| Jouko Niemivaara ja Jarmo Rapala aloittavat yhteistyön |
|
Jouko Niemivaara ja Jarmo Rapala ovat aloittaneet yhteistyön. JAN-vaappujen valmistus siirtyy Jarmo Rapalan omistaman LGH:n pajalle ja Niemivaara osallistuu myös LGH:n kehittämiseen ja uusi runkomallikin on luvassa. Toni Halme vaihtaa alaa Samassa yhteydessä Toni Halme siirtyy kokopäiväisesti LGH Uistimen työntekijäksi ja Niemivaaran opetuslapseksi valmistamaan JAN-vaappuja. Toni on aiemmin valmistanut uistimia harrastuksena ja tullut tunnetuksi mm. Vuoden Viehe -kilpailun kautta. Taustalla pitkää pohdintaa ja huolellista suunnittelua Idea Niemivaara, Halmeen ja Rapalan yhteistyöstä ei toteutunut nopeasti vaan taustalla oli useamman kuukauden pohdita ja suunnittelu. Niemivaaran tavoitteena on JAN:ien saatavuuden parantaminen ja käsityötaidon siirtäminen eteenpäin ja sehän onnistuu parhaiten jo valmiiksi käsityönä tehtävän vaappumerkin, LGH:n kanssa yhteistyössä. Niemivaara osallistuu siis aktiivisesti JAN:ien valmistukseen ja kehittämiseen. ![]() Saatavuus paranee JANien saatavuus tulee jatkossa paranemaan, mutta ei niitä kuitenkaan marketeista tulla löytämään. Hommaa siis jatketaan perinteisin menetelmin ja vuodessa tullee syntymään parisen tuhatta JANia. Hinnat pyritään kuitenkin pitämään kurissa, nyt ne nousevat huutokaupoissa liian monen ulottumattomiin. ![]() LGH-uistimen kotisivut
Kommentit (15)
Joomla components by Compojoom
|











Loisto homma kertakaikkiaan!