Kirjautuminen

Virho ry: virtavesikunnostuksia vuodelle 2012

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share

Talkooväki viimeistelee luonnonmukaista kalatietä Vihdissä, kuvaaja Pekka LindbladKUTSU VIRTAVESITALKOISIIN

 

Virtavesien Hoitoyhdistys ry ja sen yhteistyökumppanit järjestävät tänäkin vuonna joilla ja puroilla sarjan talkoita, joissa virtavesiluontoa elvytetään lähemmäs luonnontilaa mm. lohikaloille ja ravuille sopiviksi elinympäristöiksi. Talkoisiin toivotaan runsasta osanottoa.

 

Suomen lajien uhanalaisuustarkastelussa on jokihelmisimpukka ja vaellustaimen luokiteltu napapiirin eteläpuolella erittäin uhanalaisiksi. Meritaimenkannat on luokiteltu äärimmäisen uhanalaisiksi. Ne ovat siis suuressa vaarassa hävitä Suomen luonnosta. Virtavesiluonnolla ja sen eliöillä on useita uhkia. Vesivoiman lisärakentaminen, rehevöityminen, jätevesipäästöt, ojitukset, ja liikakalastus ovat vaarantaneet ja pilanneet useita maamme virtavesiä. Vesistökunnostuksilla ja talkootyöllä on kuitenkin saatu monen virtaveden taimen- ja rapukanta elpymään. Se luo uskoa valoisampaan tulevaisuuteen ja kannustaa tekemään työtä jokien ja purojen luonnontilan hyväksi.

 

Kaikille avoimia virtavesitalkoita järjestetään useissa kohteissa. .

 

Sunnuntaina 29.7. talkoillaan Longinojalla Helsingin Malmilla. Puroa on kunnostettu Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran toimesta vuodesta 2001 lähtien. Talkoiden tavoitteena on ennalta ehkäistä kiintoaineksen joutuminen puroon ja talkoissa keskitytäänkin sortuvien rantapenkereiden tukemiseen puuaineksella. Longinoja saa alkunsa Heikinlaakson sekä Porvoon ja Lahden moottoriteiden läheisistä lähteistä. Puro virtaa läpi Malmin viherkaistan laskien Vantaanjokeen Savelassa. Taimenille luodaan parempia olosuhteita kutea onnistuneesti ja parannetaan taimenen sekä muidenkin kalojen elinolosuhteita. Lisätietoja purosta ja talkoista antaa Juha Salonen, juha.salonen(at)skes.fi, sekä Jouni Simola 040 710 8697, jouni.simola(at)gmail.com.

 

Sunnuntaina 5.8. talkoillaan Itä-Helsingissä Mellunkylänpurolla. Puro saa alkunsa Vesalan ja Länsimäen lähteistä ja virtaa puisto- ja viheralueiden halki Vartiokylänlahteen. Puroon istutettiin taimenen pienpoikasia vuonna 2000. Taimenet kotiutuivat hyvin ja ovat muodostaneet puroon pysyvän kannan, jonka elinoloja parannetaan näissäkin talkoissa. Purouomaa kivetään ja levitetään karkeaa soraa taimenten kutupaikoiksi. Lisätietoja purosta ja talkoista antaa Ari Virtanen, 050 3555 979, paikku(at)hotmail.com.

 

Lauantaina 25.8. Kunnostetaan Helsingissä Vanhankaupunginlahteen laskevaa Viikinojaa. Virtavesien hoitoyhdistys on tehnyt taimenen kotiutusistutuksia Viikinojaan vuodesta 2007 alkaen. Ensimmäiset havainnot luonnonkudusta tehtiin vuonna 2010. Tämänvuotisissa talkoissa on tarkoitus laajentaa taimenelle – ja muillekin virtavesieliöille sopivia elinympäristöjä. Keinoja ovat kiveäminen, puumateriaalin lisääminen uomaan sekä taimenen kutualueiden soraistus. Lisätietoja talkoista antaa Vesa Kuitunen, 050-33 88 504, vesa.kuitunen(at)saunalahti.fi.

 

Sunnuntaina 2.9. talkoillaan Longinojalla Helsingin Savelassa. Talkoiden tavoitteena on lisätä Helsingin kaupungin kunnostamalle alueelle taimenille lisääntymis- ja elinalueita. Lisätietoja purosta ja talkoista antaa Juha Salonen, juha.salonen(at)skes.fi, sekä Jouni Simola 040 710 8697, jouni.simola(at)gmail.com, jolle osoitetaan myös talkooilmoittautumiset.

 

Lauantaina 8.9. talkoillaan Espoon Sunassa, Finnoonojan yläjuoksulla. Purouomaa kivetään ja soraistetaan lähemmäs luonnontilaa taimenten kutua ja poikastuotantoa silmälläpitäen. Talkoot järjestetään yhteistyössä Espoon ympäristökeskuksen ja Espoo-Mankin kalastusalueen kanssa. Yhdeksän kilometriä pitkä lähdevaikutteinen Finnoonoja saa alkunsa Ymmerstasta ja laskee mereen Suomenojan lintualtaiden vieritse. Kotiutusistutuksin palautetun taimenkannan vakiinnuttamiseksi ja vahvistamiseksi purolla on vuodesta 2009 lähtien talkoiltu joka syksy. Lisätietoja antaa Aki Janatuinen, 040 754 7778, aki.janatuinen(at)virtavesi.com.

 

Lauantaina 15.9. talkoillaan Lopen Hunsalassa. Hunsalanjoen Vastinkoskella kunnostetaan taimenille kutupaikkoja ja poikasalueita yhteistyössä Pilpalan osakaskunnan kanssa. Alueen taimenkanta on viime vuosina huolestuttavasti taantunut. Talkoilla ja koskien rauhoituksella pyritään saamaan joen taimenkanta uudelleen nousuun. Talkoisiin pyydetään ilmoittautumaan Pekka Lindbladille, joka antaa myös lisätietoja, 050 556 7214, pekka.lindblad(at)kolumbus.fi.

 

Lauantaina 22.9. järjestetään Helsingissä Haaganpurolla (entinen Mätäpuro) kunnostustalkoot. Uomaan lisätään mm. kivitavaraa monipuolistamaan virtausta ja luomaan suojapaikkoja kaloille ja muille vesieliöille. Haaganpuron vesistö saa alkunsa Helsingin Keskuspuiston lähteistä. Syksyllä 2010 taimenen kutu ulottui jo vesistön latvoille Maunulanpuroon asti. Lisätietoja vesistöstä ja talkoista antaa Teemu Mökkönen, 040 539 1202, teemu.mokkonen(at)helsinki.fi.

 

Helsingin Mätäjoella, Talissa talkoillaan lauantaina 29.9. Talkoot järjestää Helsingin perhokalastajat ry yhteistyössä Helsingin kaupungin ja Virtavesien hoitoyhdistyksen kanssa. Joen alajuoksulla palautetaan uomaan kiviä ja soraa, jotta vesieliöille ja kaloille saataisiin suotuisampi elinympäristö. Talkoot ovat kiinteä osa vapaaehtoisvoimin tehtävää Mätäjoen meritaimenen kotiutusprojektia. Talkooalueen sähkökoekalastus antoi syksyllä 2011 erittäin rohkaisevia tuloksia. Talkoisiin pyydetään ilmoittautumaan Pekka Lindbladille, joka antaa myös lisätietoja, 050 556 7214, pekka.lindblad(at)kolumbus.fi.

 

Lauantaina 6.10. talkoillaan Espoon Suomenojalla, Finnoonojan alajuoksulla. Puron alimpia perattuja virtapaikkoja palautetaan merellisten vaelluskalojen lisääntymisalueeksi. Talkoot järjestetään yhteistyössä Espoon ympäristökeskuksen ja Espoo-Mankin kalastusalueen kanssa. Lisätietoja antaa Aki Janatuinen, 040 754 7778, aki.janatuinen(at)virtavesi.com.

 

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt