Kirjautuminen

Kunnostusuutisia Ylöjärveltä

Käyttäjän arvio:  / 9
HuonoinParas 
Share

Puron kunnostusVirkamiehetkö hitaita? Ei ainakaan Ylöjärvellä!

Usein tuskaillaan virkahenkilöiden hitauttaa hoitaa itsellemme tärkeitä asiota. Omassa vapaaehtoistoiminnassani olen huomannut, että kunnan työntekijät ovat yllättävän valmiita nopeaan toimintaan. Ylöjärvellä taidettiin tehdä nopeudessa uusi suomenennätys.

.

 

Olimme inventoineet vapaaehtoisvoimin kevään aikana Ylöjärvellä sijaitsevaa Myllypuroa mahdollisten kunnostustarpeiden osalta. Jo alkuvaiheessa oli käynyt selväksi, että puron alaosassa sijaitseva rumpuputken putous saattaa olla mahdollinen nousueste puron yläosiin. Kaloja ei nimittäin purossa juurikaan näkynyt, vaikka vesi on todella kirkasta ja yläpuolisen Keijärven vedenlaatu on hyvä. Tätä vahvisti myös erään maanomistajan kertomus: pojat olivat nostaneet haavilla 3 kilon taimenen purosta 90-luvulla.

Taimenpuron kunnostus vaatii putkiremonttia

Taimenpuron kunnostus vaatii putkiremonttia

Lähetin kesän aikana havaintoni nousuesteestä Ylöjärven ympäristökeskukseen tietäen, että kesälomien vuoksi vastausta saisi varmasti odottaa pitkäänkin. Elokuun alussa sain sitten vastauksen, jossa ehdotettiin tapaamista purolla seuraavalla viikolla. Tiistaiaamuna piti herätä aikaisin ja hypätä Keskustorilta Siivikkalaan menevään bussiin. Olin sen verran ajoissa liikkeellä, että kävelin purovartta pitkin ihaillen kirkasta vettä. Pienen odotuksen jälkeen saapuivat myös kaupungin työntekijät paikalle. Pidemmittä puheitta menimme puronvarten katsomaan mitä asialle pitäisi tehdä. Mukana oli myös kaivinkonekuski, joka ilmoitti heti alkuun urakan hoituvan torstaina tai perjantaina. Tässä vaiheessa alkoi tuntumaan siltä, että tässä kunnassa on tekemisen meininkiä.

Eipä siellä purolla sitten kauaa myöskään aikaa kuhnattu. Todettiin vain yhteisesti tarvittavat toimenpiteet ja katsottiin kuskille sopiva ajoreitti. Perjantaiaamuna oli pakko lintsata taas töistä ja mennä purolle kaivinkonetöitä katsomaan, sillä tällainen herkku ei ole virtavesiaktiivilla aivan jokapäiväistä. Saavuin yhdeksän aikaan purolle ja urakka olikin jo voiton puolella.


Kaivinkone koskessa

Kaivinkone koskessa lämmittää aina mieltä.


Ylöjärven kaivinkonepalvelu osaa kaivaa

Ylöjärven kaivinpalvelun kuski sattui olemaan kalamiehiä ja jälki oli sen mukaista.


Kalatie on valmis

Tästä pääsee ylös niin kalat kuin ravut.

Vesi virtaa nyt paljon hienommin

 

Mitä tästä opimme? Kannattaa lähettää palautetta lähipuroista kunnan virkahenkilöille. Proaktiivinen vastaus saattaa yllättää positiivisesti. Samanlaista kokemusta minulta löytyy jo Vantaalta, jossa asuessani saimme alkuun Rekolanojan talkootoiminnan. Siellä jatketaan töitä yhteistyössä kaupungin kanssa syyskuun 20. päivä! Lisätietoja kunnostustalkoista löydät Virhon sivuilta.

Tämän jutun tarkoitus on osoittaa, että kuka tahansa meistä voi vaikuttaa lähivesiensä tilaan. Virtavesien hoitoyhdistyksestä ja monilta paikallisilta yhdistyksiltä ja purohankkeilta saatte tarvittaessa lisätietoa purokunnostuksiin liittyen.


virtavesiterveisin,
Tuomas Rinne, virtavesiaktiivi, Unnukanmuikku

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt