Kirjautuminen

Suomu-ukko

Käyttäjän arvio:  / 1
HuonoinParas 
Share

Niin jatkui jälleen arkeni Ukon kanssa. Kävimme kalassa ahkerasti ja saimme edelleen kalaa paremmin kuin kukaan muu koko kylällä. Ukko tarinoi usein minulle siitä mitä tiesi vedenväen asioista ja kertoi senkin, että toisinaan merellä nukkuessamme saattoivat rakkaamme isänsä heltyessä tulla unessa luoksemme hiukan lievittämään ikäväämme. Siksikin vietimme merellä aikaa niin paljon kuin vain saatoimme ja vaikka aina emme unessa neitojamme tavanneetkaan, niin vesillä ollessamme aina tunsin, kuinka Helmisimpukka oli jossain lähelläni. Seuraavana keväänä ei vanhempieni kanssa enää edes keskusteltu mahdollisuudesta minun mennä jonnekin muualle työhön. Aloinhan jo olla miltei aikamies ja päätin itse asioistani. Isäkin oli viimein tervehtynyt ja palannut työhönsä, joskin edelleen omasta halustani annoin heille melkein koko palkkani, sillä en itse edes tiennyt mihin olisin rahani käyttänyt. Minulla kun oli jo kaikki mitä halusinkin.

Vuodet vierivät ja tuli uusia Mittumaareja, tai Ukon-juhlia kuten niitä jo itsekin olin alkanut kutsumaan. Noiden odotettujen jokavuotisten tapaamisten voimin jaksoin taas odottaa kokonaisen vuoden uutta tapaamista neitoni kanssa. Aikanaan sitten Ukko alkoi menemään kovasti huonoon kuntoon ja talonpito ja lopuksi kalastuskin jäi kokonaan minun vastuulleni. Sinä kesänä, kun Ukko ei jaksanut enää lähteä kanssani vesille, romahti hänen kuntonsa viimein todella nopeasti, joskin hän kielsi minua siitä kenellekään kertomasta. Hän sanoikin minulle itse, että hänen aikansa maan päällä oli nyt miltei täysi. Saman vuoden syksyllä, eräänä täysikuisena yönä kuulimmekin rannasta ihanaa laulua. Niinpä minä kannoin kovin kevyeksi käyneen Ukon rantaan tapaamaan neitoaan, joka oli tullut häntä noutamaan.

Rantaan päästyään Ukko kuitenkin nousi omille jaloilleen ja käveli kuin terveenä miehenä laiturille, kuten aina kävi neitojamme tavatessamme.

– Purjehdin nyt merelle, jotta kukaan ei erehdyksessä sinua syyttäisi katoamisestani, sanoi hän minulle purjetta nostaessaan.

- Mene ylihuomenna konstaapelin luokse kertomaan, että en ole palannut mereltä sovittuna aikana. Kerro minun olleen Ahtolansyvän luona kalassa, niin veneeni löydettyään uskovat minun hukkuneen. Äläkä pelkää minun puolestani, sillä tiedät kyllä mihin minä olen menossa ja ole huoleti omastakin puolestasi, sillä olen järjestänyt asiat parhain päin siltäkin osalta, huikkasi hän vielä purjeet pullistuen jo etääntyvästä veneestä.

Niin lähti Ukko viimeiselle purjehdukselleen ja vaikka kadehdinkin häntä hänen odotuksensa päättymisestä, niin kyyneleet tulivat silmiini silkasta ikävästä.

Aallotar löytyi parin päivän päästä Ahtolansyvän luota ankkurista, eikä kukaan osannut edes ajatella muuta kuin hukkumiskuolemaa. Ihmeekseni kylän kirkkoherra kutsui minut luokseen ja kertoi Ukon jättäneen hänen haltuunsa testamenttinsa, jossa jätti kaiken maallisen omaisuutensa minulle. Kirkkoherra kertoi myös tutkineensa kirkonkirjoista Suomuniemen talon perimysasioita ja huomanneensa, että se ei koskaan ollut mennyt aina lapsettoman ja vaimottoman omistajan verisukulaiselle, vaan joka kerta testamentilla ulkopuoliselle. Niin minusta köyhästä nuorestamiehestä tuli varsin vakavarainen talollinen.

Tuon jälkeen alkoi muutaman vuoden pituinen jakso, jolloin kovin moni kylän neidoista koetti tehdä itseään minulle tykö. Äitiäni ja isäänikin kiusasivat naimaikäisten neitojen vanhemmat, jotka koettivat ankarasti naittaa tyttäriään minulle. Myös kylän muut talolliset ja merkkihenkilöt halusivat tämän perinnön myötä tulleen arvonnousuni myötä saada minut omaan seurapiiriinsä. Jouduinkin heittäytymään jokseenkin jöröksi ja miltei epäkohteliaaksi kanssaihmisiäni kohtaan saadakseni olla rauhassa. Siinä taisin hyvin onnistuakin, sillä ihmiset alkoivat viimein pitämään minua hiukan omituisena erakkona ja lopulta minua taidettiin jopa alkaa kutsumaan Suomu-Ukoksi.

Elämäni kulkee siis nyt rauhallisia latujaan kesäisen kalastuksen, talvisen veneenteon ja pitkän odotukseni sekä jokavuotisten hellien tapaamisteni siivittämänä. Jokusen kerran on Suomu-Ukkokin käynyt minua unessa tervehtimässä merellä nukkuessani. Hyvin kuuluu Ukko voivan ja olevan kovasti onnellinen. Kovasti olen Ukkoakin kaivannut ja odotan hänen ja neitoni luo pääsyä, kunhan tämä ihmiselämä vain kuluisi määränsä päähän.

Ai niin, olen ruvennut ottamaan oppipoikia talveksi veneveistämölle. Vielä en ole sopivaa löytänyt, mutta onhan tässä liikaakin tätä kirottua aikaa…
Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt