Kirjautuminen

Brokeback Mountain - tunturitangon alkeet

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share
It takes two to tunturitango15.7.2008

Heräsin miellyttävästä paikasta, josta normaali kalamies ei halua pois nousta, ja kävin aamusaunassa. Sitten tungin kaikki tavarat rinkkaan. 29 kiloa, ilman vapoja ja voipaketteja. Ei kauhean paha paino, mukana oli sentään viikon sapuskat - reissun pituus suunnitellusti kaksi viikkoa. Jotakuinnii...

Klo 10:47 Suomen takalistosta saapuneesta junasta nappasin Mansen asemalta Mikeyn kyytiin ja lämpimien mieshalauksien jälkeen läksimme iloisina köröttelemään kohti Kilpisjärveä. Olipas jotenkin tutun tuntuinen paikannimi...

.

Pysähdyimme Kempeleen Zeppeliniin ostamaan janojuomaa (Stroh 60V ja halpisviski), voita, makkarapaketti ja valmiiksi paluureissua varten tsekkiläistä olutta sekä savolaiskenraali Sandelsin sissipartio. Naamariin nappasimme jotain syötävääkin, mutta juotava oli kuitenkin pääasia, jo reissun tässä vaiheessa...

Matka sujui yllättävän joutuisasti, varmaankin siksi, että tuli suu vaahdossa kehuskeltua Mikeylle vasta pari päivää sitten päättynyttä Rommaenon kaksiviikkoista koukutusjuhlaa. Mikeyn silmistä näki, että miestä hieman, mutta jopa selkeästi sapetti -- vai liekö ollut vaan suunnatonta kateutta ilmassa ja ehkä juuri siksi välittömästi irtosi vastakommentteja ja reittisuunnitelmia, selkeänä tarkoituksena saada keskustelu siirtymään pois suurharjuksista ja “kahen kilon siioista”. Ai niin, tokihan oletuksena tälläkin reissulla oli koukuttaa muutamat Käsivarren käsivarren pituiset harjukset. Muutaman kerran naureskelimme myös homeisille jauhelihoille ja erään pilviveikon toikkaroinnille hyttysparven keskellä. Ihme hiippareita sitä on tunturissakin joskus ollut...

Otimme tutuksi tulleen tavan mukaan tavoitteeksi etsiä puurajaa. Kuusiraja taisi tulla vastaan Palojokisuulla, viimeinen mänty nähtiin pieni hetki Riehuvuopion veneenlaskupaikan jälkeen. Siinä välillä kuskina ollut Mikey oli päättänyt, että meikäläisen kärry pitää laittaa remonttiin. Petteri "Einstein" Punakuono lönkötteli silmät kiinni mutta täysin avoinna vastaan kärryn mittarin heilutellessa yli vanhan markan lukeman. Onneksi kuskina olleella ruotsalaispojalla oli hitaat refleksit normaalia notkeammassa kunnossa. Einstein ohitettiin noin puolen metrin päästä. Meinasi tulla hätäkakka housuun...

Märkä ja ruskea rinki persiin alla ajaa köröttelimme suoraa päätä taistelualueen rajalle, soittaen toki välillä Veekoolle, tuolle Ylläksen Pehtoorille, jota kuuleman mukaan etelän herrat elättävät lähettäen eukkonsa sinne naitavaksi, siis muiden naitavaksi, ja sanoimme olevamme onnellisesti jo ohi kyseisen paikan tienhaaran. Olin ymmärtävinäni, että ilo oli molemminpuolista...

Ilta oli pitkällä ja miestä väsytti. Vaihtoehtoina teltta tai sänky. Sänky voitti, vaikka ajomatkaa sänkyyn olikin aikamoinen huikasu. Soitimme Peeran majalle ja saimme varattua huoneen kahdella kahden hengen vuoteella. Autoimme toisiamme unen onnenmaahan pienellä tömäyksellä asentoviskiä, Vat 69... parasta, ainakin nimeltään, mitä poikaporukassa voi maistella....



16.7.2008

Kunnon aamupala Peeran majalla, maksettiin kämppä (35€), aamupalat (2 x 5€) ja Mikeylle vuoden kalalupa alueelle 1551 (50€). Meikäläisellä oli vanha parinviikon takainen vuosilupa vielä voimassa, oletettavasti...

Siirryimme pitkän ajomatkan jälkeen autolla paikalle, josta aloitimme siirtymisen maastoon. Paikalle tuli Peeralla samassa majassa majaillut turisti, joka etsi kalastuspaikkaa. Äijällä oli iso... siis kela, eikä pelkästään iso vaan kerrassaan VALTAVA avokela ja jos mahdollista niin vieläkin valtavampi suippomallinen heittopallo ja siihen sidottuna litka, jossa oli julmetun kokoinen Zulu ja toisena kakshaaranen lohiperho. Julmettu näin suomeksi tarkoittaa sitä, että se Zulu oli liki yhtä iso kuin se lohiperho. Ja sitten se ihmetteli, että harjukset ei ota... Annettiin äijälle makkarapaketti palkinnoksi lähtökuvien ottamisesta. Naurussa oli pitelemistä mutta kuin yhdestä suusta yritimme opastaa miesparkaa alan salaisuuksiin. Tuntematontakaan kalamiestä ei jätetä.

Jotenkin sitä aina tuntee itsensä asiantuntijaksi, ellei jopa guruksi. Vaikka ei välttämättä osaisi juurikaan mitään... kaipa sitä joku etelän “Riku” tuntee itsensä suureksi jos pääsee pätemään tuonlaisen aloittelijan edessä... aika mukava alku tämäkin, edessä olevalle talsimiselle. Hyvä mieli asiasta tuli, sillä äijälle jäi selkeästi hymy suuhun poistumisemme jälkeen. Ja sehän pelastaa jo puoli retkeä sellaiselle, joka ei ajattele pelkästään itseään.

Ja ei kun tunturiin. Rinkkaan (yllättäen allekirjoittaneen) vaihdoimme Nallo2 teltan ja lisäsimme painoa muutamalla janojuomapullolla (nämä sentään jaettuna tasan). Mutta en valittanut. Kiihko kalalle on kova. Rinkka selkään ja kävelykepit käteen.

Reissaaminen täysin tuntemattomassa maastossa tuntui oudolta. Etenkin kun piti kantaa selässä taakkaa, joka tuntui painavalta ja jonka keventämisen ilo tuntui jokaisella pysähdyksellä entistä mukavammalta... Tunsin kevyttä helpotusta siitä, että osa painosta oli syntyjään skottilaista ja helposti pois painolastista nautittavissa... mutta päätin silti säästää sitä mahdollisimman paljon pääleiriin.

Jonkin matkaa tassuteltuamme tulimme pienelle joelle ja päätimme pitää pienen tauon. Viskasimme rinkat turpeeseen ja kävelimme polkua pitkin kevein askelin joen rannalle tuikkeja metsästämään. Polun oikealla puolella oli taas turisti käynyt, jättäen oluttölkit jälkeensä. Sanoin Mikeylle pari sanaa typeristä turisteista ja roskaamisesta ja olin jo jatkamassa matkaa kun Mikey seisahti ja sanoi tölkkien olevan varmaan halki, tai jotain, kun oluen suuhunvalumisaukko on vielä kiinni. Käteensä tölkin ottaessaan hän huomasi, että sehän oli täysi! Hetken päästä nautimme joen rannalla suhteellisen kylmää olutta emmekä enää kironneet roskaavia turisteja. Ainakaan samaan malliin kuin aikaisemmin.

Saavuimme hieman sateisen retkeilyrupeaman jälkeen “puolimatkan krouviin”. Vastassa meitä ei  tässä paikallisravintolassa ollut kukaan, ja tarjoilukin oli suhteellisen kuivaa, jopa olematonta. Päätimme laittaa leirin pystyyn ja välittömästi leirin kasaamisen jälkeen oli vuorossa kaikesta huolimatta, ja aivan yllättäen, kalastus. Tänne ei tulla nukkumaan eikä lepäämään. Mielessä ei käynyt edes skottilaissyntyisen painolastin vähentäminen. Mistä lie moinen johtunut...

20080716-171831-01

Leiri pystyyn ja lähimmälle lutakolle kalaan

Läksimme talsimaan koivuista rinnettä ylös, siellä on kuulemma lammikko ja parikin, joissa kalaa pitäisi olla. Matkalla oli myös puro, josta piti tietenkin koittaa perholla kalaa. Matala kuin mikä ja kalattoman tuntuinenkin, mutta yritys on kova - kun näillä korkeuksilla oja tulee eteen niin sen koosta ei välitetä.

Ronkimme ojaa saamatta sen suuremmin mitään tuntumaa eväkkäisiin. Lopulta päätimme nostaa anturaa ja talsia eteenpäin järville. Suolammikko oli edessä ja heittopaikkaakin oli tarjolla, koivujen hävittyä yllättäen jonnekin saavuttuamme rannalle. Ojan suulla oli odotettavissa kalaa, siitä joku jo sinkosikin kauhuissaan hieman myöhästyneenä ojentuneen sormeni osoittamaan suuntaan. Liekö ollut hauki kun ei kiihkoisten kalastajien pikkuperhoon suostunut tarraamaan...

Tunturijärvellä kalassa

Tummaa pilveä pukkaa tunturijärven päälle

Kiersimme järveä etsien kaloja ja heittopaikkaa. Heittopaikkoja oli, mutta kaloja ei näkynyt. Sitten suojaisessa lahdessa tuikkasi. Pikkuinen pari-kolmekymmentäsenttinen taimen kiersi lahdelmaa. Siirryimme väijymään lahdelmaan, josko sinne ilmestyisi muita.

Siinä tuikkii! Mikey ei ensin huomannut mutta ymmärsi kun karjaisin ja osoitin sormella. Mittaharjus uiskenteli... Mikey tähtäsi ja ohjasi siimaa ilmassa tuikin suuntaan. Ja sitten se tärppäsi. Mikey väsytti kalan, joka jäi ainoaksi siltä illalta, vaikka yritimme vielä alemmalta järveltä etsiä uusia uhreja.

Tunturijärven harjus on haavittu

Harjus on haavissa

Alemmalle järvelle siirryttyämme alkoi sade ja päätimme lopulta palata sateessa teltoille. Vesivehkeet pois päältä ja suunnittelemaan unipuun oksalle istahtamista. Nälkä kuitenkin yllätti, joten värkkäsimme nuotion. Nuotion tekeminen tunturissa, olemattomista puista, vain hetki sateen jälkeen, on jokaiselle kokeilemisen arvoinen tilanne. Voimme molemmat väittää olevamme aika helevetin kovia reissumiehiä, mutta aikaa se meiltäkin vei, mutta lopultakin nuotio syttyi. Eikä syttymiseen tarvinnut kuluttaa mukana ollutta säilykepirtua, joka kuuleman mukaan oli tarkoitettu kannettavaksi sinne minne vettä ei todellakaan kanneta mukana. Nuotio alkoi savuamaan hieman voimallisemmin, joten pääsimme hengähtämään ja maistamaan tikkuharria. Päälle painikkeeksi nautimme kupilliset Stroh'lla laimennettua kaakaota ja harrastimme hetken tunturimaailmaa häiritsevää paskanjauhantaa.

Mikey piilossa

Tunturissakin voi leikkiä erilaisia leikkejä, kuten esim. piilosta.

Mustalaisleiri tunturissa

Mustalaisleiri on muuttanut tunturiin ja nuotioharjus on suojassa savulta

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt