Kirjautuminen

Share

Jasper PääkkönenVuoden kalamies 2013 Jasper Pääkkönen edustaa Suomea uudessa tv-sarjassa Kuningaskalastajat (King Fishers). Sarja alkaa National Geographic Channelilla 27.10. Pääkkönen päätyi mukaan sarjaan useiden suosittelijoiden toimesta ja vaakakupissa painoi varmasti paljon myös tuore "Vuoden Kalamies"-nimitys.

.

 

Sarjan idea on hyvin pitkälti samanlainen kuin tv-sarjassa Neljän tähden illallinen. Tällä kertaa ei tosin kokkailu ole pääosissa, vaan maataan edustavan kalamiehen tulee järjestää mahdollisimman onnistunut kalareissu kaikkine oheistoimintoineen ja niin, että maan kulttuuri tulee myös vahvasti esille. Suomen osuudessa Jasper tutustuttaa norjalaisen ja tanskalaisen kalastajan taimenenkalastuksen saloihin Konneveden ympäristön koskilla, jossa kohdekalana on salakoita ahmivat taimenet.

Kulttuuripuolelta esiin nousee muun muassa tuotantoyhtiön täysin ällikällä lyönyt Suomen vahva tangokulttuuri.

Kuningaskalastajat, King Fishers

Kolmen maan kuningaskalastajat

Sarjan päähenkilöt

Sarjan päähenkilöt Gordon P. Henriksen, Raymond Haaland, Jasper Pääkkönen

 

Suomi haastava maa keksiä kalastuksellisesti tarpeeksi laadukas kohde

"Kyllä aika pahasti nousi kylmä hiki otsalle kun tajusin, että Suomesta pitäisi löytää kalastuskohde jolla voimme kilpailla samalla viivalla Tanskaa ja Norjaa vastaan. Päädyin Konneveden ympäristöön ja se osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi, sillä muissa kohteissa kalastimme aina samasta veneestä ja siinä ei pääse kalamiehen henkilökohtaiset taidot niin hyvin esiin, kun ei tarvitse itse etsiä sopivia kalapaikkoja.", toteaa Pääkkönen tyytyväisenä onnistuneeseen valintaan.

Onnistunut lienee myös tangon mukaan ottaminen ohjelmaan, ainakin tuotantoyhtiön ja muiden kalamiesten mielestä: "Tuotantoyhtiön väki ja kalastajat olivat aivan nuijalla päähän lyötyjä kun esittelin heille suomalaista tangokulttuuria ja heillä ei todella ollut mitään käsitystä, että Suomessa sillä on niin vahva kulttuuri ja kansansuosio. Tangolle tahteja antoi hanuristi ja taiteilija Kimmo Pohjonen ja tanssia opettivat kauniit suomalaiset tanssinopettajaneidot, joten menestys oli taattu".

Kuningaskalastajat UKK:n muistolaatan luona

Kuningaskalastajat Konneveden Siikakoskella

 

Pitkä projekti

Ohjelman kuvaukset kestivät pohjoismaiden osalta kaksi viikkoa ja sinä aikana ehti tapahtua paljon, joskin itse kalastukselle ei aikaa siunaantunut kovinkaan paljon ja kun kahden viikon kuvaukset päätyvät leikkauspöydälle, on tulos usein yllätys.

"Tällä kertaa lopputulos oli aika suuri yllätys, mutta kyllä sen ymmärtää, ettei 45 minuutin ohjelmaan saa millään mukaan kaikkea mitä reissun aikana on kuvattu. Valitettavasti pois jäi myös kohtaus, jossa kanssakilpailijoille tarjoillaan Kalamies.comin MILF-olutta, sillä se saavutti porukassa huikean suosion.", toteaa viime aikoina kovin kiireinen Pääkkönen.

Herran on pitänyt viime aikoina kiireisenä uuden Leijonansydän-elokuvan promootiokiertue ja tietysti eduskunnassa järjestetty kalastusseminaari vaati erittäin paljon vuoden kalamiehen aikaa.

Jasper Pääkkönen ja streamer

Vuoden Kalamies Jasper Pääkkönen ja ottiperho

Jasper Pääkköstä haastatteli Anssi Lehtinen

 


 

GORDON P. HENRIKSEN, JASPER PÄÄKKÖNEN ja RAYMOND HAALAND Kuningaskalastajat-sarjan kuvauksissa Konnevedellä.

National Geographic Channelilla alkaa sunnuntaina 27.10. kello 21.00 uusi sarja _Kuningaskalastajat (King Fishers). Ohjelmassa kolme toisilleen tuntematonta kalastajaa kilpailee toisiaan vastaan, kolmella eri alueella. Sarjan huimassa Pohjoismaiden taistelu -avausjaksossa nähdään näyttelijä ja tunnettu kalamies JASPER PÄÄKKÖNEN. Suomea edustava Pääkkönen kilpailee ohjelmassa norjalaista RAYMOND HAALANDIA ja tanskalaista GORDON P. HENRIKSENIÄ vastaan.

"Olen todella ylpeä, että pääsen esittelemään ohjelmassa suomalaista luontoa ja sitä aitoa suomalaista maalaisromantiikkaa", hehkuttaa Jasper Pääkkönen. Innokkaalle kalastajalle isoon kansainväliseen tuotantoon valinta oli suuri kunnia. Pääkkönen kilpailee ohjelmassa norjalaista turskankalastuksen maailmanmestaria Raymond Haalandia ja tanskalaista haukieksperttiä  Gordon P. Henrikseniä vastaan. Pääkkönen itse on perhokalastuksen asiantuntija. Hän matkustaa ohjelmassa kilpatovereidensa kotimaihin kalastamaan.

Kuningaskalastajat-sarjaa on kuvattu ympäri maailmaa, kuten Seychelleillä, Botswanassa, Brasiliassa ja Alaskassa. Ohjelma
esitetään yli sadassa maassa, ja monille katsojille Suomi on yksi eksoottisimmista kohteista.

Kuningaskalastajat -sarjassa kolme toisilleen tuntematonta kalastajaa kilpailee toisiaan vastaan, kolmella eri alueella. Jokainen heistä on erittäin kilpailuhenkinen, ja he ovat päättäneet päihittää toisensa. Mutta tärkeintä tässä kilpailussa ei ole ainoastaan se, kuka saa napattua eniten kaloja. Pisteitä kilpailussa saadaan saaliin lisäksi siitä, kuka isännöi parhaimman kalastuskokemuksen.

National Geographic Channelilla sunnuntaisin klo 21.00 alkaen 27.10.

 

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt