Kirjautuminen

Brändöcup 2010 - Menestystä vai nöyryytystä? - Kisapäivä 2

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share
Vaikeaa, niin vaikeaa...

 

Aamun lähtölaukaus kiiri veneessämme virkeisiin korviin ja kaasutimme ensimmäiselle heittopaikalle, mutta eipä kuulunut kaloja. Kolmas, hiukan randomina valittu pikku poukama, antoi rekaamalla mittakalan, ottipelinä taas pikku-Rapis värissä hilesärki. Sain vielä toisen tärpin, jonka jälkeen paikka hiljeni. Kumpa olisimme tienneet minkä kalan yli rekattiin, mutta tästä lisää tuonnempana. Seuraavakin paikka antoi samalla ottipelillä alamitan ja paikanvaihdon jälkeen vielä yhden samanlaisen.. No, olimme vasta matkalla kohti päämääräämme, joten ei hätää. Kaikesta hermojännityksestä huolimatta purin hampaita yhteen, kiroillen hiljaa mielessäni. Kolme varttia lähtölaukauksen jälkeen vatsassa oli alkanut käymään pahaenteinen korina. Niin, pahaenteinen todellakin, sillä kisasäännöt kieltävät kaiken maihinnousun kilpailun kuluessa, joukkueen diskauksen uhalla. Mieleen nousi paljon naurettu chili-episodi aikaisemmilta vuosilta, jossa edellisillan tulinen chili con carne oli pakottanut kaverimme ns. sissi-pa...lle veneessä kesken kisan. Ei helv... oliko itsellä edessä nyt sama kohtalo.

 

Hammasta purren jatkoin kipparointia, toivoen että väistämätön olisi sittenkin vältettävissä. Ei tainnut olla päiväni, sillä tuntia myöhemmin olo muuttui niin tuskaiseksi, ettei muuta mahdollisuutta jäänyt kuin hakea välitöntä helpotusta oloon! Ei meinannut meidänkään veneessä tulla räkätykselle loppua, kaikista uhkauksistani huolimatta, kun koeponnistin hätä-innovaationa kehittämääni Säkkivälineen venekäymälää. Kaikeksi se vene muuntuu kun tarve pakottaa. En kyllä muista milloin olisi viimeksi tullut niin helpottunut tunne kuin tämän toimituksen jälkeen... ja pojat jatkoivat hirnumistaan.

 

Episodin jälkeen kalastamiseen saatiin taas täysi teho, mutta kalat loistivat edelleen poissaolollaan. Jatkoimme sinnikästä puurtamista vaihdellen värejä, malleja ja uittotyyliä harkitulla systemaattisuudella. Sattumalta olimme vielä suunnanneet samalle alueelle kuin kovin vastustajamme, paikallinen Team Ma-Pa. Toinen silmä kovana seurattiin poikien valitsemaa taktiikkaa, sillä heidän ensimmäisen päivän tuloksensa oli taas ollut kovaa tasoa. Ma-Pa tuntui kiertelevän samanlaisia paikkoja, penkkoja ja kiviluotoja kuten mekin. Kaloista ei kuitenkaan näkynyt jälkeäkään, ei edes alamittaisia. Tapsa ja Mika sadattelivat omalta osaltaan, heidän ollessa edelleen vailla mitään kontaktia kaloihin. Lopulta Tapsa huikkasi että vaihdettaisiin kipparin lakkia, jotta voisimme Mikan kanssa keskittyä sataprosenttisesti itse tekemiseen. Jatkoimme tiukan tehokasta paikkojen haravointia, vieheiden vaihtuessa tiuhaan siiman päässä, mutta ei niin ei! Hammasta purren jatkoimme tiukkaa tekemistä viimeiseen minuuttiin saakka. Mielet varsin tummana suuntasimme takaisin punnituspaikalle ainukaisen kalamme kanssa. Tapsa kierrätti Jalokahviaan sisäisen palsamoinnin käynnistämiseksi. Punnituspaikalla selvisi nopeasti karvas totuus. Tulisimme putoamaan pistesijoilla ja reilusti, sillä kalaa tuli puntariin varsin mukavasti ja nollatulokset olivat harvassa. Muuan vene toi rantaan hieman yli viitosen kalan. Vitsailu tonnin kalasta hiljeni nopeasti, kun tuttu paikallinen vastustajamme T.H kaarsi laituriin, nostaen laiturille yli kuutosen kalan. Tällä voisi olla jo hyvät saumat suurin kala-palkintoon.

 

Painuimme takaisin mökille, todeten yhteen ääneen, että seuraavaan kisaan haetaan uutta nöyryyttä perunakellarin kautta! Kyllä nyt tuli lunta tupaan niin että tuntui, mutta tätähän kilpaileminen usein on, vai mitä?! Sauna päälle sekä skumppaa ja lonkeroa huuleen tappiosta huolimatta. Välillä käytiin moikkaamassa uusia naapureitamme, jotka olivat liikkeellä kahdella tiimillä. Kävi ilmi että porukan päätekijät olivat olleet mukana kilpailemassa ensimmäisestä kisasta alkaen joka vuosi. Kunnoitettavaa...

 

Siimat sotkussa ja pojat sopassa

 

Taistelupari tukee toisiaan!


Illan edetessä jutut vaihtuivat tappion puimisesta illan juhlallisuuksiin, arvailujen lentäessä tiettyjen paikallis-"vahvistusten" näkemisen ympärillä. Kellon lähestyessä kymmentä vaihdoimme ykköset päälle, geelit tukkaan ja partavedet päällemme kaadettuamme suuntasimme autolle. Mielessä välähtänyt epäilys kun sisävalo ei syttynytkään ovea avatessani vahvistui virta-avainta kääntäessä. Ei inahdustakaan! Ei edes pienintä virran häivähdystä. Koko saaristokunta jo tukevasti juhlatumussa ja täällä me seistään 12 kilometrin päässä juhlapaikalta akku tyhjänä! Ärräpäitä lenteli taas tovin miettiessämme mahdollisuuksiamme. Venematka pimeässä, navakassa merenkäynnissä ei saanut yhtään kannatusta, joten ei muuta kuin veneen akun kimppuun siinä toivossa että saataisiin sovitettua se Corollaan. Soitto kavereille juhlapaikalle toi sentään lohduttavan tiedon että sieltä saisimme vielä kaapelit näin keskellä yötäkin. Hikoilun ja muutaman rikotun kaapelikengän jälkeen väkivalta toi toivottua tulosta. Akku saatiin istumaan Rolloon ja Gorilla-teipistä tehdyllä provisoorisella "akunkengän kannella" varmistettiin ettei aikaansaada ei-toivottuja oikosulkuja.

 

Sanomattakin selvää että perille päästyämme painuimme suoraan baaritiskille.


Muutaman kisajuoman jälkeen aloimme päästä kaiken tapahtuneen yli ja aiheet siirtyivät kisojen jälkilöylyihin. Perinteiseen tapaan promillet löysää kielenkantimia, eikä nämä bileet olleet poikkeus sääntöön. Täällä kuulee perinteisesti varsin rehellisiä kokemuksia kisan kulusta ja kalantulosta, kalapaikkoja unohtamatta. Tuumaillessamme kilpailun tuloslistaa sattui kakkossijalle selvinnyt T.H paikalle, jokusen paukun notkistamana hänkin. Kielimiehenä ryhdyin juttusille ja nopeasti siirryttiin kisan tunnelmiin. T.H:n veneen 6,15kg hauki oli riittänyt kisan suurimman kalan titteliin ja lämmitti höystettynä koko kisan kakkossijalla varmasti mieltä. Juttu kääntyi lopulta suurkalan saantipaikkaan. Meidän ilmeet olivat varmasti näkemisen arvoiset kun selvisi, että olimme rekanneet tämän kalan ottipaikan yli vain vajaata varttia ennen heidän venettään, saaden siitä kisapäivämme ainoan mitallisen kalan. Ei vaan meidän tarjontaa sitten kelpuuttanut. Tovin tarinoituamme eri vastustajiemme kanssa päätimme jättää valomerkin vastaanoton muille sankareille ja painua nöyrinä takaisin yöpuulle, sillä tarkoitus oli keretä vielä samana päivänä, jo puolenpäivän aikaan lauttaan. Aikainen yöpuulle lähtö löi leiville ja aamulla lähtövalmistelut sujuivatkin rauhalllisesti, ilman sen kummempia kommelluksia.

 

Puolen päivän lautalle ei taaskaan ollut jonoa, edellisillan vaikuttaessa vielä useimpien veressä. Samaan lauttaan sattui kuitenkin virolaiset vakio- vastustajamme, joiden kanssa saatiinkin vilkas keskustelu aikaiseksi. Monia meistä muista kilpailijoista on jo useamman vuoden kiinnostanut virolaisten paljon huhuttu ja vielä enemmän spekuloitu kilpailutekniikka, joka vuosi toisensa perään on siivittänyt heidät parhaan viiden kärkikaartin. Tämäkään vuosi ei ollut poikkeus tämän osalta ja viides sija oli heillä tosiasia. Mukavia ja puheliaita veikkosia olivat nämä naapurimaan kaverit ja saimmekin laajan läpileikkauksen pohjoismaisesta kalateollisuudesta, joka oli myös juttukumppaneidemme elinkeino. Innokkailla kalamiehillä jutut kääntyivät myös viikonlopun kalastukseen ja liekö liiallinen innostuminen, mikä sai kaverit vahingossa lausumaan ohi suunsa, paljastaen kuulemamme huhut todeksi.
Vaikka kaveri tajusi virheensä jo kesken lauseen, nielaisten loput siitä, ehdimme saada vahvistuksen epäilyksillemme. Mikä tämä erikoinen taktinen "täsmäase" on, se jääköön tässä mainitsematta, sillä nyt otamme ensin selvää siitä, kuinka tehokas ase tämä on kotivesillämme.

 

Rytmiryhmä matkalla maineeseen

 

Nöyrät miehet kotimatkalla...

 

Loppumatka kuluikin sitten vaisummissa merkeissä, ajatusten pyöriessä tappion ympärillä. Tuttu mainoslause osoittautui kuitenkin paikkansapitäväksi, pysähtyessämme Muijalan Elintarvikegrillille tankkaamaan miehistöä. Paikan pitäjältä tiedustelimme annosta isoon nälkään ja sellaiset tosissaan saimme! Kilon painoinen kebabrulla alle kympillä saa kiukkuisemmankin äijän hymyilemään, puhumattakaan erittäin onnistuneesta rakenteesta ja mausta.
Siinä syödessä turhat mielipahat haihtuivat hetkessä. Kannattaa poiketa pidemmältäkin!

 

Loppuyhteenvetona vannottakoon kuitenkin vielä tässä, että ensi vuonna Rytmistikki-orkesteri tulee jälleen esiintymään kilpailulistoilla, vauhtia haetaan tarvittaessa vaikka sitten kellarista saakka! Tästä ei matka jatku kuin ylöspäin...

 

Team Rhyhmstick
Don Padre, Tapsal ja Mika


Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt