Kirjautuminen

Kirottu Kalastuslakki

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share


Lakin tarina lienee alkanut jossain Kaukoidässä, pikku Ping Pongin (8v) hyppysissä. Lakin valmistuttua se on laitettu laatikkoon 49 muun samanlaisen joukkoon. Laatikko on kannettu 546 samanlaisen joukkoon merikonttiin, josta ne on rahdattu Eurooppaan tahi Ameriikan maalle. Siellä yhtiön suuri päällikkö on päättänyt laittaa juuri tämän kyseisen lakin sisältämän laatikon kohti Suomea. Vai lieneekö päätöksen tehnyt ihka aito varastokuoriainen? Joka tapauksessa, Ping Pongin hyppysissä ollut lienee poppamiehen ”pahaa silmää”, koska tuo lakki on jo lähtiessään tiennyt matkansa tarkoituksen ja pään. Epäluotettavan (turkulaisen) trokarin kautta se eksyi Riihimäelle, Erämessujen parhaimpaan humuun. Joutui jopa vääriin käsiin, kunnes kohtalo sen toimitti oikealle omistajalleen. Tästä eteenpäin kaikki muuttui…

.


Uusi omistaja, tuo pikku simassa pyörinyt kalamies, olikin typerää sorttia. Viisaampi olisi haistanut tai vaistonnut poppamiehen taika-aineksen lakista, mutta tämä hömelöpä kantoi sen kotiin asti. Esitteli vielä matkalla, kuinka nyt on ottilippis mukana!

Messujen jälkeen lakki unohtui pimeään komeroon pitkäksi aikaa, kunnes se syksyllä kaivettiin esiin soutureissua ajatellen; ”joskos sitä tällä hatulla sais…” Vanha, uskollinen, auringon haalistama ja kelien raiskaama lippis jäi hattuhyllylle, tylysti tehtävästään ulkoistettuna.

Jo tämä ensimmäinen reissu olisi valveutuneelle henkilölle kertonut mistä tuulee, mutta tarinamme jästipää ei tätä tajunnut. Ei, vaikka seuraavat reissut tehtiin erittäin hiljaisissa merkeissä…

Hattu palautui takaisin komeron pimeään, joskin syksy oli jo menetetty. Kovalla hauenkalastuksella saatiin aikaan jokunen puikkari, mutta edes kohtuulliset kalat vaistosivat tuon pirullisen päähineen läsnäolon, jälkikäteenkin. Ja pysyivät vähintään 100 metrin päässä lakin omistajasta, joka ihmetteli kuinka nopeasti hienosti alkanut kausi hyytyi…

Talvella hattu menetti tehoaan, maatessaan pimeässä, vailla kontaktia uhriin. Kevään koitettua lakki tiesi pääsevänsä vielä tositoimiin, kunhan kalamiehemme unohtaisi että mikä on ollut ainoa tekijä hyvien ja huonojen reissujen välillä. Tuomion aika lähestyi…

Sitten se koitti, kalamiehemme ja lakin odotettu yhteismatka. Kauas lakkia kuskattiin, vene perässä köröteltiin hyvinkin 3 tuntia länttä kohti. Tuo pirullinen kapistus tunsi voimiensa elpyvän, kerran päähän päästyään se pilaisi helposti kuukauden kalastuksetkin!

Kalamiehemme ystävineen kalasteli reissun ensimmäisen päivän tyytyväisenä, saipa sankarimme jopa reilun hauen! Taisi olla kalastusuran 3. suurin. Seuraavana päivänä hattu sai tilaisuutensa, kun kalamies vakuuttuneena edellisen päivän menestyksestä sujautti tämän päähänsä. Siitä alkoi lakin valtakausi, jonka kalamiehemme kyllä huomasi! Kalaa nousi veneeseen hyväksikin luonnehdittava määrä, muttei hänelle. Keulaosasto saikin sitten ennätyskalan ja tilastokakkosen. Kirouksen uhrille ei parin puikkarin lisäksi mitään. Lakin pirulainen kun osasi hommansa… Kaksi päivää kalamiehemme tätä katseli, älyämättä tehdä asialle mitään. Raapi typerän näköisenä päätään ja ihmetteli huonoa tuuriaan. Reissu jatkui kuuluille haukivesille 3 päivän jälkeen, josta oli juuri saatu kymppikaloja useampi kappale. Ja juuri nimenomaan seurueeseen, johon kalamiehemme oli liittyvä. Tässä vaiheessa kalamies ymmärsi hylätä lakin laukkuun, samalla pienet loitsut tehden. Loitsun vaikutus kestikin sen aikaa, että kalamiehemme raapaisi metrikalan veneeseen, jonka saavuttua suojaloitsu kaikkosi ja vaikeudet alkoivat! Hauki raapaisi kalamiehen peukalon tyveen reilun repeämän, joka olisi tullut hoidattaa ammattilaisilla. Uupelo kalamiehemme kuitenkin tyytyi teippiin ja paperiin, laittaen hölmö vielä tuon hatun päähänsä! Teho oli samaa luokkaa, kun kaivaisi filetillä nenää, eli sotkua syntyy!

Seuraavat 3 päivää lakki sai sotkettua molempien veneiden kalaonnen, totta kai. Päässähän se sai olla, lähettelemässä näkymättömiä aaltoja kaloille… Kukaan ei mitään kummia saanut, ja mahdolliset isomuksetkin irtosivat jo kaukana veneestä.

Tähän tilanteeseen tämä kevään odotettu reissu päättyi, lakin todelliseen murskavoittoon. Suivaantunut onkimiehemme survoikin lakin jonnekin kauas pois, mutta se ei rautaista otettaan hellittänyt, ei. Tuon jälkeen saikin kalamies vaeltaa kalatonta polkua reilusti yli kuukauden…

Koitti kesäkuu, ja lohenkalastus oli pian alkava. Hattu oli eräänlaisessa horrostilassa kaapin perällä, kuin kytevä tulipalo turvesuossa. Happea, vain hiukan happea, ja helvetti olisi valloillaan… Tyytyväisenä lakki huomasi tulleensa pakatuksi mukaan lappiin, nyt se pääsisi kokeilemaan poppamiehen metkuja oikein pohjoisen lohille asti! Kunhan vain kerran päähän pääsee, niin siitä se taas alkaa…

Kolme ensimmäistä päivää lakki joutui vielä laukussa viettämään, voiden pahoin ulkoa kuuluvista riemunkiljahduksista ja kaatoryyppyjen kitkerästä hajusta. Se paloi vihaa noita iloisia veikkoja kohtaan! Ja niin pikku sikunassa ollut sankarimme teki taas sen saman virheen, niin kuin monta kertaa aiemminkin. Hän kaivoi tuon vihulaisen lakin esiin, ja laittoi päähänsä.

Saman tien tämän jälkeen lakki kutsui ystävänsä auringon paikalle, tuttu jo kotikonnuilta. Olihan siellä huomattavasti meikäläisiä oloja kuumempaa. Aurinko lämmitti jokiveden ennätysnopeasti ja piti muutenkin huolta ettei kaloja tuossa veneessä näkynyt. Ei, vaikka soutumiehillä alkoi kädet päällystetty rakoilla, normaalin parin pienen sijaa Viidennen päivän jälkeen oli peli menetetty. Lakilla oli täydellinen niskaote miehistä, jotka reilun viikon jälkeen totesivat tilanteensa menetetyksi ja alkoivat lomailemaan… Se siitä reissusta, kiitos tuon Kaukoidän poppamiehen ihmeen.

Heti pian reissun loputtua ajatteli kalamiehemme siirtää lakin veneilykäyttöön, tuloksena melkein uponnut vene ja painajaisia aiheuttanut yö myrskyn keskellä. Jota siis ei pitänyt olla, ilmatieteen laitoksenkaan mukaan. Ennuste 4-8m/s lännestä muuttui keskellä yötä yli 10m/s pohjoiseksi. Hepä eivät tuosta hatusta, tahi sen läsnäolosta tienneetkään…

Eletään heinäkuuta, 13 kuukautta lakin saapumisen jälkeen. Tuo onneton kalamies olen tietenkin minä. Nyt tuo hattu makaa kellarissa. Olen latonut päälle pari sataa kiloa kaikenlaista roinaa, ja pirskotellut pyhää kaatoryyppyä alueelle, sekä suolannut kynnyslistan. Siellä Se odottaa seuraavaa uhriaan…

Jonain päivänä, jonain rohkeana päivänä, juon itseni humalaan, otan sytytysnestettä mukaan ja painun läheiselle kalliolle polttamaan tuon lakin. Hautaan tuhkat kivenkoloon, ja toivon että tuo paha on lopullisesti poissa. Toivoen ettei se poppamiehen taika selviytynyt tulesta. Siihen asti herään öisin kylpien kylmässä hiessä, kellarin suuntaan kuulostellen…
Paha kalalakki, pahinta laatua

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt