Kirjautuminen

Johnny rides again

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share
Kotia kohti

Johnny kiipesi sammaleista mäkeä ylös kohti Mersua, kainalossaan haukea, ahventa ja taimenta perattuna ja paketoituna. Muutaman tunnin kuluttua hän olisi ihmetyksen ja ihailun kohde. Näin hän oli sen mielessään päättänyt. Kiipeäminen oli aikamoinen koetus, varsinkin kun varvas vihoitteli edelleen satunnaisesti. Siinä ähistessään mäkeä ylös hän hyräili mielessään Kauko Käyhkön legendaarista laulua ”Kalastaja Eemelin valssi”
– Mä seuduilla näillä oon tunnettu kalamies, ja Tsoniksi mä ristitty oon…
Onks koolla väliä on julkaistu!


. Ja noin hyräillen matka tuntuikin menevän kuin siivillään, ja hän saapui Mersulleen, joka toden totta, muistutti kaukaa jo kalastuksen alkumetreillä tapahtuneesta lipsahduksesta. Ikkunat olivat umpihuurteessa sisältäpäin. Kello tikitti jo viittä, ja heti tuli aikatauluun muutos, huonompaan suuntaan. Johnny laski kalapaketin katolle ja kaivoi avaimet taskustaan, avaten ensin kuskin puoleisen oven, ja varsin pikaisesti kaikki muutkin lävet Mersusta. Kammottava löyhkä täytti mäen. Varikset kuusten latvoissa alkoivat oman viestityksen lajitovereilleen, ilmeisesti tarjolla olevasta raadosta, täyttäen luonnon megalomaanisella mekkalalla.
– Perkeleen pulut, radio kii, eihän täällä kuule edes omia ajatuksiaan, Johnny huusi puustoon, kohti latvoja.


Hän avasi takaluukun, etsiäkseen jotain, millä kuivata ikkunoita, mutta turhaan. Takakontti ammotti tyhjyyttään. Seuraavaksi hän repi lähes raivopäissään kaikki kumimatot ulos autosta, ja poisti sinne unohtuneet Hesarit pieneliöstöineen. Kuin sairasta paskaa kahdella sormella roikottaen hän kantoi lehdet suuren kiven juureen, auttamaan omalta osaltaan luonnon luonnollista kiertokulkua.

Klopanokkien yhä enenevässä määrin kailottaessa, tuska päässä Johnny palasi raapimaan päätään Mersulle. Sundikset päällä hänellä ei ollut aikomustakaan sotkea vaatetustansa. Jotain piti keksiä, ja varsin nopeasti? Silloin hän muisti, Quidohan oli jossain välissä käyttänyt sanomalehteä kalojen pakkaamiseen. Johnny avasi pakettinsa, ja ryhtyi aukomaan papereita, ja löytyihän sieltä sitä kaivattua sanomalehteä. Huoh, hän huokaisi, ollen tyytyväinen, ettei joutunut soittamaan saareen moisen tilanteen vuoksi. Hiukan jo oppineena edellisistä, hän huomasi kokeilla, oliko kuskin penkki istuttavassa kunnossa, ja olihan se. Johnny istui autoon ja ryhtyi kuivaamaan tuulilasia, joka suorastaan tihkui kosteutta. Näytti sille, että kosteus ei ottanut poistuakseen, vaikka hän kuinka hinkkasi lasia. Siinä venytellessä, varisten ääniin alkoi sekoittua muitakin ääniä, helvetillinen kaakatus oli nyt päällimmäisenä äänimaailmassa.
- Vittu mikä luontoretki tästäkin nyt tuli. Kaikkea perkelettä taas. Kohta tulee tietysti joku metsäsika vai mikä peura se nyt onkaan ja yrittää tehdä minusta kokoperheen aterian.

Samassa apumiehen ovesta näkyi vilaus jostain lentävästä joka kaakatti kuin pistetty. Johnny pukkasi itsensä persus edellä pikana Mersusta ulos, lyöden mennessä takaraivonsa ovenpieleen, kaatuen siitä selälleen aukealle, nähdäkseen samalla, kuinka lokit yrittivät poimia hänen kalojaan Mersun katolta.

- Jumalauta stukat, niihin että koske! Noiden eteen on vuodatettu niin paljon vertä, hikeä ja kyyneleitä, ja vingutettu visaa siihen malliin, että sille tulee toinen äänenmurros kohta!

Johnny poimi käteensä ensimmäisen kiven minkä löysi, ja linkosi tuon biljardipallon kokoisen murikan kohti lähestyvää lokkia, osumatta tietenkään, siis lokkiin. Osuma oli kerrassaan loistokas takana seisovaan kuusenrunkoon, josta kivi kimposi takaisin kuin trampoliinista, kolahtaen Mersun konepellille, ja siitä takaisin maahan. Silmät aukenivat niin avonaisiksi, kuin vain voivat, Johnnyn tajutessa mitä tulisi tapahtumaan, mutta hänen hypyn tapainen kurotus ei pystynyt tulevaa estämään. Helvetillinen lommo koristi Mersun konepeltiä. Johnny puristi kädet nyrkkiin ja saaristoa ravisutti sinne sopimaton, todella äänekäs huuto, PERRRKELEEEEN PERKELE!!!

- Kuuliks, kysyi Quido.
- Ni mitä piti kuulla, ihmetteli Taukka.
- Jostain kuului perkele, ihan varmaan kuului.
- Mä mitään kuullu, tuuli humisee sun korvissas.
- Onkohan Johnny päässyt autolleen, sillä ku oli klabbissa pikkasen klappia?
- No jos karvaperse ukko ei selviä kahtasataa metriä luonnossa ittekseen, ni johan nyt on markkinat, kuittasi Taukka nortin nostaman savun takaa. – Joku tietysti löi vaan kirveellä varpaaseen jossain lähimökillä, turha noita on funtsia. Ota huikka, se helpottaa.

Johnny oli aivan hiilenä tantereella, huitoi kuin heinämies sinne tänne. Vaistoihinsa luottavat, syyttömät luontokappaleet ymmärsivät varsin nopeasti poistua alueelta, koska jääminen saattoi olla selviytymiselle huono vaihtoehto. Luonto hiljeni ympärillä ja savu alkoi hälvetä Johnnyn aivokopasta. Hän siirsi kalat takakonttiin, löi kontin kiinni ja jatkoi ikkunoiden kuivaamista, ollen nyt jo sivuikkunoiden parissa, kunnes taskussa pärähti tuttu titityy. Hän kaivoi puhelimen todetakseen vaimon soittavan, ja vastasi sen kummemmin empimättä
- Halloo Hautamäki.
Ensin toisessa päässä oli hiljaista, ja sitten kuului
- Anteeksi missä?
Johnny riivasi vaimoa imitoimalla puhelimeen Reinikaista
- Ei ne oo täällän, ne läks viemään yhtä opiskelijan planttua sairraalaan, ku se löi susikoiraa plakkaatilla päähän. Taju pois, koiralta kanssa.
- Jaahas, ja missähän sitä itse mahdetaan olla? Täällä saa odotella herraa saapuvaksi, kuin kuuta nousevaa.
- Hangossa olen, ja tulen kun ehdin. Veikkaan, että parintunnin kuluttua olen Helsingissä. Istu alas, keitä kahvit ja nauti elämästäsi. Yhtään nopeammin en ehdi, vaikka kuinka räyhäisit tai kiukkuaisit.
Vaimo oli aivan puulla päähän lyöty. Hän ei kerta kaikkiaan voinut uskoa kuulemaansa. Hämmästykseltään ja ihmetykseltään hän ei saanut sanottua muuta, kuin odottavansa ja keittävänsä kahvit.

Johnny tunki puhelimen taskuunsa ja jatkoi kuivailua, kunnes oli saanut riittävää läpinäkyvyyttä ikkunoihin. Hän sulki muut ovet ja istui ratin taa kaivaen avaimet taskusta. Avaimia ei vain tuntunut löytyvän, ei mistään taskuista, ainakaan istualtaan etsien. Hieman jo tuskallisen nousun jälkeen hän sai todeta, ettei avaimia ollut taskuissa. Katse harhaili maassa, kohdassa johon hän oli kaatunut, toloksetta, hän ei näkynyt avaimia. Ei auton alla, eikä katolla, kuten ei myöskään ison kiven juuressa, minne hän oli lempannut lehdet. Vuoroon tuli tuskallisin osio, Mersussa konttaminen, ja penkkien alusten tarkistaminen, mistä avaimia ei myöskään löytynyt. Hiki puski otsaan ja kainaloihin, tuska ja raivo alkoivat vallata alaa mielestä, ja todellinen räjähtäminen alkoi olla jo hyvin, hyvin lähellä. Ilmapiiri oli suorastaan räjähdysaltis, ympäröivä luonto oli, kuin kusi sukassa, kuin kapiaiset armeijassa ampumaradalla. Nyt ei ollut varaa enää yhdellekään vastoinkäymiselle tai edes väärälle sanalle. Johnnyn mielipuolinen katse harhaili ympäriinsä, etsien jotain, mihin purkaa raivo. Lasittuneet silmät pyörivät päässä kuin pakojäniksellä, kunnes hän lähti helvetillisesti huutaen, täysin päämäärättömästi juoksemaan Mersun takakautta kohti Hankoa.

Näkökykyä oli kuitenkin sen verran tallella, että ohittaessaan Mersun takapuolelta, hän näki avaimet roikkumassa takakontin lukossa. Kyyneleet, helpotuksen kyyneleet valahtivat hänen silmistään, kun joku kiitollisuuden kaltainen kiitos lähti ajatuksista joillekin tuntemattomille, korkeammille voimille. Johnny lyyhistyi autonsa taakse, nojaten lähes retkottaen takapuskuriin, jalat velttoina maassa pitkin pituuttaan. Hän ei huomannut nojaavansa pakoputkeen, joka kyllästi noella hänen takkiaan jokaisella vartalon liikkeellä lisää ja lisää. Huojentuneena hän irrotti avaimet lukosta, nousten ylös, istuen voipuneena kuskin penkille. Työntäessään virta-avainta paikalleen, juolahti hänen mieleen ajatus, ettei tilanteeseen sopien, Mersu tietenkään käynnistyisi. Avain sisään, yksi naksahdus myötäpäivään, odotus, toinen naksahdus, ja Mersu hörähti käyntiin. Valtava tunnekuohu valtasi hänen mielen sopukat, eikä ollut kaukana liikutuksen kyynel miehen silmäkulmassa.

Pienen aukealla peippailun jälkeen, Mersun keula oli kohti Helsinkiä, ja myhäilevä mies puikossa lauleskeli ”Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston…” Pientä kinttupolkua ajellessaan Johnny kertasi viikon tapahtumia mielessään, hymyillen itselleen avoimesti taustapeilin kautta. Tie parani paranemistaan, kunnes se oli jo kunnon öljysoratie, ja Johnny sai tarjota jo kolmosta pesään, ja matka alkoi taittua. Mäen nyppylän jälkeen hän saapui pitkä suoran alkuun, jota vauhditti kohtuullinen alamäki, taustalla häämöttäen joku maalaistila rakennuksineen. Siinä mäkeä lasketellessa, Johnnyn puolituttu, merikotka, liiteli takavasemmalta hänen näköpiiriin, leijuen kohta uljaana ja valtavana hänen edessään, vain muutaman sadan metrin korkeudella. Johnny ihaili kotkan uljasta liitoa ja kokoa, kun se eteni aavemaisesti ilmassa. Samaan aikaan titityy sotki taskussa idylliä, ja irrottamatta katsettaan Johnny kaivoi puhelimen taskusta, vastaten siihen
- Johnny täällä, kukas siellä?
Kotka päätti kurssinmuutoksesta ja kaartui hitaasti oikealle ja takaisinpäin, sinne mistä oli tullut, Johnnyn seuratessa sitä kurkottamalla kasvojaan taustapeilin alle, tuijottaen samalla taivaalle, pidellen puhelinta oikealla korvallaan.
- Quido täällä, ootko on dö roud jo?
- Joo olen mä. Just katselen tota meidän kaveria, sitä merikotk

Tömpsähtävä ääni kuului puhelimesta Quidon korvaan, sen jälkeen kolinaa, joka selvästi tuli kun kännykkä kolisi pitkin lattiaa kunnes täydellinen hiljaisuus täytti puhelun. Quido päätteli, että kalikka oli pudonnut käsistä ja akku irronnut, mutta pääasia oli, että Johnny oli päässyt matkaan kotia kohti.

Johnny avasi Mersun oven joutuen työntämään sitä voimalla auki ylöspäin. Vaivoin hän pääsi kömpimään autosta ulos, tumpsahtaen lopulta kynnykseltä maantielle katsomaan kauhistusta, mikä esittäytyi hänen silmiensä edessä. Mersu oli ojassa oikea etukulma edellä. Vasen takapyörä roikkui surullisen näköisenä ilmassa, näyttäen samalle, kuin koiranpennun takajalka, kun pentua pidellään vatsasta kämmenellä. Johnny käveli toiselle puolen tietä, istui alas ojanpenkalle laskien päänsä polvien väliin ja peittäen sen sitten käsillään, nyökytellen itseään edes takas kuin keinutuolissa.

- Voi vitun täyttä paskaa, saatanan perkeleen helvetti. Saatanan kotka, kolmatta kertaa et mua enää älytä. Kuale vaikka sukupuuttoon, mä en sun lentonäytöksiä enää kattele, se on saletti!



Lue tarinan jatko täältä.
Jos linkkiä klikatessasi eteesi ilmestyy valkoinen ruutu, se tarkoittaa sitä, että et pääse katsomaan sivua koska et ole rekisteröitynyt sisään palveluun. Lue ohjeet alta.

Linkin takana olevan tarinan näkeminen ja molempien linkkien takana oleviin topikkeihin kirjoitteleminen vaatii rekisteröitymisen, jonka voit tehdä ensin täällä.


Johnny ja hauki on julkaistu nimellä Onks koolla välii. Voit tilata kirjan mm. Akateemisesta Kirjakaupasta. Tässä suora linkki kirjan tietoihin.

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt