Kirjautuminen

Thaimaassa vietetään Rapala-päivää

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share

Perinteeksi muodostunut Thaimaan lokakuinen Rapala-päivä ylitti kaikki odotukset. Intohimoisia kalastajia olisi tullut mukaan enemmän kuin oli paikkoja. Päivän kruunasivat Rapalan vieheillä narratut isot saaliit sekä Suomen Bangkokin suurlähettiläs Satu Suikkari–Kleven, joka taitavasti istutti thaimaalaisille kaukokaipuun Suomen kalavesille.

Rapala-päivä on Bangkokissa asuvalle kalastajalle vuoden kohokohta. 250 kalastuspaikkaa täyttyi 1,5 tunnissa. Rapalan tapahtumassa on aina Suomi olennaisena osana. Thaimaalainen tapa osoittaa arvostusta voi Pohjolan asukasta hätkäyttää, sillä jättimäisiä kuvabanderolleja ei Suomessa nähdä kuin vaalimainoksissa. Nyt kalastuspaikka oli miehitetty Suomen Suurlähettilään Satu Suikkari-Klevenin kuvilla ja rintarinnan liehuvilla Suomen ja Thaimaan lipuilla.

"Tilaisuus oli järjestetty erinomaisesti. Rapala on osoittanut, että laatu on keskeinen tekijä. Kalastus on kansainvälinen ilmiö, joka yhdistää ihmisiä kaikkialla maailmassa",suurlähettiläs Suikkari-Kleven sanoi. Monelle thaimaalaiselle kalastajalle Rapala on yhtä kuin Suomi.

Satu Suikkari-Kleven laajensi onnistuneesti Suomi-kuvaa puheessaan

Hän vangitsi yleisön kertomalla Suomesta kalastusmatkailun yhtenä huippumaana. Maana, jossa Rapalan vieheet ovat syntyneet halusta ja tarpeesta kalastaa vaativissa olosuhteissa. "Tämän parempaa paikkaa ei ole kertoa Suomen kalastusmatkailusta. Maasta, jossa ei tarvitse tyytyä kalastamaan tekojärvissä vaan voi valita 188 000 järven sekä meren saaristosta mieleisimmän paikan, saa nauttia hiljaisuudesta, yksinäisyydestä ja yöttömästä yöstä. Päivä oli osoitus siitä, että Suomi tunnetaan juuri siitä, mitä Suomi on: laadun ja osaamisen maa, "suurlähettiläs Suikkari-Kleven totesi.

Paikalla oli myös Bangkokissa vakituisesti asuvia suomalaisia

Nokia Networkin Antti Rahikainen oli mukana ensimmäistä kertaa. "Minulle tämä oli ensimmäinen kalastuskerta, mutta ei viimeinen. Hyvä tunnelma ja näkee, että paikalla on todellisia kalamiehiä. Kyllä tästä lähti uusi harrastus käyntiin", Antti Rahikainen sanoi. Mukana oli myös JN-Mechanicsin toimitusjohtaja Jani Hirvinen leijonapaidassa. Mies oli melkein saamassa kalamiehen haaveen, päivän suurimman vonkaleen. "Se oli kiinni ja melkein haavissa, mutta pääsi karkuun. Tähän ei kalastus jää, viimeistään ensi vuonna uudestaan", Jani Hirvinen toteaa.

Kauppakamari tiukasti mukana

Thaimaassa toimii aktiivinen suomalainen kauppakamari. Ilman kauppakamaria ja sen toiminnanjohtaja Karri Kivelää Suomi-kuva ei olisi niin näkyvästi esillä tapahtumassa. "Rapala on maan merkittävin ja tunnetuin suomalainen brändi Thaimaassa. Meillä on Rapalan kanssa jatkuva vuorovaikutus, koska kauppakamarin tärkein tehtävä on nostaa Suomi-kuvaa ja edistää Suomen vientiä. Rapala pärjää ilman meitäkin, mutta he haluavat meidät mukaan, koska he tietävät meidän osaamisemme", Kivelä kertoi.

Kivelä tietää mistä puhuu ja maan suurimmat suomalaisyritykset luottavat Kivelän ammattitaitoon. Mies on vajaassa vuodessa kaksinkertaistanut jäsenyrityksien määrän ja rima on asetettu korkealle. "Haluamme saada lisää suomalaisia yrityksiä tänne, koska tiedämme että niitä tarvitaan. Markkina-alue on kuin pohjaton kaivo eli yli 600 miljoonaa kuluttajaa", Kivelä totesi.

Kirjoittaja on Thaimaassa asuva suomalainen toimittaja Maria Palo.

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt