Kirjautuminen

Paavon pervåreissu - Tuulta, tuntureita ja siikoja

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share

Maanantai 6.7.2009

Päivä VIII

Mika oli tuskaillut yön "ruumispussinsa" kanssa - pussi oli liian pieni, ei iso mies saanut edes käsiään pussin sisälle. Suonenvetokin oli häirinnyt nukku-Matin kanssa juttelua. Mitäs oli mennyt ostamaan makuupussinsa internetistä... Jussi kertoi eilisen seikkailunsa: lähdettyämme Mikan kanssa ylävirtaan Jussi oli onnistunut heti kalaan päästyään sotkemaan siimansa, sotkuista päästyään tarttui 50-senttinen harri. Sitten iski siika, joka pääsi karkuun ja seuraavankin Jussi onnistui tumpeloimaan. Jonkin ajan päästä iski taas siika ja katkoi perukkeen. Jotenkin kykenin kuvittelemaan Jussin tuossa tilanteessa.

Kärvistelimme leirillä huonon sään takia ja söimme pussimuonaa. Mika kävi koskella koukuttamassa 43-senttisen harrin.

Kahlaajalinnun pesä

Viklon pesä

Keltavästäräkin poikanen

Keltavästäräkin poikaset ovat "lentäneet" pesästä

Keltavästäräkin poikanen

Pää täynnä untuvaa

Siian puhdistus trofeeta varten

Luppoajalla Mika päätti valmistella ennätyssiian trofeeta varten

Menimme ylös kosken alle, sateen jälkeen, toivoen, että korkeintaan kaksi kuuroa pukkaa päälle, päättelimme näin toiveikkaasti kaukaa pohjoissuunnasta tulossa olevasta pilvimassasta. Ensimmäinen kuuro iski ollessamme alemmalla ottipaikalla ja sen nostattama tuuli vielä kestettiin. Kuuro meni ohi ja tuuli tyyntyi, joskaan ei kokonaan, ja pääsimme kalastamaan ainakin osaa aluetta, tyvenessä. Tumma sadekuuroa alemmalle jokialueelle laskeva pilvirypäs oli kuitenkin jo tulossa, näimme sen selvänä alavirran suunnassa. Siika nousi pintaan kuin hidas sukellusvene, vilauttaen selkäeväänsä ja pyrstöään. Heitin perhon siihen suuntaan mutta se ei tainnut osua siian menoreitille. Eri suunnassa se ainakin heti näyttäytyi, napaten ilmeisesti pienen vesiperhosen veden pinnalta, hitaasti näyttäytyen. Heitin taas perhon oletettuun menosuuntaan. Seuraavaksi se pahuksen siika näyttäytyi taas täysin eri suunnassa. Ärsyttävää! Huomasin sen kuitenkin pysyvän suhteellisen pienellä alueella, joten heitin perhon sen kuvitellun alueen keskelle. Eikä aikaakaan kun väsytin graavikuntoon 52-senttisen siian. Painoa tällä tittilohen mallisella siialla oli 1.32kg, Mikan lahjomattoman digipuntarin mukaan.

Siika 52 cm, 1.32 kg

Siika 52 cm, 1.32 kg

Sormet jäätyivät. Palasimme leiriin ja lämmitimme itsemme Strohilla jälleen pelikuntoon. Meitä kaikkia oli alkanut jo tympimään jäinen pohjoistuuli ja kylmät olot.

Makuupussi oli jäinen. Laitoin sukkahousut jalkaan ja riisuin ylimääräiset vaatteet pois, vain aluspaita jäi päälle. Ilman lämpötila oli neljä astetta. Hetken kuluttua makuupussissa oli jo mukava pötköttää eikä ollut yhtään kylmä. Jos tuon viinin joisi vielä loppuun niin sitten voisi urvahtaa.... klo oli 1:20... tihkusateen hakatessa telttaa...

Tiistai 7.7.2009

Päivä IX

Heterot ylös! Aurinko paistaa! Olipa hiljaista meidän leirissä...

Kävin keventämässä oloani ja tarkastamassa naapurilintujen olotilan. Keltavästäräkin poikanen oli kokenut luonnon julmuuden - kuolema oli tullut nukkuessa.

Keltavästäräkin poikanen

Luonto on julma kaikessa kylmyydessään

Päätimme lähteä jälleen pusikkokalastuskeikalle ylävirtaan, tällä kertaa Jussikin mukana. Suon läpi suhteellisen helppoa reittiä pääsimme ottipaikalle ja siellä oli heti tuikkikarnevaalit käynnissä. Äkkiä laskettuna ainakin viisi kalaa syönnöksellä. Ja tällä paikalla ne eivät olleet oletusarvoisina mitään 40-senttisiä sinttejä... Mika ja Jussi jäivät siihen, siirryin itse ylävirtaan. Takaani kuulin, että Mika sai heti ensimmäisellä heitollaan 45-senttisen harrin.

Tassuttelin risukossa eteenpäin satakuntametriä, tuulensuojaiseen suvantoon ja pysähdyin edellisellä kerralla kalastamani paikan kohdalle. Join oluen ja katselin rauhassa tuikkeja, edessäni oli ainakin kolme kalaa ja ylävirran suunnassa kosken loppuliu'ulla tuikki tasaiseen tahtiin pieneltä vaikuttava kala.

Kalastelin edessä olevan suvannon tarkkaan saamatta mitään yhteyttä kaloihin. Tuikkivat kalat olivat kadonneet... Jussi saapui juuri kun olin siirtymässä loppuliu'ulle, jossa pienen tuikkirenkaan jättänyt kala jatkoi edelleen tasaiseen tahtiin tuikkimistaan. Jussi siirtyi ylemmälle poterolle ronkkimaan.

Kahlasin varovasti tuikkivan kalan yläpuolelle, laskeutuen jyrkkäreunaisesta rantapöheiköstä kiviseen koskeen. Horjahdin ja kolautin pohjassa olevia kiviä varmasti niin kovaa, että kaikki kalat kilometrin säteellä sen kuulivat. Kirosin kömpelyyttäni ja seisoin pitkän tovin liikkumatta. Olin aivan tuikkineen kalan nenän edessä, muutaman metrin päässä. Mutta kaikesta kolinasta ja metakasta huolimatta tuikkiminen jatkui jälleen. Huokaisin kevyesti helpotuksesta.

Se otti päivänkorennon. Pieni kala, joku kolmekymppinen varmaankin... Mutta eihän tällä alueella ole tapana saada niin pieniä kaloja? Taas ilmestyi pienen pieni rengas miedon virran keskelle, päivänkorennon kadotessa pinnan alle.

Ensimmäinen heitto meni kalan väärältä puolelta ohi ja pelkäsin näinkin lähellä ollessani siiman noston vedestä karkuuttavan kalan tai ainakin keskeyttävän kalan syöntitahdin. Siiman nostossa muistin taas kauan sitten lukemani Gary LaFontainen (RIP) ohjeen kirjassaan Dry Fly - New Angles, "roll cast pick-up" heitto oli aiemminkin pelastanut tilanteen arkojen kalojen kanssa pelehtiessäni. Tämä kala, olettaen, että se oli harjus, ei varmaankaan olisi niitä arimpia kaloja, mutta vaikka uskoinkin, että kala oli pienehkö, siis jopa alle nelikymppinen, uteliaisuuteni ei antanut periksi vaan tahdoin nähdä sen kalan. Siksi tuo "roll cast pick-up" muistui niin selkeästi mieleen juuri sillä hetkellä.

Annoin perhon valua jonkin verran tuikkien alapuolelle, pysäytin sen kulun, nostin vavan pystyyn ja vedin siimaa vavan liikkeellä hieman ylävirtaan päin, pysäytin vavan liikkeen, pidin tiukasti siimasta kiinni  ja suoritin nopean rullausheiton - perho nousi ilmaan likimain jättämättä veden pintaan jälkeäkään. Uskoin, että kala ei tuota liikettä edes huomannut, kalan ollessa matalassa vedessä ja "ikkunan" ollessa aika pieni.

Kuivasin perhon parilla terävällä valeheitolla ja tipautin perhon virtaaman oikealle puolelle tällä kertaa, noin metrin, puolitoista kalan oletetun sijainnin yläpuolelle. Juuri hetkeä aiemmin kala oli tuikannut taas. Perho valui nyt aiemman tuikkirenkaan kohdalle ja nyt siihen ilmestyi uusi tuikkirengas. Tunsin lievää tyytyväisyyttä perhon ja heiton täydellisestä onnistumisesta, kalan oletetun pienen koon laimentaessa hieman tätä täydellisyyttä.

Harjus on kiinni

Kala kiinni!

Mutta tämä kala ei ollutkaan pieni. Yhtäkkiä tajusin väsyttäväni isoa kalaa. Kaikenlainen täydellisyystyytyväisyys hävisi mielestäni samantien, mielessä oli sensijaan ajatus, että "ei ole kalaa tuikkiin katsomista".

Väsyttelin kalaa pitkän tovin, sen pyöriessä kosken laidasta toiseen. Sillä ei ollut sen suurempaa halua lähteä pois virrasta alempana olevaan suvantoon, sensijaan se näytti haluavan kietoa siiman virran toisella puolella olevan kiven ympärille. Sain kuitenkin vedettyä sen pois kiven luota ja lopulta haaviin. 55-senttinen harjus tuntui taas olevan liian suuri perhohaaviini. Elvytin kalan nopeasti ja annoin sen toipua rauhassa kosken pienessä sivutaskussa.

Harjus 55 cm veden alla

Harjus 55 cm veden alla

Harjus 55 cm veden alla

Harri toipuu kaikessa rauhassa

Harjus 55 cm veden alla

Hyväkuntoinen se on, muttei halua lähteä vielä

Harjus 55 cm veden alla

Kaipa sille pitää antaa vauhtia...

Harjus 55 cm veden alla

Nonii, nyt naama virtaa kohti ja kituset liikkeelle

Harjus 55 cm veden alla

Noniin, kyllä se siitä...

Jussi tartutti ison harjuksen ylemmästä koskilompolosta mutta se pääsi irti. Nousimme ylös jokea, jätimme reput ruokailua varten sovittuun leiripaikkaan ja kävimme Jussin kanssa vielä katsomassa ylävirran tilannetta. Istahdimme tuulen suojaan nyppylän huipulla ja tuijotimme edessä kiemurtelevaa suvantoa, mutta suvanto oli hiljainen. Jussi palasi leiripaikalle, jossa Mika jo oli ronkkimassa. Kävelin hitaasti suopusikkoista rantaa alavirtaan, toivoen, että kaloja näkyisi, mutta suvanto oli todellakin kuollut...

Harjus

Jussin nätti harri

Ruokatauko. Tunturimenussa oli tällä kertaa Adventure -merkkistä kuivamuonaa peltipussissa. "Pytt i Panna" luki pussin kyljessä. Liha oli kuulemma kuivattua jauhelihaa. Yllättävää oli, että tämän pussin sisältö olikin täyteläistä pottumuusia, jota oli jopa riittävästi. Lihapalat sensijaan olivat kuivia jauhopalloja, jotka eivät kuivattua jauhelihaa muistuttaneet vähimmissäkään määrin. Mutta pienen miehen nälkä siirtyi tällä pussimuonalla hyvin. Pussi oli korkea ja kapea, eli lusikan pitää olla pitkä tai sitten pussia pitää leikata kun lusikka ei enää yllä pussin pohjalle. Tätä muonaa pitänee ostaa uudestaan ja lisätä sinne omat jauhelihat. Kuivana.

Nautittuamme retkimuonat ja huuhdottuamme niiden maun piiloon oluella jatkoimme kalastusta. Jussi palasi karkuutuspaikalle, Mika käväisi katsomassa sivu-uoman. Minä siirryin alemmaksi, sinne missä saapuessamme oli kaloja syöntipuuhissa.

Seisoin paikallani joen rantatöyräällä ja etsin tuikkeja, näkemättä ainuttakaan. Käänsin päätäni vasemmalle ja kuulin outoa kahinaa. Käänsin päätäni oikealle ja kuulin samaisen kahinan. Luulin jonkin oksan raapivan kalahattuani. Käänsin päätäni vielä kerran vasemmalle enkä enää kuullutkaan mitään. Kohautin olkapäitäni ja kuittasin kahinaäänet pienten vihreiden tunturimiesten aiheuttamiksi. Sitten näin pienen otuksen suoraan edessäni parin metrin päässä ja kuulin samaisen kahinanomaisen äänen. Minkki tuijotti minuun, jatkoi kahinasähinäänsä, haki tappamansa sopulin kolmen metrin päästä alavirran suunnasta ja palasi hitaasti ja selkeän varovaisena ohitseni ylävirran suuntaan sopuli hampaissaan. Hamusin todellakin myöhästyneenä kameraani ja liikkeestä säikähtäneenä minkki singahti ylävirtaan kuin nuoli, sopuli suussaan.

Hymyillen tapahtunutta nousin ylävirtaan parin sadan metrin päässä olevien Jussin ja Mikan luo. Molemmat olivat nähneet minkin saaliineen kiitämässä ilmeisesti ylävirran suunnassa olevaa pesäänsä kohti. Jussi oli saanut koskimontusta 45-senttisen harjuksen, ehkä juuri sen kalan, jonka oli aiemmin karkuuttanut. Istahdimme Jussin kanssa joen rannalle juomatauolle. Yhtäkkiä rannan pikkulinnut alkoivat pitää ääntä. Paikalliset uunilinnut olivat hädissään. Totesin Jussille, että noinkohan minkki olisi tulossa takaisin. Samassa minkki ilmestyi vastarannalle, vedenrajaan. Siitä se hävisi vilkkaasti ylävirtaan ja linnut rauhottuivat.

Palasimme lopulta takaisin tapahtumien jäätyä minkin seurailujen jälkeen vähäisiksi. Leiriin päästyämme lämmitimme itseämme rommitotilla. Jussi meni nukkumaan, jäimme Mikan kanssa vielä muistelemaan mukavan kalastuspäivän tapahtumia. Joutsen päätti ryhtyä elämöimään hiljaisessa tunturisäässä. Miksiköhän senkin pitää kaakattaa jatkuvasti lentäessään? Se laskeutui kaverinsa luo pienelle lampareelle ja siitäkös kaakatus sai lisää virtaa. Sitten pariskunnan, oletimme niiden olevan poikaparin, piti lähteä jonnekin. Toinen joutsen kaakatti ja yritti pakottaa toisen seuraamaan. Toinen kuitenkin päätti lähteä alavirtaan ja toisen kaakattajan piti seurankipeänä seurata.

Joutsenien parisuhderiitaa seuratessamme päätimme Mikan kanssa käynnistää H65-projektin - tavoitteena olisi saada 65-senttinen harjus. Alustavasti valitsimme jo ensimmäisen projektipaikankin.

Ja homojoutsenet jatkoivat elämöintiään...

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt