Kirjautuminen

Lehti: Kuusingin yhteislupa takkuaa

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share

Kalevan tuoreessa haastattelussa todetaan neuvotteluiden Kuusingin yhteislupa-alueesta jääneen pattitilaan: Kuusinkijoki Kuusamossa kuuluu maan suosituimpiin urheilukalastuskohteisiin. Kalamiehen tavoitelluin kala on Venäjältä nouseva "Paanajärven taimen", myös harjus ja siika kuuluvat Kuusinkijoen kalastajan saaliskaloihin.

 

Kuusinkijoki on kaudesta 2009 lähtien kahden kalastuskunnan aluetta. Ne ovat aikaisemmin sopineet yhtenäisestä lupakäytännöstä mutta tälle kesälle neuvottelusopimusta ei saatu aikaan. Esimerkiksi nyt noin kolmen kilometrin mittaisella jokialueella taimenen alamitta riippuu siitä, kummalta puolen jokea se on saatu.

 

.

Miksi yhteislupaa ei saatu aikaan, yläosan kalastusalueesta vastaavan Vuotungin kalastuskunnan puheenjohtaja Kari Nurmi?

 

Syynä on rahanjako eli miten aikaisemmin yhteisestä luvasta tulleet varat on jaettu. Näkemyserot ovat melko suuret. Vuotungin osakaskunta on saanut varoista 26,5 prosenttia ja toinen osakaskunta 73, 5 prosenttia. Kalastuskuntamme omistuksessa vesialueita on kuitenkin 48 prosenttia. Vaadimme sitä, mitä meille kuuluu.

 

Saadaanko sopu aikaan ensi kesäksi?

 

Toivon, että toisella osapuolella löytyy neuvotteluhalua. Kun esitimme neuvotteluita tilanteen korjaamiseksi, yhteistyö loppui siihen. Yhteislupa olisi kalastajien etu.

 

Alaosan kalastusalueesta vastaavan yhteisten vesien osakaskunnan puheenjohtaja Paavo Määttä, eikö teillä ole neuvotteluhalua, kuten toinen osapuoli väittää?

 

Saavathan ne sanoa mitä haluavat. Kaikki yhteydenotot neuvotteluista ovat tulleet meiltä päin eli se siitä heidän halukkuudestaan.

 

Ovatko kalastuslupakäytännöt Kuusingilla liian kirjavat?

 

Eivät ole. Mielestäni siellä on selkeät rajat.

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt