Kirjautuminen

Jänkäkoira eli Jalohauki

Käyttäjän arvio:  / 6
HuonoinParas 
Share

Jänkäkoiriahan ei kukaan kalasta, joten tämä tarina on täysin kuvitteellinen ja huvitteellinen. Lajihan on läheistä sukua eteläisemmälle hauen heimolle, mutta esiintyy vain Lapin läänissä ja sielläkin lähinnä Napapiirin pohjoispuolella. Ulkoisesti hauen (Esox Lucius) ja jänkäkoiran (Esox Luciferus Arcticus) erottaminen toisistaan on vaikeaa, ellei peräti mahdotonta. Luultavasti edes maamme tunnetuimpiin suurpetotutkijoihin kuuluva Susi Pulliainen ei erottaisi lajeja toisistaan silmämääräisesti.

 

. Ravinto

Lajit käyttävät kuitenkin jokseenkin täysin erilaista ravintoa. Siinä missä eteläinen serkku mässää enimmäkseen särkikaloilla ja ahvenilla sekä merellä silakoilla, niin pohjoinen laji ei tyydy juuri muuhun kuin lohikalojen sukuun. Sille maistuvat niin siiat, taimenet kuin harjuksetkin. Rautuja sen sijaan joutuu vain ani harvoin tämän arktisen krokotiilin kitaan. Vastaavasti jos etelän hauki satunnaisesti nappaa saaliikseen sammakon, myyrän, vesilinnun poikasen tai käärmeen, niin jänkäkoiran tiedetään varmuudella napanneen sopuleita, vesilintua ja jopa poron vasoja. Pahimpina vuosina valtion korvaukset porotaloudelle ovat jänkäkoiran raatelemien ja syömien poronvasojen osalta olleet kymmeniä tuhansia euroja.

Jos etelän hauki saa ruokapöydässä korkeintaan harvoin arvoisensa vastaanoton, niin jänkäkoira sen sijaan on makunsa puolesta puhdasta herkkua, onhan se jalostettua lohikalaa parhaimmillaan. Niinpä jänkäkoira on aina saanut pohjoisen asukkaiden jakamattoman suosion ja arvostuksen. Se on tuonut tiukkoina aikoina leivän pöytään, eikä vain keinon selviytyä hengissä vaikeissa elinolosuhteissa. Lukemattomat ovat ne kerrat jolloin saamelaiset, koltat ja muut Lapin perukoille asumaan eksyneet ovat voineet ylpeänä nostaa tuon herkullisen maastopukuun somistautuneen lohen pöytään, muuttamaan arjen juhlaksi ja nälän kylläisyydeksi.

Käyttäytyminen

Ravinnon lisäksi eteläinen hauki ja pohjoinen jänkäkoira eroavat toisistaan myös käyttäytymisen suhteen. Jänkäkoiran on jo kauan tiedetty kuolevan puihin, etenkin puuvyöhykkeellä. Puuttomalla alueella vedestä kuolemaan nousseita kaloja voi tavata kanervikosta, jäkäliköstä, vaivaiskoivujen varvikosta tai jopa paljaasta kivikosta. Tästä osoituksena kuolleita ja kuivuneita jänkäkoiria voi löytää joiltakin alueilta jopa useita samalla kertaa. Kyseessä on norsujen hautausmaata muistuttava ilmiö, mitä tiedemiehet eivätkä kalantutkijat ole pystyneet selvittämään. Ensi kesänä on EU:n tuella kuitenkin tarkoitus lähettää monikymmenpäinen iktyonomeja, negrologeja, paleontologeja, asteorologeja, meteorologeja ja teologeja sisältävä tutkijajoukko selvittämään tätä merkillistä luonnonilmiötä. Myös saamelaisvaltuuskunta, eduskunta ja EU-komissio lähettävät paikalle edustajansa.

Jänkäkoiran maalle pakenemisen syyksi on arvioitu monia tekijöitä, tiedemiesten taustasta riippuen. On esitetty arveluja etenkin puro ja jokivesistöjen liiallisesta hapokkuudesta, minkä arvellaan johtuvan porolauman virtsasta. Villeimmät arviot ovat olleet mm. hengellisen mission vaikutus, UFO:jen sekoittama kalojen suunnistus, tai valaiden joukkoajautumista rantaan muistuttava käyttäytymismalli. Myös saamelaisten shamaanien noitarumpujen on epäilty voineen vaikuttaa asiaan. Olipa syyt mitkä tahansa, niin ne tullaan sananmukaisesti kaivamaan esiin. Nimittäin paleontologit aikovat kaivaa muutaman tunnetun useita tuhansia vuosia vanhan jänkäkoiran jäänteet Lapin ikiroudasta ylös. Kiveäkään ei jätetä kääntämättä ensi kesän tutkimuksissa.

Hauen ja jänkäkoiran käyttäytymisessä on myös eroja olinpaikkojen suhteen. Etelässä hauki hakeutuu lämpimän veden aikaan, eli kesällä syvemmälle pieniä yksilöitä lukuun ottamatta. Pohjoisessa taas kesällä isot yksilöt tavoittaa usein aivan rantamatalasta.

Keittiö

Kuten tiedämme, niin etelän haukeakin on joskus harhaanjohtavasti luultu maukkaaksi appeeksi. Entinen presidenttimme Mauno Koivisto palautti hauen gourmet ruokalajista köyhien saaristolaisten hengenpitimeksi, katkaisemalla tylysti ja päättäväisesti saaristolaisten vuosia jatkuneen jouluhaukiperinteen. Siinä presidentille luovutettiin havupedillä makaava komea hauen rotjake. Liekö mennyt Manulla aikaisempina jouluina hauen ruoto ikävästi kurkkuun vai onko hauen laimea maku sotkenut muuten huolella rakennetun joulupöydän gourmetmakujen harmonian. Yhtä kaikki, nyt hauelle on osoitettu valtion ylimmältä taholta sille kuuluva paikka ruokalajien hierarkiassa. Tämä on helpottanut mm. viiniasiantuntijoiden työtä sillä hauelle on ollut kerta kaikkiaan jokseenkin mahdotonta löytää sopivaa viiniä kyytipojaksi. Runsaiden kossusnapsien kanssa hauen kuitenkin pystyy syömään jopa nirppanokkainen kaupunkilainen.

Osittain tästä suuresta arvostuksesta johtuen, jänkäkoira on ajoittain voitu lukea uhanalaisten lajien joukkoon. Ankarat ja päättäväiset viime hetken suojelutoimet ja totaalinen oikein kohdennettu pyyntikielto on kuitenkin saanut tuon jalon ja aran kalan palamaan pysyvän lajistomme joukkoon. Etenkin tiukkoina sotavuosina, kun leipä oli tiukassa ja suomalaisten oli pettuleivän lisäksi turvauduttava jopa saksalaisiin ja venäläisiin jokapäiväisen ravinnon tyydyttämiseksi, oli jänkäkoiran tulevaisuus Suomen lajistossa todella veitsen terällä. Tällä hetkellä tilanne on vakaa ja mutta vakava. Eräissä vesistöissä kanta on vahva ellei jopa runsas.

Kalastus

Etelän haukikanta on viime vuosina hemmoteltu piloille kalastusteollisuuden jatkuvasti markkinoille syytävillä uusilla entistä ehommilla ja tehokkaammilla vieheillä. Ikävä kyllä hauet ovat lähteneet tähän hullutukseen täysillä mukaan. Jos vielä 10 vuotta sitten hauen saattoi saada Nils Master Invinciblellä tai Bete Krocodilillä, Professorista puhumattakaan, niin nykyisin tällaisten perinnekalujen liottaminen etelän vesistöissä on jokseenkin turhaa, meret, joet ja järvet mukaan lukien. Tai ainakin niillä kalastaminen on kiusallista, koska tällöin on vaarana, että kalastaja leimautuu nyhveröksi ja aikaansa seuraamattomaksi muinaisjäänteeksi. Koska etelän hauet seuraavat viehemarkkinoita silmä tarkkana ja suomu kovana, niin asiansa osaava ja trendejä seuraava kalamies laittaa siiman päähän pehmeän keijuvieheen tai kovan jerkin. Sellaiset nimet kuin Busa tai Suspi ovat tämän päivän suurhauen C&R-rispaantuneilla huulilla.

Yhtä tuttu kuin kutulahden kaislikko etelän hauelle on punnituspussi, liplock-ote ja salamavalo. Monelle tuttu on myös Suomen haukiseuran vapautuslista. Siitä onkin monille haukitutkijoille kiistatta suuri apu työssään, aivan kuten kirkonkirjoista on apua historiantutkijoille, sukututkijoille ym. Vapautuslista kertoo lähes aukottomasti kunkin vauraan haukimamman olinpaikan eri vuodenaikoina kuten luonnollisesti myös niiden strategiset mitat. On jopa vaarana, että liika julkisuus saa aikaan anorektisia ilmiöitä haukikannassa, jolloin suurhaukien saanti kääntyy etelässä laskuun ja jänkäkoiraan kohdistuva kalastuspaine kasvaa.

Jänkäkoira on viehevalikoiman suhteen miljoonia vuosia lähempänä dinosauruksia, kalaliskoja ja muita predaattoreita. Niiden saalistusvietti on voimakas ja sen herättämiseen ei tarvita viehemuodin viimeisimpiä virtauksia. Riittää, että vieheessä on edes hiukan kiiltoa ja liikettä ja ainakin isot koukut. Kun etelän hauen sinetöityjä huulia yrittää avata vaikka minkälaisilla saamapeleillä, siinä harvoin onnistuen, niin joskus pohjoisen vesissä jopa käydään ankaraa kilpailua siitä kuka ehtii ahmaista ruosteisen lusikan ensimmäisenä kitaansa. Ei kuitenkaan hätää jos hauki ei ehtinyt napata vieheeseen heiton aikana vaan niin sanotusti haukkasi ohi. Tilanne voidaan korjata riiputtamalla viehettä paikalle jääneen jänkäkoiran edessä, eikä kala todellakaan aikaile tärpin suhteen puhumattakaan, että eteläisen serkkunsa tavoin tutkisi ylimielisesti tarjottua uistinta ja kääntyisi nyrpeä ilme luisilla kasvoillaan ympäri, jättäen kalastajan kädet täristen manailemaan peräänsä.

Esimerkkejä

Tässä on kuitenkin nyt tuotu esiin vain muutamia tärkeimpiä eroja ja seikkoja hauen ja jänkäkoiran välillä. Koska jänkäkoira on arvokas ja arvostettu saalis, niin katsotaanpa tarkemmin muutamia olinpaikkoja valaisevia esimerkkejä sen kalastamisesta. Esimerkissä käytämme etelästä tuotua junioriluokan hauenkalastajaa vaikka kuvista päätellen voisi myös luulla, että kyseessä on tuleva mehiläishoitaja. Juoniorikalastajat osaavat arvostaa jänkäkoiria jopa seniorikalastajia enemmän. Ikävä kyllä seniilit seniorit ovat mieltyneet muka hienompiin lohikaloihin, vaikka kuten aikaisemmin kerrottu, ne ovat pelkkää ravintoa, eli jalostamatonta raaka-ainetta tälle herkkusuulle.



Ensin kalastaja saapuu järven rantaan, mutta joutuu matalasta vedestä johtuen kahlaamaan hiukan kauemmas rannasta. Pohja on kuitenkin osin kivinen ja upottava, joten kahlaaminen tapahtuu ns. kieli keskellä suuta. Jalkojen alle löytyy sopiva hetteikköinen saareke, jolle etelän pellet eivät ole vielä ehtineet rakentaa kesämökkiä tai eräkämppää, kuten niitä täällä kutsutaan.



Nuoren miehen heitot suuntautuvat kohti järven selkää, jos sellaisesta voidaan puhua. Vettä on tuskin metriä enempää kauempanakaan rannasta. Menee kuitenkin hetki jänkäkoirien kisatessa vieheestä, ennen kuin ensimmäinen kala on jäänyt tukevasti kiinni vieheeseen. Tällä kertaa vieheenä saa toimia ehkä näille vesille liiankin pramea vihreäkultainen 18 g Toby. Toisaalta vaikka kalat eivät ole kranttuja, osoittaa jänkäkoiran arvolle sopivan vieheen valinta oikeaa arvostusta, tilanneherkkyyttä sekä tunneälyä kalastajassa.



Jänkäkoiralla on monen taimenen voimat ja se pingottelee siimaa ja taivuttelee vapaa lähes koko Lapin läänin vieheluvan hinnalla. Juniorihan ei oikeastaan nuoresta iästään johtuen lupaa joutunut vielä hankkimaan, mutta isän maksamille lunnaille saalis on selvää kassavirtaa takaisin päin, niin sanotusti balsamia haavoille. Pikainen panos-tuotos-analyysi osoittaa jo positiivista tulosta, jos saalis saadaan realisoitua rannalle. Ennen erätulille siirtymistä jänkäkoira kuitenkin painelee ympäri saareketta, niin että soiset rannat hötkyvät. Lopulta nämäkin syöksyt lyhenevät, kunnes loppuvat paluukahlauksen jälkeen jänkäkoiran arvolle sopivasti nostokoukun mutkaan.





Alueen traditioita ja arvokasta saalista kunnioittaen, on kuitenkin eräänlaisen uhrilahjan, henkien lepuuttamisen vuoro. Perinteisesti hengille ja hengettärille on annettu osa saaliista tai loraus uhrijuomaa, kotipolttoista tai viime vuosina useimmiten ihan kaupasta ostettua valtion siunaamaa ja verottamaa kirkasta tai kellertävää tai joka tapauksessa ainakin väkevää juomaa. Traditiohan on kääntynyt ns. kaatoryypyksi, koska viinalorauksen suoraan kaataminen luontoon tai vesistöön on koettu ympäristölle haitalliseksi. Niinpä juoma ensin esisuodatetaan ja lasketaan hengille lahjaksi vasta jonkin ajan kuluttua yleensä kanervikkoon samalla hieman lauleskellen. Kalastajan nuoresta iästä ja maan tiukasta lainsäädännöstä johtuen, väkijuomapohjainen kaatoryyppy ei tule kyseeseen, ei vaikka tiedetään, ettei virkavalta juuri näitä jänkiä ehdi ja pysty valvomaan. Niinpä huulille nousee kevyempi mutta ei vähäarvoisempi Kota Cola, eli Kotis.



Toisessa esimerkissä heittelemme ensin keskikokoisen järven rannalta järven syvempää keskiosaa. Mutta kuten edellä mainitsimme, etelän hauesta poiketen kalat ovat kesällä matalassa. Kun järven parimetriset syvänteet on todettu tyhjiksi, lähestymme pientä lahdeketta, jota tässä kutsumme laguuniksi. Kuten kuvat osoittavat, jänkäkoiria ei tarvitse raahautua kalastamaan tiettömien taipaleiden taakse vaan riittää, että raahautuu autosta ulos lähimmän rapakon rantaan, kunhan ensin on saavuttanut riittävän pohjoisen leveyspiiriin.



Jo matalaa laguunia lähestyttäessä sen suulta säntää riski jänkäkoira sivummalle ja hetken päästä toinenkin. Laguunissa on myös pienempiä kaloja, joiden arvelemme olevan siikoja tai harreja. Heittely laguunissa on hieman haastavaa lusikalla, koska vettä on 20-50 cm. Ensimmäisiä heittoja laguunissa tavoittelee kuitenkin parvi ahvenia. Samoin toista ja kolmatta heittoa. Seuraava heitto suuntautuu laguunin toiselle rannalle. Vieheen kelaus saa liikkeelle pian lähestyvän vanan ja hetken kuluttua onkin taas päähenkilö siiman päässä. Jänkäkoira pistelee laguunissa pienen shown pystyyn ja kalan nostattamat tsunamit yrittävät huuhtovat rannoilta varomattomia kulkijoita veteen - siinä kuitenkaan onnistumatta.





Pitkän ja uuvuttavan kaksintaistelun jälkeen jänkäkoira joutuu antautumaan. Jonkinlaisena pyhäinhäväistyksenä kala punnitaan, kuvataan ja palautetaan laguuniinsa laiduntamaan veden muuta viljaa.





Tällä kertaa itse jätämme tuhannet inisevät fanimme siikojen ja harjusten ruoaksi, jotta jänkäkoirien ravintoketjun heikoinkaan lenkki ei murtuisi ja alistuneina suuntaamme oman matkamme vain toisarvoisten lohikalojen pyyntiin.

Nimi

Viime aikoina on Suomen luonnonvaraisen eläimistön nimistöä uudistettu paremmin vastaamaan lajin olemusta, perimää ja luokittelua. Jänkäkoiran suhteen työ on vielä kesken, mutta näyttää vahvasti siltä, että uudeksi nimeksi tullee jalohauki. Nimessä on tuulahdus lajille ominaista jalopeuran voimaa ja raivoa ja ripaus lajin käyttämää ravintoa, jalokalaa sekä sen jalostavaa vaikutusta. Siis kaikin puolin onnistunut nimentä. Olkoon se siis kalamiesten ja koko kansan huulilla, aina kun puhutaan tästä pohjolan arvokalasta.
Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt