Kirjautuminen

Suomu-ukko

Käyttäjän arvio:  / 1
HuonoinParas 
Share

Se ääni oli kuin saunatuvan avoimesta ovesta kantautuvaa sanatonta, hyvin kaunista laulua. Varovasti kiipesinkin parveltani alas ja hiivin avoimen oven luokse katsomaan, että kuka ulkona lauloi. Yllätyin oikeastaan vähemmän kuin olisin itsekään luullut nähdessäni, että laulaja oli vedessä vyötäisiään myöden seisova alaston pitkätukkainen neito. Hänen hiuksensa valuivat rinnuksille peittäen hänen pyöreän povensa, ja vedenpinnan ja hoikan uuman välissä kimalteli kappale kirkkaiden suomujen peittämää lantiota. Siinä valveilla olevien silmieni edessä siis viimeinkin seisoi vastaansanomaton todiste siitä, että vedenväkeä oli kuin olikin olemassa. Siitä huolimatta ensimmäinen tunteeni ei ollut sen enempää riemu, epäusko, pelko kuin hämmästyskään, vaan silkka pettymys. Hän ei ollut minun uneni vedenneito.

Siinä ovenraossa seisoessani kuulin rannasta askelia ja kohta näinkin Suomu-Ukon kiiruhtavan keppiinsä nojaten rantaan.

– Päivää Sinisimpukka, tulit sentään jälleen katsomaan ränsistyvää vanhusta näin Ukon juhlan kunniaksi, sanoi hän hellällä äänellä neidolle.

– Minä kovin loukkaannun, jos arvelet rakkauteni niin mitättömäksi, että sinut unohtaisin enkä tulisi, vastasi neito soimaavalla mutta hellällä äänellä.

- Ja jos kuoresi onkin vanhentunut ja ruumiisi voima vähentynyt, niin sinä tiedät sen olevan minulle vain suuren ilon, sillä se on varma merkki pitkän odotuksemme lopun lähenemisestä, jatkoi neito vielä.

– Ja etkös muka enää jaksa minua tervehtiä ja saattaa rannalle, kun siellä suusi auki seisot, torui hän hellästi Ukkoa.

– Anna anteeksi rakkaani, mutta sinun iätön kauneutesi vain saa minut jähmettymään suolapatsaaksi siksi hetkeksi, että mahlani alkaa taas sinua katsoessani virtaamaan kuin nuoruuteni voimissa, vastasi ukko kuin paljon nuoremman miehen äänellä ja keppinsä maahan viskaten riensi ontumatta veteen neidon luokse.

He syleilivät ja antoivat suuta toisilleen siinä vedessä seisoen ja kääntyivät sitten rantaan päin. Ukko nosti neidon kevyen näköisesti syliinsä ja kantoi hänet rantaan. Ja siinä silmieni edessä alkoi neidon maahan asti roikkuva hopeasuomuinen pyrstö menettämään hopeaista hehkuaan ja muuttumaan ihoksi. Kohta hänen pyrstönsä halkesi kahtia ja pyrstöevän tilalle ilmestyi kaksi siroa jalkaa. Varovasti Ukko laskikin ihmisjalat saaneen neidon sylistään seisomaan omille jaloilleen rantahiekkaan. Minä näin kuinka neito edelleen kädet Ukon ympärillä kurotti kuiskaamaan jotain hänen korvaansa. Ukon silmät rävähtivät hämmästyksestä selälleen ja hän kääntyi katsomaan saunan ovelle.

– Tulepas poika esiin, sillä minulle kerrottiin juuri, että et olekaan mennyt kotiisi, vaan katselet sieltä asioita joita sinun ei ollut tarkoitus nähdä, komensi hän minua.

– Vaikka hyvä niin, sillä minulle kerrottiin myös, että sinullekin on tulossa vieras, lisäsi hän ilkikurisesti virnistäen.

Niinpä minä astuin nolona ja anteeksipyyntöjä sopertaen esiin piilostani.

Neito jota Ukko oli kutsunut Sinisimpukaksi keskeytti kuitenkin anteeksipyytelyni sanoen:

- Nuori siskoni, jonka olet jo unessasi tavannutkin on kovasti sinua ikävöinyt. Koko kuukauden on hän anonut isältämme lupaa tulla sinua tapaamaan nyt Ukon juhlan aattona, tänä ainoana päivänä, jolloin me halutessamme voimme rakkauden voimalla nousta kuivalle maalle. Kovin laittoi isämme vastaan eikä meinannut antaa lupaa, koska siskoni on hänen mielestään vielä aivan liian nuori. Viimein äitimme sanoi hänelle, että siskoni on valmis, jos hän vain Ukko ylijumalan niin suodessa pystyy maalle nousemaan ja jos ei pysty, niin silloinkaan ei isämme menetä mitään antaessaan tyttärelleen luvan tulla kokeilemaan. Äitiämme ei isämme, niin mahtava kuin onkin ollakseen, pysty vastustamaan ja niin Helmisimpukka sai luvan tulla. Menepäs siis nyt auttamaan hänet vedestä, sillä ilman rakastavaa syliä me emme voi maalle nousta.

Tajutessani hänen sanansa tunsin villiä riemua ja nostin katseeni etsien neitoani vedestä.

Heti näinkin hänen olevan juuri nousemassa meren aaltojen alta kohti rantaa. Ujosti hymyillen hän yleni aalloista kunnes hänen lantionsa ensimmäiset hopeiset suomut vilahtivat näkyviin ja jäi siihen seisomaan kädet minua kohden ojennettuina. Häntä katsoessani tunsin hurjan myllerryksen käyvän sisässäni niin, että olin pakahtua voiman ja rakkauden tunteeseen. Juosten riensinkin veteen ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. Hän painoi huulensa minun huulilleni ja puristi minut itseään vasten yhtä lujasti kuin minäkin hänet. En tiedä kuinka kauan olisin siinä ihanassa syleilyssä seissyt, ellei hänen sisarensa olisi nauraen rannalta sanonut:

- Älkää nyt nuoret siellä vedessä seisoko kaiken kansan nähtävänä, vaan tulkaa kokeilemaan onko se halaaminen yhtä ihanaa kuivalla maalla kuin vedessäkin.

Hiukan noloina havahduimme syleilystämme ja neitoni sanoi minulle hiljaa:

- Sinun täytyy kantaa minut rantaan, sillä itse en sinne pääse edes tänä yhtenä päivänä vuodesta. Rannalla sitten näemme, että katsooko Ukko Ylijumala meidän rakkautemme olevan tarpeeksi vahva suodakseen minulle jalat täksi yhdeksi yöksi. Omia tunteitani en epäile enkä sinunkaan, mutta katsotaan kuinka käy.

Nostin siis neidon syliini ja vaikka hän oli sorja ja hento, niin siltikin ihmettelin, että hän tuntui höyheneltä käsilläni, joissa edelleen myllersi se hirmuinen voima joka oli ruumiini täyttänyt heti hänet nähdessäni. Kannoin hänet rantaan ja jo noustessani rannalle tunsin riemukseni hänen takamustaan kannattelevassa kädessäni, kuinka viileät suomut silisivät lämpimäksi ihoksi.

– Hmm, isämme olisi pitänyt nähdä tämä, nauroi hänen sisarensa vierellämme.

– Voit jo laskea Helmisimpukan sylistäsi, jos vain suinkin maltat, kiusoitteli hän yhä nauraen.

Itsekin hyvää mieltäni nauraen laskin siis Helmisimpukan varovasti uusille jaloilleen.

– Nuoret saavat tutustua saunatuvassa, sillä minä en odota enää hetkeäkään, sanoi Suomu-Ukko nostaen Sinisimpukan syliinsä ja alkoi puolijuoksua kiiruhtamaan tuvalle päin.

– Anna nyt minun kävellä itse edes tänä yhtenä yönä kun minulla on jalat, purnasi Sinisimpukka hellästi ukolle.

– Mutta kun minäkään en malta, en tänä yhtenä yönä kun saan ja jaksan sinua kantaa, kuului Ukko nauraen vastaavan kun he hävisivät katajien reunustamalle polulle kohti tupaa.

Niinpä nostin oman Helmisimpukkani syliini ja kannoin hänet saunatupaan. Sen jälkeen tapahtui asioita jotka olivat ihania ja sitten vieläkin ihanampia, mutta niistä en teille enempiä kerro. Joskus yöllä levätessämme tovin kisailustamme kertoi Helmisimpukka minulle, että ihmiset ja vedenväki olivat alkujaan samaa juurta ja sukua. Aluksi kaikki olivat asuneet meressä, mutta väen lisääntyessä olivat Jumalat nähneet hyväksi jakaa luotunsa kahteen kansaan ja niin osa oli nostettu kuivalle maalle ja heille oli annettu jalat kulkemiseen. Aluksi kuka tahansa oli voinut rakkauden voimalla milloin tahansa mennä maalta veteen tai toisin päin ja usein olikin syntynyt rakkausliittoja maan- ja vedenväen välillä.

Pikku hiljaa veden ja maan väki kuitenkin tulivat oudoiksi toisilleen ja maan päällä elävät alkoivat unohtamaan vedenväen ja jopa pelästyivät heitä nähdessään. Pelko synnytti vihaa ja tehtiin veritekoja ja niiden kostoksi uusia veritekoja kansojen välillä. Siksi Jumalat päättivät entistä voimallisemmin erottaa kansat toisistaan. Saman luojan lapsia ei kuitenkaan haluttu kokonaan erottaa toisistaan, varsinkin kun veden- ja maanväen liittoja oli yhä olemassa ja uusiakin aina joskus syntyi, joskin koko ajan harvemmin. Niinpä päätettiin jättää rakastavaisille yksi hetki vuodessa, jolloin he voisivat yhdeksi yöksi siirtyä maalta veteen ja vedestä maalle. Kokonaan he voisivat siirtyä vasta kun heidän oma aikansa omassa elementissään olisi täynnä.

Koska ihmiset maalla lisääntyivät paljon nopeammin kuin vedenväki, niin samalla ihmisten elinikä lyhennettiin kymmenesosaan aiemmasta ja heidät tehtiin ikääntyessään tulemaan vaivaisiksi ja heikoiksi. Koska kukaan ei voinut kokonaan siirtyä toiseen elementtiin ennen kuin hänen oma elonaikansa omassa elementissään olisi täynnä ja senkin jälkeen saattoi elää toisessa elementissä vain sen ajan, joka hänellä olisi siinä elementissä ikävuosia jäljellä, niin pitkäikäinen vedenväki ei käytännössä enää voinut siirtyä kokonaan maalle. Sillä kun vedenväkisellä tuli elonaika täyteen, niin hän oli jo niin vanha, että hän olisi kuollut oitis siirtyessään kokonaan maalle. Sen sijaan ihmisillä oli heidän aikansa maalla täyttyessä aina vielä 9/10 aikaa jäljellä vietettäväksi vedessä.

Määrättiin myös, että maan- ja vedenväen rakkaudesta ei voisi syntyä uutta elämää ennen kuin toinen, eli käytännössä ihminen olisi siirtynyt pysyvästi toiseen elementtiin. Näin rakastavien parien rakkauden hinnaksi tuli elää ihmiselämän mittainen aika niin, että he saattoivat syleillä toisiaan vain yhtenä yönä vuodessa. Edelleen parien tuli myös olla toisilleen aina uskolliset, sillä muuten liitto raukeaisi eikä kumpikaan enää voisi koskaan siirtyä elementistä toiseen. Näistä ankarista syistä kansojen väliset liitot harvenivat entisestään ja viimein loppuivat melkein kokonaan.

Kun Helmisimpukka viimein oli saanut tuon kaiken kerrottua, makasin minä pitkään hiljaa pohtien kaikkea kuulemaani. Taisin pohtia liiankin pitkään, sillä Helmisimpukka tuli levottomaksi ja kierähti päälleni minua silmiin katsoen ja kysyi:

- Eli vieläkö sinä haluat olla minun mieheni, kun tiedät sen tarkoittavan yksinäistä elämää maan päällä, kunnes aikasi viimein on täynnä ja pääset minun luokseni mereen?

– Sen takia en hiljaa ollut, että hiukkaakaan empisin oma Helmeni. Mikään hinta ei näet ole liian korkea maksettavaksi sinun rakkaudestasi, vastasin minä ja suutelin hänen suloisia huuliaan.

Joskus aamuyöllä Helmeni tahtoi mennä kanssani uimaan. Menimme siis rantaan ja minä olin jo juoksemassa mereen kun hän pysäytti minut vesirajaan.

– Muistathan kun sanoin, että tänä yönä voivat rakastavat toistensa sylissä siirtyä paitsi vedestä maalle, niin myös maalta veteen? Kun nyökkäsin muistavani, niin hän jatkoi:

- Tahdotko siis puolestasi tulla tutustumaan minun maailmaani meren pinnan alle? Sinun ei tarvitse pelätä, sillä jos minä tänä yönä kannan sinut veteen, niin sinä saat pyrstön ja keuhkoihisi kidukset hengittää vettä. Minun ei tarvinnut miettiä vastaustani ja sanoinkin heti:

- Tahdon. Niinpä Helmeni nosti minut syliinsä ja näköjään ilman ponnistusta kantoi minut veteen.

Tunsin outoa kihelmöintiä ja kevyttä puristusta jaloissani sitä mukaan kun ne painuivat pinnan alle. Päästyämme Helmisimpukan kainaloihin asti veteen, laski hän minut varovasti sylistään ja minä uin. Aivan samalla tavalla kuin aina ennen olin tiennyt ja tuntenut missä jalkani kulloinkin ovat, niin nyt tunsin voimakkaan pyrstöni. Se oli aivan yhtä luonnollinen osa minua kuin jalkani hetkeä aiemmin. Tiesin myös aivan miettimättä ja opettamatta, että kuinka sitä käytettiin uimiseen. Niinpä kesäyön auringon valossa nauraen ja kisaillen uimme kuin kaksi suurta kalaa. Vesi vaahtosi ja pärskyi kun uskomattoman voimakkaalta tuntuva ruumiini potki vettä ja minä suorastaan lensin pitkin pintaa. Uituamme hyvän tovin pysähdyimme jonnekin ulapalla syleilemään toisiamme.

– Rohkenetkos nyt sukeltaa kanssani minun maailmaani, kysyi Helmisimpukka.

– Sinun kanssasi minua ei pelota mikään, vastasin minä ja painuin veden alle.

Oli riemukas tunne sukeltaa syvälle siniseen veteen. Helmisimpukka sukelsi rinnallani ja kertoi minulle näkemästäni ja vastaili kysymyksiini. En edes hämmästynyt, vaikka saatoimme puhua toisillemme pelkin ajatuksin suutamme avaamatta. Kaikki tuntui niin luonnolliselta ja oikealta, että en edes osannut jännittää ja pelätä melkein mitään näkemääni tai kokemaani. Vasta kun vastaamme tullut vedenväkisten joukko kertoi Ahdin ja Vellamon jo odottavan meitä luokseen, alkoi minua jännittämään hiukan. Helmisimpukka kuitenkin nauroi minulle ja vakuutteli, että nyt ei enää ollut mitään syytä jännittää, sillä pyrstöni ja läsnäoloni täällä vedenväen mailla olivat varmin vakuuteni sille, että hänen vanhempansa minut varmasti ja lopullisesti hyväksyisivät.

Niin kävikin ja tuon puolikkaan yön aikana opin ja näin uusia asioita enemmän, kuin moneen vuoteen ennen sitä. En kuitenkaan tässä kerro enempää noista vedenalaisista asioista, sillä kunkin ihmisen on määrä saada ne tietoonsa vain oman kokemuksensa kautta, mikäli hänen kohtalonsa niin määrää. Palasimme rantaan aamun koitteessa ja minun täytyi yksin nousta rantaan merenneitoni jäädessä veteen. Myös Suomu-Ukko ja Sinisimpukka olivat tulleet rantaan ja Sinisimpukka kahlasi veteen Helmisimpukan luokse. Kovin olimme surkeita kaikki ja suuret kyyneleet valuivat niin ukon kuin minunkin silmistä, kun siskokset ennen lähtöään vielä lauloivat meille haikean laulun, joka kertoi vedenväen ja maanihmisten vaikeasta mutta Jumalten siunaamasta rakkaudesta. Sitten he uivat merelle ja kättään heilauttaen meitä vielä hyvästeltyään sukelsivat pois. Sellaista tuskaa, kaipausta ja onnea sekä rakkautta en ollut koskaan ennen tuntenut. Ja vielä kaikkia yhtä aikaa.
Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt