Kirjautuminen

Paluu unelmien rautuvesille

Käyttäjän arvio:  / 19
HuonoinParas 
Share

 

Päivä 10

Availen silmiä kymmenen tietämissä. Kuuntelen tuulta: tuulee, mutta ei mahdottomasti. Suuntaan ulos helpotukselle. Tuuli on melko kovaa, muttei kuitenkaan estä kellumista. Ilma vaikuttaa lämpimämmältä kuin moneen päivään, ehkä jo +10.

Taion nopean aamupalan kasaan ja työnnän sen sisuksiini, sitten kellumaan. Koukutan mukavan oloisen kalan heti leirirannan tuntumasta, ja pitkään luulenkin taistelevani elämäni harjuksen kanssa. Viimein saan kalan renkaan lähelle ja pintaan, ja yllätys on suuri kun pinnassa räpiköikin komea taimen. Kala haaviin, nopea mittaus ja kaunokainen takaisin märkään maailmaansa. 50 senttiä oli tällekin kalalle mittaa kertynyt. Kim on myös vaivautunut rantaan ja lähtee pikkuhiljaa räpiköimään perääni kohti järven eteläpäätyä. Paria harjusta myöhemmin olemme järven perällä, vaan ei tunnu elämää siellä olevan. Aikamme tyhjää pyydettyämme palailemme takaisin päin vastarantaa mukaillen. Pitkän vastatuuleen potkimisen jälkeen saavumme vanhalle tutulle ottipaikalle niemen kärkeen. Ensimmäinen niemen kiertäminen ei tuota toivottua tulosta, joten ei auta muu kuin yrittää uudestaan. Toisella kierroksella huomaan kalan tulevan perässä. Pysäytän kelauksen juuri ennen kuin uistin kolahtaa vavan kärkeen, ja silloin kala syöksyy kiinni. Vesi lentää kun täpläkylki huomaa olevansa siiman jatkeena. Hyppyä, loikkaa, räpiköintiä, pyörimistä, ja viimein haavin heilahdus. Nätti, taas kerran 50-senttinen taimen köllöttää edessäni. Annan papin puhua. Tästä kalasta tehdään keittoa. Hetkeä myöhemmin poistumme kohti leiriä maailman parhaan kalasopan valmistukseen.

Täplikäs vedenelävä elementissään 

Taimen elementissään

Siellä se pärskii

Vähän vielä on yritystä

Hetki ennen antautumista 

Mutta niin vain kyljelleen kellahtaa

Antautunut 

Ja joutuu antautumaan

Suuri saalistaja 

Suuri saamamies.

Herkullinen eväs

Maailman paras kalakeitto

 

Kim ottaa tällä kertaa hommakseen perunoiden kuorimisen ja sipulin pilkkomisen, kun taas minä hoidan kalan sopivaan muotoon. Juuri ja juuri mahtuu kalasoppa kattilaan. Kaksi nälkäistä tunturitorveloa ahtaa kattilallisen soppaa kitusiinsa ja poistuu telttoihinsa elpymään. Hienoiset kauneusunet maistuvat varsin makoisalle.

Joskus illan korvalla lähdemme tekemään päivän toisen kelluntasession. Samalla kaavalla mennään kuin aamullakin: ensin potkitaan eteläpäätyyn, ja sieltä takaisin vastarantaa myötäillen. Tällä kertaa eteläpää antaa saalistakin, minulle 49-senttinen harjus ja Kim koukuttaa 50-senttisen taimenen, molemmat saavat vapautensa, onhan meillä illaksi graavia jääkaapissa. Muuta mainittavaa ei järvi meille luovuta.

Iltatulilla on tarjolla vatsan täydeltä ruisleipää ja graavitaimenta.

Päivä 11

Herään aamulla 10 jälkeen tuulen repiessä ja riepotellessa telttaa, ja vettäkin välillä hieman ripsii. Keli ei taaskaan houkuta kalalle. Päivä menee teltassa loikoillessa ja tuulta kuunnellessa. Täytynee sanoa, että teltassa makoilu alkaa tässä vaiheessa jo maistua hieman lepälle.

Illalla viimein tuuli hieman helpottaa, ja päätämme lähteä kellumaan. Pari tuntia kalastelemme, mutta saalis ei ole muutamaa harjusta kummempi. Päätämme yksissä tuumin pitää rästiin jääneiden juomien tuhoamisillan.

Juomat maistuvat, ja nukkumaanmeno vilahtaa aamun puolelle.

Päivä 12

Tuulee...

Ja välillä hieman sataakin.

Jossain vaiheessa iltapäivää päätämme yksissä tuumin uhmata rumaa Lapin kesää ja lähteä kellumaan. No kyllähän siellä kelluu, mutta vastatuuleen ei pääse etenemään senttiäkään. Tälläkin kertaa kellunta jää lyhyeksi.

Iltatulilla manaamme yhteen ääneen Laphin kesän.

Päivä 13

Herään aamulla ihmeeseen: tuuli on tyyntynyt! Ulos teltasta tarkistamaan tilannetta. Totta se on, järvi on lähes tyyni ja tuikkeja näkyy siellä täällä. Skippaan aamupalan ja vapauteen pyrkivän hamsterin, nyt on kiire järvelle kun keli on viimeinkin kohdallaan.

Huutelen lähtiessä Kimiä mukaan, saan taas teltasta vastaukseksi epämääräistä murinaa. Nappaan rannasta mukaan pitkästä aikaa myös perhovavan, nyt kun keli näyttäisi suosivan sitäkin hommaa. Juuri kun potkaisen itseni irti rannasta, näkyy Kim kömpivän myös ulos teltastaan ja suuntaavan kohti rantaa ja kelluntahommia.

Suuntaan suoraan vastarannan jalokalapaikalle. Matkalla koukuttelen parit harjukset. Saavun vastarannalle ja totean harjuksien vallanneen senkin, niitä näkyy tuikkivan nyt nimittäin aivan joka puolella.

Heitän vaapun aivan rantakivikon tuntumaan ja kelailen ilman nykäystäkään. Vaapun ollessa taas aivan jaloissani tulee rautu kamalaa kyytiä perässä iskeäkseen kiinni, mutta ei aivan kerkeä kun hädissäni nykäisen vaapun ylös. Hyvä ettei syliin hypännyt se kala! Heittelen paikalla vielä pitkän tovin, vaan eipä näy enää jälkeäkään rauduista.

Tyyntä

Hetkellisesti tyyntäkin

Lähdemme valumaan jälleen kerran kohti järven eteläistä päätyä. Päädyssä toteamme jälleen kerran edellisvuoden kuningaspaikan menettäneen hohtonsa, ainoastaan harjukset kiusaavat viehätyksiä. Ilmakin alkaa jälleen vaihteen vuoksi heikentyä: raskaita pilviä työntää tulemaan ja tuuli antaa merkkejä olemassaolostaan. Palailemme leiriin saamatta savupönttöön täytettä. Pakollisten päiväunien aikana keli heikkenee entisestään. Herätessäni lentokoneen ääneen on sumua, sadetta ja tuulta riittämiin. Lentomalaattori tuo järvelle toisen porukan. Se leiriytyy vastarannalle samaan paikkaan kuin aikaisempikin porukka. Vinkkaan Kimille lentokoneen vielä ollessa rannassa että nyt olis kyyti pois ku oltais vaan tuola toisella puolella. Molemmilla alkaa mitta olla täynnä Laphin kesää.

Keräämme väkisin luumme vielä iltakellunnalle, vaikka keli onkin suorastaan sysipaska! Ollessamme vastapuolella järveä saapuvat myös uudet tulokkaat rantaan perhovapoineen. Käymme toki jututtamassa uusia tulokkaita. Hyvässä hengessä kerromme parhaat ottipaikat järveltä, olemmehan sentään huomenna pois lähdössä. Palailemme myöhemmin leiriin, vain C & R harjuksia saaliinamme. Ohut on illan kalasoppa.

Iltatulilla viimeisiä juomia ja polttopuita tuhotessamme käväisee vielä tunturin nälkäinen kettu morjenstamassa etelästä saapuneita kalatorveloita. Kettu kiertelee meitä muutaman kymmenen metrin etäisyydellä pitkän aikaa, kunnes se viimein katoaa tunturin yöhön. Päätämme itsekin kadota telttoihin odottamaan huomista lentoa... Tai niin siinä vaiheessa luulimme.

Repolainen tarkkailee vieraitaan 

Kettu tarkkailee vierailijoitaan

Ja jatkaa matkaansa

Ja jatkaa matkaansa

Päivä 14

Aamulla herään ropinaan. Ei haittaa enää, sillä tänään poistumme maisemista. Teltan vetoketjun avaaminen paljastaa karmean totuuden: pilvet roikkuvat maan tasalla, eikä edes järven vastarannalle tahdo nähdä. Tällä kelillä ei lennä täällä yksikään vekotin. Aamupalaa tuulensuojaan työntäessäni toivon koko sydämestäni kelin paranevan.

Tavaroita pikkuhiljaa pakkaillessa sade vain ottaa kovempaa otetta, eikä sumukaan anna yhtään myöten.

Kello 13.30 on kahden torvelon tavarat kannettu rantaan, ja nämä kaksi torveloa väittelevät siitä, pitäisikö siirtyä vastarannalle odottamaan lentoa. Päädymme viimein siihen, että tavarat otetaan kelluntaan, ja siirrymme kaiken varalta paikalle minne lentosetä meitä pyysi siirtymään. Tiukalle menee aikataulu, lennon pitäisi saapua 14.00.

Sumua prkl!

Sumua

Eikä toivoa paremmasta

Ei toivoa paremmasta

Saan ensimmäisen lastini siirrettyä vastapuolen rannalle juuri kun Kim on järven puolivälissä. Jään hetkeksi hengähtämään ja katselen Kimin saapumista, vaikealta näyttää. Juuri kun lähden itse palailemaan toisen lastin hakuun, pudottaa toinen torvelo laukkunsa järveen ja on vähällä mennä koko mies perässä. Tilanteesta kuitenkin onneksi selvitään säikähdyksellä, ja voimme jatkaa toimintaa yhä kahden miehen voimin. Kellurenkaalla järven naaraaminen olisikin ollut turhan hankalaa.

Viimein klo.14.30 on kaikki tavarat noutopaikalla, vaan kyytiä ei näy, yllätys yllätys.

Klo16.00, ei vaan kyytiä näy.

Klo 18.00, ei näy ei. Ja keli on ihan yhtä surkea kuin aiemminkin.

Klo 20.00, rupeamme katselemaan uutta telttapaikkaa mahdolliselle ensi yölle.

Klo 21.00, toivo on heitetty ja siirrymme telttojen pystytykseen.

Klo 22.00, ZZzzZzZzZZZzzzzZZzzz

Päivä 15

Herään aikaisin, ehkä 6.30. Viimein uskaltaudun avaamaan teltan oven. Helpotus on suuri, kun järvi on tyyni ja aurinko paistaa. Kahdeksan aikaan teltat on taas pakattu ja odottavat vain pois noutavaa lentomavehjettä, samoin kuin miehet.

Klo 10.00, ei näy vehjettä. Nälkä meinaa painaa, edellisestä ruokailusta kuitenkin on jo yli 24 tuntia... Jossain vaiheessa edellispäivää päätin, että syön seuraavan kerran Kilpisjärvellä, ja siitä on pidetty kiinni.

Klo 12.00, alkaa näyttää jo pahalta. Luulisi, että olemme lentolistan kärjessä, koska eilinen lentomme kuitenkin peruuntui. Jatkamme sinnikkäästi odottelua.

Klo 13.00, nyt alkaa jo ahdistaa. Päätämme lähteä viereiseen tunturiin katsomaan, josko kenttää löytyisi että voisi ottaa puhelun Polar-lennolle. Hipsimme tunturiin, aina ylös asti, vaan kenttää ei löydy. Voi prkl. Ei auta kuin palata odottelemaan, ainoa varma kenttä kun löytyy järven toiselta puolelta tunturin laelta. Ollessamme noin puolivälissä paluumatkaa korviini ottaa lentokoneen ääni, pysähdyn ja jään kuuntelemaan. Kyllä se totta on, sieltä se on tulossa ja suoraan kohti. Voin kertoa, että kahteen torveloon tuli aika reilusti vauhtia, odotuspaikalle kuitenkin oli juostavaa vielä liki 1,5 km. Yllättävän nopeaan taittuu tunturissakin tuo matka, kun vain on riittävän hyvä kannustin. Saapuessamme puolikuolleina rantaan lentokone ottaa lisää korkeutta ja jatkaa ohi, jonnekin seuraaville järville. Niinpä tietysti, kävi vain näyttäytymässä että tulossa ollaan. Parikymmentä minuuttia myöhemmin lentomalaattori palaa ja laskeutuu luoksemme. Lastaamme onnellisina tavarat koneeseen. Lentosetä kiittelee kovasti että siirryimme tälle odotuspaikalle, sillä toinen ranta olisi kuulemma nyt ollut mahdoton hakupaikka.

Sulloudumme koneeseen ja aloitamme matkan takaisin sivistykseen. Ilmasta on mukava katsella taakse jäävää koti järveä, pai pai... Ehkä vielä joskus näemme.

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt