Kirjautuminen

Mikko "Peltsi" Peltola jatkaa taistelua lohen puolesta!

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share

Helsingissä 7. toukokuuta 2012

Avoin kirje Ministeri Koskiselle ja virkamiehille

Arvoisa Ministeri Koskinen, 

olette saattaneet seurata viimeaikaista keskustelua Itämeren lohesta. Olette ehkä huomanneet että osa loheen kohdistuvasta keskustelusta koskee myös Maa- ja metsätalousministeriötä. Uutisointi lähti liikkeelle näyttelijä Jasper Pääkkösen huolesta S-ryhmän päätökseen ottaa myyntiin uhanalaiseksi luokiteltua Itämeren lohta.


Pääkkösen kirje S-ryhmän päivittäistavarakaupan valikoimajohtaja Ilkka Alarotulle alkoi levitä internetissä ja saavutti nopeasti myös lehdistön. 

 

.
Maa- ja metsätalousministeriö on saanut keskustelussa myös osakseen kritiikkiä, eikä suotta. Edustamanne linja Itämeren lohen kalastuksessa on ollut täysin käsittämätön. Vuosi toisensa jälkeen olette runnoneet läpi sellaisia kalastuskiintiöitä jotka vievät Itämeren lohta kohti sukupuuttoa. Ministerit ovat vuosien varrella vaihtuneet mutta linja on pysynyt samana. Tulevaisuudessa teidän aikakautenne kalastuksesta vastaavana ministeriönä tullaan muistamaan Itämeren villin lohen hautaan saattajana. 

On ihmeellistä seurata kuinka luonnonsuojelu- ja kalastusjärjestöt, tutkijat, professorit ja lukuisa joukko kalastusalalla toimivia tahoja sekä kansalaisia on aivan ymmällään linjasta jota edustatte. Nyt myös Maa- ja metsätalousvaliokunta on herännyt vaatimaan Itämeren lohen kalastuksen kieltämistä (Kaleva.fi 7. Toukokuuta 2012). Itämeren lohikanta elpyisi rajoittamalla kalastuskiintiöitä merkittävästi tai kieltämällä kalastus kokonaan niin merellä kuin kaikilla lohen kutujoilla. Mikäli teillä ei ole riittävästi intressejä tai tietoa saada lohikantaa elpymään, kannattaisi harkita vaelluskala- ja kalastusasioiden siirtämistä Ympäristöministeriön alaisuuteen. Ympäristöministeriöllä olisi myös suojelullisia, ei pelkästään poliittisia intressejä Itämeren lohikannan kohenemiseen. 

Teidän toimistanne näkyy päivänselvästi että ajatte laput silmillä ainoastaan ammattikalastajien etua näkemättä kokonaisuutta. Tiedostanette että on myös ammattikalastajien etu jos lohikanta on hyvä? Ammattikalastajia tarvitaan turvaamaan kotimaisen kalan saantia. Lohikanta ei kuitenkaan kestä tällä hetkellä nykymuotoista kalastusmäärää. Nyt pitäisi keskittyä muihin kalalajeihin ja kasvattaa laaja-alaisemmin kalatietoutta kansalaisten keskuudessa.

Kun me kansalaiset haluamme ylpeytemme, Itämeren lohen voivan hyvin kalastuspaineesta ja ympäristöuhkista huolimatta, toivoisin sydämestäni että myös ministeriöllä joka asioista päättää, olisi edes hieman tahtoa parantaa sen tulevaisuutta.

Terveisin,

Mikko Peltola
Toimittaja
Helsinki
Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt