Kirjautuminen

Yhdellä kalastusmaksulla voi nyt kalastaa koko Suomessa

Käyttäjän arvio:  / 1
HuonoinParas 
Share

IMG 3679Kalastuslupajärjestelmä yksinkertaistui vuoden 2016 alusta, kun uusi kalastuslaki tuli voimaan. Selkein muutos vanhaan verrattuna on että uudistuksen myötä kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset kalastusmaksut yhdistyivät.

Uusi yhdistetty maksu on nimeltään kalastonhoitomaksu. Kalastonhoitomaksulla voi kalastaa yhdellä vavalla kaikilla niillä vesialueilla, joihin on ennen tarvittu jokin läänikohtaisista viehemaksuista. Kalastonhoitomaksun keräämisestä vastaa Metsähallitus. Varojen käytöstä vastaa maa- ja metsätalousministeriö.

 

Kalastonhoitomaksun maksavat kaikki 1864-vuotiaat kalastajat. Maksua ei tarvitse suorittaa, jos kalastaa pilkillä, mato-ongella tai ns. silakkalitkalla. Kalastonhoitomaksun voi hankkia joko koko vuodeksi 39 eurolla, seitsemäksi vuorokaudeksi 12 eurolla tai vuorokaudeksi viidellä eurolla.

Vapakalastajille muutos on edullinen. Aikaisemmin vapakalastukseen tarvittiin kalastuksenhoitomaksu 24 euroa /vuosi sekä jokaisen kalastusläänin alueelle oma läänikohtainen maksu 31 euroa vuodelta. Yhden entisen läänin alueella saattoi siis kalastaa 55 euron vuosimaksulla, kun vuoden 2016 alusta alkaen käytössä on kaikkien entisten läänien kalavesiä 39 eurolla.

IMG 3877

 

Pyydyskalastus sen sijaan hieman kallistuu. 1864-vuotiaiden pyydyskalastajien tulee maksaa 39 euron kalastonhoitomaksu (tai jokin lyhytkestoisemmista maksuista) sekä vesialueen omistajalta hankittava lupa, kuten tähänkin saakka.

IMG 3711Uuden kalastonhoitomaksun voi maksaa osoitteessa www.eraluvat.fi tai puhelinpalvelussa 020 69 2424, joka vastaa arkisin kello 816.

Kalastonhoitomaksua ei voi maksaa suoraan pankkitilille, sillä uusi kalastuslaki edellyttää 1864-vuotiaiden kalastajien rekisteröitymistä. Kun kalastaja maksaa kalastonhoitomaksun ensimmäistä kertaa, hänen tulee rekisteröityä. Rekisteröinnin yhteydessä kalastajalta kysytään nimi, yhteystiedot ja syntymäaika (ei henkilötunnusta).

Kalastonhoitomaksu ei oikeuta vapakalastukseen kaikilla vesillä. Maksun maksaneet kalastajat eivät voi kalastaa rauhoitetuilla vesialueilla, kohdekohtaisen luvan vaativissa erityiskohteissa tai uuden lain määrittelemillä vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla.

 

 

 

 

 

Lue lisää uudesta kalastuslaista ja osta lupia: www.eraluvat.fi

Linkki kalastuslakiin: www.finlex.fi

Lisätietoja:

Vs. ylitarkastaja Mikko Malin, Metsähallitus, 040 8377548 ( Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. )

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt