Kirjautuminen

Kuolimon nieriäkiemurat ja tulevaisuus

Käyttäjän arvio:  / 22
HuonoinParas 
Share

SaimaannieriäKuolimonnieriä = Saimaannieriä

Taustaa

Kuolimossa elää erittäin harvalukuisena äärimmäisen uhanalainen ja viimeinen luonnonvarainen saimaannieriäkanta. Vuosikymmeniin saimaannieriän luonnollista lisääntymistä on varmuudella tapahtunut vain Kuolimossa. Kuolimossakin viimeinen varma poikashavainto on vuonna 2009 Isoselän rauhoituspiiristä talvinuotalla saatu noin 15cm poikanen.

RKTL:n Enonkosken kalanviljelylaitoksella säilytetään saimaannieriän emokalastoa. Emokalasto koostuu käytännössä noin 30stä Kuolimolta ja Ruokovedeltä 1983-1994 pyydystetyn naaraan jälkeläisistä. Emokalasto oli perimältään kapea jo perustettaessa ja laitosvalinta on sitä edelleen karsinut. Nykyinen emokalasto on viettänyt jo useita sukupolvia laitoksessa ilman uutta ja 'villiä' verta ja geenitäydennystä luonnonvaraisista kannoista. Emokalasto onkin pahasti laitostunut, joten niiden jälkeläiset ei kelpaa istutettavaksi Kuolimoon kannan vahvistamiseksi. Tuki-istutus vaarantaisi viimeisen villin ja luonnonvaraisen saimaannieriän perimän.

.

Saimaannieriän pelastaminen sukupuutolta edellyttää Kuolimon nieriän turvaamisen kalastusjärjestelyillä sekä emokalaston pikaista uusimista pyydystämällä Kuolimosta luonnonvaraisia nieriötä ja perustamalla niiden sukutuotteista uusi emokalasto. Saimaalla tavattavat nieriät ovat kaikki kapean geeniperimän omaavia, istutuksista peräisin olevia kaloja, joten Kuolimo on avainasemassa koko lajin tulevaisuuden kannalta.

Tuki-istutus vaarantaisi viimeisen villin ja luonnonvaraisen saimaannieriän perimän.

Saimaalla nieriän voi suhteellisen hyvällä omallatunnolla ottaa ruokakalaksi, koska kaikki Saimaalta pyydyksiin joutuneet nieriät ovat istutuksista peräisin, mutta Kuolimolla näin ei voi tehdä, vaan kaikki pyydyksiin joutuneet kalat ovat äärimmäisen uhanalaisia luonnonkudusta peräisin olevia kaloja ja ne tuleekin vapauttaa. Katso kartasta Kuolimon sijainti Saimaaseen nähden.

 

Rauhoituspiirejä, tutkimusta, pyynnin säätelyä ja riitelyä

 

Kuolimo on noin 8000 ha kokoinen karu järvi, jonne perustettiin nieriää varten Morruuvuoren rauhoituspiiri ja Isoselän rauhoituspiiri vuonna 1991. Rauhoituspiirien voimassaoloa on jatkettu 5 vuoden jaksoissa.

Viime päivinä sosiaalisessa mediassa kohua herättänyt Isoselän rauhoituspiiri uudistettiin viimeksi vuonna 2010. Samassa päätöksessä luovuttiin Morruuvuoren rauhoituspiiristä, koska siltä alueelta ei enää saatu varmistettuja nieriähavaintoja. Isoselän rauhoituspiiri kattaa vain pienen osan Kuolimon pinta-alasta, noin 540 hehtaaria. Kyseinen alue on keskeinen nieriän esiintymisalue.

Vuosina 2005-06 merkittiin muutamia Kuolimosta pyydettyjä nieriöitä radiolähettimillä ja Isonselän alueelle asetettiin automaattipoijuja (lockereita) tiedonkeräystä varten. Radiolähettimillä merkityistä nieriöistä saatiin rauhoituspiirin alueelta yli 3000 havaintoa. Saadut havainnot osoittivat kiistatta sen, että rauhoituspiiri on keskeinen ja tärkeä nieriän elinpiiri. Kaikki viimeaikaiset nieriähavainnot ovatkin rauhoituspiiriltä tai sen välittömästä läheisyydestä. Tämä osaltaan osoittaa rauhoituspiirin merkityksen nieriän suojelussa ja sen, että nimenomaan kalastus on syyllinen nieriän ahdinkoon. Veden laatu on muilla nieriän perinteisillä esiintymisalueilla edelleen erinomainen, ainoastaan kalastuksen järjestäminen on erilaista. Isoselän rauhoituspiiri on onnistunut säilyttämään nieriän näihin päiviin asti, muissa osissa Kuolimoa nieriää ei enää tavata kuin satunnaisesti.

Nykyisestä Isoselän rauhoituspiiristä Kuolimon kalastusalue teki päätöksen vuosikokouksessaan 20.4.2010. Kyseisessä kokouksessa osa kalastusalueen päättäjistä uskoi romanttiseen harhaan ns. pintatroolauksen vaarattomuudesta nieriälle. Samaan harhaan uskoivat ilmeisesti myös Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen kalatalousviranomaiset. Kokous päätti yhden äänen erolla sallia rauhoituspiirissä 'pintatroolauksen'.

Kyseisestä päätöksestä jätettiin kalastusalueen hallitukselle useita oikaisupyyntöjä, joissa vaadittiin kieltämään nuotta- ja troolikalastus rauhoituspiirissä. Hallitus päätti kutsua ylimääräisen kokouksen koolle käsittelemään asian uudelleen. Ylimääräisessä kokouksessa 11.6.2010 ammattikalastajan ehdotus troolauksen sallimisesta ei saanut kannatusta lainkaan, joten se esitys ei edes päässyt äänestykseen. Kokouksen päätös oli lopulta se, että rauhoituspiirissä on kaikki kalastus kielletty, pois lukien muikun ammattimainen nuottaus talvinuotalla ja muikun pyytäminen sellaisella rysällä/loukulla, joka ei ole miltään osin silmällä pyytävä. Tästä päätöksestä ammattikalasta jätti puolestaan oikaisuvaatimuksen ja vaati päätöksen kumoamista. Kalastusalue ei muuttanut päätöstään, jolloin kalastaja valitti troolauskiellosta maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan.

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta (ensimmäinen oikeusaste) tyrmäsi ammattikalastajan vaatimukset ja piti nieriän suojelupäätökset voimassa. Kalastaja valitti asiasta Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen joka 7.1.2013, päivätyllä päätöksessään totesi, ettei valituslautakunnan olisi tullut ratkaista itse asiaa, vaan muotovirheen takia palauttaa asia kalastusalueen uudelleen käsiteltäväksi. KHO ei ottanut lainkaan kantaa itse asiasisältöön. Kokousteknisen muotovirheen ja asian monimutkaisuuden vuoksi kalastusalue päätti hyväksyä ammattikalastajan oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen hyväksyminen käytännössä tarkoitti, että troolaus on sallittua rauhoituspiirissä. Juttu meni niin monimutkaiseksi, että olisi pitänyt olla vähintään hallintotieteiden maisteri ja lakimies, jotta olisi ollut edellytyksiä pysyä kaikissa mahdollisissa muotoseikoissa kartalla. Ammattikalastajan avustajana oli edellä mainitun koulutuksen saanut henkilö. Kalastusalueella ei ole vähäisistä resursseista johtuen varoja palkata asianajajaa tutkimaan jokaista pilkun paikkaa.

 

"Pintatroolaus"

 

On harhaanjohtavaa puhua pintatroolauksesta. Kuolimolla harppauskerros sijaitsee loppukesällä 8-9 m syvyydessä. Harppauskerros erottaa lämpimän pintaveden viileästä alusvedestä ja harppauskerroksessa veden lämpötila laskeekin voimakkaasti kohti nieriän optimilämpötiloja. Kuolimolla käytettävän troolipyydyksen korkeus on reilut 10 m, joten on aivan selvää, että pyydyksen alapaula menee harppauskerroksen alapuolelle ja viileään veteen varsinkin, jos yläpaulaa lasketaan vähääkään pinnan alle. Lisäksi on huomioitava, että keväällä kuoriutuneet pienet hottamuikut elävät koko alkukesän Kuolimolla pintakerroksissa, koska niiden planktonravinto on runsaampaa pintakerroksissa.

Troolikalastajat eivät halua saada trooliin pieniä hottamuikkuja, koska ne eivät ole kokonsa vuoksi kauppakelpoisia ja aiheuttavatkin vain ylimääräistä lajittelutyötä. Tästä syystä troolaus alkaa usein vähintään metrin, mutta usein noin 3-4 metriä pinnan alapuolelta, jotta hottamuikkujen aiheuttama lajitteluongelma /työ pienenisi. Ns. pintatroolaus ulottuu käytännössä 14-17metrin syvyyteen, joten puheet pintatroolauksen vaarattomuudesta sekä teoriat lämpötiloista tulee jättää täysin omaan arvoonsa.

Julkisuudessa on täysin harhaanjohtavasti väitetty, että troolaus on nieriälle vaaratonta. Asiaa on lähinnä perusteltu sillä, että nieriä on viilessä vedessä viihtyvä kala. Viimeksi näin väitti Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen neuvoja Vesa Tiitinen (E-S 23.2). Tiitinen vielä puolusti troolausta väittämällä, ettei yhtään nieriää ole kuolimolla joutunut trooliin. Väite on tosi, mutta harhaanjohtava. Nieriöitä ei ole trooliin joutunut, koska troolia ei ole vedetty lainkaan Isoselän rauhoituspiirissä, eikä sen läheisyydessä.

Troolikalastusta Kuolimolla on harrastettu Morovanselällä ja sieltä nieriät ovat jo hävinneet, joten myös saaliiksi niitä ei ole voinut joutua. Kalatalouskeskus on tai sen pitäisi olla osakaskuntien edunvalvoja- ja neuvontajärjestö, mutta Kuolimolla asia on täysin päinvastoin. On varsin arveluttavaa, että Etelä-karjalan kalatalouskeskus profiloituu voimakaasti puolustamaan troolausta äärimmäisen uhanalaisen nieriän rauhoituspiirissä vastoin kaikkia asiantuntijalausuntoja. Tiitinen ei selvästikkään pysty käsittämään kokonaisuutta. Tiitinen on myös osallistunut useisiin kokouksiin Kuolimolla ja voimakkaasti vaatinut sallimaan troolauksen nieriää varten perustetulla rauhoituspiirillä.Troolaus nieriän elinalueilla aiheuttaa väistämättä suuria tappioita nieriänpoikasille, koska ne joutuvat hitaasta kasvusta johtuen useana vuotena peräkkäin alttiiksi troolipyynnille ennen sukukypsyysikää.

 

Kylmän veden kala

 

Pienet hottamuikut ovat petokalojen, kuten nieriän pääravinto. On aivan selvää, että nieriä saalistaa muikkuja sieltä, missä niitä on. Vaikka nieriä viihtyy viileissä vesissä se ei tarkoita sitä , etteikö se kävisi hankkimassa ravintoa pintakerroksista. Kaikissa tapauksissa, veden lämpötilasta riippumatta, troolin korkeus/pyyntisyvyys ja nieriöiden sekä niiden saaliskalojen käytös aiheuttaa sen, että nieriät joutuvat väistämättä troolikalastuksen sivusaaliiksi.

Nieriän paras kasvu saavutetaan noin 16 asteen lämpötilassa ja optimioleskelu lämpötila on noin 9 C. Nieriä voi kuitenkin tutkimusten mukaan sietää lyhytaikaisesti jopa 23 asteen lämpötiloja, joten on täysin harhaanjohtavaa selitellä veden lämpötilalla troolin vaarattomuutta. Asia on täysin päinvastoin. Troolatessa tai avovedessä nuotatessa pyydyksiin joutuu väistämättä alueella olevia nieriöitä niiden saaliskalojen mukana.

Pyydysten suuren koon vuoksi sekä harppauskerroksen alapuolella viileissä vesissä olleet nieriät, että pintakerroksissa ruokailemassa olleet nieriät joutuvat pyynnin kohteeksi. Pyydyksessä kalat joutuvat ahtaaseen tilaan ja puristuksiin vieläpä lämpimässä vedessä, jolloin niiden palauttaminen elävänä on käytännössä mahdotonta.

 

On hyviäkin pyydyksiä

 

Olen henkilökohtaisesti nähnyt muutamia kymmeniä nieriöitä vapautetun onnistuneesti talvinuotasta täysin ilman ongelmia. Täysin riskitöntä kalastusmuotoa ei ole, mutta talvinuottaus on RKTL:n asiantuntijalausunnon mukaan todennäköisesti pienimmän riskin aiheuttava pyydys. Talvinuottauksessa ei aiheudu lämpötilashokkia ja kylmässä vedessä nieriät kestävät käsittelyä selvästi paremmin kuin lämpimässä vedessä..

Myös muikkurysä/loukku on vapauttamisen mahdollistava pyydys, mikäli se ei ole miltään osaltaan silmällä pyytävä. Molemmat edellä mainitut pyyntimuodot Kuolimon kalastusalue on myös sallinut ammattikalastajan käytettäväksi rauhoituspiirissä.

Kuolimon kalastusalue ei suhtaudu kielteisesti ammattikalastukseen. Kalastusalueen rahoittamana Kuolimolle on mm. raivattu nuotta-apajia ammattikalastusta varten. Kalastusalueella olisi kaikki biologiset perusteet kieltää rauhoituspiirillä kaikki kalastus, mutta olemme halunneet mahdollistaa alueella ammatin harjoittamisen nieriälle vähiten haitallisilla pyydyksillä. Myös kalastuslain 43§ edellyttää, ettei rauhoituspiiriä perustettaessa rajoiteta ammattikalastusta enempää kuin on aivan välttämätöntä.

 

Toivon pilkahdus

 

Viimevuonna lähinnä paikalliset vapaa-ajan kalastajat saivat uistelemalla saaliikseen rauhoituspiirin laitamilta enemmän nieriötä kuin useisiin vuosiin. Varmistettuja nieriähavaintoja kertyi noin 30 kappaletta. Suurin osa nieriöistä oli nuoria ja alamittaisia kaloja, mutta joukossa oli myös arviolta noin 5 kg yksilö.

Käytännössä kaikki kalat onnistuttiin vapauttamaan vahingoittumattomana. Suurin osa kaloista oli luultavasti samaa vuosiluokkaa kuin 2009 talvinuotalla saatu poikanen. Vaikuttaa siltä, että vuonna 2009 alakuolimolle säädetyt verkkorajoitukset olisivat parantaneet nieriöden eloonjääntiä. Rauhoituspiirin lisäksi myös Isoselän viehekalastusta on rajoitettu voimakkaasti säätämällä rauhoituspiirin etelärajalle onginta –ja pilkintäkieltoalue vuonna 2011.

Rauhoituspiirin ehtojen muuttaminen kalastuslain 43§:n mukaisesti on parhaillaan käynnissä. Rauhoituspiirin kalastusjärjestelyistä päätetään kalastusalueen vuosikokouksessa huhtikuun lopussa. Muutosprosessin käynnistämiseen on keskeisesti vaikuttanut vuoden 2012 havainnot nuorista alamittaisista nieriöistä, joiden sukukypsyysikään kasvaminen halutaan turvata. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että nämä kalat saadaan suojeltua sukukypsäksi ja perustettua uusi emokalasto valtion keskuskalanviljelylaitokselle.

 

Syksyllä tuumasta toimeen?

 

Syksyllä 2013 Kuolimolla järjestettäneen nieriän emokalojenpyyntihanke, jonka rahoitusta parhaillaan kootaan. Emokaloja yritetään pyydystää pauneteilla ja rysillä, jotta lypsetyt kalat voidaan vapauttaa takaisin Kuolimoon. Nieriän pelastamisen rahoitukseen on tähän mennessä lupautunut osallistua Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö, WWF, Hyrkkälän osakaskunta ja Kuolimon kalastusalue. Avustushakemukset on myös lähetetty Kaakkois-Suomen ja Etelä-savon Ely-keskuksille, mutta niiden päätöstä ei ole vielä saatu. Myös maa- ja metsätalousministeriöstä on kysytty rahoitusta hankkeelle. Kokonaisuudessaan rahoitusta tarvitaan noin 20 000 euroa, riippuen siitä kuinka suurella kalustolla erittäin harvalukuisia nieriötä yritetään pyydystää. Emokalapyynnin onnistumismahdollisuudet paranevat oleellisesti, mikäli resurssit riittävät suurehkoon pyydysmäärään. Ottaen huomioon, että yrityksenä on pelastaa Suomen uhanalaisin kalalaji, tarvittavat varat emokalapyynnin järjestämiseen on säälittävän pieniä. Valtatien linjauksia on muutettu ja niitä on siirretty tunneleihin mm. liito-oravan takia, vaikka pelkästään liito-oravia naaraitakin on sentään Suomessa selvästi yli 100 000 kappaletta.

