Mainospalkki
Etusivu Uutiset
Uutisia
Norja syyttää Suomea Tenon lohen vaarantamisesta
AddThis Social Bookmark Button

Norja syyttää Suomea Tenon lohen vaarantamisesta. Norjan ympäristöministeriön osastopäällikön mukaan Suomi on haluton rajoittamaan lohen kalastusta Tenolla, mikä uhkaa hävittää osan joen lohikannoista.

 

Osastopäällikkö Steinar Hermansen kertoo Norjan yleisradiolle, että Suomi ei ole taipunut Norjan vaatimuksiin kalastuksen rajoituksista, koska se olisi vaikeaa toteuttaa Suomen puolella.

 

- Suomalaiset sanovat, että Norjan ehdotukset ovat sinänsä hyviä, mutta niiden toteuttamiseen tarvitaan enemmän aikaa.

 

Hermansen painottaa, että molempien maiden pitää ottaa asia vakavasti ja rajoittaa lohestusta Tenossa.

 

- Suurin osa lohikannoista on yhteisiä, ja siksi pitää toimia molemmilla puolilla rajaa. Suurimmassa vaarassa ovat joidenkin Tenon sivujokien lohet.

 

Tilastojen mukaan Tenon lohisaalis putosi viime vuonna lähes puoleen toissa vuodesta.

 

Lähde: Yle

 
Tenojoen ja Näätämöjoen lohisaaliit pienenivät
AddThis Social Bookmark Button
Kesällä 2009 Tenojoesta saatiin tilastovuosien 1972 - 2009 pienin lohisaalis, 63 tonnia. Se oli 70 tonnia keskimääräistä saalista pienempi. Näätämöjoen lohisaalis, 7 tonnia, oli keskimääräistä saalista noin tuhat kiloa pienempi, ilmenee Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen keräämästä saalistilastosta.

 

Tenojoen Suomen puolella kalastettu lohisaalis oli yhteensä 36 tonnia, joka oli 47 prosenttia pienempi kuin edellisenä vuonna. Kalastusmatkailijat saivat saaliista 18 tonnia, paikkakuntalaiset 17 tonnia sekä muut ulkopaikkakuntalaiset sivujokikalastajat tuhat kiloa. Koko vesistöalueen saaliista saatiin saman verran (36 prosenttia) perinteisillä kalastustavoilla sekä norjalaisten ja suomalaisten kalastusmatkailijoiden vapasaaliina. Paikalliset vapakalastajat saivat 28 prosenttia lohisaaliista.

 

Näätämöjoen vesistöalueen kokonaislohisaalis, 7,3 tonnia, pieneni edellisvuodesta 23 prosenttia. Norjan puolella lohta saatiin saaliiksi 5,4 tonnia ja Suomen puolella 1,9 tonnia. Suomessa koltta-alueen ja Neidenin paikkakuntalaiset kalastivat 3 tonnia (40 prosenttia) lohisaaliista verkoilla. Vapakalastuksella saatiin yli 4 tonnia saaliista.

 

Tenolla kalastusmatkailu väheni hieman

 

Teno-Inarijoella kävi 7 700 kalastusmatkailijaa ja lisäksi noin 1 000 nuorisoluvan lunastanutta, alle 18-vuotiasta kalastuksen harrastajaa. Kalastajien ja kalastusvuorokausien määrä väheni edelliskesästä noin 5 prosenttia. Kalastusvuorokausia ostettiin yhteensä 29 600 kappaletta, joista hieman yli puolet oli venekalastusvuorokausia. Tenojokivarren kalastusmatkailijan keskimääräinen kalastusaika oli edelleen 3,8 vuorokautta.

 

Suomen puolella paikkakuntalaiset lunastivat edelliskauden tavoin 760 kalastuslupaa Tenojoelle.

 

Suomen puolella Näätämöjoella kalasti lohiverkoilla noin 30 paikkakuntalaista ruokakuntaa ja retkeilykalastajia oli edellisvuosien tapaan noin 650 (3 300 kalastusvuorokautta). Norjassa kalastuksen harrastajia oli huomattavasti enemmän.

 

Lue alkuperäinen artikkeli RKTL:n sivuilta.

 

 
RKTL mukana Itämeri-talkoissa – turvaa uhanalaisille meritaimenkannoille
Käyttäjän arvio: / 2
HuonoinParas 
AddThis Social Bookmark Button

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos antoi Itämeri-huippukokoukseen (Baltic Sea Action Summit) sitoumuksen parantaa Itämeren uhanalaisen meritaimenen tilaa. Konkreettista työtä tehdään niin meritaimenen geeniperimän säilyttämiseksi kuin meritaimenjokien elvyttämiseksi.


Sitoumuksessa lupaudumme tuottamaan ja keräämään tietoa Itämeren meritaimenkannoista pohjaksi hoitosuunnitelmaa ja toimenpide-ehdotuksia varten. Tarkoituksena on valita Suomesta erityiseen seurantaan meritaimenjokia. Niiden avulla voidaan jatkossa paremmin kuvata kokonaisuutena meritaimenkantojen tilaa ja hoitotarpeita, yksikönpäällikkö Petri Heinimaa kertoo. Työn on määrä valmistua vuoden 2011 toukokuun loppuun mennessä.

RKTL on jo pitkään panostanut meritaimenkantojen monimuotoisuuden säilyttämiseen. Työtä on tehty muun muassa RKTL:n viljelylaitoksilla, joissa on tallella 5 meritaimenkantaa. Uutta emokalaparvea ollaan parhaillaan perustamassa itäisen Suomenlahden meritaimenkantojen hoitoa varten. Emokalastojen uusiminen ja maitipankit ovat osa ketjua, jolla geneettinen monimuotoisuus saadaan turvattua.

 

Lue lisää RKTL:n sivuilta.

 

 
Vieheenrakennuksen Avoimet SM-kilpailut 2010 ennakkoilmoitus
AddThis Social Bookmark Button

vieheJärjestyksessään toiset Vieheenrakennuksen SM-kisat 2010 järjestetään Riihimäen Erämessujen yhteydessä.

 

Kilpailun säännöt, ohjeet, yhteistyökumppanit sekä palkinnot julkaistaan lähiaikoina.

 

Kisakeskustelua pääset seuraamaan ja keskusteluun voit osallistua "Vieheenrakennuksen SM-kisat 2010" -foorumilla.


 
Vuoden Kalamies ja Vuoden Kalastusopas 2010
Käyttäjän arvio: / 1
HuonoinParas 
AddThis Social Bookmark Button
Kotkan Maretariumin toimitusjohtaja Sari Saukkonen on valittu vuoden 2010 kalamieheksi. Tarkemmin sanottuna siis kalanaiseksi. Valinnan teki Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran raati. Raatiin kuuluu muun muassa kalastusalan yrittäjiä, kalastusoppaita ja luontokuvaajia. Valitsijat kiittelivät erityisesti Saukkosen roolia Kotkan Maretariumin kehittämisessä.

 

Saukkosen ansioina pidetään Kotkan Maretariumissa tehtyä merkittävää kehitystyötä. Maretariumin altaissa ui yli 50 suomalaista kalalajia. Maretariumissa voi myös seurata kalojen käyttäytymistä ja siellä järjestetään kalastus- ja luontoaiheisia näyttelyitä.

 

Vuoden kalastusoppaan tittelin sai raisiolainen Kari Hokkanen. Valinnan suorittanut raati korostaa, että varsinaisesti valinnoilla ei pyritä löytämään parasta kalamiestä tai kalastusopasta – näiden löytäminen on tietysti mahdotonta. Sen sijaan vuoden valinnat ovat kunnianosoitus pitkästä työstä suomalaisen kalastusopastuksen saralla.

Kari Hokkasen tärkein opastusvesi on Säkylän Pyhäjärvi ja lisäksi hän operoi merialueilla. Hokkaselta onnistuu opastus monipuolisesti kaikenlaisessa kalastuksessa ja hän on huomioinut myös liikuntarajoitteiset opastuksissaan. Omat reissunsa hän on suunnitellut myös nuorille, naisille ja ikäihmisille. Hokkanen on myös tehokkaasti verkostoitunut matkailualan muiden yrittäjien kanssa. Hänen yrityksensä saalisvarmuudesta kertoo, että viime vuonna Kaiman Kalamatkoilla saatiin kaikkiaan kymmenen yli 10 kilon painoista haukea.

 

Vuoden valinnat ovat kunnianosoitus pitkästä työstä niin suomalaisen kalastuskulttuurin kuin kalastusopastuksen saralla.

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 1 / 14

Tapahtumakalenteri

Maalis 2010
M T K T P L S
1 2 3 4 5 6 7
8 9 10 11 12 13 14
15 16 17 18 19 20 21
22 23 24 25 26 27 28
29 30 31 1 2 3 4

Tapahtumat

la maalis 13
PM-pilkki, Vääksyn Vesijärvi
la maalis 20 @12:00 - 15:00
Opiskelijapilkki 2010