Kirjautuminen

Kolme toivomusta

Käyttäjän arvio:  / 2
HuonoinParas 
Share

Kohti pohjoista

 

Ajan auton junaan jo aikaisempina kesinä tutuksi tulleelta lastausrampilta. Ilmassa alkaa olla taas suuren seikkailun tuntua. On mukava karistaa kannoiltaan pääkaupunkiseudun hälinä ja pörinä, toimiston pölyt ja kiireet, teiden ruuhkat ja arjen rutiinit. Ah ja huh. Pian päästään omaan vaunuun makoilemaan. Heinäkuu on hyvässä vauhdissa. Ilmakaan ei ole lainkaan hassumpi täällä etelässä.

.

 

Aamupäivällä ollaan perillä Kolarissa. On sunnuntai, mutta ruokatäydennystä on hankittava paikallisesta marketista. Shoppailu hoituu joutuisasti ja pian ollaan matkalla kohti Kilpisjärveä. Tällä kertaa jätetään Kebnekaisen kierros Ruotsin puolelle väliin. Saanan huipulla sentään poiketaan, ties monennenko kerran. Pienen autoilurupeaman jälkeen on mukava saada vähän liikuntaa ja raikasta ilmaa. Kebnelle kiipeämiseen Saanalle nousua ei voi edes verrata, mutta huipulta on kuitenkin mukavat näkymät käsivarren maisemiin, sekä Ruotsin ja Norjan lumilaikkuisille tuntureille. Kilpisjärvi on hiljainen, veneitä ei juuri näy. Rauduilla on rauhallista. Maantiellä soljuu liikennettä kohti Norjaa ja kohti eteläisempää Suomea. Tunturimittareiden toukat ovat kolunneet suuret alueet koivuja lehdettömiksi. Pienen pieni otus pystyy muuttamaan maisemaa laajoilta alueilta, merkillistä. Lepäämme hetken huipulla, rauhassa hyttysiltä, rauhassa kiireiltä.

 

Rautuja

 

Aamulla teltta kasaan, aamiainen kuonoon ja menoksi. Ajelemme tovin Jäämeren rannikkoa alaspäin, kunnes kurvaamme tunturien taakse kohti Ruotsin rajaa. Teltta saadaan pystyyn hiljaiselle leirintäalueelle. Tämäkin paikka on täynnä Norjalaisten asuntovaunuja ja viime aikoina suosituksi käyneitä asuntovaunun jatkeita, eräänlaisia jalasmökkejä. Vaunujen eteisteltat ovat vaihtuneet lautarakennelmiksi, mitkä Norjalaiset ovat levittäneet myös Suomen puolelle. Nyt Norjalaiset ovat pääosin muualla lomailemassa ja leirintäalueella on rauhallista.

 

Vuotta aiemmin piipahdimme joella yhden illan. Sillalta näimme rautuparven tanssivan syvänteen pyörteissä. Ylös saatiin yksi noin kiloinen rautu ja pieni taimen. Parikiloista taimenta väsytettiin pitkään, mutta lopulta kala veti pidemmän korren. Joen vesi on kuin kotoista juomavettä, kirkasta ja viileää. Maisemat ovat mahtavia ja kalastajia korkeitaan nimeksi tähän aikaan. Vanhat nuotiopaikat rannalla kertovat kuitenkin muidenkin käyneen joella kalassa.

 

 

Rauturutakolla

 

Rauturutakolla


Nyt ilma on viileä, +5...10 C. Vettä satelee riittävästi Norjalaiseen tapaansa. Onneksi ei koko aikaa, mutta välillä kokonaisen päivän ja tietysti yön. Teltassa on ajoittain hieman kosteaa. Urheiluharrastus ajaa meidät parin päivän välein lenkille. Sen kruunaa hytisevä uintireissu viereisessä järvessä. Norjassa kaikki maksaa, myös leirintäalueen suihkut. Ja kenellä nyt sattuu olemaan aina sopivia kolikoita mukanaan. Uiminen koleassa järvessä ei sentään maksa erikseen vaan kuuluu leirintäalueen perushintaan.

 

Illat ja jonkun yön tai päivän piiskaamme jokea, mutta tällä kertaa täysin turhaan. Kaloja ei näy eikä kuulu. Järveltä tulee sentään jokunen kala. Vaikka suurehkon järven kalastaminen rannalta on hieman epätoivoisen tuntuista, niin hieno rautu sentään käy tutustumassa haaviin palatakseen kasvamaan. Paikallisille tuntuu kelpaavan lähes silakan kokoisetkin kalat, joita he pääsääntöisesti uistelevat matolitkalla. Siinä on peräkkäin värikkäitä lippoja ja perässä matosyötetty koukku.

 

Yhtenä päivänä vuokraamme soutuveneen ja pääsemme kokeilemaan järven keskellä olevia matalikkoja. Ikävä kyllä tuuli yltyy kovaksi ja olosuhteet järvellä käyvät rouheiksi. Soutaminen on raskasta. Saamme vain muutamia pieniä rautuja, jotka laskemme takaisin. Matalikolla isossa aallokossa muhkea taimen tavoittelee Trout Quiveria, muttei jää kiinni. Seuraavana päivänä tuuli on vain yltynyt ja soutuveneellä ei ole asiaa vesille. Komeissa maisemissa on kalastettu, mutta jälkipolville tästä ei jäänyt juuri kerrottavaa. On aika suunnata takaisin pohjoisemmaksi, vielä haastavampaan Atlantin lohen pyyntiin.

 

Lohijoki

 

Oikeastaan, mitään kummempia tavoitteita lohen suhteen ei ollut. Jos nyt jonkun pienen titin saisi niin hyvä. Toisaalta jos ei saa sitäkään, niin ei siinä mitään. Saavumme illansuussa alueelle. Seuraavana päivänä haetaan postista kalakortti ja sen jälkeen kioskilta viikon lohiluvat. Ei ne kovin kalliita olleet, kun kyseessä ei ole mikään massiivinen lohivirta. On siinä kuitenkin joki, vaikka lyhyt onkin. Lähinnä täällä kalastelee paikallisia, turisteja eksyy harvemmin. Mutta ihan kuten lotossakin voi voittaa vaikka yhdellä rivillä, niin voi sen lohen täältäkin saada tai olla saamatta.

 

Yläkosken maisemat

 

Yläkosken upeat maisemat


Paikka on kuitenkin komea, tunturit ovat korkeita ja jylhiä. Vuono on kaunis, välillä tumma ja synkkä, välillä valoisa ja raikas. Vuotta aiemmin täälläkin käytiin. Yksi ilta paikkaa tahkottiin. Kerran kävi lohi lusikkaa rouhaisemassa mutta eipä jäänyt kiinni. Oikeastaan silloin oltiinkin merikalassa. Vuonosta nosteltiin komeita kissakaloja, turskia ja koljia. Pientä seitiä tuli kiusaksi asti, isot jäi löytymättä. Tällä kertaa ei oltu merikalassa, vaan tositoimissa tavoittelemassa kalojen kuningasta.

 

Maantiesillan alla on koski. Se päättyy suureen pooliin. Kosken alla on pari metriä syvä monttu, tai oikeastaan 1,5 - 3 m syvä, sillä vuorovesi nousee pooliin asti, ajoittain aivan maatiesillalle. Poolin ja meren välissä on ehkä 50 metriä pitkä ränni. Sen loppuosa ja meren suu on varattu perhokalastajille. Meillä ei uistinkalastajina ole sinne asiaa. Kun vesi on alimmillaan, ränni käy hyvin matalaksi ja vuolaaksi. Silloin siinä ei oikeastaan voi uistimilla kalastaa lainkaan. Kun vesi on ylimmillään, rännin koski katoaa tyystin, ja siitä tulee leveä ja vuolas. Koski jatkuu maantiesillan ohi ja taittuu niskaksi. Siinä on perhokalastajien paikka. Yleensä he tähystelevät kaloja vanhalta silta-arkulta ja täsmäkalastavat nousevia kaloja. Niskan jälkeen joki muuttuu tasaiseksi nivaksi. Siellä emme yleensä kalastaneet. Heittopaikkoja on vähän, ainakin ilman kahluuhousuja johtuen syvyydestä ja taloista.

 

Maantiesilta ja pooli

 

Maantiesilta ja pooli

 

Eihän tämä erämaa ole. Vieressä on maatiloja ja joen rannassa asutusta. Joen alaosa on kuitenkin melko hyvin kalastettavissa rannalta tai kahlaamalla.

Varusteemme ovat vähän niin ja näin. Itselläni on jalassa kellarista kaivetut yli 20 vuotta sitten hankitut Liukon kahluusaappaat. Jos niillekin vähän käyttöä löytyisi kun on tullut joskus hankittua. Pojalla on vastaavat uudet kiinalaiset halpiskumpparit. Nykyaikaisiin kahluuhousuihin ei raaskittu investoida, kun tällainen kahluuhomma on marginaalista puuhaa meille. Hiukka tietysti tuntee itsensä pelleksi hyvin varustautuneiden paikallisten joukossa. Aikahan on ajanut kahluusaappaista auttamatta ohi, enkä kyllä ihmettele miksi. Aika epämukavat käyttää, mutta toisaalta äärimmäisen hyödylliset verrattuna tavallisiin lyhytvartisiin saappaisiin. Kahlaaminen vuolaassa virrassa ja niljakkaassa kivikossa on vaikeaa, kun saapas ei tue nilkkaa ja pohja on liukas. No ei tänne tultu vaatteilla koreilemaan, mutta kyseenalaisen suomikuvan kustannuksella täällä pompitaan, märillä kivillä ja upottavilla rantatöyräillä. Jos norjalaiset pitävät suomalaisia vähän outoina, niin valitettavasti tilanne ei meidän avulla ainakaan parantunut.

 

Kahluusaapastesti

 

Kahluusaappaita testaamassa

 

Koska joki on pieni, sen kalatkin ovat ilmeisen vaatimattomia verrattuna isoihin jokiin. Niinpä kalastamme keskikokoisilla avokeloilla, joissa siimaa on ehkä 150m, itselläni 0.35mm monofiilia. Vastaavalla setillä olen kiskonut Helsingin edustan meritaimenia viiteen kiloon asti ilman ongelmia, joten pitäisi niiden nyt titeille tai pienille lohijaloille riittää. Vapakalusto on samaa kaliiberia ja pituutta 9 jalkaa.

 

Ensimmäinen ilta menee leppoisasti poolia, ränniä ja kuoppaa virpoessa. Joella on jonkin verran paikallisia. Yleensä heitä on 6-12. Illalla ja aamulla enemmän, muulloin vähemmän. Niinpä joitakin heittopaikkoja joutuu hiukan odottelemaan tai jonottelemaan, lähinnä kosken alla olevaa monttua poolin yläosassa. Paikallisilla on sen vieressä pöytä ja penkit. Siinä kokoonnutaan kertomaan kuulumiset yhden tai kahden heitellessä poolin yläosaa. Niinpä emme yleensä työntäneet nenäämme montulle, ennen kuin kalastajien määrä oli vähentynyt. Näin siis myöhemmin aamulla, päivällä ja yöllä.

 

Kuten lohenkalastajat tietävät, niin lohta ei niin vain oteta. Kaloja hyppii, vieheitä vaihdellaan, hermoja koetellaan. Samoin koetellaan kalastajan fysiikkaa. Kädet ja selkä väsyvät sadoista heitoista. Välillä on istuttava alas lepäämään ja keräämään taistelutahtoa, intoa ja voimia. Paikalliset ottavat rauhallisemmin. Turistilla on vähemmän aikaa ja malttia...

 

Ensimmäinen mahdollisuus

 

Saavumme aikaisin aamulla takaisin joelle. Paikalla on kourallinen kalastajia. Parin tunnin kuluttua paikalliset katoavat arkiaskareisiinsa ja joki jää meille. Olemme jo ehtineet koukkia mielestämme olennaiset paikat. Montun vapauduttua jään sen yläpuolelle heittelemään. Hiljakseen laskuveden myötä koski madaltuu ja pääsen aivan montun päälle. Vaikka vesi on alhaalla, kosken virta on vuolas ja kivisellä pohjalla on kahlattava huolella. Uimareissu ei houkuttele. Heittelemme montulla aikamme ja poika päättää käydä kokeilemassa ränniä. Ilma on kirkas ja aurinkoinen. Laitan siiman päähän kultaoranssisen Gibb's Crocodilen. Lusikka painaa unssin verran ja on melko kookas. Jossain vaiheessa useiden heittojen jälkeen kun taas kelaan viehettä montun vuolaassa virrassa, kovimman pintavirtauksen alapuolella, kun viehe on enää parin metrin päässä, tärähtää. Ja samassa silmänräpäyksessä alkaa tasainen ja voimakas veto kohti poolia ja kohti merta. Jarru on kohtalaisen tiukalla, mutta silti kala vetää tasaisesti epäröimättä hetkeäkään. Vedossa ei tunnu pienintäkään epätasaisuutta, nykimistä, väristystä, jumputusta tai muuta vastaavaa, vain tasainen vääjäämätön veto ja kauhea voima. Ei mitään aikaisemmin koettua, ei mitään saamiini meritaimeniin verrattavaa tai Alaskasta saamiini kingeihin verrattavaa - tosin eivät ne jättejä olleet, mutta kelpo lohia kuitenkin.

 

Montulla kalassa

 

Montulla

 

Poika palaa toista rantaa ja näkee luokilla olevan vavan. Siimaa soljuu edelleen samaan tahtiin vaikka virtaus poolissa ei ole kova. Kala joutuu siten itse vetämään simaa ilman suurempaa virran tuomaa apua. Yli puolet siimasta on purkautunut ulos. Onkohan jarru sittenkin jostain syystä löysällä, eihän tällaisen joen kala voi vetää kuin idän pikajuna tai kuin sukellusvene. Kala on kaukana poolin alapäässä. Hermo ei kestä, kiristän jarrua ja pang. Turkanen, kala meni, uistin meni ja siimat meni. En vieläkään käsitä kalan voimaa ja päämäärätietoista tasaista vetoa. Kalan on täytynyt olla kympin tuntumassa tai yli. Viiden kilon kalasta ei kerta kaikkiaan voi löytyä niin paljon ytyä, ei edes lohesta. Ja tosi suurethan ei hypi. Tämäkään korsto ei näyttäytynyt lainkaan. Kalastusviikko on kuitenkin vasta alkupuolella, joten vielähän tässä ehtii kalan ottaa.

 

Toinen ja kolmas

 

Kaloja kuitenkin näkyy aina silloin tällöin, joko hyppiviä tai alarännissä ohi uiskentelevia vonkaleita. Eikä mitään ihan pieniä. Viiden kilon hujakoilla olevia hopeatorpedoja näyttäytyy silloin tällöin, toki myös pienempiä ja isompia.

 

Seuraavana päivänä taas aamulla joelle. Haravoimme poolia ja ränniä, mutta kaloja ei kuulu. Paikalliset häipyvät jälleen kukin tahoilleen. Ilma on jälleen aurinkoinen. Monet lusikat ja vaaput ovat saaneet mahdollisuutensa, mutta kalaa ei kuulu. Vaihdan siiman päähän kookkaan Ruggenin, värissä kultaoranssi. Viehe on suuri, etenkin jos vertaa paikallisten pyytöihin. Aika paljon näkyvät heittelevän pienehköjä lippoja, ilmeisesti merirautujen toivossa. Niitä kyllä aika ajoin saadaankin, vaikka niiden varsinainen nousuaika on vasta edessäpäin. Enimmäkseen paikalliset kuitenkin kalastavat perhoilla.

 

Kalastuspooli

 

Pooli

 

Iso lusikka toimii virrassa yllättävän hyvin. Keikahtelee puolelta toiselle ja pysyttelee sopivalla syvyydellä. Heittelen jälleen koskessa montun yläpuolella, kelaillen rauhallisesti viehettä sopivasti pohjan kivien yläpuolella. Tärppi yllättää kun viehe on montun keskivaiheilla. Voimakas kala vie siimaa kymmenisen metriä ja irtoaa ilman suurempaa dramatiikkaa. Katselen Ruggenin koukkua. Se on vähän tylsä ja muutenkin mikä lienee kolmihaara. Galvanoitu haukivaapun koukku, eikä hyvä edes haukihommiin, saati sitten kalojen kuninkaalle. Tapaus tuo kuitenkin uskoa tekemiseen. Lohia joessa siis on ja niitä on jopa mahdollisuus saada. Siltä ainakin tässä vaiheessa tuntuu. Kalatapahtumat sen päivän osalta jäivät kuitenkin siihen.

 

Uusi päivä on toiveikas. Muutaman päivän sinnikäs heittely tuntuu kropassa. Yhä useammin on istuttava alas lepäämään. Istumakelpoiset kivenjärkäleet tekevät tuttavuutta persuksen kanssa. Vihlovaa selkää on venyteltävä. Lohenkalastus on raskasta ja puuduttavaa. Saaliin toivo ajaa kuitenkin pian takaisin joelle. Satunnaiset hyppivät kalat tai muut näköhavainnot antavat hetkeksi uutta intoa.

 

Alaränni

 

Alaränni

 

Lokit kirkuvat vuonossa seitien ajaessa pikkukalaparvet pintaan. Välillä jokunen sadekuuro piiskaa tunnelman latteaksi. Heittelen Luhr Jensenin Crocodileä. Sillä on tullut mukavia meritaimenia Helsingin edustalta, joten se kuuluu jonkinlaiseen omien luottopelien kategoriaan. Viehe lentää mukavasti, joten sitä saa välillä toppuutella heiton lopussa. Montun alapää on laskuvedellä matala ja muutamat isot kivet ovat valmiita ottamaan kalastajilta lunnaita vieheiden muodossa. Koska on pilvistä, luulen että helmiäishopea väri liilalla maustettuna voisi toimia. Gibb's Crocodileen verrattuna, Luhr Jensen lentää selvästi paremmin. Aerodynamikka on parempi, sen sijaan hydrodynamiikka nopeasti virtaavassa vedessä jättää toivomisen varaa. Uinti on vähän liian vilkas ja viehe tahtoo tulla pinnan tuntumassa.

 

Viehe on uinut montun päästä päähän jo monta kertaa. Siten siimassa tuntuu jotain. Olikohan varovainen tärppi? Jatkan kelaamista, mutta jostain syystä siima näyttää olevan mutkalla. Mitä ihmettä. En ehdi saada siimaa kireäksi vaan siima tuntuu johtavan luokseni ja tuntuma vieheeseen on kadonnut. Kelaan ja kelaan. Siima näyttää johtavan luokseni ja ... viereeni ja aivan jalkojeni vieressä virrassa vasemmalla puolella on pysähtyneenä metrinen lohi ja suussahan sillä on perhana sentään minun viehe! Kiihdytän kelausta, kala ravistelee päätään ja katoaa ennen kuin ehdin saada tuntuman vieheeseen. Hyvä ettei uinut jalkojen välistä. Taitavat pitää lohet meitä pilkkanaan. Poikaakin naurattaa tilanne, vielä.

 

Sumuinen alaränni

 

Alaränni yön usvassa nousuveden aikaan

 

Lohdutusko

 

Kuten arvata saattaa, kalastusviikon loppua kohden tapahtumat harvenevat. Tai itse asiassa ne olivat ainakin lohen suhteen siinä. Ellei nyt vielä samana päivänä tullutta kyttyrälohta lasketa. Samasta montusta se tulee ja aika sukkana sen saa kelata ylös. Mitä nyt virran avulla vähän pistelee hanttiin. paino ehkä kahden ja puolen kilon tietämissä. Jonkinlainen lohdutuspalkinto se kai oli. Tyyni Valtameri on aika kaukana, miten täältä tämmöisiä.

Myöhemmin selviää, että kalat ovat peräisin venäläisten istutuksista. Neidenissä oli ilmoitus, että joesta saaduista kyttyrälohista pitäisi tehdä ilmoitus. Kun paluumatkalla käymme Tenon Yläkönkäällä, niin suomalainen kalastaja saa parikiloisen kyttyrälohen ja ihmettelee saalistaan. Ilmeisesti ne ovat siis levinneet laajasti jäämereen laskeviin jokiin.

 

Otan kalasta kuvan ja annan pojan laskea sen takaisin jokeen. Eipä tuota pannullekaan raaski laittaa, miltä lie maistuisi. Komean värinen kala kuitenkin; kyljissä samaa violettia kuin vieheessäkin. Mahtaako löytää kumppania tältä joelta.

 

 

Kyttyrälohi

 

Kyttis

 

Opetus

 

Reissun jälkeen tuli tutkittua muutamia lohenkalastusoppaita. Mieleen jäi muutama asia: tee vastaisku heti, älä hätäile ja älä kiristä jarrua vaan juokse kalan perään tarvittaessa. Asiat oppii kyllä kantapään kautta, mutta millä hinnalla.

 

Tyyni niska

 

Niskalla

 

Seuraava kesä todisti, ettei hölmöläisille anneta kuin kolme toivomusta. Viiden päivän kalastuksen tuloksena ei ainuttakaan lohta tai edes varmaa lohen tärppiä. Ja nyt olisi ollut vieheissä Ownerin koukut, mutta ne saivat olla rauhassa ja maistella korkeintaan pohjakivien rosoisuutta. Muutama merirautu sentään saatiin ja yksi pieni taimen. Toisaalta eipä näyttänyt paikallisetkaan saavan lohia, vaikka sinnikkäästi yrittivätkin. Heillä on aikaa odottaa. Ennen pitkää lohi taas ottaa. Oli kuulemma ottanut edelliselläkin viikolla ennen meidän tuloa.

 

Juniori tuomitsi kuitenkin lohenkalastuksen hullujen hommaksi. Niitä ei saa ja niitä ei kannata yrittää saada. Kuulemma hauen kalastus on paljon mukavampaa.

 

Epilogi

 

Vaikka saduissa on vain kolme toivomusta, niin joskus todellisuudessa toivomuksia voi olla enemmänkin, ainakin yksi lisää. Vaikka kolme toivomusta tuli tuhlattua aika karulla tavalla, niin kyllä se joen lohi kuitenkin vaiherikkaiden seikkailujen jälkeen sieltä tuli, vuoden odottelun ja suunnittelun jälkeen. Ei helpolla, mutta tuli kuitenkin. Siitä on hyvä jatkaa tai siihen on hyvä lopettaa. Toista ensimmäistä kertaa ei kuitenkaan tule koskaan.

 

Ja aika paljonhan se lohen ottaminen opetti, ei nyt ehkä tehnyt ihan ammattilaista, mutta ohjasi kuitenkin piirun oikeaan suuntaan. Koska pahimmat virheet tuli jo tehtyä, niin ehkä jatko olisi liian helppoa. Eikä sitä raaski ruveta ihan teurastajaksi, kalojen kuninkaan...

 

Lohi

 

Neljäs toivomus

 

 

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt