Piti taas kerran kaivaa se yks burgundinpata -resepti esiin ja sehän oli hävinnyt bittiavaruuteen. Siispä kasaamme sen tänne ja muita pataruokareseptejä perään.
Ollaan hyvää pataa Burgundilaiseen tapaan. Paistoaika 1.5 - 2 tuntia, 175 astetta (nesteen määrästä riippuen loppuvaiheessa voi alentaa 150 asteeseen)
- naudanpaistia kilon pötikkä (ulkopaisti, kulmapaisti tai sisäpaisti, paahtopaisti tms)
- pekonia paketin verran
- sipulia, vähintään yks iso
- hillosipuleita maun mukaan
- kaupasta herkkusieniä tai omasta varastosta suppilovahveroita
- 4 dl punaviiniä, pullo kannattaa ottaa alimmalta Alkon hyllyltä. Jotain, jossa on pyöreyttä. Jäljellejäävä osuus on kokin ruoanlaittojuomaa.
- 4 dl lihalientä
- porkkanaa
- laakerinlehti
- pippuria
- suolaa (huomaa lihaliemen suolapitoisuus)
- pikkupurkki tomaattipyrettä
- veistele pekoni siivuiksi ja paista ne mutta älä liikaa. Viskaa ne paiston jälkeen pataan, jätä paistinpannuun pekoninrasvat.
- veistä lihat paloiksi ja sipuli isoiksi siivuiksi tai kuutioiksi.
- ruskista lihat ja sipulikuutiot pekoninrasvassa ja viskaa kaikki pataan ja sekota kaikki sekaisin.
- kuullota porkkanat ja muut juurekset ja sienet ja viskaa nekin pataan.
- huuhtele lopuksi paistinpannu vedellä ja viskaa vesi pataan.
- roiskase tomaattipyre, hillosipulit, mausteet sekaan pataan
- voit viskata vähän suurustusjauhoja lihojen päälle jos lystäät.
- lisää lihaliemi ja viini. Nestettä maksimissaan niin paljon, että lihat peittyvät.
- viskaa laakerinlehti tai pari pataan.
- tyrkkää pata uuniin ja jatka nestekorkeuden vähentämistä tarkkaillen, sekä padassa, että siinä punkkupullossa

Jos padassa nestettä on vähän liikaa tunnin muhimisen jälkeen niin suurustusjauholla vähän sitä voi kompensoida. Jos punkkupullossa on liikaa nestettä niin se on kokin oma vika.