|
Sivu 4 / 5
18.7.2005
 Sinirinnan pesä aamulla
Aamutoimet ja -puurot. Puuron jatkeeksi päätimme ottaa tennistossupäivän, yläsuvannolle. Unohdin pyhän lupaukseni heti kun siihen tarjoutui mahdollisuus.
Jussi ei tykkää pajuista. Ovat kuulemma liian isoja. Ja joka paikassa. Ja vee-mäisiä. Ojan yli pääsisi kahlaamalla, mutta se tarkoittaisi kenkien riisumista ja housujen kastumista. Toinen vaihtoehto on kiertää pajukossa viitisenkymmentä metriä hiki valuen mutta kenkiään ja housujaan kastamatta. Kiersimme. Ja Jussia viiksetti.
Pari hienoa tuikkia näimme heti alkuun. Aurinko helotti. Hiki lensi. Väijyimme suvannon laidassa tunnin, kaksi, kolme... ajan kulumisesta ei ollut mitään tietoa. Mutta kala ei liikkunut...
Jussi tympiintyi lopulta ja meni pikkuojan yli varpasillaan, skipaten kauempaa kiertävän pusikkopajukon, ja meni jumankauta suvannon alle koskelle uimaan! Prkl! Ylävirrasta väijypaikasta kun ison miehen molskintaa katsoo, niin sitä tahtoo mukaan. Eipä auttanut muuta kuin perään...
Oli Jussi löytänyt täydellisen hiekkarannan kosken rannalta. Pelkkää hienoa hiekkaa, dyynimäisesti kasaantuneena... ja dyynin päässä julmetun syvä monttu. Hiekkarantaa kirmaten... POMMI! Äänestä voinee päätellä veden lämpötilan...
 Kyllä se miesvartalo vaan on kaunis...
Ja lopuksi murkinaa napaan. Blå Bandin lihariisipata herkkusienillä, pussimuonaa. Ja sekaan paljon kuivattua lisälihaa ja kuivasieniä. Kyytinassikaksi pari mukillista valkoviiniä. Vaikkei kala ollutkaan läsnä. Ja siihen päälle kolmen tunnin tirsat. Kylläpä teki eetua.
Kalalle palasimme kuitenkin heti herättyämme. Ja heti myös rupesi satamaan. Talsimme kaiken kestäen ja nurisematta sateessa yläsuvannolle. Kalaa oli pinnassa, kun sade taukosi... hetkeksi... Ukkonen jyrisi pohjoisessa...
 Taimenen pesäkoski
 Samainen koski ylhäältä alavirtaan päin
Sade loppui, mutta kalat olivat kateissa... Jussi kykki väijyssä suvannon alakoivun luona, saaliinaan pari mulukunmittaista vapautettua taimenta.
Menin suvannon yläpuolisen kosken loppuliu'ulle, siellä oli taaskin kaloja, mutta kala oli pientä ja taimenta. Jussi otti Ritolat halki naurismaan kun sumu nousi, minä jäin vielä hetkeksi ja heittelin lämpimikseni.
Lopulta ylempää sain loppuliu'usta yhden n. 45 cm harrin, laitoin sen kasvamaan ja melkein heti perään sain toisen, jonka otin savukalaksi. Valikoivaa kalastusta voi ja pitää harrastaa tunturissakin.
 Harjus, tuo mokoma lurjus
Tallustelin takaisin teltoille, kalastin vielä purolla ja sen suulla tuikkivia kaloja ja siitä pari pikkutamua erehtyi. Soraharjulta kahlasin loppukoskelle ja sieltä koukutin 2 harria ja karkuutin saman verran. Kaikki kasvakoot lisää pituutta.
Pääsin teltalle kaikella kunnialla, laitoin harrin suolaan ja otin parit neuvoa-antavat...
19.7.2005
 Sinirinnan pesä aamulla
Kuuuuma!
Aamupuurot, odottelua hetken. Jussi jäi hoitelemaan lempemme pesää, läksin sillä aikaa alavirtaan leirikosken jälkeisen nivan saarekkeelle. Kahlasin saareen ja kyyläilin aikani. Hiljaista oli... Menin alimmaisen kosken keskelle ja viskoin pinturia. Kolme tärppiä ja yks huti. Kaikki karkuun.... en taaskaan osannut.
 Leirin alla olevan nivan jälkeen tuli eteen saari
Ukkosta kehitti. Onneksi iso pilvi oli kuitenkin jo mennyt ohi. Lähdin silti ylävirtaan tallustelemaan, toiselle puolelle kahlaten.
Jussin "uomassa", siinä pienen pienessä sivu-uomassa, josta Jussi jo oli koukuttanut ensimmäisenä päivänä aloitusharrit, siellä ei ollut ketään. Muutamaa monttua myöhemmin koukutin tikkuharrin. Leirikosken alaosan harjuksen pesäkiven luota vielä koukuttelin jokusen, sitten läksin ylävirtaan.
Jussi oli käynyt uimassa, ilmestyi harjun päälle heilumaan ja huutamaan. Hemmetin tunturitarzan...
 Tunturissa Tarzan on kuin kotonaan
Huokasin joen yli (kahluukeppi oli kova sana!), kalastelin Jussin pullistellessa vielä jotkut montut. Yhdestä löytyikin taimenainen vielä graavikalaksi.
 Viime hetken ruokakala
Graavasin taimenen ja seuraavaksi asialistalla olivat savuharri, pottumuusi, valkoviini, näkkileipä ja tikkuharri ja olut. Ja jo vain uni maistui rankan päivän keskellä............. zzzzzz....
 Kalan kanssa nautimme poikkeuksellisesti valkoviiniä
Tirsojen jälkeen läksimme jälleen yläsuvannolle. Loppuliu'usta iski heti harri kiinni, mutta se irtosi viime metreillä. Sitten pari pientä ja taimenta, muuten täysin hiljaista... Joskus sitä ei taaskaan osata... moneskohan kerta tällä reissulla?
Takasin torpalle, kulkurin iltakalja ja koisimaan...
20.7.2005
 Sinirinnan pesä aamulla
Aamupuurot ja -toimet, sitten kävelyä viluisena, kärvistelyä, lyhyt koskikalastusrupeama (kymmenisen harrinpentua) ja lisää kärvistelyä. Jussi kokkasi meille Lapin sotkun ja sitten vedimme onnellisesti tirsaa naamariin. Makuupussissa on onneksi lämmin...
Illanpielessä nousimme ylös, keli olllessa edelleen sama. Paleltaa... Joimme kuumat kupit, öljysimme paremman tekemisen puutteessa kuksat. Sitten läksimme kävelylle lähikukkuloille. Tylsää... kylmää... mutta eipä ole hönninkäisiä. Vain yksinäinen kapustarinta, tuo tunturin kovaääninen piipittäjä, jonka piipitys tuo mieleen peruuttavan olutrekan...
 Tunturin piipittäjä - Koffin olutrekka pitää samanlaista ääntä peruuttaessaan
Lopuksi kupillinen kuumaa mieheen ja koisimaan...
21.7.2005
 Pennut ovat edelleenkin vielä pesässään
Pilvee, pilvee, pilvee....
Ankeat aamupuurot nenän alle piiloon, sitten läksimme tesetille yläosan pikkukosken suvannoille. Kiirunaemolla oli hätä. Pelkäsi varmaan, että astuisimme päälle. Harjun päältä katselimme kun mörkösarjan taimen oli hyttyssyönnöksellä... nousu.... imaisu... nousu.... imaisu... nousu... imaisu... nousu... Kaunis oli kala, ja paikka, ja tilanne, mutta jatkoimme matkaa ylävirtaan. Mielessä kävi, että taaskohan olemme menossa merta edemmäksi kalaan...
 Repolainen on käynyt luolassaan
 Kallioiden välistä vesi pursuaa
 Ja pursuavan veden jälkeen alkaa suvanto
Kylmää, pilveä, eikä kaloja. Kahlasin yläosalle, Unna Guolmmasjohkan suun saarelle. Yksi tirriharri, ei muuta. Liian matalaa... se lienee hyvä tekosyy tämän päivän huonolle saaliille.
Pysähdyimme taas porraskoskelle peltipussimuonalle. Testasin samalla Jussi uuden viitosluokan Sage-vavan. On se namuvapa, namuvapa se on...
Sapuskan jälkeen läksimme alavirtaan. Jussin tallustellessa alas päätin kyylätä pääuoman suuntaisesti valuvan piskuisen Rusojohkan, josko siellä olisi kalaa. Mielessä oli yksi harrinkalastuksen perussääntö: mitä pienemmäksi oja menee, sitä suurempi mahdollisuus saattaa olla, että siellä on isoa harria. Tämä oja oli parin metrin levyinen, eli optimaalisen näköinen. Matalaa oli, tosin semmonen 30-senttinen tammukka siellä metsästeli. Jätin sen sinne metsästelemään, heittämättä hetkeäkään. Suurharjus oli jossain muualla.
Pääsin takaisin pääjoelle, sen aamuisen mörön harjulle. Jussi siellä jo oli viuhtomassa. Aamuinen tuikkitaimen oli jossain muualla. Aamuinen ajatus tunki väistämättä mieleen. Miksi pitää kalamiehen olla niin tyhmä? Suvannolla oli vähän kalaa, eivätkä nekään ottaneet mihinkään. Yksi 30-senttinen "ruokakala" päivän parhaimpana pääsi kasvamaan.
Jussi sentään eräässä vaiheessa näki ison mörön, liekö ollut noin 60-senttinen taimen... Matkalla leiriin törmäsimme kolmeen suomalaiseen rinkkasälliin, jotka olivat koukutelleet alavirrasta tullessaan jokusen harrin ja taimenen, virveleillään. Olivat majoittuneet leiristämme kilometrin päähän ylävirtaan ja suolistelleet kaloja rannalle. Juttelimme heidän kanssaan tovin niitä näitä. Että kyllä täällä ihmisiin törmää.
Takaisin kotio... söimme nuudelisoppaa ja suolistimme pari Nalle-kaljat. Sitten ryhdyimme syöttämään pikkukaloille hyttysiä, ajankuluksemme. Kunnes silmät vaativat sulkeutumistaukonsa...
|
