras hajuaisti: haistavat viinan poronkuseman päästä. Eli siis takaisin "lentokentälle" ilman painolastia ja rinkan kanssa takaisin leiriin. Paluumatkalla sitä ehti tarkkailemaan maastoa ja huomatuksi tuli, että kiveä ja pajua siellä piisasi.

 

Palattuamme teltoille ylen tyytyväisinä mutta hieman väsyneinä juomarinkat selässämme päätimme nauttia ensin juuri kantamamme rinkkojen syövereistä yhden oluet mieheen, ja nautinto kerrassaan se olikin. Rakka-pajukko-tesetin jälkeen olisi maistunut useampikin. Mutta säästölinjalla pitää mennä, reissu on ajaltaan pitkä ja varasto nihkeänlainen... Tämän jälkeen painuimme ansaituille yöunille, kellon näyttäessä 23:30.

 

Perho 1 - Viehe 0

 

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt