Kirjautuminen

Brändöcup 2010 - Menestystä vai nöyryytystä?

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share
tuulenpesä

Rytmitikkuorkesterille jo teamin syntymästä lähtien perinteeksi muodostunut kilpamittelö kuningaslajin paremmuudesta lähestyi taas. Kyseessä oli jo 18 kertaa järjestettävä Ahvenanmaan mestaruuden osakilpailu hauen heittokalastuksessa, kilpailuvesinä Brändön kirkkaan kauniit mutta haastavat vedet itäisellä Ahvenanmaalla.

 

Team Rhythmstick osallistui nykyisessä kokoonpanossaan kilpailuihin ensimmäisen kerran vuonna 2007 joskin jäsenistöä löytyy kilpailun osallistujalistoilta ensimmäisen kerran jo 2004. Vuosi 2008 toi tiimillemme maineen ja kunnian lisäksi mojovat palkinnot korjatessamme kisan ensimmäisen sijan kovasta vastustajakaartista huolimatta. Edellisen vuoden kisoissa olimme kuitenkin joutuneet antamaan kilpakumppaneillemme tasoitusta yhden jäsenen verran, häntä kohdanneen iloisen perhetapahtuman johdosta. Vajaasta kokoonpanosta huolimatta 2009 kisa oli sujunut kohtalaisesti. 17 sija kaksihenkisellä joukkueella oli varsin mallikas, mutta edellisen vuoden voittoon verrattuna se ei kuitenkaan antanut aihetta sen enempiin tuuletuksiin. Vain voitto riittää joten takaisin oli päästävä ja ajatus paluusta palkintopallille sähköisti mieltä miellyttävästi syyskuun lähestyessä.

 

.

Lähtösähellystä

 

Olimme puhuneet siitä kuinka tärkeää kisoihin valmistautuminen on, vaikka kesähelteet eivät olekaan mitään haukiaikaa. Kullakin meistä lisääntyneet työkiireet sekä kesälomat asettivat lisää haasteita tällekin tavoitteelle, mutta kaikille oli täysin selvää ettei näistä saanut muodostua estettä itse koitokselle!


Pitkiä ja kiperiäkin neuvotteluja käytiin muutamassakin taloudessa kun selvisi, että kesälomareissua jouduttaisiin "hieman" lyhentämään tai siirtämään kisojen takia. Treenikeikkoja tuli kesän mittaan heitettyä vaihtelevalla kokoonpanolla niin meri- kuin sisävesilläkin. Joukkoon mahtui todella yllättäviäkin saaliita, jotka todistivat taas kerran ettei jerkkausta kannata missään nimessä jättää paitsioon kesäkaudellakaan, oli intiaanikesä tai ei.

 

Tiukan aikataulun ja allekirjoittaneen Euroopan turneen johdosta sovimme että Mika ja Tapsa hoitavat perusmuonituksen sekä veneen trailereineen valmiiksi Helsinkiin, jotta pääsisimme matkaan välittömästi paluupäivääni seuraavana aamuna. Allekirjoittaneelle jäi vastuu sponsorointina saatavasta veto-autosta sekä menestyksen edellyttämän riittävän nesteytyksen järjestäminen. Järjestelyiden ollessa hyvällä mallilla käänsin auton keulan kohti Eurooppaa, luottavaisena että kaikki on kunnossa tulevaa kilpailua silmällä pitäen. Pitkästä aikaa vanha kunnon kalakuume alkoi todella nostaa päätään. Niin, luottavaisuus on naiivien oikeus, taisi joku viisas joskus sanoa... Taisimme olla juuri lähdössä Prahasta kohti Tallinnaa, kun sain soiton ensimmäisestä vastoinkäymisestä! Trailerista oli hajonnut pyöränlaakeri venettä haettaessa, joten vene oli jäänyt pilttuuseensa, eikä traileria pystynyt laakerin takia vetämään edes Helsinkiin korjaamolle. Hetken palaverin jälkeen totesimme että traileri on saatava kuntoon, sillä toista sopivaa ei ollut vapaana. Täytyy kiitellä onnetarta ettei autobaahnalla tullut vastaan poliiseja tai muitakaan yllätystekijöitä, sillä seuraavat tunnit menivät ajaessa puoltatoista sataa kännykkä tiukasti korvalla, linjat kuumina kotimaahan. No, hätä keinot keksii ja muistin käsistään kätevän paikkakuntalaisen kaverin. Lisää etsiväntyötä ja sain sekä puhelinnumeron että kaverin langanpäähän. Pikku neuvottelun jälkeen hän lupasi laittaa laakerin kuntoon. Kaverilla ei kuitenkaan ollut autoa, joten jouduin vielä nakittamaan vanhemmat hakemaan laakerit toisesta kaupungista sekä siirtämään trailerin paikalliseen sotamuseoon, joka lainasi tilojaan korjausta varten.

 

Riigaan saapui lopulta pojilta viesti että sekä vene että korjattu traileri odottivat pestynä ja valmiina Helsingissä. Kyllä tämä vielä tästä...sattuuhan näitä, ajattelin vielä tässä vaiheessa. Saavuttiin aikataulun mukaisesti perille tiistaina, päivää ennen lähtöä kilpailuihin. Olo oli jonkin verran voipunut, olihan takana 3 viikkoa ja 5.000 kilometriä pitkin poikin sateista ja myrskyistä Eurooppaa, reissu josta voisi kirjoittaa oman matkakertomuksensa. Väsymyksestä huolimatta kalastuskuume aiheutti jo selvää sisäistä levottomuutta, positiivisessa mielessä kuitenkin, sillä Mika ja Tapsa olivat tehneet reissuvalmistelut huolella. Soitin siinä iltapäivällä vielä firman palvelukeskukseen pyytääkseni heitä jättämään vetoauton avaimet toimistooni, tarkoituksena hakea auto jo illalla valmiiksi, aikaista aamulähtöä silmällä pitäen. Onni onnettomuudessa, että soitin hyvissä ajoin, sillä puhelun myötä kävi ilmi ettei viesti vetoauton lähdöstä meidän mukaan ollut mennyt palvelukeskukseen ollenkaan. Niin uskomatonta kuin voi ollakaan, oli 12:sta Vitosta juuri se, jossa oli vetokoukku, matkalla erikoiskeikalle Ouluun! EI HE...TIN HE...TTI! Asiaa pahoiteltiin kovasti ja mitä siinä nyt syyllisiä etsimään, kun tärkeintä oli saada korvaava vetoauto alle ASAP! Muistin että firmassa oli vielä yksi Corolla varustettuna koukulla, joskaan tämä ei ollut mikään houkutteleva vaihtoehto raskasta pakettiamme vetämään. Pyysin kuitenkin varaamaan sen toistaiseksi, siltä varalta ettemme saisi näin kiireesti muuta alle. Linjat kävivätkin kaikilla meillä kuumana sen illan, kartoittaessamme eri vaihtoehtoja. Lopulta jouduin kuitenkin vielä illalla soittamaan päivystäjälle, että tarvitsemme sittenkin tuon henkilöauton.


Olisitte kuulleet epäuskon langan toisessa päässä kun soitin ja vahvistin että Viton sijasta joudumme ahtautumaan tavaroinemme sammakko-Corollaan! Kyllä omassakin naurussa kuulsi läpi tietty epäusko koko touhuun! 1,6 litrainen bensa-Corolla, 850 Kg:n venepaketti ja kolme miestä kaikkine vermeineen ja 6 päivän ruokineen...huh huh!?

 

Kaikesta huolimatta käänsin aamulla Corollan keulan kohti Turkua ja Vuosnaisten lauttasatamaa. Alkumatka meni jonkinlaisen skeptisyyden vallassa, mutta Turkua lähestyttäessä ja vielä ihan aikataulussa, alkoi epäuskokin hellittää. Eihän tällä yhdistelmällä ylinopeussakkoja kerättäisi, mutta Sammakko suoriutui yllättävänkin hyvin kuormituksesta. Vuosnaisten lauttarannassa oltiin lopulta ihan aikataulussa. Ehdittiin jopa nauttia maittava seisova pöytä oluella alas huuhdottuna lauttaa odotellessa. Naureskeltiin vielä että johan oli kommelluksia siunaantunut, mutta todettiin huojentuneina että "loppu hyvin kaikki hyvin". Kunpa oltaisiin osattu arvata että nämä olivat vasta ensinäytöstä. Tästä eteenpäin asiat tuntuivatkin sujuvan seuraavat kaksi harjoittelupäivää varsin mukavasti. Kalaa löydettiin tasaisesti ja koko oli kisaa ajatellen varsin mukavaa harjoitusten suurimman kalan jäädessä 17-asteisessa vedessä viiteen kiloon.

 

 

Kalamies

 

Kukkuu, missä hauki...?

 

Haukipönö

 

Täällähän se, treenien paras a´la Marcos 4,9kg

 

Perjantain ja kilpailun lähestyessä sääennusteet näyttivät entistä synkemmiltä, mikä ei missään nimessä vähentänyt virnettä naamallamme. Olimmehan aikaisemminkin todenneet kovan kelin olevan meille etulyönti, muiden kilpailijoiden karsastaessa kovaa keliä. Torstai-iltana saimme kuulla että ensimmäinen kisapäivä lähtisi käyntiin myrskyvaroituksen puitteissa. Mietittiin jo hetken ettei vaan kisoja peruuteta turvallisuussyistä!

 

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt