Kirjautuminen

Suomu-ukko

Käyttäjän arvio:  / 1
HuonoinParas 
Share

Valpurina, heti jäiden lähdettyä kysyi ukko vaisuna, että saisiko hän lainata minun venettäni jollekin tärkeälle asialleen, kun hänen uusi veneensä ei ollut vielä aivan valmis. Tokihan minä sen lupasin, enkä kysellyt hänen tärkeästä asiastaan, vaikka uteliaisuus mieltä kaiversikin. Niinpä haimme ukon hevoskärryillä veneen kotoani ja laskimme sen ukon rannasta vesille. Autoin vielä ukkoa lastaamaan veneeseen savulihaa, viinaa, leipää ja tupakkaa. Noista tarvikkeistakaan en kysellyt, vaikka niitä olisi ollut vaikka viikon tarpeiksi ja ukko oli kertonut palaavansa kotiin jo iltasella. Noita touhutessamme ukko samalla antoi minulle ohjeita veneen tervaamista varten, sillä minun oli määrä yksinäni tervata vene sillä aikaa, kun ukko hoitaisi salaperäisiä asioitaan merellä. Niin nosti ukko veneeni pienen purjeen ja lähti kohti etelää ja minä marssin ihmeissäni verstaalle tervaamaan venettä.

Ukko saapui iltasella, kun olin juuri pesemässä tervausvehkeitä ja siivoamassa verstasta ja järjestämässä työkaluja paikalleen. Sen enempää menemisiään selittelemättä hän toivotti minulle hyvää illanjatkoa ja lähetti minut kotiin.

- Äläpäs tule aamusella, sillä minulla on asiaa isällesi ja tulen noutamaan sinut hevospelillä, huuteli hän vielä perääni kun lähdin.

Sen hänen asiansa minä kyllä tiesinkin, sillä ukko oli jo viikkoa aiemmin tiedustellut minulta, josko haluaisin kesällä jatkaa työntekoa hänelle. Tarkoitus oli autella häntä kaikessa toimessa, mutta varsinkin kalastuksessa. Minä itse olin riemuiten suostunut, sillä isäni oli kevättalvella parikin kertaa sanonut, että hän aikoi yrittää puhua minut kesäksi sahalle töihin. Ukko piti tärkeänä, että hän asiaa itse ensin isältäni kysyisi, siksi en ollutkaan puhunut kotona mitään ukon tarjouksesta.

Aamusella ukko saapuikin kotiini ja tuttuun tapaansa istui tervehdystä lukuun ottamatta mitään puhumatta polttamaan piippuansa. Kun piippu viimein oli kopistettu tuhkistaan ja pantu taskuun, alkoi hän puhumaan isälle.

– Minä olen ollut kovin tyytyväinen tähän teidän poikaanne. Hän on sukkelajärkinen, nopea oppimaan ja ahkera työmies, joskin kyllä myös melkoinen syömämies, sanoi hän minuun katsoen ja virnistäen.

– Vene on nyt valmis, mutta niin taitaa valitettavasti olla minun koipenikin, sanoi hän suorana pitämäänsä kipeää jalkaansa vilkaisten.

– Niinpä minä tarvitsisin pojan apua talonpidossa ja varsinkin kalastuksessa. Kuulin, että olitte ajatellut laittaa hänet kesän ajaksi lautapojaksi sahalle. Siellähän poika tienaisi kai kolme ruplaa päivässä, jos olisi ahkera ja sitähän hän kyllä on.

- Minä en pysty sellaista palkkaa maksamaan, mutta kylläkin kaksiruplasen yhä ja pitäisin pojan edelleen myös muonassa. Koska tarvitsisin poikaa kalastukseen, eli aamuvarhain ja toisinaan öisinkin, niin minusta olisi parasta, että hän asuisi enimmän aikaa Suomuniemessä minun luonani. Sillä lailla ei teillekään tulisi enää lainkaan kuluja pojan syömisistä, sanoi hän vielä minulle salassa silmää iskien.

– Lisäksi Lahnarannan isäntä on tilannut minulta tulevaksi kevääksi nuottaveneen, joten voisin tarjota pojalle veneverstaallani työtä koko ensi talveksikin ja sitä hän tuskin talvella sahalta saisi. Tietysti poika saisi myös tuoda kalaa kotiin sen mitä talossa tarvitaan ja saattaisipa kerran kuussa liietä hänen mukaansa myös pieni viinanassakka.

Tuon sanottuaan ukko sytytti taas piippunsa ja alkoi polttelemaan sen näköisenä, kuin asia ei edes kovin tärkeä olisikaan.

Minä istuin penkillä kuin allani olisi ollut tulisia hiiliä, sillä tässä ratkaistiin nyt, että joutuisinko kesäksi sahalle yksitoikkoiseen ja vaaralliseenkin raadantaan, vai pääsisinkö ukon kanssa vesille koko kesäksi ja talveksi vielä veneentekoon. Kalastusta jo rakastin ja veneentekokin oli edellisen talven mittaan alkanut minua miellyttämään, eikä ajatus ukon runsaista ja maittavista ruuistakaan tuntunut lainkaan pahalta. Siksi pälyilinkin salassa isääni joka istui ankaran ja mietteliään näköisenä tahollaan. Välillä hän silmäsi äitiini joka touhusi lieden ääressä kahvia miehille ja vilkaisipa hän mietteissään minuakin.

- Pojan arvatenkin olette jo ympäri puhunut, vaikka ei tuo ruoja ole tästä mitään kotonaan puhunutkaan, äsähti hän sitten kireässä äänilajissa ukolle.

– Eilen asiasta pojalle mainitsin, mutta korostin, että tietenkin te pojan isänä yksinänne päätätte, että mikä on hänelle parasta, virkkoi ukko vain juuri huomattavasti ”hänelle”-sanaa painottaen.

Isäni hiljeni taas mietteisiinsä ja keskittyneestä ilmeestä ja pöydän alla liikkuvista sormista huomasin, että hän laskeskeli ankarasti, että mikä olisi ”hänen poikansa parhaaksi”.

– Kyllä poika sahalla ansaitsisi paljon paremmin ja mistä sen tietää vaikka saisi jotain työtä talveksikin, tuumi hän tovin päästä. Minä katsoin säikähtäneenä ukkoon, että eikä hän voisi tarjota vielä hiukan parempaa palkkaa, sillä sitähän isäukkoni selvästi puheellaan yritti. Ukko ei kuitenkaan virkannut toviin mitään, istui vain aivan rauhallisena piippuaan pössäytellen.

– Työmies on palkkansa ansainnut ja en kiistä, etteikö poika olisi paremmankin palkan arvoinen, mutta minä en valitettavasti pysty enempiä maksamaan, tuumi hän sitten piippua vierellään olevaan tulisijaan kopistaen. Saatuaan piipun jälleen taskuunsa ojensi hän kuitenkin kätensä tullessaan pöydänjalan viereen laittamaansa konttiin ja nosti sieltä pöydälle suuren ruskean pullon, jonka etiketissä luki suurin kirjaimin ”Jamaica rum”.

– Tuumikaa nyt kuitenkin vielä, sillä jos te nyt sanotte ei tarjoukselleni, niin minä en teitä enää tällä asialla vaivaa, sanoi ukko sormuksellaan rommipulloa painokkaasti napauttaen.

Minä näin kuinka isä nielaisi pari kertaa kuivaa kurkkuaan ja katsoi rommipulloa kuin pappi vapahtajaa ja näyttipä hänen hiusrajaansa nousseen muutama hikikarpalokin. Hänen ulkomuodostaan näkikin, että hän ei ollut tänään saanut vielä ryyppyäkään ja se saattoi johtua vain siitä, että hänellä ei ollut mistä ottaa. Kovin kauaa ei hän voinutkaan hiljaa istua ja silmätkin näyttivät nauliutuneen rommipulloon niin, että hän joutui oikein ponnistamaan saadakseen katseensa siitä irti. Kurkkuaan selvittäen hän kuitenkin ryhdistäytyi, kun äiti astui pöydän ääreen kahvipannuineen ja alkoi kaatamaan kahvia pöydällä oleviin kuppeihin.

– Tiukoillahan tässä ollaan, mutta täytyyhän ensin ajatella pojan parasta, eikä pelkkää rahaa. Eli jos te opetatte pojan kalastajaksi ja veneenrakentajaksi, niin se on arvokkaampaa ja kestävämpää kuin muutama rupla nyt heti, sanoi isä ja seisomaan nousten ojensi kättään ukolle.

– Lyödäänpä kättä asian päälle ja otetaan kahvia ja vehnästä, kun teillä näkyy olevan oikein parasta kahvikermaakin mukananne, naurahti hän lopuksi. Niin oli rommipullon hinnalla minun tulevaisuuteni selvä ainakin vuodeksi eteenpäin ja vieläpä mieluiseeni suuntaan.
Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt