|
Sivu 4 / 5
Sieldutjåhka, perjantai 21.7
Herätys 07:55. Vissiin ei tuule? Jess...
Ulos ja puuroa naamioon. Jussi örisi jotain teltassa ja kuorsasi perään.
Laitoin tennistossukalavehkeet pykälään ja pikku-Trangian sekä
peltipussimuonan, lusikan, pari rusina-askia ja palan poronlihaa selkäreppuun
sekä lopuksi viritin Jussille risuista nuolen osoittamaan ylävirtaan ja alle
viestin "RAUTUJA". Kello tais olla 9:00 kun liikkeellelähtö kajahti.
Kävelin Sieldutvággen'iä tuplasillan jälkeiselle sillalle, josta leirisuvannon
yläpuolinen koski näkyy. Juuri ennen sillalle johtavaa pikkumäkeä pysähdyin ja
töllötin isoa persettä kymmenen metrin päässä. Perseen omistaja huomasi minut
kun hädissäni revin kameraa esiin ja sinkosi liikkeelle. Huusin välittömästi
perään "MÖÖÖ" ja perse pysähtyi. Perseen toinen pää kääntyi kyylämään
minua toviksi, jona aikana ehdin napata kuvan, ja laukkasi sitten kiihkeästi
pöpelikköön. Utelias oli, erantovasa.
| |
|
 |
|
Järkytyksestä selvittyäni
hyökkäsin tietysti loppuliu'ulle kyyläämään. Jo vain siellä taimenia
tuikkimassa oli, vähän joka suunnalla. Yksi isommaltakin tuntuva joukossa... Kävelin
silti ylöspäin heittämättä kertaakaan, viimeisen kosken kuohun kohdalle, jossa
oli akanvirta. Siinä noin nelikymppinen taimen tasaiseen tahtiin kuono
alavirtaan päin, siis akanvirtaa vasten, napsi ötökkää pinnasta. Katselin
kolmen metrin päästä etu-yläviistosta taimenen napostelua. Kaunista oli
katsella. Päätin, että jos kala on siinä paikallaan kun palaan, niin heitänpä
sille perhoa.
| |
|
 |
|
Jatkoin köpöttelyä ylävirtaan,
parista syvästä montusta tartutin paikallisasukkaan, mutta olivat sitä
pikkusarjaa, jota kosket täällä ovat pullollaan. Suvantoa, ja etenkin sitä
taimen-rautu -rajaköngästä odotellen kirmasin jälleen ylävirtaan kiihko
silmässä. Kosket rupesivat olemaan jyrkempiä ja kapeampia joen muuttuessa
kiemurtelevaksi S-kirjaimeksi, joten ohitin ne olankohautuksella. S-mutkien
välillä oli monta hyvää telttapaikkaa nuotiopaikkoineen, tuulen suojassa ja
tasaisella. Kahdessa paikassa oli normaalin koivumetsän sijasta
"lentokenttä", johon hulikutamutterilla olisi helppo laskeutua.
| |
|
 |
|
Nyt edessä oli kuitenkin
kumpuramaastoa jyrkkine mäkineen, ja ne pistivät puuskuttamaan. Viimeisen
sellaisen kohdalla, ollessani juuri laskeutumassa alas, huomasin taas ison
perseen laakson pohjalla. Löin maihin kuten nuorempana kiväärikomppaniassa oli
opetettu ja kaivoin kameran esiin. Hirvi, iso naaras, ei tiennyt maailman
menosta mitään, näykkiessään versoa kitusiin. Saadakseni hirven naaman näkyviin
huusin taas "MÖÖÖ". Johan pää nousi. Hirvellä ei ollut mitään hajua
siitä mistä ääni oli tullut, joten se päätti ottaa Ritolat. Ihmettelin minne se
hävisi ja nousin ylös. Mitään ei näkynyt. Sitten ylempänä vilahti ison perseen
perässä kaksi pikkiriikkistä peppua. Eipä ihme, että tuli äiteelle kiire...
Huvittuneena jatkoin rämpimistä
ja vihdoin saavuin suvannolle. Kyseessä ei kuitenkaan ollut rautusuvanto, koska
sitä köngästä ei ollut vielä näkynyt. Kiipesin korkealle reunusharjulle ja
kävelin sitä pitkin koko ajan kyyläten suvantoon, josko siellä olisikin joku
köllikkä...
Köllikkää ei näkynyt ja niinpä
saavuin suvannon yläpuoliselle koskelle. Sen loppuliu'ulle päätin tehdä pesän.
Lokkipariskunta ei oikein tykännyt asiasta, liekö niillä oma pesänsä
lähiluodolla?
Kaivoin trangian esiin, mittasin
3.6 desilitraa silmämääräisen tarkasti ja laitoin kaasun pörisemään. Siinä
odotellessa piti tietysti viskoa vähän perhoa loppuliukuun. Vaan olipa tyhjä se
paikka... Norjalaisten kuivamuonapussi, Nautapata, 7,90€, naamaan ja jokivettä
perään ettei suu pala. Ei pöllömpää sapuskaa, hakkaa sakemanni-Reiterin
vastaavat mennentullen. RÖYH...täyksen jälkeen matka jatkui, kunnes vihdoin
saavuin sille könkäälle. Noin kahden metrin seinäputous, jossa ei virtausta
taimenelle kyllä ainakaan tällä vedellä näyttänyt olevan tarpeeksi. Tuosta ei
tammukka ylös mene, päättelin, ja jatkoin tyytyväisenä ylöspäin. Nyt se
rautusuvanto ja rauhallinen virta, kiitos!
Koski kosken jälkeen tuli eteen,
ja lisäksi könkäitä, joista ei mikään kala tällä vedellä mene ylös. Aloin jo
lähestymään siltaa, jossa Sieldutvággen'in kanssa risteävä Iggesvágge ylittää
Sieldutjåkhan eikä suvannosta tai hitaammasta virrasta tietoakaan.
Ohitin sillan, jonka alla joku
nuuskahuuli viskoi perhoa (varsin hauskalla "tyylillä"), enkä kysynyt
että "tuleeko kalaa på svenska" kun tiesin ettei siinä ole kalaa. Yläpuolella
nimittäin oli taas koski, josta ei kala yli mene, ja rautu ei mene sellaisesta
alas. Kai siellä joku vahingossa nalkkiin jäänyt fisu saattaisi olla, toki...
mokoma nuuskahuulituristi. Jaa-a!
Jatkoin koskikävelyä ylöspäin. Siellä
oli jo vähän hitaampaa virtaakin, pari pienemmän kosken välissä. Alue ei ollut
iso, ja siellähän joku jo tuikkasi! Akanvirrassa joku pikkufisu teki hyttyselle
kiusaa... Kalastelin aluetta hetken, mutta hiljaista näytti olevan. Eikä
kovinkaan syvääkään, näin pohjan koko ajan liki joka paikassa.
Ylävirtaan meni selkeä polku,
joten ajattelin että ennen Jununjävrreä pitää olla jotain mielenkiintoista. Mutta
ei. Siellä ei ollut kuin kiivasta koskea ja lopulta järvi. Toljotin järveä
pitkän tovin, mutta tuikkeja ei näkynyt, poislukien kaukaisten telkkien(?)
sukellukset ja lähimatalikon sinttien hädintuskin huomattavat renkaat.
Pettyneenä palasin takaisin päin
ja päätin oikaista suoraan polulle suon ja metsän poikki. Pettymystä lievensi
paljon se, että maisemat ja kosket ja könkäät ovat todella upeita. Senverran
vähän kuljettu Sieldutvágge on, että menin sen yli huomaamatta yhtään. Rupesinkin
vähän ihmettelemään että miksi nuo kalliot tulevat vastaan...
Tassuttelin hiki hatussa ja
paarmat ympärillä suoraan leirisuvannon ylimmän kosken akanvirralle, sinne
missä se taimen oli yhtenään tuikkinut. Siellähän se vielä oli. Lähestyin
ylävirrasta, eli kun taimen oli akanvirrassa, taimenen takaa. Se ei tuikkinut
samaan tahtiin, itse asiassa se ei tuikkinut ollenkaan. Huomasin sen kun tiesin
mihin olin sen aamulla jättänyt ja koska päässä oli "superpolaroivat"
lasit. Ilman laseja sitä ei olisi varmaan kukaan nähnyt. Hiivin hissukseen
lähemmäksi, kaatuneen koivun ohi, vielä lähemmäksi, kun tuo hemmetin
koivunrunko estää heittämisen!
Lopulta pääsin heittopaikkaan ja
mittasin siimaa. Viskasin perhon metrin taimenen eteen, juuri sinne mihin olin
tähdännyt, ja kiinni oli. Lyhyt väsytys ja amen. Paistikala. Rämmin rantaa
pitkin leiriin, otin yhden kylmän oluen ja huohotin. Kello taisi olla 18:30
oluenottohetkellä. Paska reissu mutta kivaa oli. Jalkoja kivistää. Tuhottiin
eilinen graavikala ja mentiin maha täynnä sen, varrasleivän ja kuppikuuman
sekoitusta rantaan syöttämään taimenenpentuja. Isot paarmat saivat
hyötykäyttöä. Samalla päivän viimeinen olut. Huomenna on traditionaalinen
loppuateria ja loppujen juomien tuhoamispäivä. Enää ei voi enempää ottaa...
Läjä kuolleita paarmoja akanvirtaan ja ootellaan. Viisi minuuttia ja kaikki oli
syöty. Etusormen mittaiset tulivat varmaan kylläiseksi yhdestä paarmasta. Yksi
parikymmeniäs esitti hienon voltin paarma suussaan.
| |
|
 |
|
Piti hakea lisää paarmoja.
Palasin toiselle akanvirralle muutaman paarman kanssa ja viskasin ne virtaan. Eipä
aikaakaan kun taimenenpennut ne nielivät. Kasvakaas vähän isommiksi kuin ne,
joita ollaan tällä viikolla koukutettu! Suvannossa tuikkivat, prkl... menisin
kalaan, mutta jalat sanovat nej... oikoselleen telttaan...
|