Tavoitteena pyyntikelpoinen nieriäkanta

Useiden vuosien tauon jälkeen talvella 2009 havaittiin yksi pieni poikanen talvinuotassa ja nyt kesällä noin 30 nuorta nieriää saatiin uistimella. Huhuja verkoilla saaduista kaloista myös saatiin, mutta varmistettuja niistä oli vain muutama.

On ensiarvoisen tärkeää, että nykyään Kuolimossa elävät kalat saadaan suojeltua sukukypsäksi sekä lisääntymään luonnossa tehokkaammin. Kuolimon kaloista tulee perustaa uusi emokalasto valtion keskuskalanviljelylaitokselle. Uusi geneettisesti laaja ja terve emokalasto mahdollistaisi tuki-istutukset Kuolimoon, jolloin kannan vahvistumista voitaisiin oleellisesti nopeuttaa. Tavoitteena on, että nieriä voisi muodostaa kalastettavan populaation. Onnistuakseen tämä tulee tosin vaatimaan kalastuksen säätelyä nykyistä järkiperäisemmäksi. Nieriäkannan vahvistuminen kestävää kalastusta kestäväksi avaisi huikeita mahdollisuuksia mm. paikallisille matkailuyrityksille ja virkistäisi muutenkin Savitaipaleen elinkeinoelämää ja Kuolimon virkistysarvoa.

 

Ilmasto vai sittenkin kalamiehen peilikuva syypäänä

 

Viimeaikoina on puhuttu paljon ilmaston lämpenemisestä ja on jopa huhuttu, että se olisi nieriän ahdingon syy. Niin muodikasta kuin ilmaston lämpenemishöpinä onkin, niin sillä ei ole mitään roolia nieriän ahdingon kanssa.

Kaikkein todennäköisin syy on liian pienisilmäisillä verkoilla vuosikymmenet jatkunut kalastus ja vääristyneen pyynnin vaikutus eri kalalajien välisiin suhteisiin. Pyynti on kohdistunut alamittaisiin nieriöihin ja muihin petokaloihin, jolloin "rupukalat" ovat lisääntyneet ja vieneet elintilan nieriän poikasilta. RKTL:n aikaisempien tutkimusten mukaan Kuolimolta saatujen nieriöiden keskimitta on ollut vain 40 cm, siis selvästi alle sukukypsyys koon. Puruvedelle on istutettu 1990-luvulla n. 75 000 kuolimonnieriän poikasta. Puruvedellä istutukset "onnistuivat" erittäin hyvin ja takaisinsaantiprosentti oli erittäin korkea, jopa yli 50% istukkaista. Ongelma oli vain se, että saalisnieriöiden keskimitta oli 29cm ja esimerkiksi 4-vuotiaita kaloja ei enää käytännössä ollut jäljellä. Olisiko kalastajilla peiliin katsomisen paikka?

Limnologiaan/hydrologiaan vähäisemmässäkin määrin perehtynyt ymmärtää, että vesistöihin muodostuu harppauskerros, joka erottaa lämpimän pintaveden ja viileän alusveden toisistaan. Nieriän kannalta on täysin toisarvoista se, onko pintaveden lämpötila 20 vai 22 astetta, harppauskerroksen alapuolella vesi on joka tapauksessa viileää. Kärjistetysti tekisi mieli todeta, että kun koko vesimassa on lämminnyt noin 20 asteiseksi, niin silloin nieriällä ei ole edellytyksiä elää. Siihen on vielä matkaa, toistaiseksi suomessa järvet jäätyvät talvella ja sulavat ja kerrostuvat kesällä.

On ilahduttavaa todeta, että vuonna 2009 kalastusalueen säätämät verkkokalastuksen silmäharvuusrajoitukset ovat vaikuttaneet positiivisesti nieräkannan orastavaan elpymiseen. Viime kesänä nuorten nieriöiden havainnot runsastuivat selvästi aikaisemmasta. Rauhoituspiirin kalastusjärjestelyjen turvaamisen lisäksi keskeinen nieriän tulevaisuuteen vaikuttava seikka on verkkokalastuksen säätely.

Kuolimolla havaittiin viimeksi nieriäkannoissa elpymistä 2000-luvun alkupuolella. Pieniä nieriöitä saatiin tuolloin talvinuotalla saaliiksi jopa useampia kappaleita / veto. Valitettavasti tuolloin kalastuskuntien päättäjillä ei ollut kaukonäköisyyttä ja valmiutta rajoittaa verkkokalastusta lainkaan, joten tilaisuus nieriän pelastamiseen menetettiin.

Nykyinen 19-54mm solmuvälisten verkkojen käyttörajoitus ei ole riittävä. Nykyiset verkkokalastusrajoitukset ovat voimassa 2014 asti. Osalla nykyistä rajoitusaluetta säätelyyn voitaneen tehdä lievennyksiä, mutta keskeisillä nieriän esiintymisalueilla verkkorajoituksia tulee tiukentaa, jopa kieltää verkkopyynti kokonaan, mikäli nieriän tulevaisuus halutaan turvata. Ellei osakaskuntien ja kalastusalueen päättäjät kykene säätelemään verkkokalastusta riittävästi, niin se tulee hoitaa maa- ja metsätalousministeriön asetusteitse, kuten Saimaan norpan kohdalla tapahtui. Nieriän luonnossa selviytymisen kannalta yksi hankalammista seikoista on se, että poikaset kasvavat varsin hitaasti sukukypsyysikään. Nieriät saavuttavat sukukypsyyden aikaisintaan noin 6-vuotiaana ja noin 2kg:n painoisena. Nuoret nieriät jäävät kaiken lisäksi hyvin herkästi hampaistaan kiinni jopa harvoihin verkkoihin, joten nykymuotoisen verkkokalastuksen aiheuttama kuolleisuus on kestämättömän suurta.

 

Ammattipyynti nieriän asialla

 

Ammattikalastus oikein harjoitettuna on myös nieriän etu. Muikkukantoihin pitää kohdistaa voimakasta pyyntiä ja se käytännössä edellyttää ammattikalastusta tehokkailla pyydyksillä, pyydykset tulee vaan kohdentaa oikein. Ilman tehokasta muikun kalastusta muikkukantojen vaihtelut kärjistyvät. Mikäli järvessä on voimakas muikkuluokka, niin siellä ei ole enää elintilaa muikunpoikasille. Dominoiva muikkuluokka aiheuttaa 'perinteisen' muikkukantojen vaihtelun, koska ilman tehokasta kalastusta keväällä syntyneille poikasille ei ole vapaata ekologista lokeroa jäädä henkiin.

Ammattikalastus takaa vuosittain runsaan hottakannan harventamalla vanhempia ikäluokkia pois poikasten tieltä. Tämä on nieriän etu, edellyttäen ettei poikaset joudu sellaisiin pyydyksiin, joissa aiheutuu lämpötilashokki ja puristumis/vauriotumisvaara. Muikun poikasille kalastuksella 'raivattu' elintila takaa runsaan ja sopivankokoisen muikun poikasvuosiluokan, joka on sopivaa ravintoa nieriälle. Toisaalta voidaan myös ajatella, että runsas hottakanta suuntaa muiden petokalojen huomion notkuviin ruokapöytiin ja helppoon ravintoon, jolloin nieriänpoikanen saa ikään kuin suojaverhon suojakseen.

Maa-ja metsätalousministeriön toimenpideohjelmaa (PDF, MMM julkaisu 80/2006) noudattamalla vuoksen vesistöalueen nieriä voidaan vielä pelastaa. Toistaiseksi toimenpideohjelma on saanut pölyttyä rauhassa hyllyssä, se ei ole aiheuttanut lainkaan viranomaistoimenpiteitä, ei ainakaan Kuolimolla. Nyt on viimeinen hetki ryhtyä sanoista tekoihin!

 

Savitaipaleella 25.3.2013

Jukka Kummunsalo

MMM kalataloustiede

Jos nieriän ongelmat todella kiinnostavat, niin tutustukaa myös alla oleviin tutkimuksiin. Varoitan, on karua luettavaa. Sieltä se viisaus kalastuksen järjestämiseksi löytyy, rivien välistä, mutta kuitenkin!

Nieriäistutusten tuloksellisuus Puruvedessä (PDF)
Kolari, I., Hirvonen, E., Friman, T
Kalatutkimuksia — Fiskundersökningar nro 163 (1999)

Verkkosäätelyn vaikutus saimaannieriän eloonjääntiin ja kalastukseen (PDF)
I.Kolari ja E. Hirvonen
Riista- ja kalatalousselvityksiä, nro 19, 2008

 

(kuva: Anssi Lehtinen)

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt