Kirjautuminen

Kuha, välineet ja jigikalastus

Käyttäjän arvio:  / 29
HuonoinParas 
Share

Tämä web-artikkeli keskittyy kolmeen osa-alueeseen, jotka ovat kuha, kuhan heittokalastusvälineet ja kuhan jigikalastus.

Kuha osuudessa kerrotaan yleistietoa kuhasta, kuhan elintavoista ja kuhan lisääntymisestä sekä kuhan ravinnosta.

Kuhan heittokalastusvälineet keskittyvät esittelemään vapoja, keloja, veneitä, moottoreita, uistimia ja muita tarvikkeita, joita kuhan jigaaja tarvitsee.

Viimeinen osa-alue keskittyy kuhan heittokalastukseen eli kuhan kalastukseen jigeillä, käytännön tasolla. Jigillä kuhaa voidaan saada läpi avovesikauden, mutta pyynti keskittyy kevääseen ja syksyyn, jolloin yleensä saadaan suurimmat kalasaaliit. Web-artikkeli tuskin tuo suurta lisätietoutta kokeneelle kuhan jigaajalle, mutta vasta-alkajalle varmasti paljonkin lisäarvoa harrastuksen alkuun pääsemiseksi.

Image

 

 

.
Yleistietoa Kuhasta, Gös (ruots.)

Eurooppalainen kuha eli kuha kuuluu ahvenkaloihin (Percidae) ja on levinnyt pohjoiselle pallonpuoliskolle (Eurooppa, Aasia ja Pohjois-Amerikka). Useat kuhalajit elävät makeassa vedessä, jotkut murtovedessä ja vain yksi laji suolaisessa vedessä. Eurooppalainen kuhalaji (Stizostedion luciopera, myös Sander lucioperca) kasvaa näistä suurimmaksi. Saksasta on pyydetty vavalla 18,37kg painoinen yksilö ja Suomesta 16,75kg painoinen kuha verkoilla Piikkiöstä vuonna 1967. Pohjois-Amerikasta tavattavien lajien joukossa ovat valkosilmäkuha (Stizostedion vitreum) ja hietakuha (Stizostedion vitreum), joista ensimainittu kasvaa suuremmaksi. Suurin tavattu valkosilmäkuha painoi noin 11kg. Kuha on läheistä sukua Volgan kuhalle (Stizostedion volgensis), joka on levinnyt Kaakkois-Eurooppaan ja suureen osaan Venäjää ja Siperiaa [1]. Volgan kuha jää selvästi kuhaa pienemmäksi. Kaspiankuha (Stizostedion marina) elää Kaspianmeren keski- ja pohjoisosissa, mutta kutee jokien suolattomissa vesissä.

kuha
Eurooppalainen kuha [2]



Kuha muistuttaa ahventa elintavoiltaan ja ulkonäöltään. Kuhalla on kokoonsa suhteutettuna suuri suu, jossa on pieniä teräviä hampaita. Sen lisäksi ylä- ja alaleuan etuosassa on kaksi pidempää torahammasta. Kuhan ulkoista muotoa kuvaa hyvin sen latinankielinen lajinimi lucioperca eli haukiahven [3].

Eurooppalainen kuha esiintyy Suomessa levinneisyysalueensa äärirajoilla. Maassamme kuhan pohjoinen levinneisyysraja kulkee Oulun läänin tasolla lukuun ottamatta Pohjois-Pohjanmaata sekä yksittäisiä järviä Oulun pohjoispuolelta. Merialueilla kuhaa esiintyy lähinnä Suomenlahdessa ja Saaristomeressä. Pohjanlahden puolella kuhaa esiintyy harvakseltaan vain muutamalla pienellä alueella. Ahvenanmaalla kuhaa tavataan lähinnä sisäsaaristossa [3].

Kuhan elintavat


Kuha on ympäristönsä suhteen vaativa kala. Kuha viihtyy erityisen hyvin suurissa sameavetisissä järvissä, joissa on riittävästi happea (vähintään 4,5 - 5mg/l) ja jossa sen ei tarvitse kilpailla ravinnosta hauen kanssa. Kuha viihtyy erityisen hyvin myös humuspitoisissa vesissä, jossa näkyvyys on alle kaksi metriä. Kirkasvetisissä järvissä kuha menestyy ainoastaan, jos syvyyttä on vähintään neljä metriä, koska erityisesti kuhan poikaset vaativat sameutta ja pimeyttä. Tämä selittyy sillä, ettei kuhanpoikasilla ole silmissään niin paljoa värisoluja kuin täysikasvuisella kuhalla. Istutettavana kuha selviytyy myös alle 4m syvässä vedessä, jos lampi/järvi ei kärsi talvella happikadosta.

Kuhat liikkuvat yleensä pienissä parvissa tai yksittäin ja tässä eroaa ahvenesta, joka on selkeämmin parvikala. Keväällä ja alkukesällä kuhat viettävät päiväsajan syvemmällä ja illan tullen siirtyvät lähemmäs pintaa saalistamaan. Heti jäiden lähdön aikaan tapahtuva kuoreen kutu on myös kuhan juhlaa. Silloin kuhat ahtavat vatsalaukkunsa täyteen kuoretta. Kuoreen kudun jälkeen kuhat alkavat kerääntyä omille kutualueilleen mataliin lahtiin, kun veden lämpötila ylittää 7-8ºC. Kuha kutee, kun veden lämpötila saavuttaa 13-14ºC. Kesällä kudun jälkeen kuha siirtyy järvien kareille ja syvänteiden reunoille oman kasvukautensa syönnökselle. Illalla ja yöllä se hakeutuu matalampaan veteen tai lähelle pintaa saalistamaan. Heti valoisan aikaan aamulla kuha siirtyy jälleen syvemmälle. Alkusyksystä kuha saattaa olla myös päiväsaikaan pintavesissä syönnöksellä etenkin pilvisinä päivinä. Syksyllä, kun vedet kylmenevät, kuha siirtyy talvehtimissyvänteisiin (yli 10m syvyyteen, mutta mielellään 15-20m syvyyteen) ja lopettaa kesänkaltaisen ahmimisen. Kuha pysyy syvänteissä koko talven ajan ja nousee pintakerroksiin satunnaisesti syömään. Kuhaa on helppo pyytää talvisaikaan etenkin verkoilla talvehtimissyvänteistä ja silloin kysytään vastuuta pyytäjältä pyytää riittävän suurisilmäisillä pyydyksillä - muuten kuhakanta saatetaan tuhota yhdessä talvessa.

Kuha saalistaa ensisijaisesti näön, hajuaistin sekä kuulon perusteella. Kuhalla on silmien verkkokalvon takana kissan tapaan heijastava kalvo ja tästä syystä pystyy saalistamaan hämärissä hyvän näköaistinsa avulla. Kuha ajaa yleensä saalistaan takaa, koska se ei pysty nopeisiin syöksyihin hauen tapaan. Tätä ominaisuutta myös kuhan uistelijat käyttävät hyväkseen. Toinen ominaisuus mitä etenkin vetouistelijat käyttävät hyväkseen on kuhan kuulo. Monesti räminällä varustetut vaaput pyytävät räminättömiä paremmin, mutta luonnollisesti poikkeuksiakin on olemassa.

Kuten yllä olevasta voidaan todeta, kuha on sidonnainen kolmesta elementistä, jotka ovat ravinto, lämpö ja happipitoisuus. Näistä ominaisuuksista vähintään kaksi on täytyttävä, jotta kuhaa löytää suuria määriä. Petokalojen tavoin kuha viihtyy alueella, josta löytyy riittävästi sopivankokoista saaliskalaa. Täysimittaiselle kuhalle on oltava 10-15cm mittaista saaliskalaa. Toisaalta petokalojen (petoeläinten) tavoin kuha saattaa paastota pitkiäkin aikoja. Hauen kohdalla on havaittu jopa kolmen kuukauden mittaisia paastoja. Kuhan syöntihalu vähenee talviaikaan, mutta varmaa tutkimustietoa pitkistä paastoamisesta ei ole olemassa.

Happipitoinen virtaava vesi (esim. joet) houkuttavat kuhaa kudun aikaan ja heti sen jälkeen. Kuhan lisääntyminen vaatii happipitoista vettä. Myös talvella kuhaa löytää usein jokien suistoista, koska joesta virtaa lämpimämpää vettä ja se on happipitoista. Yleisemmin kuha talvehtii syvässä vedessä, koska se on lämpimämpää kuin pintavedet. Kuha suosii lämpimiä vesiä ja sen todellinen kasvukausi alkaa vasta kun pintaveden lämpötila ylittää 19ºC. Kaikissa Suomen kuhajärvissä ei joka kesä saavuteta kuhan kasvun kannalta parasta lämpötilaa, joka on 19-26ºC. Tästä syystä etenkin hellekesänä kuha saattaa nousta aivan pintaan ja jopa selkäevä saattaa näkyä pinnan yläpuolella kuhan lämmitellessä pintakalvossa. Ilmastonmuutoksen ja vesien rehevöitymisen myötä kuhaa voidaan hyvinkin pitää tulevaisuuden kalana.

Kuhan lisääntyminen ja ravinto


Kuha saavuttaa kutukypsyyden 4-7 vuoden iässä riippuen kasvuolosuhteista. Naaras nopeamman kasvunsa vuoksi saavuttaa kutukypsyyden vuotta tai kahta aiemmin kuin koiras. Kuha on tällöin tyypillisesti 40-45cm mittainen, mutta tietyillä rannikkovesiemme alueilla kuha voi saavuttaa kutukypsyyden jo 35- 40cm mittaisena. Kuha kutee Suomessa toukokuun lopun ja heinäkuun alun välisenä ajankohtana riippuen vesien lämpötiloista. Se kutee, kun veden lämpötila saavuttaa 13-14ºC ja kutuaika kestää noin kaksi viikkoa. Kuhan kutupaikka pysyy vuodesta toiseen samana. Tyypilliset kutupaikat ovat sisävesillä selkäkarikot, lahdelmat ja niemien sivustat. Merellä sen sijaan suojaisat lahdet, koska veden lämpötila pysyy pitkään korkeana. Tyypillisesti kuha laskee mätinsä liimamaisena nauhana sora-, hiekka- tai savipohjalle kuhakoiraan kaivamaan kutukuoppaan 1-4m syvyyteen. Kutualustassa on hyvä olla risukkoa tai muuta pohjakasvustoa mätijyvien kiinnittymistä varten. Mätimunia lasketaan 2-4 kerrosta kutukuopan pohjalle, jonka jälkeen kuhakoiras jää vartioimaan kehittyvää mätiä. Mätiä vartioivat koiraat käyvät ahnaasti uistimeen kiinni, ja siten alkukesän saalis saattaa kostua lähes täysin koiraista. Mätiä vartioivien kuhakoiraiden pyytämistä voidaan pitää kyseenalaisena toimintana, koska pyynnin jälkeen mäti jää vartioimatta. Ennen kudun alkua tapahtunut kuhakoiraiden pyynti ei vaikuta kudun onnistumiseen, koska koiraiden määrä riittää kudun onnistumiseen muiden olosuhteiden niin salliessa.

Kuhavesien yhtenä perinteisenä hoitokeinona on käytetty katajan- tai kuusenhavuturojen laskemista kutualueille. Tämä antaa hyvän alustan mädin kiinnittymiselle ja toisaalta antaa kuoriutumisen jälkeen kuhanpoikasille hyvän suojan. Tuulinen sää voi liettää mädin ja kutupohjat, jonka vuoksi kuhakannat tunnetaan hyvien ja huonojen vuosiluokkien vaihtelusta. Vahvasti tuki-istutetuilla alueilla kannanvaihtelu ei ole yhtä selvästi havaittavissa.

Tehokkaana lisääntyjänä keskikokoinen kuhanaaras (1-2kg) tuottaa jopa 200 000 - 250 000 mätimunaa, jonka halkaisija on 1-1,5mm. Kuhan poikaset kuoriutuvat muutaman viikon sisällä riippuen veden lämpötilasta. Paras lämpötila mädin kehittymiselle on 14-20ºC. Kuoriutuessaan kuhapoikasen mitta on 4-5mm. Jos veden lämpötila nousee nopeasti yli 20ºC lämpötilan, mädin kehittyminen tuottaa huonolaatuisempia poikasia. Samainen poikasten huonolaatuisuus tapahtuu myös, jos vedenlämpötila laskee esimerkiksi alle 10ºC nopeasti kudun jälkeen.  Ensiravintona kuoriutunut kuhanpoikanen käyttää vararavintona olevaa ruskuaispussin sisältöä, mutta siirtyy asteittain syömään vesikirppuja ja eläinplanktonia. Suojaavan väripigmentin puutteen vuoksi, kuhan poikanen on valolle hyvin arka ja siirtyy nopeasti matalasta vedestä väljempään ja syvempään veteen. Ensimmäisen kesän aikana kuha siirtyy pikkuhiljaa syömään pieniä kalanpoikasia, jonka johdosta kasvaa tyypillisesti 6-10cm mittaiseksi riippuen kesän lämpöisyydestä ja ravinnon saatavuudesta. Vasta yli 10cm mittaisena (noin vuoden ikäisenä) kuha siirtyy syömään kalanpoikasia ja muita pikkukaloja pääravinnokseen. Kuhan mieliravintoa ovat erityisesti kuore, muikku, salakka, särki ja ahven 8-14cm mittaisena riippuen kuhan omasta koosta. Suuri kuha saattaa käyttää ravinnoksi jopa 20cm mittaisia saaliskaloja, myös lajitovereitaan. Kuhan saaliskala on tyypillisesti noin ¼ sen omasta pituudesta, mutta maksimissaan noin puolet. Tätä voi pitää hyvänä vertailukohtana myös uistinvalintoja tehdessä.

Kuhan yleinen alamitta on 37cm kalastusasetuksen mukaan. Paikallisesti alamitta voi olla tätäkin korkeampi. Koska kuha saavuttaa tyypillisesti 40-45cm mittaisena kutukypsyyden, on hyvinkin kyseenalaista pyytää kuhia, jotka eivät ole vielä kertaakaan kuteneet elämänsä aikana. Tästä syystä moni kalastaja on asettanut oman henkilökohtaisen alamittarajan esim. 42cm tai 45cm mittaan. Kyseistä oma-aloitteista alamittarajan nostamista voi suositella kaikille kalastajille!

Kuhat 4,5kg ja 3.1kg
Komeat kuhat tarttuivat 12cm keltaiseen jigiin ja painoivat 4,5kg ja 3.1kg




Kuhan heittokalastusvälineet

Esittelen seuraavassa muutamia keskeisiä kalastusvälineitä kuhan heittokalastukseen liittyen. Samassa yhteydessä esittelen muutamia suositeltavia tuotteita, jotka yleisesti on todettu toimiviksi tai hyvin soveltuviksi kuhan heittokalastukseen liittyen. Tärkeintä välineiden valinnoissa ja käytössä on se, että ne soveltuvat juuri sinun käyttötarkoituksiasi varten. Kyseiset suositukset herättävät mielipiteitä puolesta ja vastaan. Niitä ei siis pidä käsitellä absoluuttisena totuutena, vaan ennemminkin suuntaviivoina omia laitehankintojasi varten.

Vavat

Kuhan heittokalastusta harjoittava valitsee tyypillisesti 180cm- 210cm (6-7 jalan) mittaisen jämäkän, tunnokkaan, pitkäheittoisen ja mielellään kokotoimisen vavan. Vapa voi olla myös kärkitoiminen eli kyse on tottumuskysymyksistä ja siima valinnoista. Vapa ei saa olla liian jäykkä kalastettaessa kuitusiimoilla, koska silloin kalan suupielet repeävät helpommin ja toisaalta liian jäykkä vapa vaikeuttaa kevyen uistimen heittämistä. Monofiilisiimoilla kalastettaessa vapa saa olla hieman jäykempi. Jäykän vavan etu kuhan heittokalastuksen yhteydessä on sen tunnokkuudessa ja tartutettavuudessa. Vapa on mielellään kevyt, jotta sitä jaksaa viskoa koko päivän. Viehesuositus on tyypillisesti 5-25g.

Hyviä esimerkkejä kelvollisista ja tunnetuista vapamerkeistä ovat:

-          Berkley

-          Shakespeare

-          Daiwa

-          Abu Garcia

-          Shimano

-          BlueFox

 

Kelat

Kuhan heittokalastaja valitsee tyypillisesti ykkösluokan avokelan eli haspelikelan. Toisin sanoen kevyen heittokelan, jonka ei juuri UL-kelaa suuremman tarvitse olla. Enemmän haastavuutta kuhan heittokalastuksesta saa UL-välineillä. Sillä ei ole käytännön merkitystä onko jarru takana vai edessä. Kyse on enemmän tottumuksista ja kyvystä säätää jarrua kalan väsyttämisen yhteydessä. Kammen on oltava takaliikkeetön.

Hyrräkela soveltuu kuhan heittokalastamiseen ainoastaan syvästä kalastettaessa, jolloin uistimen paino on 20-30g. Hyrräkela ei sen sijaan toistaiseksi sovellu yleiskelaksi kuhan heittokalastamiseen, koska markkinoilla on erittäin vähän hyrräkeloja, joilla kykenee heittämään alle 10g painoisilla uistimilla. Myöskään umpikelaa en suosittele kuhan heittokalastamiseen, vaikka se ehkä onkin hyvä valinta heittokalastusta aloittavalle lapselle.

Kuhan heittokalastukseen voin suositella esimerkiksi seuraavia avokeloja:

-         Shimano Super GT 1000FA

-         Shimano Sonora 1500FA

-         Shimano Exage 2500 RA

-         Daiwa Laguna 2000

-         Daiwa Laguna 2500


Lisätietoa vavan ja kelan valintaan kannattaa lukea esimerkiksi täältä.

Siima

Kuhan heittokalastajat käyttävät pääasiassa venymättömiä kuitusiimoja, jonka vahvuus on tyypillisesti 0.12-0.16mm. UL-välineillä siiman paksuus voi olla jopa 0.10mm, jos kaipaa enemmän haastavuutta kuhan heittokalastamiseen. Kuitusiiman etuna on herkkyys, jolloin pienikin tapahtuma siimassa huomataan helpommin ja osataan tehdä vastaisku nopeammin. Toisin sanoen etuna on parempi kalan tartutettavuus. Herkkyyden etuna on myös parempi tuntuma, jolloin huomataan helpommin jigin olevan pohjassa. Kuitusiiman etuna on myös parempi vetolujuus suhteessa siiman paksuuteen, jolloin kevyitä vieheitä on helpompi heittää kauaksi. Toisaalta kuitusiiman heikkoutena on, että pienikin kolhu (esim. kiveen) siimassa saattaa tehdä siitä heikon. Toiset käyttävät kuhan heittokalastamisessa monofiilisiimoja (0.18-0.25mm paksuisena), joiden etuna jigi saadaan uimaan pehmeämmin, mutta herkkyys samalla menetetään. Tästä syystä ainakin itse suosittelen käyttämään kuitusiimoja kuhan heittokalastamisessa. Jotkut käyttävät kuitusiiman päässä lyhyttä monofiilitapsia, jolloin vieheen uinnin pitäisi rauhoittua, mutta ainakaan itse en ole tätä perustetta ymmärtänyt.

Kuitusiiman kuntoa kannattaa tarkkailla monofiilisiimaa enemmän. Siiman väri saa olla mielellään helposti havaittava eli fluerosoivat värit ovat suositeltavia, koska siitä on etua etenkin ilta- tai aamuhämärässä heiteltäessä.

Hyviä kuitusiimamerkkejä ovat esimerkiksi:

-         Berkley FireLine

-         Spiderwire Stealth

-         Sufix Matrix Pro

-         TUF Line XP

-         Power Pro


Hyviä monofiilisiimamerkkejä ovat esimerkiksi:

-         Berkley Trilene

-         Stren

-         Sufix

-         Rapala Finesse

-         Stroft


Siimoista ja niiden ominaisuuksista voi lukea lisätietoa esimerkiksi SHS:n sivuilta.

Kuhajigit ja uistimet


Kuhaa heittokalastetaan käytännössä ainoastaan jigeillä tai kuhaleecheilla, vaikka satunnaisesti lusikalla ja pienellä vaapulla kuhaa heittokalastettaessa voikin saada. Jotkut saattavat käyttävät myös isoa värikoukulla varustettua pystypilkkiä lusikan tavoin heittokalastuksen yhteydessä ja silläkin voi päästä hyvään tulokseen. Tällöin kyse on heittopilkistä.

Jigillä kalastettaessa jigipää valitaan pyyntisyvyyden mukaan eli matalassa (1-5m) 4-10g ja syvemmältä (5-15m) 10-20g. Tärkeintä jigipään valinnassa on valita sopivan kokoinen, jotta tuntuma jigiin säilyy. Liian painavalla jigipäällä heitellessä jigiin kohdistuvat tökkäisyt on vaikea havaita ja toisaalta jigi painuu liian nopeasti pohjaan. Painava jigipää kerää myös enemmän moskaa pohjasta ja jää helpommin pohjaan kiinni. Toisaalta taas liian kevyt jigipää kadottaa tuntuman syvässä jigattaessa eli pohjaan palaamiset on vaikeampi havaita. Kaikesta huolimatta kevyempi jigipää on aina parempi valinta etenkin huonolla syönnillä, koska jigi pyytää upotessaan ja mitä hitaammin se vajoaa pohjaa kohden - sen paremmin se pyytää. Tärkeintä jigipäätä valittaessa on, että tuntuma pohjaan ja jigiin säilyy. Valittavan jigipään painoon vaikuttaa myös siiman paksuus, koska paksummalla siimalla heitellessä noste on suurempi ja silloin jigipään kannattaa olla painavampi. Myös veden virtaukset vaikuttavat jigipään valintaan eli virtaavassa vedessä valitaan painavampi jigipää, kuin seisovassa vedessä.

Jigipään koukut saavat olla 1/0 tai 2/0 kokoisia ja laadukkaita esim. Gamakatsun valmistamina. Jigipään väristä tai värittömyydestä on ollut laajasti keskustelua. Toiset vannovat jigipään värillä olevan merkitystä pyytävyyteen ja toiset taas eivät huomaa mitään eroa. Värillinen pää voi antaa viimeisen iskurefleksin, mutta toisaalta se voi myös estää sen. Värillinen pää saattaa vaikeuttaa päivän värin etsimisessä, koska kuha saattaakin iskeä pään värin vuoksi eikä jigin vuoksi. Omasta mielestäni olisi järkevää keskittyä jigin väriin, koska jigin väri on tärkeämpi. Itse olen havainnut jigipään edun lähinnä kutuaikaan pyydettäessä, jolloin jigipään voi naamioida näyttämään suurelta mätipallolta, ja se saa aikaan viimeisen iskurefleksin.

Pohjois-Amerikassa on yleisesti saatavilla jigipäitä, joihin on kiinnitetty metallinen lippa. Sitä on menestyksellisesti käytetty muun muassa hietakuhan ja valkosilmäkuhan pyynnissä. Suomessa kyseistä mallia on toistaiseksi heikosti saatavilla, mutta soveltunee varmasti myös suomalaiselle kuhalle. Köyhän miehen version voi saada aikaan leikkaamalla punaisesta muovista lippoja ja kiinnittämällä se siimaan vapaasti ennen jigipään sitomista. Kiinteä metallinen lippa tai punainen muovilippa antaa väristessään lisäefektiä jigipyyntiin, jota voi heikolla syönnillä kokeilla.

Jigipään voi korvata myös liukupainolla eli luotipäällä, joka monesti on perinteistä jigipäätä tehokkaampi vaihtoehto, koska silloin jigipyrstö jää pomputtelussa leijumaan pidemmäksi aikaa ja houkuttelee siten paremmin kuhaa syömään. Tällöin jigipyrstö pujotetaan pitkävartiseen koukkuun eli niin sanottuun streamer perhokoukkuun. Luotipää puolestaan pujotetaan siimaan ja se pääsee vapaasti siimassa liikkumaan. Pomputtelun yhteydessä painava lyijy putoaa ensin pohjaan ja kevyempi jigi jää leijumaan pohjaa kohden.

Toinen tapa korvata kiinteä jigipää on solmia kiinteä paino 40-50cm päähän jigistä, jolloin vaikutus on samankaltainen kuin luotipäällä kalastettaessa, ja sitä kyetään vielä heittämään. Kyseistä kalastusmuotoa kutsutaan silloin kuhan rigaukseksi. Jigipyrstö pujotetaan myös tässä tapauksessa streamer perhokoukkuun ja paino 40-50cm päähän jigistä. Kiinteän painon voi korvata esimerkiksi lusikkauistimella tai pystypilkillä, josta on poistettu koukut. Tällöin pohjaa pitkin välkehtivä lusikkauistin voi olla viimeinen ärsyke saamaan kuhan iskemään perässä tulevaan jigiin. Jigin eteen kiinnitettävä liukupaino tai kiinteä paino parantavat jigin uintia ja houkutettavuutta etenkin huonolla syönnillä. Hyvällä syönnillä perinteinen jigipää on täysin riittävä.

Jigipyrstöjä on erilaisia, mutta yleisimmät ovat toukka-, mato- ja kalajigit, joista kaksi ensimainittua ovat suosituimpia vaihtoehtoja. Jigin pituus on yleensä 10-15cm tai 4-6". Jigi kannattaa pujottaa koukkuun pienen pikaliimatipan kera, jolloin jigi pysyy paremmin paikallaan ja kestää pidempään. Kuhalle soveltuu käytännössä minkä tahansa värinen jigi, mutta yleisimmin käytetään keltaisia, oransseja, vihreitä, valkoisia tai sinisiä ja niiden erilaisia sekoituksia ja värivariaatioita mukaan lukien fluerosoivat värit. Etenkin merellä on toiminut hyvin niin sanottu moottoriöljy väri. Yleisesti ottaen kannattaa valita valikoimiinsa mahdollisimman monen värisiä jigejä, koska eroavaisuuksia vesistökohtaisesti, sääolosuhteen ja vuorokauden aikaan liittyen on paljon. Laadukkaita jigejä valmistaa muun muassa Berkley (Power Bait) ja Kinetic. Viimekädessä minkä tahansa valmistajan jigi käy, koska kyse on edullisesta kulutustuotteesta.

Yksi kuhan jigauksen menetelmä on myös niin sanottu dropshottaus (drop shot fishing), jossa siiman päähän sidotaan pisarapaino ja sen yläpuolelle 10-30cm päähän streamer koukku. palomar-solmulla. Koukkuun puolestaan kiinnitetään jigi normaaliin tapaan tai vasta puolesta välistä, jolloin jigi ui hieman poikittain. Puolesta välistä kiinnitettäessä jigin on oltava hieman pidempi tai koukun hieman lyhyempi. Dropshottaus on kehitetty alun perin Japanissa aroille kaloille ja sieltä se on levinnyt Pohjois-Amerikan kautta Eurooppaan. Sen etuna on, ettei jigi putoa lainkaan pohjaan, mutta painoa pohjaa pitkin vedettäessä jigi on aina pohjan lähellä. Tämä helpottaa kuhaa tarttumaan ohikulkevaan syöttiin. Toisekseen jigin vetämisen voi lopettaa kokonaan ja vain värisyttää vavan kärjellä jigiä, joka on erityisen passiivisella syönnillä tehokas tapa kuhan narraamiseen.

Jigin sijaan voi käyttää myös niin sanottua kuhaleechia eli kuhajuotikasta (suom. leech = juotikas, iilimato). Kuhaleech on värillinen painotettuun koukkuun sidottu perho, joka on tunnetumpi taimenen ja kirjolohen koskikalastuksen yhteydestä. Leechia kutsutaan myös perhojigiksi, joka kuvaa hyvin sen toimintaperiaatetta ja perusajatusta. Toisin sanoen kuhaleechia uitetaan samaan tapaan kuin jigiä. Sen käyttö on lisääntynyt viime vuosina kuhan jigikalastuksen yhteydessä etenkin matalilla vesillä pyydettäessä ja teho on usein samaa luokkaa kuin jigin. Erivärisiä kuhaleecheja on hyvä olla jigirasiassa matkassa ja kokeilla niitä rohkeasti.

Huonolla syönnillä kannattaa kokeilla myös tavallista lusikkauistinta. Lusikkauistimen on oltava pieni kooltaan ja sitä on pyrittävä uittamaan aivan pohjan lähellä, jotta se olisi tehokkaimmillaan. Hyviä lusikkauistimia ovat esimerkiksi 5cm mittainen Räsänen tai pieni 45/60 mallin Bete Krokodil.

Kesä ja kuhamaisema
Kesäistä tunnelmaa kuhavesiltä



Vene ja moottori


Kuhan heittokalastamisen alkuun pääsee hyvin tavallisella soutuveneellä, mutta nälän kasvettua soutuveneen perään ilmestyy pieni moottori nopeuttamaan siirtymiä. Kun nälkä kasvaa tätäkin suuremmaksi siirrytään selkeämmin moottoriveneeseen, joka tyypillisesti on malliltaan ht- tai avovene. Kyseisissä venemalleissa on yleensä riittävästi tilaa heittokalastamiselle sekä nokassa, perässä että keskellä. Heittokalastusveneen pohjan on hyvä olla tasapohjainen tai muuten tukeva, koska heittelemistä on huomattavasti mukavampi tehdä seisoma-asennossa kuin istuviltaan.

Ehkäpä tärkeintä venettä valitessa ovat vesiolosuhteet. Pienillä järvillä ei välttämättä edes saa ajaa moottoriveneellä lainkaan tai on asetettu moottorirajoite. Pienillä ja keskisuurilla järvillä soutuvene (4-5m) tai avovene (4-5m) ovat aivan riittäviä välineitä kuhan heittokalastajalle. Mitä suuremmaksi vesistö kasvaa, sitä kovempia vaatimuksia veneeltä ja moottorilta vaaditaan, koska olosuhteet vesillä ollessa eivät saa päästä yllättämään ja siirtymät saattavat olla pitkiä. Tällöin ostoslistalle päätyy yleensä suurempi avovene tai ht-vene mittaluokassa 5-6 metriä. Turvallisuuden kannalta on aina parempi valita suurempi vene kuin mennä merille soutuveneellä. Katetut kabiinivenemallit eivät mielestäni sovellu päätoimiselle heittokalastajalle. Moottorivenettä valittaessa ennemmin tai myöhemmin tärkeiksi ominaisuuksia muodostuvat veneen varusteltavuus, sillä mitä vakavammaksi harrastus muuttuu, sitä enemmän kalastusta helpottavia apuvälineitä veneeseen tarvitaan. Alumiiniveneisiin varusteiden kiinnittäminen on ehkä helpompaa, mutta kyllä ne myös lasikuituveneeseen saa kiinni. 

Kuhan heittokalastajalle mielestäni parhaiten soveltuu avovene. Kuhaa heittokalastetaan yleensä hyvissä olosuhteissa, koska sitä on vaikea harjoittaa kevyillä uistimilla kovassa tuulessa (etenkin vastatuuleen heitettäessä). Koska vene ostetaan pitkän tähtäimen suunnitelman mukaan ja otetaan huomioon myös muut saaliskalat että kalastusmenetelmät, valinta muodostuu hankalammaksi. Veneen olisi tästä syystä hyvä soveltua myös vetouisteluun. Luonnollisesti yksi valintaan vaikuttava tekijä on myös makukysymys.

Kuhan veneilen
Tyypillinen vene kaikkeen kalastukseen



Moottoria valittaessa pätevät samat lainalaisuudet kuin mitä venettä valittaessa. Moottorin koko valitaan olosuhteiden mukaan ja yleensä se ostetaan samalla kertaa veneen kanssa. Moottorin suorituskyvyn lisäksi valintaan liittyy monesti moottorin taloudellisuus, joka on erityisen tärkeää, jos veneellä on tarkoitus harjoittaa myös vetouistelua tai hupiajelua.

Yleisimmät perämoottorimallit ovat kaksitahtisia tai nelitahtisia. Nelitahtiset moottorit ovat viime vuosina yleistyneet, koska ne käyvät tasaisemmin ja kuluttavat yleensä vähemmän bensiiniä. Nelitahtisten moottoreiden suurin heikkous on ehkäpä niiden hinta. Toinen heikko puoli nelitahtisissa on, että aina välillä olisi hyvä ajaa spurtteja kovemmalla nopeudella, jotta koneen lämmöt pysyvät yllä, mutta tämä ei ole yleinen ongelma heittokalastusta harjoittavalle. Kaksitahtiset moottorit ovat perinteisesti karstoittuneet nelitahtisia nopeammin ja polttoaineen kulutus on suurempi. Etenkin bensankulutuksen vuoksi suuremmat (ja vanhemmat) kaksitahtiset moottorit eivät vetouistelijalle sovellu, mutta heittouistelijalle näillä ominaisuuksilla ei ole niin suurta merkitystä. Viime vuosina taloudellisimpia kaksitahtisia perämoottoreita on tullut yhä enemmän markkinoille ja nykyään monesti on jo kyse vanhoista mielikuvista. Kaksitahtisten moottorien käyntiääni on yleensä kovempi kuin nelitahtimoottorilla. Nykypäivänä valinta kaksitahtisen ja nelitahtisen moottorin välillä riippuu paljon moottorin ja veneen koosta sekä käyttötarkoituksesta. Esimerkiksi soutuveneen perään voi hyvin laittaa muutaman hepan tehoisen moottorin ja sillä tulee pienellä järvellä vallan hyvin toimeen. 

Viime kädessä sekä veneen että moottorin valintaan liittyvät taloudelliset ja makukysymykset. Erityisesti ensimainittu on useimmiten rajoite, koska veneeseen ja moottoriin saa upotettua helposti perheauton verran ja sitäkin enemmän. Onneksi soutuveneelläkin pystyy heittokalastusta harrastamaan, joten ei ole välttämättömyys investoida suuria summia kuhan kalastamiseen - ainakaan aluksi.

Tunnettuja ja suositeltavia venemerkkejä ovat muun muassa: Buster, Silver, Yamarin, Bella, Terhi, Päijän (soutuvene) ja Suvi (soutuvene).

Tunnettuja perämoottorimerkkejä ovat muun muassa: Yamaha, Mercury, Honda, Johnson ja Evinrude

Lisätietoa perämoottoreista voi lukea vaikkapa wikipedian sivuilta .
 

Kaikuluotain


Kaikuluotain on kuhan heittokalastajalle osittain optionaalinen apuväline, koska kuhat ovat hyvin pitkälti paikkauskollisia. Kun löydät paikan tai alueen, josta kuhaa saa heittokalastamalla, paikka kannattaa pistää muistiin, koska siitä samasta paikasta saa vuodesta toiseen kuhaa kyseisenä vuodenaikana.

Kaikuluotaimen hyvät ominaisuudet kuhan heittokalastajan kannalta ovat syvyys- ja pohjanmallin näyttö. Tällöin kykenee asettamaan veneen täysin haluttuun paikkaan eikä tarvitse tehdä erillisiä kohdistusheittoja tutullakaan alueella. Kaikuluotaimen toinen etu on, että sen avulla kykenee varmistamaan onko alueella kaloja vai ei. Kuhan heittokalastajan kannalta kaikuluotaimesta on kuitenkin suurin hyöty silloin, kun etsitään uusia kuha paikkoja. Etenkin kylmänä kesänä ja syksyllä heittokalastettaessa kaikuluotaimesta on paljon hyötyä, kun pyydetään kuhaa syvästä (yli 7m) vedestä.

Yleisesti ottaen kaikuluotaimelta ei vaadita kuhan heittokalastuksen kannalta kovinkaan paljoa, joten perusluotaimella tulee hyvin toimeen. Hyviä kaikuluotaimia ovat esimerkiksi: Lowrance X125, Eagle Fisheasy 245DS ja Humminbird Matrix 35.

Muut välineet


Kuhan heittokalastajalle on luonnollisesti oltava veneessä ollessaan myös pelastusliivit tai ennemminkin paukkuliivit. Tämän lisäksi pakollisiin varusteisiin kuuluvat puukko, haavi, jigirasiat, pihdit, koukkujen teroitin ja kalapappi.


Jigillä saa suurkuhaa
7,220kg SM-jigikuha? vaalealla 6 tuumaisella matojigillä




Kuhan jigikalastus

Yleistä

Kuhan heittokalastus tai kuhan jigikalastus keskittyy kahteen pääsesonkiin jotka ovat kevätkesä ja syksy. Myös keskikesällä lämpimimpään aikaan kuhan jigaaminen onnistuu, mutta saalis on useasti harvalukuista ja pientä kalaa. Kylmänä kesänä kuhaa voi saada keskikesälläkin hyvin.

Kuhaa jigataan tyypillisesti hyvin samalla tapaa kuin ahventa, mutta hieman kevyemmillä jigipäillä ja hitaammin - siis todella hitaasti! Toinen suurempi ero on, että kuhaa yleensä pyydetään aivan pohjan tuntumasta, jolloin jigin tai kuhaleechin pomput eivät ole korkeita. Jigiä tai kuhaleechia voi laahata aivan pohjaa pitkin, jolloin viehe ikään kuin ryömii pohjaa pitkin. Aivan pohjaa pitkin uittaessa tärpit saattavat muodostua ongelmaksi, koska tartuttaminen vaikeutuu. Toisaalta myös roskien määrä ja pohjatärppien määrä kasvaa.

Kuhaa jigataan kahdella menetelmällä eli kelalla ja vavalla. Molemmissa tapauksissa jigi ensin heitetään normaalilla heitolla mahdollisimman kauaksi veneestä. Sen jälkeen jigin annetaan vaipua pohjaan. Jigi on pohjassa silloin, kun siima löystyy ja siima ei juokse enää puolalta. Kun jigi on pohjassa, kelataan kammella löysät pois ja tämän jälkeen vielä muutama kierros lisää (vavan kärkeä voi nykiä samanaikaisesti). Tämän voimasta jigi nousee hieman pohjasta ja kelautuu alle metrin verran venettä kohden. Kun kelaus lopetetaan, jigi painuu hitaasti pohjaa vasten. Tämän jälkeen sama toistuu, kunnes jigi on aivan veneen alla. Jigiä kannattaa pomputella veneen alla muutaman kerran ennen sen kelaamista pintaan, koska aremmat kuhat seuraavat jigejä aivan veneen alle ja uskaltautuvat tarttumaan vasta tässä vaiheessa. Toinen tekijä voi olla ravintokilpailu, kun useampi kuha pakkautuu pienelle alueelle. Yllä kuvattu menetelmä on jigaamista kelalla pohjasta, joka on useimmiten kaikista tehokkain tapa tavoittaa kuha.

Toinen tapa on jigata vavalla. Silloin vapa pidetään yleensä noin 45º kulmassa veteen nähden eli siimasta löysiä kelattaessa vavan päätä lasketaan veden pintaa kohden. Kun jigiä puolestaan uitetaan, vavan kärkeä nostetaan veden pinnasta pystysuuntaan 45º kulmaan saakka. Tämä menetelmä helpottaa jigin uittamista, kun löysien siimojen kelaaminen suoritetaan eriaikaan kuin jigin uittaminen. Kuha tarttuu yleensä jigiin, kun jigi on laskeutumassa takaisin pohjaa kohden. Jigiä voi pitää pohjassa paikallaan kymmeniäkin sekunteja ennen seuraavan pompun tekemistä, koska kuha voi käydä jigin imaisemassa pohjasta suuhunsa. Tämä on erityisesti heikolla syönnillä hyvä ohje ja tästä syystä on tärkeää jigata hitaasti ilman mitään kiirettä. Vavalla jigiä tai kuhaleechia uitettaessa pomput ovat yleensä korkeampia ja pohjassa makaavia kuhia voi olla tällä menetelmällä hieman hankalampi tavoittaa.

Kuhaa voidaan jigata myös välivedestä, jolloin jigin ei anneta painua aivan pohjaan saakka ennen uuden kelaamisen aloittamista. Kelausnopeutta kannattaa vaihdella ja kelausten määrää kannattaa vaihdella. Tällöin jigi saadaan uimaan vaihtelevasti.

Jigaamisessa tärkeintä on pitää kontakti siimaan ja jigiin. Tästä syystä monet jigaavat selvästi näkyvillä fluoresoivilla siimoilla, jotta pienikin tökkäisy voidaan havaita ja ollaan valmiita tekemään vastaisku. Liian painavilla jigipäillä jigattaessa pienet tökkäisyt eivät yleensä ole yhtä helposti havaittavissa.

Jigin pyytävyyttä voidaan parantaa erilaisilla kikoilla, jotka parantavat saalisvarmuutta etenkin huonolla syönnillä. Koska kuha pyytää näön, kuulon ja hajuaistinsa pohjalta, niitä ärsykkeitä kannattaa hyödyntää. Jigin koukkuun voi kiinnittää kastemadon pätkän tai pienen nahallisen kalanpalan. Tällöin jigistä lähtevä haju voi herättää kuhan syömään. Yksi tapa on myös naamioida jigipää kuhan kudun aikaan näyttämään suurelta mätipallolta. Silloin mätiä vartioiva kuhakoiras näkee jonkun pienen toukan kähveltävän mätiä ja iskee erittäin hanakasti jigiin kiinni. Jotkut saattavat lisätä punaisen muovilipan vapaasti siimaan liikkumaan, joka valuu näin ollen perässä tulevan jigipään päällä, mutta itse en ole tämän vaikutusta havainnut pyytävyyteen.

Monet kiinnittävät kuhan jigauksessa etenkin toukka- ja kalajigeihin erillisen lisäkoukun parantamaan tartuttavuutta isommilla jigeillä pyydettäessä. Sitä kannattaa kokeilla, jos kala tuntuu jäävän huonosti kiinni. Huono tartuttavuus voi olla myös merkki pienistä ahvenista tai alamittaisista kuhista tai huonosti soveltuvasta vavasta. Ongelmaan ei välttämättä aina kannata kiinnittää suurta huomiota, jos välineet ovat kunnossa. Lisäkoukku kiinnitetään varsinaisen koukun sivuun, jotta jigin pyrstön uinti ei kärsisi.

Kuhan jigaamisessa ei välttämättä tarvitse käyttää peruketta, vaan jigi sidotaan aina suoraan siimaan kiinni. Peruke voi heikentää jigin uintia, koska se lisää siiman aiheuttamaa painoa ja jigi vajoaa tästä syystä nopeammin pohjaan. Luonnollisesti painavilla jigipäillä kalastettaessa perukkeen aiheuttama paino ei ole yhtä merkitsevä haitta kuin kevyillä jigipäillä kalastettaessa. Tärkeää on saada jigi pitkään leijumaan pomputtelun yhteydessä.  Jigi on tuotteena halpa, joten perukkeen puutteen aiheuttama taloudellinen tappio haukivesillä ei ole kovinkaan suuri. Jos haluaa käyttää jigaamisen yhteydessä peruketta, on suositeltavaa käyttää kevytperuketta.

Jigin koukut tylsyvät helposti erityisesti kivikkoisilla ja kallioisilla pohjilla kalastettaessa. Tästä syystä on tärkeää pitää koukut terävinä - etenkin, kun kuhan suu on petokaloille tyypillisesti kova. Koukkujen hiomakivi on vakiovarustus kuhan jigaajalle.

Kuhaa jigataan tyypillisesti aamuisin, iltaisin tai yöaikaan, koska kuha liikkuu yö- ja hämärään aikaan. Silloin myös saadaan parhaat kuhasaaliit. Päiväaikaan kuhaa voi saada hyvin etenkin kutuaikaan tai pimeinä keväisinä ja syksyisinä päivinä. Keskikesällä päiväaikaan kuhan saaminen on vaikeampaa ja silloin pitää jigata syvemmältä.

Koska kuha on hyvin paikkauskollinen, lyhyessä ajassa pieneltä alueelta voi saada helposti 5-10 kuhaa. Kun syönti hiljenee, kannattaa vaihtaa paikkaa. Jo parin tunnin kalastamattomuuden jälkeen tuolta samalta pieneltä alueelta voi jälleen saada useita kuhia. Hyvät kuhapaikat kannattaa painaa mieleen.

Tyypillisesti reilusti yli puolet jigillä saaduista kuhista on alamittaisia, mutta alueelliset ja paikkakohtaiset erot voivat olla suuria. Pieniä kuhia voi hieman karsia valitsemalla isomman jigin.

Kuha 2.7kg
Kuha 2.7kg UL-välineillä



Ohessa kuvataan kevätkesän, kesän ja syksyn vinkkejä kuhan heittokalastamiseen liittyen. Kuvauksissa kerrotut värisuositukset pohjautuvat omiin kokemuksiini. On tärkeää varustautua riittävän monipuolisella valikoimalla värien suhteen ja löytää omat suosikit. Värit vaihtelevat suuresti alueellisesti ja paikkakuntakohtaisesti. Kirkasvetisissä vesissä tekstissä kuvatut kalastussyvyydet ovat yleensä savisameisia vesiä syvempiä.

Kevätkesä

Kevätkesällä heti jäiden lähdön jälkeen kuhan löytää kuoreiden ja silakan kutualueen läheisistä 5-10m syvyisistä penkoista. Kuore nousee parvikalana muutamana yönä matalaan kutemaan ja kuhat ahmivat kuoretta näistä penkoista, johon kuoreparvet kertyvät odottamaan kutuhetkeä. Silakka puolestaan pyörii parvikalana matalassa pidempiäkin aikoja. Kuhaa voi tällöin saada hyvinkin jigaamalla, jos tuntee nämä silakan ja kuoreen kutupaikat.

Pian kuoreen ja silakan kudun jälkeen toukokuun aikana kuha siirtyy omien kutualueidensa läheisyyteen. Ne ovat tyypillisesti suojaisia lahdelmia tai karikkoja, joiden läheisyydessä on syvää vettä. Toinen hyvä paikka on virtaavan happipitoisen salmen vierusta tai jopa hitaasti virtaava joki. Kuha siirtyy sinne syömään pikkukalaa ja valmistautumaan kutuun. Lahdelmat ovat tyypillisesti sora, kivikko- tai kallioisia pohjia. Myös kova mutapohja käy. Syvyyttä lahdelmissa on tyypillisesti 1-5m. Kuha kerääntyy vuodesta toiseen samoille paikoille ja on kutupaikkojensa suhteen hyvinkin paikkauskollinen.

Ennen kutua ja heti kudun jälkeen suurin osa saaduista kuhista on koiraita. Mielestäni mätiä vartioivia koiraita ei kannattaisi pyytää, koska kudun onnistumisen myötä vuosiluokasta voisi tulla erityisen hyvä ja saaliit muutaman vuoden päästä paranisivat huomattavasti. Ennen kutua tapahtuvalla kuhan pyynnillä ei ole vaikutusta vuosiluokan suuruuteen (etenkään vahvasti tuki-istutetuilla vesillä), koska koiraiden määrä riittää kudun onnistumiseen. Kuhan kutuaika kestää noin kaksi viikkoa.

Kuhaa saa kevätkesällä hyvin myös päiväaikaan ja erityisen hyvin kutuaikaan. Koska kuha oleilee matalassa, jigipään painoksi valitaan kevyt 4-10g painava jigipää. Mielestäni hyviä jigivärejä kevään valoisaan aikaan ovat valkoinen, keltainen ja vihreä, mutta myös tummia värejä kannattaa kokeilla. Hämärään aikaan illalla, aamulla tai yöllä oranssi ja kirkkaan punainen ovat mielestäni toimineet hyvin, mutta muitakin värejä kannattaa kokeilla. Merellä ja hämäränä päivänä niin sanottu motoroil eli moottoriöljy väri on ollut monen kuhan viimeinen ateria. Kutuaikaan jigipää kannattaa naamioida suureksi mätipalloksi, joka tehostaa kuhakoiraiden pyyntiä.

Kevätkesällä kuhaa jigatessa voi saada suuriakin kuhamammoja ja tyypillisesti silloin on paras mahdollisuus rikkoa omat ennätyksensä. Suuria kuhamammoja voi saada etenkin yöllä kalastettaessa.

Keskikesä  


Kudun jälkeen heinäkuulla vesien lämmettyä yli 19 asteeseen kuha siirtyy syönnökselle syvänteisiin, syvänteiden penkkojen reunoille tai karikkojen reunoille. Hyviä paikkoja ovat myös patit eli kakut, jossa ympärillä on syvää. Kuha pitää paikoista, jossa pohjan muodot ovat vaihtelevia ja alueelta löytyy riittävän syvää vettä - sekä luonnollisesti riittävästi sopivan mittaista pikkukalaa. Keskikesällä kuhaa jigataan tyypillisesti edellä mainituista paikoista eli syvien penkkojen reunoilta tai karikkojen reunoilta. Penkan päällä saa olla hyvinkin matalaa 2-3m ja penkka saa pudota hyvin syvään.

Päivällä kuhaa jigataan syvästä 5-10m syvyydestä rinteiden pakkojen reunojen alta. Silloin valitaan hieman painavampi 10-15g jigipää. Parhaiten mielestäni toimivat keltaiset, vihreät, siniset ja ruskeat värisävyt moottoriöljy mukaan luettuna. Pilvisenä päivänä myös harmaa väri voi antaa parhaan tuloksen.

Illalla, yöllä ja aamulla jigaamista kannattaa harjoittaa näiden pakkojen reunojen päältä ja välivedestä. Yöllä toimivat omasta mielestäni parhaiten oranssit, keltaiset, punaiset ja niiden fluoresoivat värit.

Keskikesällä jigillä saatavat kuhat ovat tyypillisesti kevään kuhia pienempiä eli noin puolikiloisia ainakin pakan päältä kalastettaessa. Myös saalismäärät ovat tyypillisesti huonoja. Yleensä suuremmat kuhat tavoitetaan syvemmältä, mutta hämärä- tai yöaikaan suuremmat kuhat nousevat matalampaan tai pintavesiin syönnökselle.

Image
Kesäyö ja kuhanonginta kuuluvat yhteen



Syksy

Syksyllä ennen kuhan siirtymistä talvehtimissyvänteisiin, sitä voi saada hyvin virtaavista eli happirikkaista salmista tai sen suualueilta. Toinen hyvä paikka etenkin merellä ovat jyrkkien kalliorantojen reunustat, jossa vesi syvenee nopeasti. Kolmas hyvä paikka on syvässä olevat matalikot, joissa on vaihtelevat pohjanmuodot ja etenkin niiden matalikoiden rinteiden hyllyt. Kuhaa saa silloin parhaiten noin 10-15m syvyydestä, jolloin jigipään pitää olla 15-20g painava, jotta tuntuma jigiin säilyy. Jos virtaukset ovat kovia ja siima paksu, jigipään painon on oltava jopa tätäkin painavampi. Parhaiten kuhaa saa silloin pilvisenä päivänä, jolloin syöntihalukkuus voi monet kalamiehet yllättää. Parhaiten syksyllä jigiväreistä toimivat punainen, oranssi ja fluoresoiva keltainen. Joskus myös vihreä ja ruskea ovat toimineet hyvin.

Kun vedet kylmenevät, kuha siirtyy järvialueilla talvehtimissyvänteisiin ja syönti käytännössä loppuu. Sen sijaan merialueilla kuhaa voi saada aina jäiden tuloon saakka, koska silakka on silloin matalassa. Etenkin pitkään jatkuneet etelä- ja lounastuulet houkuttelevat kuhaa siirtymään silakoiden perässä aivan sisäsaaristoon saakka. Parhaat kuhasaaliit saadaan silloin kevyen tuulen aikaan pilvisenä päivänä. Parhaiten tällöin toimivat ehkäpä harmaat ja moottoriöljy värit.

Talvi  

Talven kuha pysyy 15-20m syvissä talvehtimissyvänteissä ja nousee pintakerroksiin ainoastaan syönnökselle. Kuha voi siirtyä myös suurien jokien suistoihin tai virtaaviin salmiin happipitoisen veden ääreen, jolloin veden syvyys voi olla muutamia metriä. Luonnollisestikaan talvella kuhaa ei voi enää jigata, vaan silloin pyynti keskittyy pilkkimiseen ja pyydyskalastamiseen.

Loppuyhteenveto  


Kuhaa ei yleensä mielletä suureksi taistelijaksi urheilukalastajan kannalta. Kuhasta tuleekin suurin ilo ruokapöydän ääressä, koska kuha vaalealihaisena ja vähäruotoisena kalana on erittäin arvostettu ruokakala. Kuha on myös monipuolinen kala valmistaa erilaisissa muodoissa.

Kuhan heittokalastajan tulisi noudattaa eettisiä ja moraalisia arvoja, koska jigauksen yhteydessä suuri osa kuhista on alamittaisia ja hyvällä syönnillä voi saada helposti enemmän kuhaa kuin pystyy oman perheen voimin hyödyntämään. Tärkeää on pyrkiä edistämään ja ylläpitämään hyviä kuhakantoja myös tulevaisuudessa ja ottaa ainoastaan sen verran mitä tarvitsee.

Kuhan heittokalastuksessa tärkeintä on paikallistuntemus eli tuntee paikat, johon kuhat kerääntyy vuodenaikojen mukaan. Tämän jälkeen toiseksi tärkeintä on valita oikean kokoinen jigipää suhteessa käytettyyn vapaan ja siimaan. Tärkeää on mielestäni myös kuitusiiman käyttö.

Artikkelin tarkoituksena on antaa kuhan heittokalastajalle perusteet, jolla pääsee hyvään alkuun. Kokeneille kuhan heittokalastajille ohjeiden antaminen on vaikeaa, koska he tuntevat paikalliset olosuhteet ja niiden aiheuttamat metkut.

Toivotan kaikille kuhan heittokalastusta harjoittaville auvoisia hetkiä ja kireitä siimoja!

//MikeTonic

Jigikuha
Kuhaa voi saada myös joen rannasta heittäen kevätkesällä aina kuhan kudun yli



LÄHTEET:

[1] Kalastuksen Suurtieto, Karisto Oy 2003, ISBN 951-23-4422-X

[2] Wikipedia, www.wikipedia.fi

[3] Kalatalouden Keskusliitto, www.ahven.fi

[4] Muut kuvat: Jarkko Rautiainen, Jussi A-L, Markku Y, Johannes L, Toni L ja Petri R


Artikkelista voi keskustella keskustelufoorumilla painamalla oheista nappulaa

  Keskustele aiheesta


Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt